Suomen valtiopäivät
Valtiopäivät on eduskunnan vuotuinen työjakso. Eduskunta kokoontuu valtiopäiville vuosittain päättämänään ajankohtana, minkä jälkeen tasavallan presidentti julistaa valtiopäivät avatuiksi. Tavallisimmin valtiopäivät avataan helmikuun alussa paitsi niinä vuosina, jolloin eduskuntavaalit pidetään.[1]
Suomen perustuslain mukaan valtiopäivät jatkuvat siihen saakka, kunnes seuraavat valtiopäivät kokoontuvat. Käytännössä eduskunnan työ on kuitenkin tällä välin osan vuodesta keskeytyneenä. Vaalikauden viimeiset valtiopäivät päättyvät, kun eduskunta päättää lopettaa työskentelynsä. Presidentti julistaa tämän jälkeen eduskunnan työn päättyneeksi siltä vaalikaudelta. Eduskunnan puhemiehellä on kuitenkin oikeus tarvittaessa kutsua valtiopäivät uudelleen koolle ennen uusien vaalien toimittamista.[2]
Historia
muokkaa.jpg)
Ennen vuotta 1906 kokoontuivat säätyvaltiopäiville keisarin kutsusta 3–5 vuoden välein. Valtiopäivät toivat Suomeen monia uudistuksia. Ensimmäisellä matkallaan Suomeen keisari Aleksanteri II antoi 1863 kieliasetuksen. Sen mukaan suomi oli ruotsin rinnalla virallinen hallinto- ja oikeudenkäyntikieli. Toisen vierailunsa aikana keisari lupasi palauttaa säädyille niiden erityisoikeudet. Aatelittomien säätyjen kokoontumispaikaksi rakennettiin Säätytalo 1890. Vuosina 1899 ja 1905 kutsuttiin koolle ylimääräiset valtiopäivät. 1. kesäkuuta 1906 säädyt hyväksyivät uuden valtiopäiväjärjestyksen ja vaalilain. Eduskunta kokoontui ensimmäiseen täysistuntoonsa 23. toukokuuta 1907.
Vuoden 1906 valtiopäiväjärjestyksen mukaan säätyvaltiopäivien tilalle tuli yksikamarinen eduskunta. Nimitys valtiopäivät pysyi kuitenkin käytössä tarkoittaen eduskunnan vuotuisia kokoontumiskausia. Eduskunta kokoontui valtiopäiville vuosittain 1. helmikuuta, tai sen sattuessa pyhäpäiväksi seuraavana arkipäivänä. Keisari ja Suuriruhtinas saattoi kuitenkin määrätä, että valtiopäivät oli aloitettava muuna aikana vuodesta. Valtiopäivät kestivät vuosittain 90 päivää, ellei keisari toisin määrännyt.[3] Jos eduskunta oli keisarin määräyksestä hajotettava ja uudet vaalit pantava toimeen, valtiopäivät lopetettiin hänen määräämänään päivänä ja uusi eduskunta kokoontui valtiopäiville sen kuukauden ensimmäisenä päivänä, joka lähinnä alkoi 90 päivän kuluttua hajotuskäskyn antamisesta. Jos kuitenkin hajotuskäsky annettiin sen jälkeen, kun valtiopäivät oli jo lopetettu, eikä uusia vaaleja ehditty pitää ennen seuraavan helmikuun alkua, uusi eduskunta kokoontui valtiopäiville vaalien tulosten julkaisemista seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä.[4] Tämän vuoksi sellaisina vuosina, jolloin eduskunta hajotettiin, pidettiin monesti kahdet varsinaiset valtiopäivät, joita sanotaan kyseisen vuoden ensimmäisiksi ja toisiksi valtiopäiviksi.[1]
Suomen itsenäistymisen jälkeen keisarin valtaoikeudet siirtyivät tasavallan presidentille. Vuonna 1928 säädettiin uusi, edellisestä jonkin verran poikkeava valtiopäiväjärjestys. Sen mukaan eduskunta kokoontui valtiopäiville vuosittain helmikuun alussa ilman erityistä kutsua, ja valtiopäivät kestivät normaalisti 120 päivää, ellei eduskunta toisin päättänyt.[3][5] Vakiintuneeksi käytännöksi kuitenkin muodostui, että valtiopäivät kestivät lähes vuoden loppuun saakka, usein seuraavankin vuoden puolelle. Eduskunta oli koolla ensin valtiopäivien alussa kevättalvella muutaman kuukauden (kevätistuntokausi), minkä jälkeen valtiopäivät keskeytettiin kesän ajaksi ja jatkettiin jälleen syksyllä (syysistuntokausi), jolloin käsiteltiin erityisesti seuraavan vuoden budjetti.[6]
Vuonna 1983 valtiopäiväjärjestystä muutettiin niin, että varsinaiset valtiopäivät jatkuivat yhtäjaksoisesti tai keskeytyksin seuraavien varsinaisten valtiopäivien kokoontumiseen saakka. Säännönmukaisen vaalikauden viimeiset valtiopäivät päättyivät silloin, kun eduskunta oli päättänyt lopettaa istuntonsa ja tasavallan presidentti julisti eduskunnan työn päättyneeksi siltä vaalikaudelta.[7] Samoin on laita nykyisen, vuonna 1999 säädetyn perustuslain mukaan.
