Tarantul-luokka

Tarantul-luokka (Projekti 1241.1 Molniya, Nato-raportointinimi Tarantul) oli Neuvostoliiton laivaston ohjuskorvettiluokka, joka suunniteltiin korvaamaan projekti 205 Tsunamin (Nato-raportointinimi Osa) ohjusveneet. Luokan aluksia myytiin vientiin yli kolmekymmentä kappaletta.

Projekti 1241 Nato: Tarantul
Puolan merivoimien ORP Metalowiec
Tekniset tiedot
Uppouma	488 t (standardi) 549 t (kuormattu)
Pituus	56,0 m
Leveys	10,5 m
Syväys	2,5 m
Koneteho	22 000 hv Risteilymoottorit: 8 000 hv
Nopeus	32,48 solmua
Miehistöä	50
Aseistus
Meritorjunta	4 x SS-N-2 Styx tai 4 x P-270 Moskit/SS-N-22 tai 8 Kh-35 Uran/SS-N-25 -merimaaliohjusta 1 x 76 mm AK-176 DP -tykki
Ilmatorjunta	1 x SA-N-5-ilmatorjuntaohjus 2 x AK-630 30 mm -tykkiä tai 1 x CADS-N-1 Kashtan CIWS -pikatykki
Infobox OK

Tausta

1970-luvun lopulla Neuvostoliiton laivasto totesi tarvitsevansa suuremman, merikelpoisemman ja vahvemmin aseistetun aluksen, jossa olisi myös mahdollista sijoittaa korkeammalle ilmavalvontatutkat. Luokan 76 millimetrin pääase ja kaksi 30 millimetrin Gatling-tyyppistä tykkiä paremman elektroniikan tukemana mahdollistavat ohjustorjunnan. Alukset valmistettiin Pietarissa Petrovskyn, Rybinskin ja Vladivostokissa Uliksen telakoilla. Alaluokkana valmistettiin rannikkovesien sukellusveneentorjuntaan kykenevä projekti 1241.2 eli Pauk-luokka.

Versiot

Projekti 1241 Molniya (Tarantul I)

Ensimmäinen versio oli kuitenkin huomattavan suuri uppoumaltaan. Se oli aseistettu neljällä SS-N-2 Styx -merimaaliohjuksen (joko P-15 Termit tai P-20) laukaisualustalla, jotka oli kytketty Plank Shave -maalinosoitustutkaan. Lisäksi niiden aseistuksena oli 76 millimetrin AK-176 -tykki ja kaksi 30 millimetrin AK-630 kuusiputkista Gatling-pikatykkiä, joihin myöhemmin liitettiin Bass Tilt -maalinosoitustutka. Ilmasuojan tukena oli neliohjuksinen Fasta-N SA-N-5 -ilmatorjuntaohjuksen laukaisualusta ja kaksi PK-16-harhamaalilaukaisinta.

Alusten voimanlähteenä oli kahden NK-12M suurpainekaasuturbiinin muodostama COGAG-järjestelmä, joka tuottu 24 200 hevosvoiman maksimiantotehon ja kaksi risteilyturbiinia, jotka kumpikin tuottivat 6 000 hevosvoimaa. Alusten maksiminopeus oli 42 solmua.

Vaikka Neuvostoliiton laivasto tilasi ainoastaan kaksi tyypin alusta, ja niitäkin lähinnä koekäytössä ja ulkomaisten tilaajien miehistöjen kouluttamiseen, alustyyppi osoittautui menestyksekkääksi vientiartikkeliksi 33 kappaleen myynnillään.

Projekti 1241.1M Molniya (Tarantul II)

Alaluokan alusten voimanlähde oli sama kuin alkuperäisissä aluksissa, mutta aluksen runkoon oli tehty runsaasti muutoksia. Syynä muutoksiin olivat SS-N-2 ohjusten korvaaminen uudemmilla SS-N-22 merimaaliohjuksilla, joiden maksimi kantama oli vähintään 100 kilometriä. Maalinosoitustutkaksi asennettiin L-alueen Band Stand, joka kykeni valvomaan aktiivisesti 120 kilometrin säteellä ja 500 kilometriä passiivimoodissa. Tutka kykeni seuraamaan jopa 15 maalia samanaikaisesti. Alus kykeni vastaanottamaan maalitietoja myös muilta aluksilta, helikoptereilta tai lentokoneilta Light Bulb tiedonsiirtojärjestelmän avulla. Alusten tykkiaseistus pysyi samana, mutta Neuvostoliiton laivaston alusten ilmatorjuntaohjukset vaihdettiin SA-N-8 ohjuksiin ja ainakin yhdelle alukselle sijoitettiin SA-N-11 järjestelmä AK-630:n tilalle.

