Triptyykki

Tämä artikkeli kertoo kuvataiteesta. Puccinin samannimisestä oopperasta kertoo Il trittico ja Karin Slaughterin romaanista Triptyykki (kirja).

Triptyykki on kolmiosainen maalaus tai kirkon alttarin läheisyyteen sijoitettu koristeellinen rakennelma. Sana tarkoittaa sekä esinettä itseään että sen kolmiosaista muotoa. Varhaisten triptyykkien kuvaama aihe oli aina uskonnollinen. Vuosisatojen kuluessa niiden tekotapa, koko ja materiaali vaihteli, vain sommittelun kolmiosaisuus säilyi samana.

Sanan pohjana on kreikan triptykhon ’kolminkertainen’. Antiikin aikainen vastine triptyykille oli kolmen saranoidun tai yhteen sidotun, kirjoittamiseen käytetyn vahataulun yhdistelmä.

Triptyykin historia

Keskiajalla oli yleistä pitää kirkossa pyhäinjäännöksiä. Jos kirkossa oli muita kirkkoja vähäisempi pyhäinjäännös, haluttiin korvikkeeksi tehdä alttarin takareunasta kohoava kaunis maalaus, retaabeli. Se edellytti että samaan aikaan tapahtui muutos alttarin paikassa. Aiemmin alttari saattoi sijaita keskellä kirkon keskilaivaa tai keskilaivan ja kirkon itäpäässä olevan puoliympyränmuotoisen apsiksen välissä. Alttari siirrettiin lähelle kirkon itäseinää, jolloin sen takana oli oiva paikka hartauskuville. Seinämien koko kasvoi vähitellen ja niiden kehyksiin alettiin liittää veistoksia. Maalausten näyttävyyttä lisättiin kiinnittämällä sivuille pienemmät maalaukset. Tällaista kolmesta osasta koostuvaa maalausta kutsutaan triptyykiksi.

Tyypillisen triptyykin keskiosana on kiinteä kehystetty maalaus. Keskiosan molemmille sivuille on saranoitu maalaus, joka kehyksineen on yhtä korkea kuin keskiosa, mutta jonka leveys on vain puolet keskiosan leveydestä. Maalausten muoto on suorakulmainen keskiosan ollessa usein muodoltaan lähes neliömäinen. Laita- eli siipikuvat voidaan kääntää keskiosan päälle. Näin maalaukset saadaan suojaan ja voidaan säädellä sitä milloin kuvia voidaan uskonnollisessa tilaisuudessa katsella.

Harvinaisempi triptyykin muoto on sellainen, jossa sivuosat ovat samankokoisia kuin keskiosa.

Katolisen Italian varhaisimmat triptyykit ovat 1100-luvun puolivälistä. Maalausten yläosaa alettiin 1300-luvulla koristella tornimaisin veistoksin. Tällainen arkkitehtoninen kehys korosti alttarin taakse sijoitetun somisteen eli alttarilaitteen mahtavuutta. Samaan pyrittiin tekemällä polyptyykkejä eli maalauksia joissa on enemmän kuin kolme vierekkäistä osaa. Pienikokoisia triptyykkejä käytettiin luostareissa, kodeissa ja kuljetettavina alttarilaitteina.

Saksassa ja Alankomaissa alettiin triptyykkejä tehdä noin vuonna 1300. Niistä tuli pian suosituin alttarilaitteen muoto. Keskiosana oli maalaus tai veistos, siipikuvina aina maalaus, ja myös ulkopuolen koristelu oli tärkeää.

Siipialttarista eli alttarikaapista tuli 1300-luvulla suosittu. Se koostuu kolmesta osasta: alttaripöydälle sijoitetusta jalustasta (predella), jossa säilytetään pyhäinjäännöksiä; jalustan päällä keskiosana olevasta veistosryhmästä (corpus) ja siivistä (alae), joilla keskiosa peitetään niin että kirkossakävijät näkevät veistokset vain juhlapäivinä. Tyypillisen 1400- ja 1500-luvun siipialttarin kiinteän keskiosan veistosryhmä saattoi kuvata esimerkiksi Neitsyt Marian kuolemaa. Siipien sisäpuolella oleva korkokuva eli reliefi kuvasi hänen elämäänsä, samoin kuin teki siipien ulkopuolen maalaus. Tällaisen kokonaistaideteoksen yläosan muodosti korkea goottilainen veistoskoristelu.

