Suomen jalkapallomaajoukkue
Suomen miesten jalkapallomaajoukkue edustaa Suomea kansainvälisessä jalkapallossa ja toimii Suomen jalkapalloa hallinnoivan Suomen Palloliiton (SPL) alaisuudessa. Jalkapallomaajoukkueesta käytetään lempinimeä Huuhkajat.
Suomi | |||
---|---|---|---|
Lempinimi | Huuhkajat | ||
Liitto | Suomen Palloliitto (SPL) | ||
Maanosaliitto | UEFA (Eurooppa) | ||
Kenttä | Helsingin olympiastadion | ||
Valmentaja | avoin | ||
Kapteeni | Lukas Hradecký | ||
Eniten otteluita | Jari Litmanen (137) | ||
Eniten maaleja | Teemu Pukki (42) | ||
FIFAn maakoodi | FIN | ||
FIFA-ranking | 69. (28.11.2024)[1] | ||
|
|||
Ensimmäinen ottelu | |||
Suomi[2] 2–5 Ruotsi |
|||
Suurin voitto | |||
Suomi 10–2 Viro |
|||
Suurin tappio | |||
MM-kilpailut | |||
Esiintymiset | 0 (ensimmäiset –) | ||
EM-kilpailut | |||
Esiintymiset | 1 (ensimmäiset 2020) | ||
Paras sijoitus | Lohkovaihe |
Suomen Palloliitto perustettiin vuonna 1907, ja Suomi on ollut Kansainvälisen jalkapalloliiton (FIFA) jäsen vuodesta 1908. Ensimmäisen maaottelun Suomi pelasi vuonna 1911 Ruotsia vastaan. Suomi osallistui ensimmäisen kerran MM-kisojen karsintoihin vuoden 1938 kisoihin ja EM-kisojen karsintoihin vuoden 1968 kisoihin. Joukkue ei ole selviytynyt kertaakaan MM-kisojen lopputurnaukseen. EM-kisojen lopputurnaukseen Suomi selviytyi ensimmäistä kertaa vuoden 2020 kisojen karsinnoista. Olympialaisten jalkapalloturnaukseen Suomi on osallistunut neljä kertaa (1912, 1936, 1952, 1980). Paras saavutus on neljäs sija vuoden 1912 kisoista. Maajoukkueen korkein sijoitus FIFA-rankingissa on vuodelta 2007, kun Suomi oli maaliskuun rankingissa sijalla 33. Heikoimmillaan Suomi oli rankingissa sijalla 110 heinä- ja elokuussa 2017.
Suomi on pelannut kotiottelunsa Helsingissä Olympiastadionilla vuodesta 1938 alkaen. Stadionin remontin aikana 2016–2019 maajoukkueen päästadionina toimi Tampereen stadion. Suomi palasi takaisin uudistetulle Olympiastadionille syksyllä 2020. Maajoukkueen päävalmentajana toimi marraskuuhun 2024 asti Markku Kanerva, ja maajoukkueen kapteenina toimii Lukas Hradecký. Eniten otteluita päävalmentajana on Olavi Laaksosella (91 ottelua) ja pelaajana Jari Litmasella (137). Maajoukkueen paras maalintekijä on Teemu Pukki (42 maalia).
Historia
muokkaa- Pääartikkeli: Suomen jalkapallon historia
Ensimmäisen ottelunsa Suomen maajoukkue pelasi Helsingissä 22. lokakuuta 1911 Ruotsia vastaan. Suomi hävisi ottelun numeroin 2–5. Suomen paras saavutus jalkapallossa on vuoden 1912 Tukholman olympialaisten neljäs sija. Silloin Suomi hävisi pronssiottelussa Alankomaille 0–9.
