Wikipedia

Fredrik Vilhelm (Brandenburg)

(Ohjattu sivulta Suuri vaaliruhtinas)

Fredrik Vilhelm (saks. Friedrich Wilhelm); (16. helmikuuta 1620 Cöllnin linna, Cölln – 9. toukokuuta 1688 Potsdamin kaupunkipalatsi, Potsdam)[2][3] oli Branden­burgin raja­kreivi­kunnan vaaliruhtinas ja Preussin herttua vuodesta 1640 aina kuolemaansa asti. Hänet tunnettiin jo elinaikanaan nimellä Suuri vaaliruhtinas (saks. Große Kurfürst), koska hänen uudistuksensa mullistivat kolmikymmenvuotisen sodan raunioittaman Brandenburgin perusteellisesti ja mahdollistivat Preussin nousun suurvallaksi seuraavalla vuosisadalla.[4]

Fredrik Vilhelm
Govert Flinck, "Brandenburgin Fredrik Vilhelm, Suuri vaaliruhtinas haarniskassa ja ruhtinaanviitassa valtikan ja vaaliruhtinaan hatun kanssa", 1652.
Brandenburgin vaaliruhtinas ja Preussin herttua
Valtakausi 1. joulukuuta 1640 – 9. toukokuuta 1688
Edeltäjä Yrjö Vilhelm
Seuraaja Fredrik I
Syntynyt 16. helmikuuta 1620
Cölln, Brandenburg-Preussi
Kuollut 9. toukokuuta 1688 (68 vuotta)
Potsdamin kaupunkipalatsi, Potsdam, Brandenburg-Preussi
Hautapaikka Berliinin tuomiokirkko [1]
Puoliso Louise Henriette
Dorothea Sophie
Lapset Kaarle
Fredrik I
Amalie
Henrik
Ludvig
Filip Vilhelm
Marie Amalie
Albert Fredrik
Kaarle
Elisabet Sofie
Dorothea
Kristian Ludvig
Suku Hohenzollern
Isä Yrjö Vilhelm
Äiti Elisabet Charlotte
Uskonto kalvinisti
Nimikirjoitus

Suku ja koulutus

muokkaa
 
Friedrich Wilhelm lapsena vuonna 1626

Friedrich Wilhelmin vanhemmat olivat Brandenburgin ja Preussin vaaliruhtinas Georg Vilhelm ja prinsessa Elisabeth Charlotte von Pfalz (1597–1660), joka oli Reinin vaaliruhtinas Friedrich IV:n ja prinsessa Luise Juliana von Orania-Nassaun tytär. Friedrich Wilhelmin äidinpuoleinen isoisä oli kuningas Vilhelm I Oranialainen. Hän kuului Hohenzollernin sukuun. Hänellä oli kaksi sisarta.[4][5]

Fredrik Vilhelm syntyi aikana, jolloin Brandenburgin rajakreivikunta oli kolmikymmenvuotisen sodan taistelukenttää. Hänen isänsä valtakaudella Brandenburg hävitettiin ja ryöstettiin sodassa toistuvasti ja osissa maata raivosi täysi anarkia.[6] Koko kreivikunnan väestöstä puolet kuoli sodan seurauksena,[7] sodan päättyessä asukkaita oli 600 000–700 000.[4] Kuolleisuus vaihteli alueittain, koska suot ja vesistöt suojelivat joitakin paikkakuntia armeijoiden ohimarsseilta.[7] Sodan hirveydet vaikuttivat niin syvästi asujaimistoon, että vanhat muurit ja muut rakennukset kadottivat entiset nimensä ja ne tunnettiin ”ruotsalaisten muureina”. Tähän vaikutti se, että autioituneille maille muutti asukkaita Brandenburgin ulkopuolelta, muun muassa Holsteinista. Sama ilmiö esiintyi muuallakin Saksassa. Perikato sai myöhemmin myyttiset mittasuhteet kansan mielessä.[8] Fredrik Vilhelmin tuoma suuruuden aika oli sen vastakohta: historiankirjoituksessa korostettiin vielä 1800-luvun lopullakin, kuinka ”harvoin historiassa lankeaa yhtä kirkas valo niin synkkien varjojen jälkeen”.[9]

Fredrik Vilhelm vietti suurimman osan lapsuudestaan Küstrinin (nyk. Kostrzyn Puola) linnoituksessa, johon hänet oli lähetetty sotaa pakoon. Nuori vallanperijä sai koulutuksen kielissä sekä teknisissä taidoissa piirustuksessa, geometriassa ja linnoitusopissa.[10] Opintojen lomassa hän osallistui metsästykseen. Fredrik Vilhelmille opetettiin myös puolaa, jotta hän kykenisi hoitamaan suhteita Puolan kuninkaan kanssa, jonka läänitykseen Preussin herttuakunta kuului.[11]

Vuonna 1634 ruotsalaiset ja Habsburgien keisarilliset sotajoukot hävittivät yhä vuorotellen Brandenburgia. Kun yhteenotot kiihtyivät ja ruhtinaskunnassa levisi kulkutauteja, päätettiin 14-vuotias Fredrik Vilhelm siirtää sukulaistensa luo rauhaisaan Hollannin tasavaltaan, jossa hän vietti seuraavat neljä vuotta.[12] Oppivuodet Alankomaissa vahvistivat Fredrik Vilhelmin kalvinistista uskonkäsitystä. Hän oli ensimmäinen Brandenburgin vaaliruhtinas, jonka molemmat vanhemmat olivat kalvinisteja. Hänen isoisänsä Juhana Sigismund oli kääntynyt luterilaisesta kalvinistiksi vuonna 1618.[13]

Alankomaissa Fredrik Vilhelm omaksui paikallisen kielen ja opiskeli lakia, historiaa ja politiikkaa Leidenin yliopistossa, joka oli kuuluisa uusstoalaisuudestaan. Tämä vaikutti suuresti prinssin käsityksiin vallankäytöstä: opetuksessa painotettiin lainmukaisuutta, valtion asemaa järjestyksen takaajana ja hallitsijan velvollisuuksia. Alankomaat oli tuolloin taistellut itsenäisyydestään menestyksellisesti yli kuusikymmentä vuotta Espanjaa vastaan.[13] Tämä oli pakottanut hollantilaiset kehittämään modernin, järjestäytyneen armeijan, jota Fredrik Vilhelmin oli mahdollista tarkkailla läheltä.[14] Koko valtakautensa ajan Fredrik Vilhelm pyrki uudistamaan ruhtinaskuntaansa ja sen armeijaa Hollannissa näkemänsä esimerkin mukaan.[15]

Valtakausi

muokkaa
 
Brandenburgin vaaliruhtinas Fredrik Vilhelm, Mathias Czwiczek 1642
 
Fredrik Vilhelm, Frans Luycxin maalaus n. 1650

Fredrik Vilhelm seurasi isäänsä Brandenburgin hallitsijana vuonna 1640.[4] Valtakaudellaan hän ryhtyi aktiiviseen ja opportunistiseen ulkopolitiikkaan ja uudisti maansa armeijan ja talouden perusteellisesti.[4]

Vaaliruhtinas oli monarkin itsevaltiuden kannattaja, joka taisteli säätyjen valtaa vastaan ja keskitti Brandenburg-Preussin hallinnon.[16] Hän oli harras kalvinisti, joka uskoi saaneensa valtansa Jumalalta.[17] Fredrik Vilhelm halusi tehdä maastaan ”suurenmoisen” (ransk. formidable), mikä vaati maantieteellisesti hajanaisen personaaliunionin valtioelämän keskeisten osasten yhdenmukaistamista.[16]

Ulkopolitiikka

muokkaa

Fredrik Vilhelmin motto kuului: ”Rauha ravitsee, sota kuluttaa.”[17] Koska kuningas oli saanut valtansa Jumalalta, tuli hänen hallita kymmenen käskyn mukaisesti ja varjella ja levittää puhdasta oppia.[18] Käytännössä Fredrik Vilhelm ei kuitenkaan voinut seurata mottoaan ja lähetyskäskyään. Hallitsijatestamentissaan hän ohjeistaa poikaansa, ettei suurissakaan vaikeuksissa tule pysyä vaiti, koska muuten oma maa muuttuu näyttämöksi, ”jolla näytellään tragediaa”.[19] Testamentin perusteella Fredrik Vilhelmin on tulkittu olleen realisti, joka ymmärsi, ettei saksalainen pikkuvaltio voisi ratkaista sodan ja rauhan kysymyksiä yksin ja että sen arvovalta edellyttäisi voimaa ja tahtoa käyttää sitä.[20]

Fredrik Vilhelmin onnistui estää Ruotsia saamasta koko Pommeria, johon hänellä oli perintöoikeus,[21] kolmikymmenvuotisen sodan vuonna 1648 päättäneessä Westfalenin rauhassa.[4] Rauhassa Brandenburgille luovutettiin vähäarvoisia osia Taka-Pommerista. Fredrik Vilhelm sai lisäksi ranskalaisten myötävaikutuksella korvaukseksi Camminin, Halberstadtin, Magdeburgin ja Mindenin hiippakunnat. Magdeburg tosin siirtyi Brandenburgille vasta vuonna 1680,[21] jolloin hiippakunnan hallitsija, saksilainen prinssi August kuoli.

Pohjan sodassa vuosina 1655–1661 Fredrik Vilhelm hankki Preussin herttuakunnalle itsenäisyyden.[4] Brandenburg taisteli aluksi Ruotsin puolella Puolaa vastaan ja voitti ruotsalaisten kanssa Varsovan taistelun vuonna 1656, mutta vaihtoi sitten leiriä.[21] Olivan rauha vuonna 1660, joka päätti sodan Brandenburgin osalta, irrotti lopullisesti Preussin Puolan lääninherruudesta.[22] Tämän jälkeen Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan keisari oli Fredrik Vilhelmin ainoa lääninherra.

Ranskan–Hollannin sodassa vuosina 1672–1679 Brandenburg soti ensin Ranskaa vastaan, mutta siirtyi tukemaan Ludvig XIV:tä turvatakseen maaomistuksensa Klevessä. Fredrik Vilhelm saavutti sodassa sotilaallista mainetta, kun brandenburgilaiset löivät ruotsalaiset joukot Fehrbellinin taistelussa vuonna 1675. Jo aikalaiset ylistivät taistelua legendaariseksi − Fredrik Vilhelm itse piti sen lopputulosta Jumalan tahtona. Fehrbellinin taistelun jälkeen Fredrik Vilhelmiä alettiin kutsua ”Suureksi vaaliruhtinaaksi”.[22]

 
Vaaliruhtinas Fredrik Vilhelm, Gedeon Romandon 1687-1688

Uudistukset

muokkaa

Fredrik Vilhelmin valtakaudella Brandenburg muuttui sotilasvaltioksi. Sen sotaväki käsitti rauhan aikana 20 000 sotilasta (vaaliruhtinaan kuollessa 30 000[17]).[4] Armeija oli suuri maan väkilukuun nähden, vaikutti yhteiskunnan kehitykseen ja teki Brandenburgista varteenotettavan sotilasmahdin Euroopassa.[4] Suuren ammattiarmeijan ylläpito oli mahdollista vain ulkomaiden suoralla tuella,[17] minkä vuoksi Brandenburg oli ulkopolitiikassaan riippuvainen ulkovalloista.[21]

Säätyvallan mureneminen oli valtakauden huomattavin kehityssuunta. Säätyjen valtaoikeudet olivat lähtöisin 1500-luvulta ja perustuivat ennen kaikkea tiukasti varjeltuun veronkanto-oikeuteen. Käännekohta olivat Brandenburgin vuoden 1654 maapäivät, jotka jäivät lajissaan viimeisiksi. Kysymys oli valtaisan armeijan rahoituksesta. Pohjan sota oli syttynyt Puolan ja Venäjän välille, ja vastapalvelukseksi privilegioidensa tunnustamisesta säädyt myönsivät Fredrik Vilhelmille 530 000 taaleria ja armeijan ylipäällikkyyden. Tästä eteenpäin Fredrik Vilhelm käytti kreivikunnassaan kiistatta ylintä taloudellista valtaa, joka ulottui epäsuorasti kaupunkienkin verotukseen.[16]