Ylimääräiset valtiopäivät
muokkaaVuosien 1906 ja 1928 valtiopäiväjärjestysten mukaan eduskunta voitiin tarvittaessa kutsua myös ylimääräisille valtiopäiville. Kutsun antoi Venäjän vallan aikana keisari, Suomen itsenäisyyden aikana presidentti. Ylimääräisillä valtiopäivillä voitiin ottaa käsiteltäväksi ainoastaan ne asiat, joita varten eduskunta kutsuttiin koolle tai jotka hallitus muuten eduskunnalle esitti tai mitkä sellaisiin asioihin erottamattomasti kuuluivat.[8][9] Ylimääräiset valtiopäivät mahdollistivat tärkeän asian nopean käsittelyn, etenkin kun niiden aikana ei poikkeuksellisesti ollut voimassa mahdollisuutta lykätä lakien hyväksymistä määrävähemmistöllä, ellei asia koskenut perustuslakia.[10] Ylimääräiset valtiopäivät pidettiin vain neljä kertaa, vuosina 1910, 1918, 1932 ja 1935.[1] Näistäkin itse asiassa vain vuoden 1932 ylimääräiset valtiopäivät saivat jotain hyödyllistä aikaan.
Vuoden 1910 ylimääräisillä valtiopäivillä eduskunnan olisi pitänyt uuden yleisvaltakunnallista lainsäädäntöä koskevan lain mukaan valita Suomen edustajat Venäjän duumaan. Eduskunta piti yksimielisesti vaatimusta laittomana ja kieltäytyi valitsemasta edustajia. Loukkaantuneena keisari Nikolai II hajotti eduskunnan.[11]
Vuoden 1918 ylimääräisillä valtiopäivillä, jotka alkoivat 27. syyskuuta, Paasikiven senaatti esitti hyväksyttäväksi uuden monarkistisen hallitusmuodon, mutta sen tueksi ei saatu kiireellisyyteen vaadittavaa 5/6 määräenemmistöä, ja esitys jäi lepäämään vaalien yli. Sen jälkeen valtiopäivien huipennukseksi muodostui Suomen kuninkaanvaali, joka kuitenkin raukesi, sillä valittu kuningas ei koskaan saapunut Suomeen.[11]
Vuoden 1932 ylimääräisillä valtiopäivillä, jotka alkoivat 19. tammikuuta, hyväksyttiin Sunilan hallituksen esitys kieltolain kumoamisesta ja valtion alkoholiliikkeen perustamisesta. Lisäksi säädettiin laki konkurssisäännön väliaikaisesta muuttamisesta.[11]
Vuoden 1935 ylimääräisillä valtiopäivillä, jotka alkoivat 17. tammikuuta, oli tarkoitus ratkaista pitkään vellonut kiista Helsingin yliopiston opetuskielistä (ks. Suomen kielipolitiikan historia) Kivimäen hallituksen esittämän kiintiöjaon mukaisesti. Lisäksi eduskunnan käsiteltäväksi annettiin laki väkijuomayhtiön voittovarojen käytöstä ja verotuksesta. Ajateltiin, että juuri ylimääräisillä valtiopäivillä niin sanotun aitosuomalaisen rintaman puolueet eivät voisi määrävähemmistöllään lykätä yliopistolain muuttamista – eivät voineetkaan, mutta ne panivat toimeen yhdeksän päivää kestäneen jarrutuskeskustelun, eikä lakia ehditty saada hyväksytyksi ennen kuin ylimääräiset valtiopäivät oli lopetettava, sillä varsinaisten valtiopäivien aloituspäivä oli lähellä.[11] Myöskään lakia väkijuomayhtiön verotuksesta ei ehditty käsitellä. Eduskunnan valiokunnat tosin puolsivat molempia hallituksen antamia lakiesityksiä, mutta katsoivat, etteivät ne olleet niin kiireellisiä, että ylimääräisten valtiopäivien koollekutsuminen olisi ollut asianmukaista.[11]