Ensimmäisen kerran Suomi pyrki MM-kisoihin vuonna 1938, mutta ei saanut karsinnoissa pistettäkään. Arvokisakarsinnoissa Suomen merkittävin yksittäinen saavutus on 2–0 voitto Espanjasta MM-karsintojen kotiottelussa vuonna 1969. Suomi oli 1980-luvulle saakka Euroopan heikoimpia jalkapallomaita – lähinnä Kypros, Islanti, Albania ja Luxemburg olivat samalla tasolla. Harvoja valopilkkuja olivat epäviralliset Pohjoismaiden-mestaruudet[4] 1964 ja 1966. Ennen vuotta 2020 lähimpänä EM- tai MM-lopputurnauspaikka olivat olleet karsittaessa vuoden 1986 MM-kisoihin, joihin selvitäkseen Martti Kuuselan valmentama Suomi olisi tarvinnut karsinnoista kaksi lisäpistettä, sekä karsittaessa vuoden 1998 MM-kisoihin, jolloin Suomi oli Richard Møller Nielsenin alaisuudessa kiinni jatkokarsintapaikassa vielä viimeisen karsintaottelun lisäajan alkaessa. Roy Hodgsonin aikana karsittaessa vuoden 2008 EM-kisoihin Suomi olisi tarvinnut tasapeliin päättyneestä viimeisestä ottelustaan Portugalia vastaan voiton. 1990-luvulta lähtien Suomi ei enää ole ollut Euroopan heikoimpien joukossa, koska Suomen taso on parantunut ulkomailla pelaavien ammattilaisten kasvaneen määrän takia ja Euroopan jalkapalloon on tullut mukaan lukuisia uusia pienmaita.
Lähihistoria
muokkaaRichard Møller Nielsenin aika (1996–1999)
muokkaaTanskalainen Richard Møller Nielsen valittiin Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajaksi vuonna 1996. Hän aloitti valmennustehtävät saman vuoden elokuussa. Nielsenin palkkaaminen oli aikanaan iso panostus Palloliitolle niin tavoitteellisesti kuin rahallisestikin. Nielsen oli valmentanut Tanskan vuoden 1992 Euroopan-mestaruuteen, joten uskottiin, että hän voisi tuoda menestystä myös Suomen kaltaiseen pieneen jalkapallomaahan.
Richard Møller Nielsenin aikana suomalaisen yleisön kiinnostus Suomen maajoukkuetta kohtaan kasvoi, ja varovaisesti alettiin jo haaveilla menestyksestä. Kiinnostuksen lisääntymiseen vaikutti myös se, että samoihin aikoihin suomalaispelaajat alkoivat saada yhä enemmän peliaikaa ja vastuuta ulkomaisissa suurseuroissa.
Suomi kävi Nielsenin johdolla läpi kahdet karsinnat arvoturnauksiin (EM- ja MM-karsinnat), mutta menestystä ei tullut. MM-karsinnoissa menestys oli lähellä, mutta haaveet kaatuivat surullisenkuuluisaan viimeiseen karsintaotteluun Suomi–Unkari. Voitolla Suomi olisi päässyt jatkokarsintaan, jonka voittamalla olisi auennut ensimmäistä kertaa lopputurnauspaikka. Suomi johti aina lisäajalle asti Antti Sumialan maalilla, mutta sitten Unkari tasoitti ottelun vapaapotkun ja sitä seuranneen kulmapotkun jälkeen ihmeellisen "flipperipallon" pompittua maaliin muutaman Suomen pelaajan kautta. Nielsenin valmennusajan suurimpia saavutuksia olivat tasapeli Norjaa vastaan ja voitto Sveitsistä MM-karsinnoissa, voitto Turkista EM-karsinnoissa sekä voitto Belgiasta ja tasapeli Saksaa vastaan ystävyysotteluissa.
Nielsenin oli tarkoitus valmentaa sopimuksen mukaan vuoden 2000 kesään asti, mutta hän sopi Palloliiton kanssa jättävänsä päävalmentajan pestin jo lokakuussa 1999 EM-karsintojen jälkeen.
Antti Muurisen aika (2000–2005)
muokkaaVuonna 2000 maajoukkueen uudeksi valmentajaksi valittiin Helsingin Jalkapalloklubissa mainetta niittänyt Antti Muurinen. Hän alkoi ajaa joukkueeseen uutta, hyökkäysvoittoisempaa pelityyliä, joka perustui neljään puolustajaan, kahteen tasapainottavaan keskikenttämieheen, Jari Litmaseen pelintekijänä, kahteen laitahyökkääjään (Mika Nurmela ja Joonas Kolkka) sekä yhteen kärkimieheen (Mikael Forssell).
Muurisen ensimmäinen koetus oli karsinnat vuoden 2002 Japanin ja Etelä-Korean MM-kisoihin. Samaan lohkoon arvottiin kovat Saksa ja Englanti sekä Kreikka ja Albania. Suomi pelasi lohkon suuria, Saksaa ja Englantia vastaan kohtuullisen hyvät ottelut, mutta ei kuitenkaan onnistunut voittamaan näitä. Kotiottelussaan Saksaa vastaan se jo johti ottelua 2–0 Forssellin maaleilla, mutta Saksa kiri kuitenkin tasoihin. Vierasottelu Saksassa taasen päättyi maalittomaan tasapeliin. Englantia vastaan joukkue pelasi kotona myös maalittoman tasapelin, mutta hävisi vieraissa 2–1 johdettuaankin ottelua Aki Riihilahden maalilla.
Suomi jäi karsintalohkonsa kolmanneksi eli rannalle lopputurnauksesta. Palloliitto teki kuitenkin Muurisen kanssa jatkosopimuksen, sillä joukkue oli hyvien Saksa- ja Englanti -otteluiden lisäksi murskannut Kreikan Helsingissä 5–1 sekä voittanut harjoitusotteluissa muun muassa Portugalin, Norjan ja Belgian.
Vuoden 2004 EM-kisojen karsinnoissa samaan lohkoon tulivat Italia, Jugoslavia (helmikuusta 2003 alkaen Serbia ja Montenegro), Wales ja Azerbaidžan. Italiaa pidettiin lohkon selvänä ennakkosuosikkina sekä Serbia ja Montenegroa suosikkina kakkoseksi. Toisin kuitenkin kävi, sillä kakkospaikan otti lohkon yllättäjä Wales. Suomi hävisi karsintojen ensimmäisessä ottelussaan Walesille kotona maalein 2–0 ja pian sen jälkeen myös Serbia ja Montenegrolle. Suomea vaivasivat karsinnoissa loukkaantumishuolet, sillä yleensä joko Litmanen tai Forssell oli loukkaantuneena sivussa. Muurista vastaan alkoikin kohdistua kritiikkiä sen johdosta, että hän pysytteli samassa taktiikassa, vaikka sen avainpelaajat olivat poissa.[5] Hän sai kritiikkiä myös siitä, ettei reagoinut uusiin, kuumiin pelaajiin kuten Mika Väyryseen riittävän ajoissa.
Suomi jäi karsintalohkossaan neljänneksi, mutta Muuriselle annettiin vielä yksi tilaisuus viedä maajoukkue arvokisoihin. Tällä kertaa toivottiin myös parempaa arpaonnea. Lohkosta muodostui kuitenkin jälleen kerran kivikova: Siihen arvottiin Tšekki, Alankomaat, Romania, Makedonia, Armenia ja Andorra.
Maajoukkue kykeni selvittämään lohkon pienet maat melko kivuttomasti muun muassa Alexei Eremenko Jr.:n yksilösuoritusten avulla, mutta isot muodostuivat akilleenkantapääksi. Suomi aloitti karsinnat tappiolla Romaniaa vastaan. Alankomaita vastaan se pelasi taas ensimmäiset puoli tuntia hienoa peliä ja johtikin ottelua Teemu Tainion maalilla, mutta Alankomaat nousi kuitenkin 3–1-voittoon. Tšekki-ottelu puolestaan jäi muistoihin katkerana tappiona; Suomi kiri kahden maalin tappioasemasta tasoihin, ja oli vähällä voittaakin ottelun. Maalivahti Petr Čech sai kuitenkin loppuhetkillä torjutuksi Shefki Kuqin puskun. Tätä seuranneesta vastahyökkäyksestä Tšekki teki 4–3-voittomaalin.
