Timo Scheider (s. 10. marraskuuta 1978) on saksalainen autourheilija. Hän on voittanut DTM-sarjan mestaruuden vuosina 2008 ja 2009.

Timo Scheider
Timo Scheider, 2011
Timo Scheider, 2011
Henkilötiedot
SyntynytLahnstein [1]
Kansalaisuus  Saksa
Moottoriurheilija
DTM
Esikoiskausi 2000
Nykyinen talli Audi Sport Team Abt Sportsline
Aikaisemmat sarjat
19971999
20052006
2005–2006
Saksan Formula 3
FIA GT Championship
A1 Grand Prix

Scheider aloitti uransa kartingissa. Hän voitti Saksan junioriluokassa mestaruuden vuonna 1992. Kausina 1997–1999 Scheider kilpaili Saksan Formula 3 -sarjassa. Kaudella 1997 hän saavutti kolme voittoa ja sijoittui loppupisteissä toiseksi. Kaudella 1998 hän saavutti kolme voittoa ja kaudella 1999 yhden voiton, mutta loppusijoitukset olivat tuolloin kautta 1997 huonommat.

Vuonna 2000 Scheider siirtyi uudistettuun DTM-sarjaan. Hän ajoi sarjassa Opelia kauteen 2004 asti, mutta hän ei saavuttanut yhtään voittoa eikä yhtään palkintosijaa. Kaudeksi 2005 Scheider siirtyi FIA GT Championship -sarjaan, jossa hän voitti esikoiskaudellaan kaksi kilpailua 11:stä. Hän sijoittui loppupisteissä toiseksi. Hän ajoi sarjassa vielä kaudella 2006, mutta osallistui vain yhteen kilpailuun, jonka hän kuitenkin onnistui voittamaan. Scheider osallistui A1 Grand Prix -sarjaan kaudella 2005–2006 ja edusti Saksan autokuntaa. Hän saavutti yhden palkintosijan. [2]

 
Timo Scheider, DTM 2014 - Hockenheimring

Vuonna 2006 Scheider teki paluun DTM-sarjaan. Tällä kertaa autona oli Audi. Kaudella 2006 hän ei saavuttanut yhtään palkintosijaa, mutta vuonna 2007 hän saavutti yhden paalupaikan lisäksi yhden palkintosijan.[2] Kaudella 2008 Scheider saavutti ensimmäisen DTM-voittonsa Oscherslebenin radalla. Kauden aikana hän voitti kolme kilpailua ja ajoi neljä paalupaikkaa. Kauden päätteeksi hän voitti sarjan mestaruuden. Kaudella 2009 hän uusi sarjan mestaruuden. Hän voitti kauden yhdestätoista kilpailuista kaksi ja ajoi yhden paalupaikan.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. Modèle [[Modèle:Lien web|Malline:Lien web]] : parametri url puuttuu. (de) Saksan kansalliskirjasto, Gemeinsame NormdateiUrl  . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. a b c Timo Scheider career statistics Driverdb.com. Viitattu 27.5.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa