Timo Ihamuotila
Timo Jaakko Pietari Ihamuotila (s. 21. huhtikuuta 1966 Helsinki)[1] on ABB:n talous- ja rahoitusjohtaja.[2] Ihamuotila toimi Nokian talous- ja rahoitusjohtajana vuosina 2009–2016.[3][4] Ihamuotila on koulutukseltaan kauppatieteiden lisensiaatti. Hänen lisensiaatintyönsä Interest rate risk management of a financial institution in a multicurrency environment valmistui vuonna 1997 Helsingin kauppakorkeakoulusta. Ihamuotila toimi Nokian väliaikaisena toimitusjohtajana vuosina 2013–2014.[5][6]
Timo Ihamuotila | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 21. huhtikuuta 1966 |
Muut tiedot | |
Yritys | ABB |
Vanhemmat | Jaakko Ihamuotila |
Ihamuotila on työskennellyt rahoitusalalla koko työuransa. Hän toimi Kansallis-Osake-Pankissa vuosina 1990–1993 rahoituksen varainhallinnon analyytikkona ja aloitti Nokialla riskienhallinnan johtajana vuonna 1993. Ihamuotila työskenteli Citibankissa 4 vuotta, vuosina 1996–1999, mutta palasi Nokian palvelukseen rahoituspuolen johtotehtäviin vuonna 1999. Ihamuotila siirtyi USA:han vuonna 2004 aloittaen Mobile Phonesin CDMA-liiketoimintayksikön johtajana New Yorkissa, josta hänet valittiin nykyiseen toimeensa keväällä 2007.[7]
Ihamuotila on työskennellyt Nokia-urallaan myös Nokia Oyj:n Eläkesäätiön puheenjohtajana Timo Korvenpään väistyttyä talousjohtajan tehtävistä vuonna 2002.
Timo Ihamuotila on naimisissa Riikka Ihamuotilan kanssa, ja heillä on yksi tytär ja kaksi poikaa. Ihamuotila harrastaa tennistä ja laskettelua.[1]
Timo Ihamuotila on Nesteen entisen toimitusjohtajan, vuorineuvos Jaakko Ihamuotilan poika ja Sampo Pankin ja Marimekon entisen toimitusjohtajan Mika Ihamuotilan serkku.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 249. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
- ↑ Forsberg, Tiina: Timo Ihamuotila jättää Nokian, siirtyy ABB:lle Sveitsiin Yle Uutiset. 27.10.2016. Viitattu 29.5.2020.
- ↑ Nokia vaihtaa talousjohtajansa is.fi. 16.10.2009. Taloussanomat. Viitattu 23.5.2021.
- ↑ Nokia nimitti Ihamuotilan seuraajan talon sisältä tekniikkatalous.fi. 27.10.2016. Viitattu 23.5.2021.
- ↑ Kannattiko Nokian puhelimet myydä? Näin vastaa Ihamuotila Yle Uutiset. 29.10.2013. Yleisradio. Viitattu 23.5.2021.
- ↑ HS: Suri valittaneen Nokian uudeksi toimitusjohtajaksi is.fi. 14.3.2014. Taloussanomat. Viitattu 23.5.2021.
- ↑ Sami Rainisto. Talouselämä 30.3.2007. (Arkistoitu – Internet Archive)
Edeltäjä: Stephen Elop |
Nokian toimitusjohtaja 2013–2014 |
Seuraaja: Rajeev Suri |