Muurisen joutsenlauluksi jäi kuitenkin kotiottelu Alankomaita vastaan. Häneen kohdistunut kritiikki yltyi ottelun alla järjestetyksi mielenosoitukseksi.[5] Itse ottelu taas päättyi Suomen murskatappioon numeroin 0–4.[6] Tämän jälkeen Palloliitto päätti vapauttaa Muurisen tehtävistään ja etsiä loppuihin karsintaotteluihin toisen valmentajan.[7]
Jyrki Heliskoski väliaikaisvalmentajana (2005–2006)
muokkaaMuurisen potkujen jälkeen Palloliitolla oli edessä uuden valmentajan valinta. Nimittämisestä tuli kuitenkin odotettua pitempi prosessi. Palloliitto oli yllättynyt hakijoiden suuresta määrästä ja valitsi lopulta tilapäisratkaisuna Jyrki Heliskosken viemään MM-karsinnat loppuun.[8] Vain muutamaa viikkoa Heliskosken valinnan jälkeen hänen seuraajakseen ilmoitettiin englantilainen Roy Hodgson Heliskosken jatkaessa apuvalmentajana.[9][10]
Heliskosken ensimmäinen maaottelu oli Makedoniaa vastaan, josta Suomi otti melko suvereenin voiton lukemin 3–0. Miehen seuraava ottelu piskuista Andorraa vastaan oli kuitenkin todellinen pettymys. Suomi jäi kaikkien hämmästykseksi maalittomaan tasapeliin. Seuraavassa karsintaottelussa joukkue kuitenkin sisuuntui ja voitti Makedonian lukemin 5–1.
Viimeisissä karsintaotteluissa Romaniaa ja Tšekkiä vastaan esitys oli jälleen hengetön ja ottelut päättyivätkin Suomen tappioihin lukemin 0–1 ja 0–3. Otteluiden alla maajoukkuetta häiritsi muun muassa kohu Shefki Kuqin jäämisestä maajoukkueen ulkopuolelle sekä Romania-ottelun jälkeen tapahtunut Eremenko Juniorin tyttöystävän autotörmäily, jota Alexei todisti matkustajan penkiltä.
Heliskoski kokeili uusia miehiä kuten Ari Nymania, Toni Kalliota ja Markus Heikkistä Muurisen perua olevassa kokoonpanossa, mutta tulokset eivät parantuneet entisestä. Suomen maajoukkue saavutti lopulta Heliskosken ohjauksessa kuudessa ottelussa kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota.
Roy Hodgsonin aika (2006–2007)
muokkaaEnglantilaisvalmentaja Roy Hodgsonin oli alun perin määrä aloittaa joukkueen peräsimessä vasta elokuussa 2006. Hän kuitenkin vapautui tehtävästään norjalaisen Viking Stavangerin valmentajana jo aikaisemmin ja ilmaisi halukkuutensa aloittaa heti maajoukkueessa. 16. tammikuuta Palloliitto ja Hodgson allekirjoittivat sopimuksen ja jo 21. tammikuuta Hodgsonin valmentama maajoukkue kohtasi tulokseen 1–1 päättyneessä ottelussa Saksan MM-kisoihin valmistautuneen Saudi-Arabian Riadissa. 25. toukokuuta Suomi otteli niin ikään MM-kisoihin valmistautunutta Ruotsia vastaan. Göteborgin Ullevissa pelattu ottelu päättyi Suomen kannalta lupaavaan maalittomaan tasatulokseen.
