Tämä ihmisen maailma

Tämä ihmisen maailma on Pekka Kuusen vuonna 1982 julkaistu, ihmislajin kehitystä käsittelevä kirja. Kirjan mukaan ihminen on kehittynyt kulttuurievoluution myötä tasolle, jolla hän uhkaa sodilla ja ympäristökatastrofeilla omaa olemassaoloaan. Kuusi esittää kirjassaan ratkaisuksi kehityksen mukanaan tuomille ongelmille siirtymistä itseohjautuvasta kulttuurievoluutiosta sen ohjailuun. Vuonna 1991 kirjasta ilmestyi tiivistetty versio nimeltä Ihmisen eloonjäämisoppi: pieni alkeiskirja.

Kirjan lähtökohta

Pekka Kuusi muodostaa kirjassaan kuvan ihmisen kehityksestä alkuihmisestä teknologisesti ylivertaiseksi nykyihmiseksi. Hän katsoo, että biologinen evoluutio on kiistatta ohjannut ihmislajin kehittymistä, mutta viimeisten muutaman tuhannen vuoden ajan on kehitys ollut kulttuurievoluution tulosta. Ihmisen biologiset perusteet eivät juurikaan ole sinä aikana muuttuneet, mutta kulttuurin kehittyminen on mahdollistanut sen, että olemme muutamien tuhansien vuosien aikana kehittyneet tieteellisesti ja teknologisesti hyvin korkealle tasolle. Kuusi ei kuitenkaan pysähdy tähän. Hän jatkaa, että ihmislajin elossa pysymiseksi on välttämätöntä, että tiedostamme paikkamme evoluutiossa ja oman evoluutioprosessimme. Ja evoluution tiedostaminen tarkoittaa sitä, että alamme myös tietoisesti ohjata evoluutiotamme. Tällä hän ei tarkoita sitä, että pyrkisimme vaikuttamaan geeniperimäämme ja fysiologiseen olomuotoomme. Kuusi tarkoittaa nimenomaan kulttuurievoluution tietoista ohjaamista - sen ohjaamista minkälaiseksi elämämme ja yhteisen olemassaolomme muodostamme. Hän katsoo, että ilman kulttuurievoluution tietoista ohjaamista evoluutio syö oman tuotoksensa.

Kuusi asettaa kirjalleen kaksi tehtävää:

1. Etsiä selitystä sille, miten ja miksi ihminen on kehittynyt lajina evoluutioprosessin ”yksinäiseksi kärjeksi”, joka samalla uhkaa toiminnallaan koko maapallon elämän hyvinvointia.
2. Antaa vastauksessaan tietoa, joka saa ihmiset ymmärtämään oman kehityksensä lainalaisuudet ja käyttämään näitä lainalaisuuksia tietoisesti ohjatakseen evoluutiotaan ja maailmankehitystä.

Kuusi jakaa evoluution kolmeen eri vaiheeseen: kosmiseen, biologiseen ja kulttuurievoluutioon. Nämä vaiheet tulee kuitenkin nähdä myös yhtenäisen evoluutioprosessin osina. Kosminen evoluutio on kaikkein hitainta, epäorgaanisen aineksen järjestäytymistä. Biologinen evoluutio tapahtuu nopeammin, mutta vaatii kuitenkin runsaasti aikaa. Nopein evoluution laji on kulttuurievoluutio, jota Kuusi nimittää myös inhimilliseksi evoluutioksi.

Kulttuurievoluution mekanismit

Kuusen mukaan kulttuurievoluutiolle ja biologiselle evoluutiolle on yhteistä se, että kummassakin siirretään ja muunnellaan informaatiota. Biologisessa evoluutiossa kyseessä on DNA-koodin sisältämä informaatio, mutta kulttuurievoluutiossa informaatio on ihmisten tietoisuudessa. Kuusi sanoo sen kirjassaan näin:

Tästä näkökulmasta katsoen kulttuurievoluutio on aivan samanlaista kuin biologinen evoluutio, paitsi että informaatiota ei välitetä tuleville sukupolville lisääntymisen ja DNA:n kautta, vaan lähinnä jäljittelyn, opettamisen ja oppimisen kautta.

