Tietotekniikka

Tietotekniikka tai informaatiotekniikka (IT) tarkoittaa tietokoneiden ja digitaalisen tietoliikenteen avulla tehtävää tietojen muokkaamista, tallennusta ja hakua. Tietokonejärjestelmä on toiminnallinen kokonaisuus, joka sisältää itse tietokoneen laitteiston lisäksi ohjelmiston ja oheislaitteet, joita tarvitaan tietojen välittämiseen ja tallentamiseen ihmiselle tai toisille tietokoneille.

Zuse Z3 Deutsches Museumissa Münchenissä. Zuse Z3 on ensimmäinen ohjelmoitava tietokone.

Aiemmin asiaan on viitattu myös termillä automaattinen tietojenkäsittely (ATK). Eräissä suomenkielisissä yhteyksissä tietotekniikkaan viitataan tieto- ja viestintäteknologiaa tarkoittavalla englanninkielisellä lyhenteellä ICT (information and communication technology, suomeksi tieto- ja viestintätekniikka). Näistä varsinkin jälkimmäisen käyttö on viime vuosina^milloin? yleistynyt nopeasti erityisesti talouselämässä.

Termi informaatiotekniikka on peräisin vuodelta 1958 Harvard Business Reviewin artikkelista.

Tietotekniikan historiaa

Pääartikkeli: Tietokonetekniikan historia

Tietotekniikan varhaishistoria on tietokoneiden ja tietokonetekniikan historiaa.

Tietokonetekniikka alkoi 1880-luvulla reikäkorteista ja reikäkorttikoneista. Ensimmäinen käyttökohde oli Yhdysvaltain vuoden 1890 väestönlaskenta. 1940-luvulla kehitettiin päättelyitä ja laskutehtäviä suorittavia laskukoneita. Ne oli tehty toimimaan ennen transistorien aikakautta elektroniputkilla tai releillä. Myöhempi kehitys johti mikropiirien ja mikroprosessorien kehittämiseen.

Informaatioteknologia elinkeinoelämässä

Elinkeinoelämän tarpeet ja sovellutukset ovat historiallisesti ohjanneet tietotekniikan kehittymistä ratkaisevalla tavalla. Vaikka nykyään muut sovellutusalueet vaikuttavat nekin merkittävästi tietotekniikan kehitykseen, on elinkeinoelämän sovellutusimu edelleen merkittävä.

Elinkeinoelämän sovellutuksia dominoi tällä hetkellä kaksi tärkeää tekijää: integroidut ohjausjärjestelmät ja Internet.

Yritykset, suuret ensin ja pienemmät myöhemmin, ovat ottaneet 1990-luvun aikana ja jälkeen käyttöön laajoja integroituja ohjelmistoja jotka kattavat liiketoiminnan kaikki alueet asiakashallinnasta tuotannonohjaukseen. Tällaisia järjestelmiä ovat

• toiminnanohjausjärjestelmät (Enterprise Resouce Planning, ERP)
• tuotteen elinkaaren hallintajärjestelmät (Product Lifecycle Management, PLM)
• tuotetiedon hallintajärjestelmät (Product Data Management, PDM)
• toimitusketjujen ja logistiikan hallintajärjestelmät (Supply Chain Management, SCM)
• asiakastiedon hallintajärjestelmät (Customer Relationship Management, CRM)
• henkilöstön hallintajärjestelmät (Human Resource Management, HRM)
• tietokoneavusteinen suunnittelu (Computer Aided Design, CAD).

Vaikka näiden järjestelmien hyödyntäminen ei olekaan aivan yksinkertaista – ja monet järjestelmäinvestoinnit ovat myös epäonnistuneet tai viivästyneet – niiden yhteisvaikutus on kuitenkin olennaisen merkittävä. Yritykset ovat voineet oikoa toimintatapojaan, nopeuttaa reagointikykyään markkinoiden muutoksiin ja lisätä toimintansa tarkkuutta ja taloudellisuutta.

Ennen muuta ne ovat voineet arvioida uudestaan omaa rakennettaan, ja useinkin päätyä ulkoistamaan toimintoja jotka ei ole katsottu kilpailukyvylle olennaisiksi tai jotka on voitu hoitaa tehokkaammin ulkoistuspartnerin avulla. Tämä koskee myös yrityksen tietoteknisten palvelujen toteuttamista, ja monet yritykset ovatkin luopuneet omista IT-osastoista ja ostavat tarvitsemansa palvelut palvelutoimittajilta. Onkin alettu puhua palvelutaloudesta ja jopa sitä tutkivasta palvelutieteestä (Services Science).

Internet ja sen teknologiat, ennen muuta XML-metakieleen nojaavat sähköisen liiketoiminnan kielet kuten EbXML, ovat puolestaan tehneet mahdolliseksi tietotekniikan soveltamisen yritysten verkottumisen, so. yritysten välisten liiketoimintatransaktioiden toteuttamiseen olennaisesti uudessa mittakaavassa. Liiketaloustieteen silmin kyse on transaktiokustannusten romahduksesta: kun koko toimitusketju ja sen kaikki transaktiot tilauksesta toimitukseen voidaan hoitaa sähköisesti, on näiden kustannusten kannalta samantekevää, valmistetaanko tuote Suomessa vai Kiinassa. Tätä kautta tietotekniikka on vauhdittanut merkittävästi globalisaatioksi kutsuttua ilmiötä. Pankkien markkinoille tulevat kattavat sähköisen maksamisen järjestelmät ovat vauhdittamassa tätä yhä enemmän.

Internet on myös tehnyt mahdolliseksi tarjota kuluttajille verkkokaupan välineitä. Tässä olennaista on se, että kuluttajista ja heidän käyttäytymisestään voidaan kerätä hyvin tarkkaa tietoa, jota voidaan hyödyntää monin tavoin yrityksen toiminnassa, esimerkiksi tuottamalla asiakkaille juuri heille suunnattuja tuotteita ja palveluja ns. massakustomoinnin periaatteiden mukaisesti soveltamalla tiedon louhintaa kerättyyn asiakastietoon.

Yritykset soveltavat tietotekniikkaa myös tietotyöhön kaikissa sen muodoissa: toimistosovellukset Word, Excel, ja PowerPoint ovat valkokaulustyöläisten arkisen aherruksen keskeisiä välineitä. Niiden integroituminen edellä hahmoteltuun kokonaisuuteen on kuitenkin osoittautunut tuskalliseksi ja on edelleen suhteellisesti lapsenkengissä. Sama koskee vielä suuremmassa mitassa liikkuvaa tietotekniikkaa ja digitaalisen median soveltamista, joissa yritykset edelleen ovat kuluttajamarkkinoihin verrattuna lähtökuopissa.

Sisältöyritykset ja digitaalinen media

Yritykset jotka osallistuvat erilaisten massakulutukseen tarkoitettujen sisältöjen (massamedia) tuottamiseen ja jakeluun ovat tietotekniikan soveltajina, mutta myös sen kehityksen kohteina, erityisasemassa. Näitä ovat ennen muuta mediatalot, jotka tyypillisesti toimivat useiden eri medioiden alueella (kustannustoiminta, sanomalehdet, aikakauslehdet, televisio, radio, Internet), mutta myös esimerkiksi elokuvien ja äänilevyjen tuottajat.

Näitä kaikkia sisällön muotoja yhdistää se, että ne vallan hyvin voidaan esittää tietotekniikan hallitsemassa muodossa digitaalisena mediana. Näin muodoin niitä voi myös luoda ja muokata tietokoneilla, jaella Internetissä ja ennen muuta niistä voidaan tehdä rajattomasti kopioita joiden laatu vastaa täydellisesti alkuperäistä kappaletta - toisin kuin esimerkiksi valokopiot tai äänikasettien kopiot.

Sisältöyrityksille tämä on sekä suuri mahdollisuus että suuri uhka.

Mahdollisuudet ovat mittavat. Tietotekniikan avulla sisällön tuottamisen ja varsinkin jakelun kustannuksia voidaan laskea ja sille voidaan saavuttaa suurempi yleisö. Sisältö voidaan kohdentaa tarkemmin kullekin kuluttajalle ja tätä kautta kohentaa tämän siitä saamaa käyttäjäkokemusta. Sisältöön voidaan liittää erilaisia oheispalveluja jotka nostavat edelleen kuluttajan saamaa lisäarvoa ja myös kiinnittävät hänet tiukemmin juuri tällaisen sisällön kuluttajaksi. Olennaisesti sama sisältö voidaan tietotekniikkaa soveltaen tuottaa eri muodoissa eri jakelukanaviin, ja näin pidentää sen elinkaarta markkinoilla (esimerkiksi elokuvien elinkaari teatteri – DVD – maksutelevisio – julkinen televisio). Nämä kaikki mahdollisuudet ovatkin ainakin osin toteutuneet ns. uusmedian yritysten kohdalla, kuten WWW:n portaaliyritykset tai Applen menestynyt iTunes-palvelu.

