T-50

T-50 oli neuvostoliittolainen toisen maailmansodan aikainen kevyt panssarivaunu. Joitain edistyksellisiä piirteitä omannut vaunu oli kallis valmistaa ja teknisesti epäluotettava. Niitä rakennettiin vain 69 kappaletta.

T-50
T-50 Parolan panssarimuseossa
Valmistushistoria
Valmistusmaa	Neuvostoliitto
Tekniset tiedot
Pituus
– putki edessä	? m
– pelkkä runko	5,20 m
Leveys	2,47 m
Korkeus	2,16 m
Taistelupaino	14 t
Telaketjut	?
Maksiminopeus
– tiellä	60 km/h
– maastossa	30 km/h
Toimintasäde	220 km tiellä
Pääase	45 mm panssarivaunukanuuna
Muu aseistus	1 DT pikakivääri
Panssarointi	12-37 mm
Moottori	V-4 (diesel)
– hevosvoimat	300 hv
– kilowattia	221 kW
Miehistö	4
Infobox OK

Suunnittelu

Vuonna 1939 Neuvostoliiton panssarijoukot alkoivat uudistua Espanjan sisällissodan kokemuksien perusteella. Alettiin suunnitella uutta vaunua, joka korvaisi T-26:n. Vaunusta oli tarkoitus tulla puna-armeijan tavallisin panssarivaunutyyppi. Piirustukset olivat valmiita tammikuussa 1941, mutta tuotanto ei voinut alkaa teknisten ongelmien vuoksi.

Samaan aikaan suunniteltiin Harkovan veturitehtaalla toista uutta panssarivaunua, jonka piti korvata BT-sarjan. Vaunu, joka sai nimen T-34, oli hyvin panssaroitu, tehokas ja hyvin liikkuva.

Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon vuonna 1941 suurin osa raskaasta sotateollisuudesta evakuoitiin Ural-vuorille, missä tuotanto alkoi. Vaunu oli hyvä, mutta kärsi vieläkin teknisistä ongelmista ja maksoi melkein yhtä paljon kuin raskaampi ja parempi T-34, ja sen korvasi kevyenä panssarivaununa T-60 ja T-70 sekä muut kevyet panssarivaunuja, jota Neuvostoliitto vastaanotti Lend-lease-avun kautta. Vain 69 vaunua valmistettiin (joista vain 48 sai pääaseen) ennen kuin tuotanto päättyi tammikuussa 1942. Harvat tuotetut vaunut käytettiin Leningradin rintamalla. Niiden taistelukelpoisuudesta tiedetään hyvin vähän, mutta niiden sanotaan pärjänneen vuonna 1941 kaikille saksalaisvaunuille hyvin. Suomalaiset saivat sotasaaliiksi yhden vaunun, joka on nykyisin esillä Parolan panssarimuseossa.

Ominaisuudet

Vaunu oli monilta osin hyvä: vaunussa oli hitsattu, viistetty panssari, kolmen miehen torni, johtajalle kupoli (mikä tuli muihin neuvostovaunuihin vasta 1942), ja kaikissa vaunuissa oli radio. Vaunu, kuten neuvostovaunut yleensäkin, oli kuitenkin ahdas ja V-4-moottori teknisesti epäluotettava. Luotettavuusongelmien ja korkean hinnan takia tuotanto lopetettiin.

Lähteet

• Zaloga, Steven J., James Grandsen (1984). Soviet Tanks and Combat Vehicles of World War Two, London: Arms and Armour Press. ISBN 0-85368-606-8