Theodor Mommsen
Theodor Mommsen (30. marraskuuta 1817 Garding, Schleswig – 1. marraskuuta 1903 Charlottenburg, Saksa) oli saksalainen historioitsija ja poliitikko. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1902. Hänen tunnetuin teoksensa on kolmiosainen Römische Geschichte (’Rooman historia’).[1]
| Theodor Mommsen | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 30. marraskuuta 1817 Garding |
| Kuollut | 1. marraskuuta 1903 (85 vuotta) Charlottenburg |
| Ammatti | kirjailija, kielitieteilijä, oikeustieteilijä |
| Kirjailija | |
| Tyylilajit | tietokirjallisuus |
| Palkinnot | |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Elämä
muokkaaMommsenin isä oli protestanttinen pappi Jen Mommsen, hänen äitinsä oli Sophie Krumbhaar. Hän vietti lapsuutensa Oldesloessa ja sai varhaisen opetuksensa kotona ja kymnaasissa Altonassa. Hän opiskeli 1838–1843 oikeustiedettä ja klassillista filologiaa Kielin yliopistossa ja suoritti maisterin ja tohtorin tutkinnot.[2][3]
Valmistumisen jälkeen Mommsen vietti kolme vuotta Italiassa arkeologisen tutkimuksen parissa ja toimi jonkin aikaan toimittajana. Hänet nimitettiin vuonna 1848 oikeustieteen professoriksi Leipzigin yliopistoon, mutta hänet erotettiin vuonna 1852, kun hän oli osallistunut kansannousuun Saksissa vuonna 1849. Samana vuonna hänet nimitettiin Zürichin yliopistoon ja 1854 Breslaun yliopistoon vuonna sekä lopulta antiikin historian professoriksi Berliinin yliopistoon vuonna 1858. Hän toimi 1873–1895 Preussin tiedeakatemian pysyvänä sihteerinä.[2][3]
Mommsen sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1902. Hänen ohellaan harkinnassa palkinnon saajaksi oli Leo Tolstoi, jota kuitenkin pidettiin liian radikaalina. Mommsenin puolesta palkinnon otti vastaan Saksan suurlähettiläs, koska Mommsen ei korkean ikänsä vuoksi itse kyennyt enää matkustamaan Ruotsiin.[3]
Mommsen oli poliittisesti aktiivinen läpi elämänsä. Hän toimi vuosina 1863–1866 ja 1873–1879 Preussin parlamentissa Edistyspuolueen edustajana sekä vuosina 1881–1884 Saksan valtiopäivillä. Hän oli poliittiselta kannaltaan liberaali ja kannatti Saksan yhdistymistä mutta suhtautui kriittisesti kansleri Otto von Bismarckin hallintoon. Hän myös tuomitsi Saksassa ilmenevän antisemitismin. Mommsen asetettiin vuonna 1882 syytteeseen Bismarckin herjaamisesta, mutta hänet vapautettiin syytteestä.[2][3]
Mommsen meni naimisiin Marie Reimerin kanssa, ja heillä oli 16 lasta.[2]
Historiantutkimus
muokkaa
Mommsen laati elämänsä aikana yli tuhat julkaisua ja toimitti myös lähdekokoelmia Corpus inscriptionum Latinarum ja Monumenta Germaniae Historica. Hänen historiantutkimuksellinen lähestymistapansa sai vaikutteita Barthold Georg Niebuhrilta ja Friedrich Carl von Savignylta. Hän oli aikanaan hyvin vaikutusvaltainen saksalaisessa aketeemisessa maailmassa.[2][3]
Mommsenin tutkimus kohdistui antiikin Rooman historiaan. Hän tarkasteli kriittisesti perinteisiä idealisoituja käsityksiä Rooman historiasta ja lähestyi aikakautta myös oman aikansa näkökulmasta. Mommsenin tunnetuin teos on Römische Geschichte, joka on vuosina 1854–1856 julkaistu kolmiosainen Rooman tasavallan historiateos. Hän suunnitteli myös Rooman keisarikunnan historiaa käsittelevää neljättä osaa, joka jäi toteutumatta. Lisäksi hän julkaisi vuonna 1885 "viidennen" osan, joka käsittelee Rooman provinsseja keisarikunnan ajan alussa. Mommsenin muihin historiateoksiin kuuluvat roomalaista valtiosääntöoikeutta käsittelevä kolmiosainen Römisches Staatsrecht (1871–1888), jota on pidetty Mommsenin tutkimuksellisesti merkittävimpänä teoksena, ja roomalaista rikosoikeutta käsittelevä Römisches Strafrecht (1899). Mommsen pani alulle antiikin ajan latinankielisten piirtokirjoitusten kokoelman Corpus inscriptionum Latinarum.[2][3][1]
Lähteet
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Theodor Mommsen Wikimedia Commonsissa