Fredrik Vilhelm tukeutui vallan keskittämisessä maansa junkkereihin, jotka omaksuivat sotilasaatelin roolin yhteiskunnan militarisoituessa.[4] Korvaukseksi sotaylijohdon ja veronkannon siirtymisestä valtiolle junkkereille myönnettiin verovapaus ja lähes täysi oikeudellinen kontrolli talonpoikiinsa nähden.[4][16] Lisäksi kiellettiin aatelismaan myyminen aatelittomille, jotta Brandenburgin armeija saisi riittävästi upseeriainesta.[4]

Talousuudistuksissaan Fredrik Vilhelm sovelsi Alankomaissa oppimaansa esimerkkiä. Valtio otti talouselämän suojelukseensa: ammattitaitoisia työläisiä houkuteltiin ulkomailta ja tuotantoa tuettiin valtionavustuksin. Armeijan varustelu vaati teollisuutta ja tarjosi sen tuotteille markkinat. Brandenburgissa ei ollut nimeksikään porvaristoa, mitä epäkohtaa paikkasivat vierasmaalaiset siirtolaiset. Merkittävä ryhmä olivat Ranskan hugenotit, joita muutti Nantesin ediktin peruuttamisen jälkeen Berliiniin useita tuhansia, mahdollisesti 20 000–30 000. Hugenotit perustivat Brandenburgin tekstiiliteollisuuden. Myös juutalaisia käsityöläisiä ja kauppiaita siirtyi Brandenburgiin, minkä mahdollisti Fredrik Vilhelmin uskonnollinen suvaitsevaisuus. Suuren vaaliruhtinaan kuollessa vuonna 1688 Brandenburgin väkiluku oli jälleen kasvanut noin 1,5 miljoonaan.[4]

Brandenburgin hajanaiset maaomistukset sijaitsivat Saksan jokien pääväylien varrella, mitä Fredrik Vilhelm pyrki hyödyntämään kaupankäynnissä. Hänen valtakautensa suuri rakennushanke oli Oderin ja Elben yhdistäminen kanavalla, minkä ansiosta Berliinistä voitiin kuljettaa kauppatavaraa Pohjanmerelle maksamatta tullia Ruotsille Stettinissä tai Tanskalle Juutinraumassa.[4]

 
Fredrik Vilhelmin häät Haagissa vuonna 1646 Nassaun prinsessa Luise Henrietten kanssa, Johannes Mytens

Avioliitot ja lapset

muokkaa
 
Fredrik Vilhelm I:n (1620-1688) ja vaaliruhtinatar Luise Henrietten (1627-1667) yhteismuotokuva, Gerrit van Honthorst, 1647.

Fredrik Vilhelmin ensimmäinen aviopuoliso oli Nassaun prinsessa Luise Henriette (1627–1667), joka oli Oranje-Nassaun herttua Frederik Hendrikin ja kreivitär Amalia of Solms-Braunfelsin tytär. He avioituivat avioituivat Haagissa 7. joulukuuta vuonna 1646.[23][24][5]

Heille syntyi kuusi lasta:

  • Wilhelm Heinrich (1648–1649)
  • Brandenburgin vaaliprinssi Karl Emil (1655–1674)[5]
  • Brandenburgin vaaliruhtinas ja Preussin kuningas Fredrik III/I (1657–1713)
  • Amalia (1664–1665)
  • Heinrich (1664–1664)
  • Brandenburgin prinssi Ludwig (1666–1687), avioitui Ludwika Karolina Radziwiłłin kanssa
 
Toinen puoliso herttuatar Dorothea Sophie von Schleswig-Holstein-Sonderburg-Glücksburg

Toisen avioliittonsa Fredrik Vilhelm solmi Gröningenissä 14. kesäkuuta vuonna 1668 Schleswig-Holstein-Sonderburg-Glücksburgin herttuattaren Dorothea Sophien (1636–1689) kanssa, joka oli Schleswig-Holstein-Sonderburg-Glücksburgin herttua Philipin ja Sophie Hedwig von Sachsen-Lauenburgin tytär. Dorothea Sophie oli itsekin jo leski ja 31-vuotias. [25][23][5]

Heille syntyi seitsemän lasta:

  • Brandenburg-Schwedtin rajakreivi Philipp Wilhelm (1669–1711)
  • Maria Amalia (1670–1739)
  • Brandenburg-Schwedtin rajakreivi Albrecht Friedrich (1672–1731)
  • Brandenburg-Schwedtin rajakreivi Karl (1673–1695)
  • Elisabeth Sophie (1674–1748)
  • Dorothea (1675–1676)
  • Brandenburg-Schwedtin rajakreivi Christian Ludwig (1677–1734)

Molemmista näistä itsevarmoista naisista Fredrik Vilhelm sai itselleen poliittisia neuvonantajia, jotka ajattelivat ja toimivat käytännönläheisesti. Molemmat seurasivat häntä hänen sotaretkillään. Luise Henriette harrasti erityisesti hyväntekeväisyyttä ja Sophie Dorothea oli poikkeuksellisesta kyvykäs liiketoimintataidoissa, joitten ansiosta hän pystyi kasvattamaan sekä omaa omaisuuttaan ja siten lastensa perintöä että vahvistamaan valtion taloutta. Molemmat jättivät jälkeensä myös näyttäviä palatsirakennuksia, jotka he olivat rakennuttaneet läänityksilleen omista tuloistaan

Perintö

muokkaa

Puoli vuosisataa kestäneen hallituskautensa aikana, 1640–1688, suuri vaaliruhtinas muutti pienen syrjäisen Preussin osavaltion suurvallaksi lisäämällä ja yhdistämällä Hohenzollernien perheen omaisuutta Pohjois-Saksassa ja Preussissa. Kun hänestä tuli Brandenburgin vaaliruhtinas vuonna 1640, maa oli raunioina kolmikymmenvuotisen sodan jälkeen, Se oli menettänyt puolet väestöstään sodan, sairauksien ja muuttoliikkeen vuoksi. Pääkaupungissa Berliinissä oli enää 6 000 asukasta sodan päättyessä vuonna 1648. Fredrik Vilhelm yhdisti useat erilliset alueet, jotka hänen perheensä oli hankkinut pääosin avioliiton kautta vuosikymmenten aikana, ja rakensi niistä voimakkaan yhtenäisen Preussin valtion. Hänen menestyksensä maiden jälleenrakentamisessa ja hänen taitava sotilaallinen ja diplomaattinen johtajuutensa nostivat hänet huomattavien hallitsijoiden joukkoon "absolutismin" eli itsevaltiuden aikakaudella. Historioitsijat vertaavat häntä aikalaisiinsa, kuten Ranskan Ludvig XIV:een (1643–1715), Venäjän Pietari I Suureen (1682–1725) ja Ruotsin Kaarle XI:een (1660–1697).[23]

Vaikka Fredrik Vilhelm oli tiukka kalvinisti, joka oli valmis muodostamaan liittoja Ranskan Ludvig XIV:n johtamia katolisia valtioita vastaan, hän oli suvaitsevainen katolisia ja juutalaisia ​​kohtaan. Hän asutti alueilleen noin 20 000 hugenottipakolaista Ranskasta, mikä auttoi teollisuuden ja kaupan edistämistä, samoin kuin hänen maahan tuomansa ulkomaiset käsityöläiset. Hän perusti jokaiseen maakuntaan paikallishallinnon, joita johtivat kuvernööri ja liittokansleri, jotka raportoivat hänen keskushallinnolleen Berliinissä. Suuri vaaliruhtinas on tunnetuin vahvan pysyvän armeijan rakentamisesta eliitin upseerijoukon kanssa. Vuonna 1668 hän esitteli Preussin kenraalin; siitä tuli malli armeijan hallinnassa muille Euroopan maille. Armeijan rahoittaminen raskain veroin vaati teollisuuden perustamista, joka tuotti villa-, puuvilla- ja pellavakangasta, pitsiä, saippuaa, paperia ja rautaa. Hän kiinnitti huomiota infrastruktuuriin, erityisesti Berliinin läpi kulkevan Friedrich Wilhelm -kanavan rakentamiseen yhdistäen pääkaupunkinsa meriliikenteeseen. Hän turhautui merivoimien rakentamiseen, koska hänellä ei ollut satamia ja merimiehiä. Oppinut mies perusti Duisburgin yliopiston vuonna 1655[26][27] ja perusti Berliiniin kirjaston vuonna 1661.[25][28]