Tämä on Kuusen mukaan kulttuurievoluution merkittävin ominaisuus. Se siirtää informaatiota seuraaville sukupolville, ilman että informaatio olisi sidottuna geeniperimäämme. Näin se on erotettavissa biologisen evoluution periaatteista ja sitä ohjaavat omanlaiset lainalaisuudet.

Kuusi erottaa näistä lainalaisuuksista seuraavat:

• Informaation uudistuminen ja muuttuminen (ts. kehittyminen) voi tapahtua sattumalta, kuten biologisessa evoluutiossa, mutta uutta informaatiota voidaan myös tietoisesti etsiä ja luoda. Tämä tapahtuu esimerkiksi päättelemällä uusi asia tai oivaltamalla aiemmasta informaatiosta uusia asioiden välisiä yhteyksiä.
• Biologinen evoluutio siirtää informaatiota vain yksilön omille jälkeläisille. Kulttuurievoluutiossa informaatiota voidaan siirtää myös muille kuin omille perillisille.
• Kulttuurievoluutio ei edellytä, että haitallinen informaatio karsiutuu yksilöiden tai lajien kuoleman kautta. Haitallinen informaatio voidaan poistaa oppimalla käyttäytymään ilman sitä, jättämällä opettamatta sitä tuleville sukupolville tai hylkäämällä se välittömästi syntymisensä jälkeen, mikäli se tunnistetaan epäedulliseksi.
• Biologinen evoluutio on hidasta ja kehittyminen on sidottu lukuisten sukupolvien aikana tapahtuvaan luonnonvalintaan, sillä nopeampi kehitys olisi liian riskialtista. Kulttuurievoluutio voi edetä hyvin nopeasti, sillä siinä erehdykset on mahdollista korjata ilman suurta jälkeläisten menetystä.
• Geneettisessä evoluutiossa uudet kyvyt syrjäyttävät usein vanhat. Kuusi käyttää esimerkkinä lintulajia, jonka nokka kehittyy siementen särkemiseen pystyväksi, mutta menettää samalla aiemman kykynsä siepata hyönteisiä. Kulttuurievoluutiossa aiempi informaatio voidaan säilyttää. Esimerkiksi metsästäjä voi oppia viljelijäksi, mutta säilyttää silti kykynsä metsästää.
• Kulttuurievoluutio voi edetä kiihtyvällä vauhdilla keräämällä jatkuvasti uusia piirteitä ja hyödyntämällä informaatiokokonaisuuttaan.

Kuusi tuo myös esiin, että kulttuurievoluution puitteissa ihminen voi kehittyä ja muuttua omana elinaikanaan - toisin kuin biologisessa.

Kulttuurievoluutio ihmislajin menestyksen synnyttäjänä

Kuusen mukaan kulttuurievoluutio on nimenomaan ihmiselle leimallinen prosessi, joka erottaa meidät muista eläinlajeista. Muut eläimet saattavat oppia käyttäytymispiirteitä, jotka siirtyvät jälkeläisille, mutta vain ihminen on päätynyt kulttuurievoluution mahdollisuuksien hyödyntäjäksi. Kuusen mukaan kulttuurievoluutio on tehnyt biologisen evoluution virattomaksi ihmisen ulkoisten ominaisuuksien osalta. Kulttuurievoluution avulle olemme kehittäneet itsellemme (tekniikan avulla) sellaisia kykyjä, joita meillä ei ole ollut biologisen evoluution tuloksena: me muun muassa lennämme taivaalla ja avaruudessa, sukellamme merten syvyyksiin, näemme pimeässä, voimme kurkistaa miltei avaruuden syntyhetkiin ja atomien rakenteisiin, pystymme hankkimaan ravintoa lukemattomilla tavoilla ja suojautumaan sääoloilta tehokkaasti.

