Tapaus Ritva Valkama

Tapaus Ritva Valkama oli näyttelijä Ritva Valkaman oma televisioshow, jota Yle TV2 tuotti kevät- ja kesäkaudella 1972 alaotsikolla ”Sketsejä, musiikkia ja asiaa”. Sarjan käsikirjoittajia olivat Matti Rosvall ja Jussi Tuominen ja Valkaman lisäksi muita vakioesiintyjiä Pertti Palo ja Seppo Korjus. Jokaisessa jaksossa oli myös vierailija, heitä olivat ainakin Anita Välkki, Fredi, Eila Roine ja Liisa Roine. Musiikin sovituksista ja johdosta vastasi Paavo Raninen.[1][2]

Tapaus Ritva Valkama
Pääosissa Ritva Valkama
Alkuperämaa Suomi
Alkuperäiskieli suomi
Verkko Yle TV2
Tuotanto
Ohjaaja(t) Ere Kokkonen
Juhani Valasvaara
Käsikirjoittaja(t) Matti Rosvall
Jussi Tuominen
Aiheesta muualla
IMDb

Helsingin Sanomien televisioarvostelija Jukka Kajava moitti sketsien ja vitsien käsikirjoituksia koulupoikien speksien tasoisiksi ja väkinäisiksi, mutta kehui Ritva Valkaman huumorintajua ja luontevuutta, usein myös vierailevia tähtiä. Valkaman tai muidenkaan vakioesiintyjien laulutaitoja hän ei arvostanut ja kirjoitti sarjan keskusteluuosuuksien edustavan todella kömpelöä tv-ohjausta. Kajava arveli, että Valkamassa voisi olla aineksia paljon parempienkin televisio-ohjelmien keskushenkilöksi, mikä sitten toteutuikin 1970-luvun lopulta alkaen Mainos-TV:n sarjoissa Parempi myöhään (1979) ja Ollaan kuin kotonanne (1982).[1][3][4]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Kajava, Jukka: Shown tähtivieras työttömyyskortistosta. Helsingin Sanomat, 28.7.1972, s. 31. Näköislehti (maksullinen).
  2. Haku ”Tapaus Ritva Valkama”, Ritva-tietokanta, Kavi. Haettu 17.3.2023.
  3. Kajava, Jukka: Ashtonien joulushow. Helsingin Sanomat, 7.3.1972, s. 37. Näköislehti (maksullinen).
  4. Kajava, Jukka: Huono laulu pilasi hyvän Valkama-shown. Helsingin Sanomat, 14.7.1972, s. 32. Näköislehti (maksullinen).

Aiheesta muualla

muokkaa
  • Miau-duo, Ritva Valkama juttelee ja laulaa vieraansa Anita Välkin kanssa, video 3 min. Yle Elävä arkisto.