Fredrik Vilhelmillä oli tärkeä rooli Euroopan politiikassa. Vaikka hän oli kerran tai kahdesti Ranskan puolelta, hän oli yleensä uskollinen Pyhälle saksalais-roomalaiselle keisarikunnalle ja Habsburgien eduille, luultavasti siksi, että hänellä oli poliittinen taito haistaa vaara Ludvig XIV:n aggressiivisessa politiikassa. Hän oli protestantti, mutta tuki protestanttisia etuja ulkomailla pikemminkin poliittisista kuin uskonnollisista syistä ja yritti tuloksetta lievittää luterilaisten ja kalvinistien välistä rajua vihamielisyyttä. Hänen taitonsa Brandenburg-Preussin armeijan perustamisessa ja organisoinnissa osoitti voitto, jonka hän sai ruotsalaisista Fehrbellinissä kesäkuussa 1675, ja innokkuus, jolla vieraat vallat etsivät hänen tukeaan. Hän oli myös Preussin laivaston perustaja.[25]

Vaaliruhtinas auttoi kauppaa kaikin mahdollisin tavoin. Hän rakennutti kanavan, joka edelleen kantaa hänen nimeään Oderin ja Spreen välille, perusti kauppakomppanian ja siirtokuntia Afrikan länsirannikolle. Hän huokutteli flaamilaisia ​​muuttamaan Brandenburgiin. Sekä ennen että jälkeen Nantesin ediktin kumoamista vuonna 1685 hän toivotti tervetulleeksi suuren määrän hugenotteja, jotka lisäsivät suuresti maan hyvinvointia. Koulutusta ei laiminlyöty ja jos jotkut hänen suunnitelmansa tähän suuntaan epäonnistuivat, se johtui pikemminkin keinojen ja mahdollisuuksien puutteesta kuin vaivannäöstä ja halusta. On vaikea yliarvioida suuren vaaliruhtinaan tekemiä palveluksia Brandenburgille ja Preussille. Niitä voivat kunnolla arvostaa vain ne, jotka vertaavat hänen maansa tilaa vuonna 1640 sen tilaan vuonna 1688. Sekä tosiasiallisesti että suhteellisesti maan merkitys oli kasvanut valtavasti; köyhyys oli antanut paikan suhteelliselle varallisuudelle ja anarkia hallintojärjestelmälle, joka teki myöhemmin Preussista Euroopan keskitetyimmän valtion. Fredrik Vilhelm tunsi vähän myötätuntoa paikallisia etuoikeuksia kohtaan, ja hänen käytöksensä oli epäilemättä despoottista. Hänen tavoitteenaan oli tehdä itsestään itsevaltias hallitsija, koska hän piti sitä parhaana valtion sisäisen ja ulkoisen hyvinvoinnin takuuna.[25]

Vuonna 1682 hän myönsi hollantilaisen kauppias ja laivanvarustaja Benjamin Raulen ehdotuksesta Brandenburgisch-Afrikanische Compagnie (BAC) peruskirjan, mikä merkitsi Saksan valtion ensimmäistä järjestäytynyttä ja jatkuvaa yritystä osallistua Atlantin orjakauppaan. Kun Brandenburg-Preussi pysyi taloudellisesti köyhänä kolmikymmenvuotisen sodan jälkeen, hän toivoi voivansa toistaa Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian kaupallisen menestyksen. Peruskirja, jonka hän myönsi BAC:lle, määräsi, että he voivat perustaa siirtokunnan Länsi-Afrikkaan, joka nimettiin Brandenburger Kultarannikoksi (saks. Groß Friedrichsburg), nykyinen Ghana. BAC kuljetti 17 000–30 000 orjuutettua afrikkalaista Amerikkaan ennen kuin siirtomaa myytiin hollantilaisille vuonna 1721.[29]