Näiden kykyjen kehittyminen on tapahtunut erittäin lyhyessä ajassa, etenkin biologisen evoluution kehitystahtiin verrattuna. Kuusi nostaakin esiin kysymyksen siitä, miten ihminen on pystynyt käyttämään kulttuurievoluutiota näin tehokkaasti hyödykseen. Selitys piilee Kuusen mukaan biologisen ja kulttuurisen evoluution vuorovaikutuksessa. Ihmislajin alkutaipaleella biologinen evoluutio tarjosi mahdollisuuden kulttuurievoluutiolle ja kulttuurievoluution tuoma menestysmahdollisuuksien parantuminen vauhditti puolestaan sitä tukevien geneettisten ominaisuuksien valikoitumista ihmislajin seuraaville sukupolville. Näin ihmisyksilöillä alkoi yhä enemmän ja enemmän olla niitä biologisia (lähinnä aivoihin ja hermostoon liittyviä) ominaisuuksia, jotka tukivat kulttuurievoluution kiihtyvää kehitystä.

Kuusi luettelee kulttuurievoluution myötä ihmisen lajityypillisiksi muodostuneiksi käyttäytymispiirteiksi seuraavat:

• kommunikaatio ja kieli
• rakkaus ja sosiaalisuus
• kilpailu, valta, sota
• tieto, tiede
• taito, teknologia
• myytit, uskonnot
• kauneus, taide
• talous, yhteiskuntajärjestys

Kulttuurievoluution ohjaaminen

Kuusen kirjan toinen tehtävä oli osoittaa miten ihmiskunta voisi itse vaikuttaa kulttuurievoluutionsa etenemiseen ja siirtyä ohjaamaan sitä tietoisesti. Tämä on hänen näkemyksen mukaan välttämätöntä, sillä ilman tietoista kulttuurievoluution ohjausta ajautuu kulttuurievoluutio luonnon kanssa kestämättömään ristiriitaan.

Ihmisen evoluution ohjaamisessa on Kuusen mukaan keskeisenä tehtävänä ihmislajin eloonjääminen. Kaikki muut luonnon eliöt näyttävät jättävän eloonjäämisensä itseohjautuvan evoluution huomaan. Itseohjautuvuus on evoluutiolle luontainen ominaisuus – se ei tarvitse tietoista ohjaamista edetäkseen ja ylläpitääkseen elämää. Kuusi katsoo, ettei itseohjautuvuus enää riitä säilyttämään ihmislajin elinkelpoisuutta. Syynä tähän on kulttuurievoluutio, jonka luonteeseen ei itseohjautuvuus sovellu.

Kulttuurievoluutiossa ”[i]hmisen on ensin ymmärrettävä oman käyttäytymisensä aiheuttamat muutokset ja vasta tämän informaation perusteella hän voi itse säädellä käyttäytymistään”. Kyse on siis siitä, että kulttuurievoluutiossa virheellinen (toisin sanoen elämän jatkuvuudelle vahingollinen) informaatioaines säilyy ja lisääntyy niin pitkään kunnes ihminen tiedostaa sen olevan vahingollista – biologisessa evoluutiossa virheellinen informaatio poistuu automaattisesti, ilman tarvetta tulkintaan sen elinkelvottomuudesta. Kuusen mukaan ihminen pyrkii kulttuurievoluution puitteissa jatkuvasti parantamaan omaa elinkelpoisuuttaan luonnossa, luonnon itsensä kustannuksella. Ihminen on kuitenkin perustavanlaatuisesti riippuvainen muusta luonnosta ja osa luontoa. Tästä syntyy ristiriita kulttuurievoluution ja luonnon välillä. Kyse on siitä, että kulttuurievoluutio yrittää osoittaa olevansa elinkelpoisempi kuin biologinen evoluutio – ihminen yrittää kulttuurievoluutionsa avulla saavuttaa voiton luonnosta ja luonnonlaeista. Luonto ja biologinen evoluutio ovat kuitenkin kulttuurievoluution yläjärjestelmä, jota ilman kulttuurievoluutio eivätkä sen hyödyntäjät voi olla olemassa.