Näiden mahdollisuuksien kääntöpuolena ovat uhat, jotka koskettavat varsinkin ns. traditionaalisen massamedian tuottajia. Kaikki median muodot kilpailevat kuluttajien huomiosta ja ajasta; se aika, joka kulutetaan vaikkapa Internet-selailuun on poissa lehtien lukemisesta ja television katsomisesta, ja laskee näiden medioiden mainosten arvoa. Niinpä kaikki mediatalot ovatkin katsoneet aiheelliseksi toimintansa laajentamisen myös uusmedian alueelle. Tällöin kuitenkin uhkana on kannibalismi: uudet sisältötuotteet syövät vanhat. Huolen aiheisiin kuuluu myös piratismi, joka kaihertaa varsinkin äänilevy- ja elokuvatuottajia.

Informaatioteknologia yhteiskunnassa

Tässä kehikossa julkisen vallan rooli tietotekniikan kehittäjänä voidaan jakaa kahteen osaan:

• Käyttäjäroolissa julkinen valta hakee keinoja paitsi oman toimintansa tehostamiseen, myös perustehtäviensä ja -arvojensa kuten demokratia, tasa-arvo, läpinäkyvyys ja vuoropuhelu kansalaisten kanssa edistämiseen.
• Reguloijaroolissa julkinen valta tavoittelee kaikille avoimen, kilpailua ja innovaatioita edistävän digitaalisen markkinan synnyttämistä ja uusien palvelujen käyttöönottamisen esteiden purkamista edistämällä turvallisuutta, luottamusta ja läpinäkyvyyttä. Parempien digitaalisten palvelujen ja laskevien hintojen kautta se hakee lisäarvoa koko yhteiskunnalle (sekä talouskasvun ja uusien työpaikkojen kautta myös lisäverotuloja julkiselle vallalle).

Käyttäjäroolissa oikeastaan kaikki julkisen toiminnan sektorit voivat olla hedelmällisiä tietotekniikan soveltamisen kohteita: sosiaalitoimi, opetus ja tutkimus, terveydenhuolto, ympäristöhallinto ja kaavoitus, liikenneinfrastruktuuri, informaatiosodankäynti, maanpuolustus ja yleinen turvallisuus. Tässä suhteessa pullonkaulana varsinkin Suomessa on se, että vain harvat järjestelmätoimittajat pystyvät ylimalkaan hallitsemaan näiden palvelujen problematiikkaa. Myös erilaiset rakenteelliset esteet, kuten eri ministeriöiden reviiriristiriidat sekä valtion ja kuntien tehtävänjako vaikeuttavat tietotekniikan laajamittaista soveltamista.

Regulaattorina valtiovalta, suurelta osin EU-säännöksiin nojautuen mutta myös niitä muokaten, ohjaa digitaalisten markkinoiden kehittymistä erilaisin pakottavin tai insentiivejä säätelevin toimin. Edellisestä esimerkki on vaikkapa telemarkkinasääntely, jossa tavoitteena on halpojen ja kattavien telepalvelujen saaminen koko maahan. Laajakaistastrategiaa valtiovalta on ohjannut sekä pakottein että insentiivein. Julkisen vallan rooli tietoturvan normitason edistäjänä on sekin keskeinen. Suomessa regulaattorina toimii lähinnä Liikenne- ja viestintäministeriö.

Kodin ja arjen informaatioteknologia

Tietotekniikka ulottaa vaikutuksensa koteihin ja arjen elämään kolmea eri reittiä:

• Välittömästi ja näkyvästi koteihin ja mukana kannettavaksi taskuihin hankittujen tietoteknisten laitteiden ja niiden tarvitsemien tietoliikenneyhteyksien kautta;
• Välittömästi ja näkymättömästi erilaisiin kodin ja arkielämän laitteisiin sulautetun tietotekniikan kautta;
• Välillisesti sen kautta, että joka tapauksessa kuluttajat joutuvat pakostakin toimimaan tietotekniikan käyttäjinä tai kohteina eri arjen tilanteissa ja paikoissa, halusivat he sitä tai eivät.

Tietoyhteiskuntaneuvoston vuonna 2006 julkaiseman raportin mukaan tietotekniikan soveltamista Suomessa voi kuvata seuraavin tiedoin:

• Suomessa oli runsaat 1,3 miljoonaa laajakaistaliittymää; 95 % suomalaisista oli laajakaistapalvelun tavoitettavissa
• 79 % 15-74 vuoden ikäisistä suomalaisista oli käyttänyt Internetiä
• 63 % oli käyttänyt verkkopankkia
• 49 % oli joskus ostanut verkkokaupasta.