Vuoden 1935 jälkeen ylimääräisiä valtiopäiviä ei lain suomasta mahdollisuudesta huolimatta kutsuttu koolle kertaakaan. Kun valtiopäivät olivat tulleet käytännössä lähes ympärivuotisiksi, se ei olisi ollut mahdollistakaan muulloin kuin sinä useimmiten vain runsaan kuukauden, toisinaan vain muutaman päivänkin pituisena aikana, joka jäi edellisten varsinaisten valtiopäivien päättäjäisten ja seuraavien avajaisten väliin.[11] Kun valtiopäiväjärjestystä vuonna 1983 muutettiin niin, että valtiopäivät jatkuivat virallisesti seuraavien varsinaisten valtiopäivien alkuun saakka, paitsi eduskunnan toimikauden päättyessä, tästä seurasi, että ylimääräisten valtiopäivien koollekutsuminen olisi enää ollut mahdollista vain vaalikauden lopussa, juuri ennen seuraavia vaaleja, jolloin eduskunta oli muutoin jo päättänyt työnsä.[3] Ylimääräisten valtiopäivien mahdollisuus päätettiin silloin kuitenkin vielä säilyttää, jotta voitiin turvata eduskunnan kokoontumisen mahdollisuus kaikissa oloissa.[12]
Kun nykyinen Suomen perustuslaki säädettiin, ylimääräisten valtiopäivien mahdollisuutta ei enää pidetty tarpeellisena, ja niitä koskevat säännökset poistettiin laista.[13]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Valtiopäivien alkamis- ja päättymisajat Eduskunta. Viitattu 5.3.2021.
- ↑ Suomen perustuslain 33 §. Finlex. Viitattu 14.3.2011.
- ↑ a b c Mikael Hidén, Helena Honka-Hallila: Miten eduskunta toimii, Suomen eduskunta 100 vuotta, osa 6, s. 54–57. Edita, 2006. ISBN 951-37-4546-5
- ↑ Suomen Suuriruhtinaanmaan Valtiopäiväjärjestyksen 17–18 § (26/1906). Finlex. Viitattu 14.3.2011.
- ↑ Valtiopäiväjärjestys (7/1928). Finlex. Arkistoitu 8.8.2020. Viitattu 14.3.2011.
- ↑ Esko Hakkila: Suomen tasavallan perustuslait sekä eräitä niihin liittyviä lakeja, asetuksia ja säännöstöjä selityksin, s. 534. WSOY, 1939.
- ↑ Laki valtiopäiväjärjestyksen muuttamisesta (278/1983). Finlex. Viitattu 14.3.2011.
- ↑ Suomen Suuriruhtinaanmaan valtiopäiväjärjestys 1906, 19 §
- ↑ Valtiopäiväjärjestys 1928, 21 §
- ↑ Suomen suuriruhtinaanmaan valtiopäiväjärjestyksen (1906) 57 §:n 6 mom.
Valtiopäiväjärjestyksen (1928) 72 §. - ↑ a b c d e f Esko Hakkila: Suomen tasavallan perustuslait sekä eräitä niihin liittyviä lakeja, asetuksia ja säännöstöjä selityksin, s. 440–442. WSOY, 1939.
- ↑ ”Hallituksen esitys (194/1982) laiksi valtiopäiväjärjestyksen muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi; Yleisperustelut, Ehdotetut muutokset”, Valtiopäivät 1982, Asiakirjat A1, s. 7. Valtion painatuskeskus, 1983.
- ↑ ”Hallituksen esitys Eduskunnalle (1/1998) uudeksi Suomen hallitusmuodoksi, Yksityiskohtaiset perustelut, Eduskunnan toiminta”, Valtiopäivät 1998, Asiakirjat A1, s. 35. Edita, 1998. ISSN 0783-9820 Teoksen verkkoversio.