Maajoukkueen karsintalohko EM-kisoihin 2008 ei ennakolta muodostunut ylitsepääsemättömäksi esteeksi, vaikka haasteellinen se toki olikin. Lohkossa pelasivat Suomen lisäksi Portugali, Puola, Serbia, Belgia, Armenia, Azerbaidžan sekä Kazakstan.
Suomi valmistautui karsintaan 16. elokuuta Pohjois-Irlantia vastaan pelatulla kotiottelulla. Tulos oli Suomelle suuri pettymys, Pohjois-Irlanti vei voiton maalein 1–2. Suomen ainoasta osumasta vastasi Mika Väyrynen. Ottelussa paluun joukkueeseen tekivät pitkään ulkona maajoukkuekuvioista olleet keskikenttämiehet Jarkko Wiss (TamU) ja Mika Nurmela (HJK).
EM-karsinnat alkoivat 2. syyskuuta vakuuttavalla 1–3-voitolla Puolan Bydgoszczissa. Maalintekijöinä kunnostautuivat Väyrynen ja kahdesti osunut kapteeni Jari Litmanen. Karsintojen ensimmäinen kotipeli pelattiin 6. syyskuuta täyden katsomon edessä Helsingin olympiastadionilla. Vastaan asettui MM-kisoissa 2006 neljänneksi sijoittunut Portugali. Peli oli jälleen vahva näytös Suomelta. Jonatan Johanssonin ottelun alussa tekemä komea maali sai jatkoa Portugalin kärkipelaaja Nuno Gomesin ensimmäisen puoliajan lopun tasoituksesta. Toisen puoliajan aluksi Portugalin Ricardo Costa lensi suihkuun, joka avasi Suomelle mahdollisuuden painostaa vajaamiehistä Portugalia. Ottelun lopputulokseksi jäi kuitenkin 1–1, jolla Suomi säilyi karsintalohkon kärjessä.
Portugali-ottelun jälkeen Suomen kolme seuraavaa ottelua olivat ennakkoon selvästi heikompia joukkueita vastaan. Kuitenkin jo ensimmäinen noista otteluista, 7. lokakuuta 2006 Jerevanissa pelattu vierasottelu Armeniaa vastaan, tuotti Suomelle pettymyksen, kun kotijoukkue onnistui venymään maalittomaan tasapeliin, vaikka Suomi oli hallitseva osapuoli. Erityisesti maalivahti Gevorg Kasparov piti Armeniaa pystyssä tärkeillä torjunnoillaan.[11] Vielä samalla viikolla, 11. lokakuuta, Suomi pelasi toisenkin ottelun Keski-Aasiassa, kun vastaan asettui Kazakstan. Ottelu pelattiin maan suurimmassa kaupungissa Almatyssa. Tällä kertaa yllätyksiä ei tapahtunut, vaan Suomi otti rutiinivoiton maalein 2–0. Maalinteossa kunnostautuivat Jari Litmanen ja Sami Hyypiä.[12] 15. marraskuuta vastassa oli jälleen Armenia, kun Suomi pelasi vuoden viimeisen maaottelunsa. Palloliitto valitsi ottelun pelipaikaksi poikkeuksellisesti Finnair Stadiumin vedoten taloudellisiin seikkoihin ja siihen, että Finnairin pelialusta on tekonurmi, jonka ansiosta voidaan taata hyväkuntoinen kenttä vielä myöhään syksylläkin. Valinta aiheutti runsaasti ärtymystä suomalaisten jalkapallokannattajien keskuudessa.[13] Itse ottelu päättyi Suomen 1–0-voittoon Mika Nurmelan maalilla, mutta Suomen heikko peliesitys sai silti kovaa kritiikkiä mediassa.[14] Samaan aikaan Suomen olympiajoukkue vahvistettuna muutamalla kokeneemmalla pelaajalla osallistui Vietnamissa pelattuun BV Cupiin.