Välitön ja näkyvä tietotekniikan soveltaminen ulottuu siis merkittävään osaan suomalaisista.

Näkymättömän tietotekniikan kattavuus on kuitenkin vielä suurempi. Harva ihminen tulee ajatelleeksi, tai edes osaa arvata, montako tietokonesuoritinta hän mahtaa omistaa. Niitä on runsaasti: uusissa autoissa hyvinkin parisenkymmentä, televisiossa, kännykässä, jääkaapissa, uunissa, jne. Toistaiseksi, ja mahdollisesti myös kauan tulevaisuudessa, nämä suorittimet tekevät työtään piilossa käyttäjiltä. On kuitenkin ajateltavissa, että monet näistä laitteista tulevat tietoteknisesti näkyviksi langattoman tietoliikenteen kautta. Oletettavasti kodin viihde-elektroniikka tulee toimimaan tässä ajurina, varsinkin koska digitaalinen televisio tuo sen tietoteknistymiselle vauhtia.

Välillisen tietotekniikan kohtaa joka kerta kun maksaa ostoksensa kaupan kassalla: myyjä ei kaiva vaihtorahaa kassakoneesta, vaan tietoverkkoon kytketystä kassapäätteestä. Jos kuluttaja maksaa ostoksensa maksukortilla, tai tarjoaa kanta-asiakaskorttiaan, on ostotapahtuma kohdistettavissa häneen itseensä. Sama toistuu kirjastossa, terveysasemalla, julkisessa liikenteessä. Jo varsin pian ollaan tilanteessa, jossa melkein kaikki arkiset toimet ovat myös informaatiotoimia: niistä jää jälki tietoverkkoon ja tätä tietoa myös sovelletaan. Yksityisyyden suojasta huolissaan olevat henkilöt eivät ole huolissaan ihan turhaan.

Informaatioteknologian tutkimus

Informaatioteknologian tutkimus jakaantuu monelle tieteen ja tekniikan alalle, ja oikeastaan koskettaa melkein kaikkia niitä.

Tietojenkäsittelytiede tutkii tietotekniikan "omia" laskennallisia ja menetelmällisiä kysymyksiä. Kapeassa mielessä se kattaa tiedon käsittelyn laskennallisia menetelmiä ja rakenteita, jolloin voidaan käyttää myös termiä tietojenkäsittelyteoria. Termiä käytetään myös laajemmassa mielessä tarkoittamaan samaa kuin englanninkielinen ilmaus "Computer Science", jolloin siihen sisältyvät myös muun muassa ohjelmistotekniikka, tietokonetekniikka ja tietoliikennetekniikka.

Tietotekniikka on muuttanut syvällisellä tavalla monia luonnontieteitä ja tarjoaa välineitä myös muun muassa käyttäytymistieteisiin, yhteiskuntatieteisiin ja humanistisiin tieteisiin. Termi laskennallinen tiede viittaa tähän muutokseen, jossa tietokone ja laskennallinen mallittaminen jopa korvaa laboratorio- tai kenttäkokeet. Osittain sama koskee myös teknisiä tieteitä, jotka myös soveltavat tietotekniikkaa tietokoneavusteiseen suunnitteluun. Liiketaloustieteen kannalta tietotekniikka on väline yritysten ja yritysverkostojen toiminnan uudelleenorganisointiin ja tehostamiseen. Kun tietotekniikka myös muuttaa markkinoiden rakenteita, se asettaa monia haasteita muun muassa yrityksen teorian tutkimukselle. Tietojärjestelmätiede on tutkimusala, joka tutkii tietotekniikan soveltamista ihmisten, organisaatioiden ja yhteiskunnan tarpeisiin.

Tietotekniikan vaikutusta yhteiskuntaan makroskooppisella tasolla tutkii tietoyhteiskuntatutkimus.

Katso myös

• Digitaalinen media
• Tallennetuotanto
• Tietojenkäsittelytiede
• Informaatiotutkimus
• Suomen tietotekniikkateollisuus
• Ohjelmistot
• Tietoturva
• Tietoyhteiskunta
• Viihde-elektroniikka

Kirjallisuutta

• Wiio, Antti: Kun informaatioteknologia muutti maailmaa: Vallankumoukselliset IT-keksinnöt kivikaudelta nykypäivään. Espoo: Deltakirja, 2007. ISBN 978-951-96141-2-0

Aiheesta muualla

• https://www.doria.fi/handle/10024/90544 ICT Disparities In Finland - Access and Implications^{[vanhentunut linkki]}. (englanniksi)