Teollisuusalojen ammattiliitto

entinen suomalainen ammattiliitto

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto oli suomalainen vuosina 2010–2017 toiminut teollisuustyöntekijöiden etujärjestö. Keskusjärjestö SAK:hon kuulunut ammattiliitto aloitti toimintansa vuoden 2010 alussa, kun Kemianliitto ja Viestintäalan ammattiliitto fuusioituivat. Liittoon kuului tuolloin noin 67 000 jäsentä[1]. Vuonna 2017 liitto päätti yhdistyä Teollisuusliittoon.

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto
Perustettu 2010
Toimiala ammatillinen edunvalvonta
Jäsenmäärä 67 000 (2010)
Jäsenlehti Intiim
Aiheesta muualla
TEAM

TEAM julkaisi lehteä Intiim, johon yhdistyivät vuoden 2010 alusta Kirjatyö ja Kiteet.

Historia

muokkaa

Teamin perustamisesta neuvoteltiin useampi vuosi ja mukana olivat lopulta fuusioituneiden liittojen lisäksi myös Metallityöväen liitto, Puu- ja erityisalojen liitto, Rautatieläisten liitto ja Sähköalojen ammattiliitto[2]. Nämä jäivät ulos yksitellen. Etenkin vasemmistoliittolaiset vastustivat hanketta, mutta sitä ei kuopattu.[3] Viestintäalan ammattiliitto muutti toukokuussa 2009 sääntönsä ja nimensä Teamiksi. Puheenjohtajana aloitti Heikki Helkavuori[4]. Kemianliitto päätti yhdistymisestä vuoden 2009 lopussa. Teamin puheenjohtajaksi valittiin Kemianliiton aiempi johtaja Timo Vallittu.[3] Vallittu jäi eläkkeelle vuonna 2015 ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Heli Puura.[5]

Teamin ensimmäiset liittokokousvaalit järjestettiin keväällä 2015. TEAMin demarit ja sitoutumattomat -vaaliliitto sai 9 781 ääntä (73,3 %) ja 116 edustajaa. TEAM Vasemmisto ja sitoutumattomat -vaaliliitto sai 3 556 ääntä (26,7 %) ja 39 edustajaa. Sosialidemokraatit saivat enemmistön äänistä kaikilla muilla aloilla paitsi kumiteollisuudessa. Vaalien äänestysaktiivisuus oli 37,3 prosenttia.[6] Team antoi vaalitukea SDP:n ja Vasemmistoliiton ehdokkaille vuoden 2012 presidentinvaaleissa[7][8] ja vuoden 2014 eurovaaleissa[9][10][11].

Liittovaltuusto päätti 17. toukokuuta 2017 lakkauttaa liiton toiminnan ja liittyä osaksi Teollisuusliittoa, joka aloitti toimintansa täystehoisesti vuoden 2018 alusta.[12]

Lähteet

muokkaa
  1. Tämä on TEAM TEAM 2010, viitattu 29. huhtikuuta 2010
  2. Risto Korhonen: TEAM-hankkeessa ei nähdä puoluepolitiikkaa Kansan Uutiset 4.2.2009
  3. a b Mika Peltonen: Vallittu: Iso TEAM on totta kymmenessä vuodessa Kansan Uutiset 3.3.2010
  4. Helkavuori Teamin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi[vanhentunut linkki] Helsingin Sanomat 10.5.2009
  5. Heli Puura TEAMin puheenjohtajaksi 4.6.2015. TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry. Viitattu 11.8.2015.
  6. Rane Aunimo: TEAMin vaaleissa murskatulos: 73,3%–26,7% Demokraatti 14.4.2015
  7. Ennakkoilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta - Presidentinvaalit 2012: Lipponen, Paavo Tapio (Arkistoitu – Internet Archive). Valtiontalouden tarkastusvirasto. Viitattu 22.10.2012.
  8. Ilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta - Presidentinvaalit 2012: Arhinmäki, Paavo Erkki (Arkistoitu – Internet Archive). Valtiontalouden tarkastusvirasto. Viitattu 22.10.2012.
  9. Ennakkoilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta - Europarlamenttivaalit 2014 (Arkistoitu – Internet Archive). Valtiontalouden tarkastusvirasto. Viitattu 4.6.2014.
  10. Ennakkoilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta - Europarlamenttivaalit 2014 (Arkistoitu – Internet Archive). Valtiontalouden tarkastusvirasto. Viitattu 4.6.2014.
  11. Ennakkoilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta - Europarlamenttivaalit 2014 (Arkistoitu – Internet Archive). Valtiontalouden tarkastusvirasto. Viitattu 4.6.2014.
  12. de Fresnes, Tulikukka: Teollisuusliitto tulee, Metalli, TEAM ja Puuliitto jäivät historiaan: "Nyt puhutaan palkankorotuksista" 17.5.2017. Yle. Arkistoitu 11.7.2017. Viitattu 26.8.2017.

Aiheesta muualla

muokkaa