Karsinnat jatkuivat 28. maaliskuuta 2007 vierasottelulla Azerbaidžania vastaan. Suomen esitys ei taaskaan vakuuttanut. Tuloksena oli yllättävä 1–0-tappio, joka oli kolaus EM-haaveille. Takaiskut jatkuivat 2. kesäkuuta pelatussa odotetussa kotiottelussa Serbiaa vastaan. Serbia voitti ottelun maalein 0–2, mikä oli taas kova kolaus EM-haaveille. 6. kesäkuuta siipirikkoisena otteluun Belgiaa vastaan lähtenyt Suomi oli pakkovoiton edessä. Maajoukkue vastasi huutoon ja otti 2–0-voiton Jonatan Johanssonin ja Alexei Eremenko Juniorin maaleilla. Ottelun aikana kentälle lentäneen Bubi-huuhkajan vuoksi maajoukkueen lempinimeksi on sittemmin muodostunut "Huuhkajat".[15]
8. syyskuuta 2007 vastaan asettui Belgradissa Serbia. Suomi oli ottelussa puolustuskannalla, mutta venyi 0–0-tasapeliin.[16] Muutamaa päivää myöhemmin Puola saapui vierailulle Olympiastadionille. Suomella oli ottelussa hyviä maalipaikkoja, mutta jälleen päädyttiin maalittomaan pistejakoon.[17] 13. lokakuuta vastassa oli Belgia Brysselissä. Suomi teki ottelussa kaksi maalia, jotka kuitenkin molemmat hylättiin paitsioina. Tuloksena oli jo kolmas peräkkäinen 0–0-tasapeli.[18]
100-vuotiaan Palloliiton juhlamaaottelu pelattiin 17. lokakuuta 2007 Espanjaa vastaan. Ottelu päättyi jälleen 0–0-tasapeliin.[19] Katsojia Olympiastadionilla pelatulla ottelulla oli vain 11 751.[20] Juhlamaaottelun yhteydessä lanseerattiin myös Gladiaattorit-kunniakerho ansioituneille entisille maajoukkuepelaajille. Jo aiemmin Pertti Alaja oli nimittänyt Mixu Paatelaisen kunniagladiaattoriksi. Ottelun yhteydessä valittiin lisäksi Leo Houtsonen, Jukka Ikäläinen, Jyrki Nieminen, Jari Rantanen ja Kari Ukkonen.[21]
17. marraskuuta 2007 Suomi oli pakkovoiton edessä kotiottelussa Azerbaidžania vastaan. Azerbaidžan meni ottelussa johtoon, joka asetti Suomen tukalaan tilanteeseen. Mikael Forssellin ja Shefki Kuqin maalit kuitenkin pitivät Suomen EM-haaveet elossa.[22] Ottelussa Jari Litmanen palasi pitkän tauon jälkeen pelikentille.[23] 21. marraskuuta vastaan asettui Portugali vieraissa. Ennakkoon päästäkseen EM-kilpailuihin Suomi tarvitsi voiton lisäksi apua myös Puolalta tai Kazakstanilta, joita vastaan Serbia ei saanut viedä täysiä pisteitä. Serbia ja Puola tasasivatkin pisteet Belgradissa pelatussa ottelussa, mutta kun Suomi ja Portugali jäivät 0–0-tasapeliin, kariutuivat Suomen arvokisahaaveet siltä erää.[24]
Marraskuun 2007 lopussa päävalmentaja Hodgson ilmoitti jättävänsä paikkansa uusien haasteiden vuoksi, vaikka Palloliittokin tarjosi jatkosopimusta.[25] Hodgsonin Suomi pelasi hyvin puolustusvoittoista peliä, josta kertoo sekin, että Suomi päästi karsintojen 14 ottelussa vain seitsemän maalia, vähiten omassa lohkossaan. Vastaavasti Suomi teki 13 maalia, selvästi vähemmän kuin edelle sijoittuneet Puola, Portugali ja Serbia.[26]
Hogdsonin ajan tärkeimpiä tapahtumia suomalaisessa jalkapalloilussa oli kannatustoiminnan kehitys. Karsintojen alun muutamasta sadasta heikosti organisoidusti katsomossa toimineesta yksilöstä kehittyi lähes tuhathenkinen kannattajajoukko. Tämän monella tavalla edelleen hajanaisen ryhmän keskipisteessä ovat Suomen maajoukkueen kannattajat (SMJK).lähde?