Suuri vaaliruhtinas kuoli Potsdamin kaupunkipalatsissa vesipöhöön 9. toukokuuta 1688, ja hänen seuraajakseen tuli vanhin elossa oleva poika Frederick. Hänen ulkonäkönsä oli vaikuttava, ja vaikka hän työskenteli Brandenburgin etujen hyväksi täysin häikäilemättä, hän ei ollut vailla oikeudenmukaisuutta ja anteliaisuutta. Fredrik Suuren osoitti hänelle muistopuheen: "Messieurs; celui-ci a fait des grandes choses." [Hyvät herrat, tämä kyseinen henkilö on tehnyt suuria asioita] Hänen loppuvuosiaan vaivasivat erimielisyydet hänen toisen puolisonsa ja poikapuolensa Frederickin välillä. Vaaliruhtinatar Dorothean vaikutuksesta hän testamenttasi osia Brandenburgista tämän neljälle pojalle. Testamentti mitätöitiin hänen seuraajansa aikana.[25] Hänet on haudattu Berliinin tuomiokirkkoon. [24]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ https://www.diegeschichteberlins.de/geschichteberlins/persoenlichkeiten/persoenlichkeiteag/470-friedrich-wilhelm.html
  2. ↑ Erdmannsdörfer s. 480.
  3. ↑ Friedrich Wilhelm, Kurfürst von Brandenburg (Großer Kurfürst) - Die Geschichte Berlins - Verein für die Geschichte Berlins e.V. - gegr. 1865 www.diegeschichteberlins.de. Viitattu 10.8.2024.
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Hiedanniemi 1988.
  5. ↑ a b c d Deutsche Biographie: Friedrich Wilhelm - Deutsche Biographie www.deutsche-biographie.de. Viitattu 10.8.2024. (saksa)
  6. ↑ Erdmannsdörfer s. 481.
  7. ↑ a b Clark s. 35.
  8. ↑ Clark s. 36.
  9. ↑ Erdmannsdörfer s. 481: "Nicht häufig tritt in der Geschichte so helles Licht neben so dunkeln Schatten, wie in der Regierung des Kurfürsten F.W. neben seines Vaters."
  10. ↑ Clark s. 38.
  11. ↑ Clark s. 39.
  12. ↑ Clark s. 39–40.
  13. ↑ a b Clark s. 40.
  14. ↑ Clark s. 40–41.
  15. ↑ Clark s. 41.
  16. ↑ a b c d Schoeps s. 31.
  17. ↑ a b c d Schoeps s. 33.
  18. ↑ Schoeps s. 33–34.
  19. ↑ Schoeps s. 34.
  20. ↑ Schoeps s. 34. Schoeps lainaa Fritz Hartungia (Handbuch für den Geschichtslehrer, 5. osa, Leipzig 1932).
  21. ↑ a b c d Schoeps s. 29.
  22. ↑ a b Schoeps s. 30.
  23. ↑ a b c Historische Commission bei der königl. Akademie der Wissenschaften: Friedrich III., Kurfürst von Brandenburg, s. 627. München/Leipzig: Duncker & Humblot, 1878. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.8.2024).
  24. ↑ a b Friedrich Wilhelm, Kurfürst von Brandenburg (Großer Kurfürst). Die Geschichte Berlins. Verein für die Geschichte Berlins e.V., gegr. 1865
  25. ↑ a b c d e 1911 Encyclopædia Britannica/Frederick William of Brandenburg - Wikisource, the free online library en.wikisource.org. Viitattu 9.8.2024. (englanniksi)
  26. ↑ Eine neue Universität | Preussen im Rheinland www.preussen-im-rheinland.de. Viitattu 10.8.2024.
  27. ↑ The History of Duisburg-Essen University — ISOS web.archive.org. 11.3.2007. Arkistoitu 11.3.2007. Viitattu 10.8.2024.
  28. ↑ Geschichte | Staatsbibliothek zu Berlin staatsbibliothek-berlin.de. Viitattu 10.8.2024.
  29. ↑ Brahm, Felix & Rosenhaf, Eve: Slavery Hinterland: Transatlantic Slavery and Continental Europe, 1680-1850. Boydell & Brewer 2016. ss. 26–30. ISBN 978-1-78327-112-2.

Aiheesta muualla

muokkaa


  Edeltäjä:
Yrjö Vilhelm 		Brandenburgin vaaliruhtinas
1640–1688 		Seuraaja:
Fredrik III
  Edeltäjä:
Yrjö Vilhelm 		Preussin herttua
1640–1688 		Seuraaja:
Fredrik III
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Fredrik_Vilhelm_(Brandenburg)&oldid=22775822”