Tuomas Tuokkola
Tuomas Ilari Tuokkola[1] (s. 20. tammikuuta 1976[2]) on Alavudelta kotoisin oleva suomalainen jääkiekkovalmentaja. Hän aloitti SM-liigassa pelaavan Tampereen Ilveksen päävalmentajana kesken kauden 2012–2013 ja tuli erotetuksi kesken kauden 2015–2016. Syksyllä 2016 Tuokkola aloitti SM-liigaseura KooKoon päävalmentajana, mutta kertoi syksyllä 2018 jättävänsä seuran kauden 2018–2019 jälkeen.[3] Hän sai kuitenkin potkut tammikuussa 2019.[4] Kaudesta 2020–2021 Tuokkola on kuulunut Tapparan valmennustiimiin.[5] Aiemmin Tuokkola on valmentanut muun muassa KalPaa SM-liigakaudella 2011–2012, JYPin A- ja B-junioreita sekä KalPan A-junioreita.
Tuomas Tuokkola | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 20. tammikuuta 1976 Alavus |
Kansalaisuus | Suomi |
Jääkiekkoilija | |
Pelipaikka | puolustaja |
Pituus | 176 cm |
Paino | 75 kg |
Valmennusura | |
Vuodet | 2001– |
Seurat |
JYP KalPa Ilves KooKoo |
Tuokkola on itse pelannut APV:ssä puolustajana 18-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen hän pelasi II-divisioonassa S-Kiekossa. S-Kiekon lopettaessa hän siirtyi KieHaan. Joukkueessa pelatessaan hän loukkasi polvensa pahasti ja joutui lopettamaan peliuransa. Hän on käynyt suorittamassa Kuortaneella liikuntaohjaajan kurssin, jonka jälkeen hän aloitti APV:n C-junioreiden valmentamisen. Seuraavaksi hän valmensi JYPissä A- ja B-junioreita, kunnes siirtyi Kuopioon Pekka Virran valmentamaan KalPaan.[6] Hän toimi joukkueen apuvalmentajana kolmen kauden ajan, vuodesta 2007 vuoteen 2010.[7] Kaudella 2010–2011 Tuokkola valmensi KalPan A-junioreita. Hän siirtyi kaudeksi 2011–2012 KalPan edustusjoukkueen päävalmentajaksi kaksivuotisella sopimuksella.[8]
KalPa voitti kaudella 2011–2012 SM-liigan runkosarjan, mutta jäi mitalipelien ulkopuolelle hävittyään puolivälierissä Espoo Bluesille otteluvoitoin 3–4.[9] Tuokkola joutui jättämään paikkansa seuran päävalmentajana elokuussa 2012, ennen kauden 2012–2013 alkua.[10] Joulukuussa 2012 julkistettiin, että hänestä tulisi SM-liigaseura Tampereen Ilveksen päävalmentaja kaudella 2013–2014.[11] Hän aloitti tehtävässä kuitenkin jo tammikuussa 2013, kesken kauden, edellisen päävalmentajan Raimo Helmisen irtisanomisen jälkeen.[12] Tuokkola valmensi Ilvestä tammikuuhun 2016 asti, jolloin hänen tilalleen tuli kesken kauden Kari Heikkilä.[13]
Hänen veljensä on jääkiekkomaalivahti Pekka Tuokkola.[14] Ruotsalainen NHL-pelaaja Sebastian Aho on Tuokkolan serkku.[15]
Joulukuussa 2019 Tuokkola toimi Yle Urheilun jääkiekkoasiantuntijana.[16]
Lähteet
muokkaa- Tuomas Tuokkola Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
Viitteet
muokkaa- ↑ Verohallinto
- ↑ Koljonen, Juha: Tuntemattomampi Tuokkola jatkoaika.com. 12.9.2011. Jatkoaika. Viitattu 30.5.2012.
- ↑ Tuomas Tuokkola jättää KooKoon kauden päätteeksi Yle Uutiset. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Pekka Ruissalo: Nyt puhuu potkut Kouvolasta saanut Tuomas Tuokkola – IS: "Seura reagoi niin kuin se reagoi" Tamperelainen. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Mestarivalmentaja ottaa taas komennon Tapparassa – Tapola ja Rautakorpi vaihtavat rooleja Ilta Sanomat. 19.6.2019. Viitattu 29.12.2019.
- ↑ Viita, Kalevi: Into jääkiekkoon kasvatti Tuomas Tuokkolasta KalPan valmentajan. Ilkka, 18.4.2011, s. 33.
- ↑ Mathias Månsson KalPan uusin hankinta SM-liiga.fi. 28.4.2010. Arkistoitu 28.9.2011. Viitattu 28.9.2011.
- ↑ KalPa vahvisti: Tuokkola valmentaa, Suikkasta harkittiin iltalehti.fi. Viitattu 18.4.2011.
- ↑ KalPa jäätyi täysin - Blues taisteli historiallisesti välieriin yle.fi. 2.4.2012. Viitattu 29.8.2012.
- ↑ KalPa antoi potkut Tuokkolalle, Laukkanen uusi valmentaja HS.fi. 29.8.2012. Arkistoitu 5.9.2012. Viitattu 29.8.2012.
- ↑ Palomäki, Ilkka: KalPasta pois potkittu luotsi Ilveksen peräsimeen yle.fi. 14.12.2012. Viitattu 23.1.2013.
- ↑ Lehtonen, Samu: Helminen siirrettiin syrjään, Tuokkola Ilveksen peräsimeen yle.fi. 23.1.2013. Viitattu 23.1.2013.
- ↑ Ilveksen päävalmentaja vaihtuu - Kari Heikkilä ottaa vetovastuun Ilves. 12.1.2016. Arkistoitu 7.8.2016. Viitattu 12.1.2016.
- ↑ Koskinen, Jerri: Tuokkolan veljekset joutuvat vastakkain Savon Sanomat. 26.3.2009. Arkistoitu 28.9.2011. Viitattu 14.9.2009.
- ↑ Se toinen Sebastian Aho: "Haluamme Suomesta revanssin!" Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta. Viitattu 6.12.2017.
- ↑ Asiantuntija pitää SM-liigan uutta linjausta tervetulleena, mutta korostaa koko jääkiekkoyhteisön vastuuta: "Vaikka päättäisimme mitä, vauhti on kova ja kontakti kuuluu peliin" yle.fi. Viitattu 29.12.2019.