Stuart Baxterin aika (2008–2010)
muokkaaHodgsonin seuraajaksi palkattiin hänen maanmiehensä, aikaisemmin muun muassa tulossa olleiden MM-kisojen isäntää Etelä-Afrikkaa valmentanut Stuart Baxter, joka aloitti työssä helmikuussa 2008.[27]
Vuoden 2010 MM-kilpailuiden karsinnoissa Suomi kohtasi edellisistä EM-karsinnoista tutun Azerbaidžanin, Liechtensteinin, EM-kilpailuissa loppuotteluun yltäneen Saksan, Walesin ja EM-välieräjoukkue Venäjän. Menestys karsinnoissa oli vaihtelevaa. Suomi pelasi kaksi tasapeliä Saksaa vastaan ja voitti molemmat ottelunsa Walesiä ja Azerbaidžania vastaan, mutta naapurimaa Venäjälle se hävisi molemmissa otteluissa maalein 3–0. Myös toinen otteluista Liechtensteinia vastaan päättyi tasapeliin, minkä myötä Suomen kohtalona oli jäädä ulos lopputurnauksesta ja taistella lohkon kolmannesta sijasta, jonka se lopulta saavutti kuuden pisteen erolla Walesiin. Suomi voitti kymmenestä ottelustaan viisi ja keräsi 18 pistettä.[28] Suomen paras maalintekijä oli Jonatan Johansson viidellä maalillaan.[29] Jari Litmasen kapteenina korvannut Sami Hyypiä ja Johansson saavuttivat karsintojen aikana sadan pelatun maaottelun rajapyykin.[30][31]
Baxterin aikakauden puheenaiheena oli maajoukkueen pelaajarungon vanheneminen ja vääjäämättä tarpeellinen nuorennusleikkaus. Kasper Hämäläinen, Veli Lampi, Niklas Moisander, Roni Porokara, Berat Sadik ja Tim Sparv tekivät kukin ensiesiintymisensä karsintaottelun avauskokoonpanossa MM 2010 -karsintojen kuluessa.[32] Jo Hodgsonin alaisuudessa debytoinut Roman Eremenko oli maalivahti Jussi Jääskeläisen jälkeen eniten minuutteja pelannut Suomen pelaaja.[29] Pääosin karsinnat vietiin kuitenkin läpi aikaisemmista karsinnoista tutuilla pelaajilla.[33]
Syyskuussa 2010 alkaneissa vuoden 2012 EM-kilpailuiden karsinnoissa Suomi pelasi samassa lohkossa Alankomaiden, Ruotsin, Unkarin, Moldovan ja San Marinon kanssa.[34] Suomi aloitti karsinnat kolmella tappiolla Moldovaa, Alankomaita ja Unkaria vastaan.[35] Marraskuussa 2010 Palloliitto tiedotti Baxterin siirtyvän konsultin rooliin ja kakkosvalmentaja Olli Huttusen nousevan päävalmentajaksi seuraavaan otteluun.[36] Niin ikään marraskuussa Suomen maajoukkue saavutti siihenastisen heikoimman sijoituksensa FIFA-rankingissa, jaettu 87. sija Bahrainin kanssa. Suomi putosi parikymmentä sijaa parissa kuukaudessa, sillä vielä kesä–heinäkuussa sijoitus oli 51.[37] Suomi kohtasi Huttusen alaisuudessa San Marinon karsintaottelussa Helsingissä 17. marraskuuta 2010 ja voitti maalein 8–0, mikä on sen suurinumeroisin voitto arvokisakarsinnoissa.[38] Alkukeväällä 2011 maajoukkueen väliaikaisen valmennusvastuun otti alle 21-vuotiaiden maajoukkueen entinen valmentaja Markku Kanerva, jonka johdolla Suomi pelasi kaksi A-maaottelua.