Alustyyppi oli yläpainoinen ja ahdas, vaikka se olikin tehokas asealusta ja sen toimintasäde lyheni. Sähköiset häiriöt ja suuri tehontarve aiheuttivat aluksella ongelmia. Tyypin aluksia valmistui Neuvostoliiton laivastolle ainakin 18 ja tyypin ongelmia ratkottiin aluskohtaisesti tavalla tai toisella.

Projekti 1241RE Molniya (Tarantul III)

Alusten pääaseistus ja runko oli sama kuin edeltäneellä alaluokalla ja se ei muutenkaan kokenut mitään merkittäviä uudistuksia. Sisäinen tilanjako uudistettiin ja alusten voimanlähde vaihdettiin CODAG tyyppiseksi. Aluksille asennettiin kaksi PR-76 kaasuturbiinia, joiden kummankin antoteho oli 12 000 hevosvoimaa, ja kaksi M504 dieselmoottoria, joiden kummankin antoteho oli 5 000 hevosvoimaa. Voimanlähteen vaihto paransi huollettavuutta, vähensi polttoaineen kulutusta ja pidensi käyttöikää.

Muutoksesta huolimatta neuvostoliittolaiset laivastoinsinöörit pitivät alusten ilmasuojaa riittämättömänä. Vuoden 1987 jälkeen valmistetut alukset varustettiin parannetulla elektronisen sodankäynnin järjestelmällä, joka koostui kahdesta Half Hat ja kahdesta Foot Ball -häirintäjärjestelmästä, mihin oli liitetty neljä paranneltua PK-10 harhamaalilaukaisinta. Vähintään 24 tämän tyyppistä alusta valmistettiin Neuvostoliiton laivastolle ennen kuin valmistus lopetettiin 1992.^lähde?

Alukset

Neuvostoliitto ja Venäjä

Luokan aluksia valmistui Neuvostoliiton laivastolle 98 kappaletta. Niistä oli kuitenkin 2005 palveluksessa enää 23.

Bulgaria

Bulgarian laivasto vastaanotti joulukuussa 1989 yhden Tarantul II -luokan aluksen: 101 "Мълния". Toisen aluksen hankinta kariutui talousongelmiin.

Intia

Intian laivaston Tarantul I -luokan alukset on nimetty Veer-luokaksi. Maa vastaanotti kaikkiaan viisi Neuvostoliitossa valmistettua alusta, minkä jälkeen se rakennutti neljä alusta Bombayssa ja kolme alusta Goassa. Näiden lisäksi se suunnitteli yhdeksän aluksen valmistusta.

Itä-Saksa

Itä-Saksan laivastolle valmistui 1983-1985 viisi Tarantul I -luokan alusta korvaamaan käytöstä poistuvia Osa I -luokan ohjusveneitä. Saksojen yhdistyttyä Rudolf Egelhoffer liitettiin Saksojen yhdistyneeseen laivastoon nimettynä Hiddenseeksi, mutta muut alukset poistettiin palveluksesta 3. lokakuuta 1990. Alus luovutettiin 1991 Yhdysvaltain laivastolle, joka nimesi sen tutkimusalus USS Beagleksi. Alus on nyt sijoitettuna Fall Riveriin museolaivaksi.

Jemen

Jemen vastaanotti joulukuussa 1990 ja helmikuussa 1991 kaksi Tarantul I -luokan alusta, joista toinen on palveluksessa ja toisen tila ei ole tiedossa.

Kiina

Luokan aluksia palvelee Kiinan laivastossa, mutta tarkka lukumäärä ei ole tiedossa.

Puola

Puolan merivoimille on luovutettu neljä 1982-1987 valmistettua alusta korvaamaan käytöstä poistuvat Osa I -luokan alukset. Aluksista kaksi ensimmäistä luovutettiin 1983-1984 ja loput 1988-1989. Maan tekemä esitys ostaa kaksi Itä-Saksan laivaston käytössä olleista Tarantul-luokan aluksista hylättiin. Aluksista kaksi on poistettu palveluksesta.

Romania

Romanian laivastolle on luovutettu kolme Tarantul I -luokan alusta, jotka on sijoitettu Mangalian laivastotukikohtaan.

Ukraina

Neuvostoliiton hajottua Ukrainalle jäi kaksi luokan aluksista, jotka ovat edelleen palveluksessa.

Vietnam

Vietnamin laivastolle on luovutettu yhdeksän kymmenestä aluksesta.

Lähteet

• Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1947–1995. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1995. ISBN 0-85177-605-1 (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tarantul-luokka Wikimedia Commonsissa