Yksityisissä kappeleissa alkoivat 1400-luvulla yleistyä triptyykit, joissa yhtenä aiheena on lahjoittajan tai koko hänen perheensä muotokuva. Samoihin aikoihin kolmiosainen muoto siirtyi myös maallisiin maalauksiin, kuten muotokuviin. Maalatuissa triptyykeissä alkoi 1400-luvun jälkipuoliskolla yleistyä se, että niiden kolme kuvaa muodostivat yhtenäisen kuvakertomuksen.

Triptyykkien tekeminen poistui muodista 1600-luvun jälkipuolella, mutta 1800-luvulla kolmiosaista muotoa alettiin jälleen suosia. Erityisesti sitä käyttivät naturalistit ja symbolistit saadakseen maalauksensa viittaamaan myös uskonnollisuuteen. Myös ekspressionistit maalasivat triptyykkejä. Heidän töissään laitakuvatkin olivat kiinteitä. Triptyykistä tuli 1900-luvulla lähinnä sommittelukeino. Kaikki kolme osaa ovat samankokoisia ja vertautuvat enemmän kirjallisuuden käyttämään trilogiaan kuin alkuperäiseen uskonnollisuuteen.

Yksi kuuluisimmista suomalaisista triptyykeistä on Ateneumissa näytteillä oleva Akseli Gallen-Kallelan maalaama Aino-taru vuodelta 1891.

Triptyykit nykyään

Moni taiteenala käyttää nykyisin triptyykki-sanaa. Sillä voidaan tarkoittaa melkein mitä tahansa kolmiosaista teosta.

Elokuva-alalla varhainen triptyykki on ranskalaisten Abel Gancen ja Andre Debrien vuonna 1926 patentoima, kolmen projektorin avulla toteutettu laajakangaselokuva. Siinä kuva voi olla yhden leveän kuvan muodostava panoraama tai se voi koostua kahdesta tai kolmesta erilaisesta kuvasta. Gancen vuonna 1927 valmistunut elokuva Napoléon hyödynsi tätä tekniikkaa. Triptyykillä voidaan tarkoittaa myös kolmesta lyhytelokuvasta koostuvaa elokuvaa. Lisäksi triptyykiksi kutsutaan sitä kun tavallisen elokuvan kuva koostuu kolmesta erilaisesta vierekkäin olevasta osasta.

Valokuvauksessa triptyykiksi kutsutaan kolmeen osaan jaettua tai kolmesta vierekkäisestä kuvasta koostuvaa valokuvaa. Sanaa käytetään myös kirjapainoissa. Siellä se on eräs onnitteluadressin tai muun samankaltaisen kortin muoto.

Musiikissa triptyykiksi kutsutaan kolmesta erillisestä osasta koostuvaa sävellystä, jonka osat usein voidaan esittää myös yksikseen. Tunnetuin oopperan triptyykki on Giacomo Puccinin Il trittico. Sen ensiesitys oli New Yorkissa vuonna 1918. Se on kolmen tyylillisesti erilaisen yksinäytöksisen oopperan yhdistelmä. Osat ovat ”Il tabarro”, ”Suor Angelica” ja ”Gianni Schicchi”.

Katso myös

Lähteet

Lähteenä on käytetty hakusanoja alttari, pyhäinjäännös, retaabeli tai triptyykki seuraavissa teoksissa:

Dictionary of art, 1996, ISBN 1-884446-00-0.
Encyclopedia Americana, 1951.
Encyclopedia Americana, 1992, ISBN 0-7172-0123-6.
Kristinuskon historia 2000, 1999, ISBN 951-35-6550-5.
Nationalencyklopedin, 1989, ISBN 91-7024-620-3.
New catholic encyclopedia, 2003, ISBN 0-7876-4004-2.
Nordisk familjebok, Stockholm 1904.
Oxford English dictionary, 1989, ISBN 0-19-861186-2.

Aiheesta muualla

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta triptyykki Wikimedia Commonsissa