Tommi Liuhala
Tuomo Antero "Tommi" Liuhala[1] (s. 1946[2]) on suomalainen musiikkituottaja, musiikkitoimittaja, sanoittaja, televisiokäsikirjoittaja, juontaja sekä mainos- ja viestintäyrittäjä.
Liuhala toimi Ilta-Sanomien musiikkitoimittajana, kun hänet vuonna 1975 nimitettiin Musiikki-Fazerin uuden Hi-Hat-levymerkin tuottajaksi. Musiikkituottajan urallaan hän on tuottanut muun muassa Seppo Närhen, Mikko Alatalon, Heikki Sarmannon, Jukka Linkolan, Juice Leskisen, Tapani Kansan, Broadcast-yhtyeen ja Edu Kettusen levytyksiä. Hänellä oli eräässä vaiheessa myös oma äänitysstudio.[3]
Yleisradiossa Tommi Liuhala on toimittanut, käsikirjoittanut ja juontanut muun muassa Iltatähteä, Pori Jazz -festivaaleilta tuotettuja ohjelmia sekä yhteislauluohjelmaa Tammerkosken sillalla. Käsikirjoittajana hän on toiminut Yle TV2:n sarjoissa Mansikkapaikka, Laulava sydän ja Ikimuistoinen. Radiossa Liuhala on juontanut muun muassa Onnenpäiviä, Mestarien aamiaista ja Tampereen Radion ohjelmasarjaa Jambalaya.
Tiedottajana Tommi Liuhala on toiminut musiikkialan messuilla ja April Jazz -festivaaleilla, United Pictures Internationalilla. Hän on ollut myös mainostoimisto Private Eyen yhteyspäällikkönä ja copywriterina, ja nykyisin hänellä on Tom Mix -niminen viestintäyritys yhdessä Mikko Peltolan kanssa.[3]
Tommi Liuhala oli naimisissa tuottaja ja sanoittaja Kaisu Liuhalan kanssa.[4]
Lähteet
muokkaa- ↑ Liuhala, Tommi, 1946– KANTO – Kansalliset toimijatiedot. 17.11.2020. Kansalliskirjasto. Viitattu 4.1.2022.
- ↑ Tommi Liuhala, Discogs-tietokanta. Viitattu 8.3.2017.
- ↑ a b Tommin taustaa (Arkistoitu – Internet Archive), Viestintätoimisto Tom Mix Oy. Viitattu 8.3.2017.
- ↑ Prinsessa -65 syntyi vuonna 1975, Seppo Närhin blogi KSML-sivustolla 15.5.2014. Viitattu 8.3.2017.
Aiheesta muualla
muokkaa- Tommi Liuhala Discogs-tietokannassa
- Tommi Liuhala Ritva-tietokannassa
- Liuhalan Hi-Hat-tuottajaurasta tarkemmin (Arkistoitu – Internet Archive), Suomalaisen musiikin historia -sivusto