Taisto Mäki
Taisto Armas Mäki (2. joulukuuta 1910 Rekola, Helsingin maalaiskunta – 1. toukokuuta 1979) oli suomalainen kestävyysjuoksija. Hänestä käytettiin lempinimeä Rekolan paimenpoika.
Taisto Mäki | |
---|---|
Taisto Mäki juoksi juuri käynnistyneen Toisen maailmansodan aikaan 17. syyskuuta 1939 Helsingin olympiastadionilla 10 000 metrin uuden ME:n – ensimmäisen puolen tunnin alituksen maailmassa. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 2. joulukuuta 1910 Rekola, Helsingin maalaiskunta |
Kuollut | 1. toukokuuta 1979 (68 vuotta) |
Yleisurheilija | |
Pituus | 173 cm |
Laji | 5 000 metrin juoksu ja kestävyysjuoksu |
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: Suomi | |||
Miesten yleisurheilu | |||
EM-kilpailut | |||
Kultaa | Pariisi 1938 | 5 000 m |
Mäki juoksi ensimmäisenä maailmassa 10 000 metriä alle puolen tunnin vuonna 1939. Hänellä oli 1930-luvun loppuessa hallussaan sekä 5 000 metrin että 10 000 metrin maailmanennätykset. Mäki saavutti kuitenkin urallaan vain yhden arvokisavoiton. Toinen maailmansota keskeytti hänen lupaavan uransa.
Ura
muokkaaMäki voitti kultaa 5 000 metrillä 1938 EM-kilpailuissa. Hänen voittoaikansa 14.26,8 oli tuolloin kisaennätys. Kalevan kisoissa Rekolan Urheilijoita ja Helsingin Kisa-Veikkoja edustanut Mäki saavutti kaikkiaan neljä Suomen-mestaruutta. Hän voitti kultaa 5 000 metrillä vuosina 1934 ja 1937 sekä 10 000 metrillä vuosina 1939 ja 1940.
Mäki juoksi 10 000 metrin maailmanennätyksen ensimmäisen kerran 29. syyskuuta 1938 Tampereella. Hänen aikansa 30.02,0 alitti Ilmari Salmisen vuonna 1938 tekemän ennätyksen runsaalla kolmella sekunnilla. Kahden mailin maailmanennätyksen Mäki rikkoi Helsingissä 7. heinäkuuta 1939. Hänen tuloksensa 8.53,2 paransi Miklós Szabón ennätystä vuodelta 1937 vajaalla kolmella sekunnilla. Ennätyksen rikkoi Gunder Hägg vuonna 1942. Mäki juoksi 5 000 metrin maailmanennätyksen 16. kesäkuuta 1939 Helsingissä. Hänen aikansa 14.08,8 alitti Lauri Lehtisen vuonna 1932 tekemän ennätyksen runsaalla kahdeksalla sekunnilla. Ennätyksen rikkoi Hägg vuonna 1942.
Kuuluisimman juoksunsa Mäki juoksi Helsingin olympiastadionilla 17. syyskuuta 1939. Tuolloin hän juoksi 10 000 metriä aikaan 29.52,6. Mäki siis paransi omaa vuoden vanhaa ennätystään runsaalla yhdeksällä sekunnilla. Tämän ennätyksen rikkoi Viljo Heino vuonna 1944.
Mäen kerrotaan juosseen usein 23 kilometrin työmatkansa silloisen Alkoholiliikkeen varastolta Katajanokalta kotiinsa Rekolaan. Talvisodan aikaan hän teki Paavo Nurmen kanssa rahankeruumatkan Yhdysvaltoihin.
Mäki sai muistolaatan Rekolaan, kun hänen syntymästään oli kulunut sata vuotta vuonna 2010.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ Taisto Mäen muistomerkki paljastetaan Rekolassa Vantaan Sanomat. 14.11.2010. Arkistoitu 3.8.2012. Viitattu 3.8.2012.
Aiheesta muualla
muokkaa- Taisto Mäki Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
- Klemola, Heikki: Mäki, Taisto (1910–1979) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 25.8.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- Kaikkien aikojen 5.000 m: Taisto Mäki 14.08,8., Helsingin Sanomat, 17.6.1939, nro 160, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Edeltäjä: Miklós Szabó, Unkari |
Miesten kahden mailin maailmanennätyksen haltija 7. heinäkuuta 1939 – 3. heinäkuuta 1942 |
Seuraaja: Gunder Hägg, Ruotsi |
Edeltäjä: Lauri Lehtinen, Suomi |
Miesten 5 000 metrin maailmanennätyksen haltija 16. kesäkuuta 1939 – 20. syyskuuta 1942 |
Seuraaja: Gunder Hägg, Ruotsi |
Edeltäjä: Ilmari Salminen, Suomi |
Miesten 10 000 metrin maailmanennätyksen haltija 29. syyskuuta 1938 – 25. elokuuta 1944 |
Seuraaja: Viljo Heino, Suomi |