Lajievoluution ohjaaminen

Tietoinen kulttuurievoluution ohjaus on Kuusen näkemyksen mukaan ”kulttuurievoluution sopeuttamista luonnon suuren biologiseen evoluutioon”, ts. käyttäytymisemme muuttamista sellaiseksi, ettei se uhkaa elämämme edellytyksiä. Avainasemassa tässä on se miten miellämme maailman ja oman paikkamme siinä. Kuusi on hyvin vankkumaton käsityksessään tietoisen ohjauksen tarpeesta. Hän kirjoittaa:

”Niinpä eloonjääminen edellyttää, että ihminen omaksuu elämälleen uuden tarkoituksen: lajievoluution ohjaamisen. Ihmisen tulevaisuus on nähdäkseni kokonaan riippuvainen siitä, onnistummeko nousemaan lajievoluutiomme ohjaajiksi. Lajievoluution ohjaaminen saattaa näyttää ihmiselämän tarkoitukseksi omituiselta. Sekä luonnontieteilijät että yhteiskuntatieteilijät saattavat pitää lajievoluution ohjaamista käsitekummajaisena, käsitteellisenä sekasotkuna. Biologis-sosiologinen synteesin yksinkertainen ja kirkas tulos kuitenkin on: jos ihminen oppii ohjaamaan omaa evoluutiotaan, hän pelastuu; ellei opi, hän tuhoutuu.”

Lajievoluution ohjaamisopin – ihmisen eloonjäämisopin – tulee Kuusen mukaan muodostua kaikille ihmisille kohdistettavaksi perusopiksi, jonka avulla yksilöt ymmärtävät millaisia käyttäytymismuutoksia ihmislajin eloonjääminen heiltä edellyttää. Ohjaamisopin tehtävänä on Kuusen mukaan:

• perustaa maailmankuvamme käsitykseen siitä, että ihminen on osa luontoa
• antaa ihmisille kestävä biologinen ihmisidentiteetti
• osoittaa ihmislajin paikka luonnon kokonaisevoluutiossa
• ohjata ihmiset lajikumppanuuteen ja näkemään ihmislaji yhtenä kokonaisuutena
• laajentaa yksilöllistä ja yhteisöllistä ymmärrystämme ja lisätä näiden molempien piirissä käyttäytymisvaihtoehtojamme.

Kuusi pyrkii opastamaan lajievoluution ohjaamiseen sekä osoittamalla ohjaamisen esteitä, jotka tulisi raivata pois, että esittelemällä tarvittavia käyttäytymismuutoksia. Näitä Kuusi hakee eritoten väestönmäärän säätelystä, ravinnon ja energian tuotannon rakentamisesta kestävälle pohjalle ja konfliktien rauhanomaisesta ratkaisusta.

Kuusen esittämä teoria ja meemit

Kulttuurievoluutioteorian nykyterminologiaan kuuluu Susan Blackmoren yleistämä käsite meemeistä. Kuusen kirjassa meemin vastine on informaatio. Memetiikan tutkimukseen ei juuri kuulu kulttuurievoluution tietoisen ohjaamisen pohdinta.

Kirjan vastaanotto

Kirja sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 1983 . Vaikka Tämä ihmisen maailma oli myyntimenestys, ei se kuitenkaan johtanut sellaiseen biologian ja sosiologian yhdistävään ajatteluun suomalaisessa tiedemaailmassa kuin Kuusi kenties olisi toivonut .

Käännökset

Kirja on käännetty englanniksi vuonna 1985 nimellä This World of Man.

Lähteet

• Kuusi, Pekka: Tämä ihmisen maailma. (Kuvittanut Urpo Huhtanen. 5. painos 1983) Helsinki: WSOY, 1982. ISBN 951-0-11440-5