Mixu Paatelaisen ajan alku ja EM-karsinnat (2011–2012)
muokkaaTähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Suomen uudeksi päävalmentajaksi valittiin 31. maaliskuuta Mixu Paatelainen. Sopimuksen kesto oli viisi vuotta eli se olisi kattanut vuoden 2016 EM-karsinnat sekä 2016 EM-lopputurnauksen, jos Suomi olisi päässyt kisoihin. EM-kisoihin 2016 pääsy oli yksi Paatelaisen päävalmentaja-ajan päätavoitteista.[39]
Mixu Paatelaisen joukkueeseen tuoma peliryhmitys on 4–5–1, niin sanottu "joulukuusi", jossa laitapuolustajilla on merkittävä osuus hyökkäyksissä. Paatelainen uudisti myös joukkueen pelaajarunkoa ja nosti maajoukkueeseen uusia pelaajia. Niklas Moisanderista tuli Suomen maajoukkueen kapteeni ja useita kokeneempia pelaajia, kuten Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilija ja eniten maaotteluja pelannut pelaaja Jari Litmanen jätettiin ulos maajoukkueesta.
Paatelaisen karsintapeli-debyytti, oli kesäkuussa 2011, pelattu vierasottelu San Marinoa vastaan. Suomen esitystä ottelussa arvosteltiin ja ottelusta tuli lopulta varsin niukka voitto. Kokenut hyökkääjä Mikael Forssell laukoi ottelun ainoan maalin, Suomi sai kuitenkin ylipäätään voitosta täydet kolme pistettä.
Seuraavassa ottelussaan Paatelaisen Suomi kohtasi Råsundan stadionilla Ruotsin. Ruotsi oli ottelussa ylivoimainen johtotähtensä Zlatan Ibrahimovicin johdolla. Suomen keskuspuolustus, jossa pelasivat kokeneet Petri Pasanen ja Markus Heikkinen, petti ottelussa pahasti. Ruotsi siirtyi vain muutaman minuutin pelin jälkeen 1–0 johtoon, kun Kim Källström ampui vapaapotkusta pallon Suomen maaliin, ohi maajoukkuedebyyttiään maalissa pelanneen Anssi Jaakkolan. Pian tämän jälkeen Ibrahimovic alkoi dominoida kenttää, ja teki Ruotsille hattutempun. Niin Zlatanin tekemät 2–0 kuin 3–0 maalitkin, edelsivät Suomen heikkoa puolustamista. Ottelun lopussa Emir Bajrami laukoi Ruotsille 5–0 johdon ja Suomen pahin nöyryytys vuosikausiin oli valmis.
Ruotsi-ottelun jälkeen Paatelaisen Suomi pelasi vielä neljä karsintaottelua. Suomi voitti Moldovan 4–1, pelasi 0–0 tasapelin Unkarin kanssa, ja hävisi 1–2 Ruotsille ja 0–2 Hollannille. Suomi sijoittui lopulta EM-karsintalohkonsa neljänneksi. Lohkon voitti Hollanti, perässään Ruotsi. Unkari sijoittui lohkon kolmanneksi, Suomi neljänneksi, Moldova oli viides ja San Marino lohkon viimeinen.
MM-karsinnat Mixu Paatelaisen johdolla (2012–2014)
muokkaaMixu Paatelaisen aika päävalmentajana jatkui MM-karsintojen merkeissä syyskuussa 2012 ottelulla Ranskaa vastaan. Suomi hävisi Olympiastadionilla pelatun ottelun 0–1. Ranska voitti Abou Diabyn 20. minuutilla tekemällä maalilla.[40]
Karsinnat jatkuivat lokakuussa ottelulla Georgiaa vastaan. Ottelu oli Suomelle vaikea ja vaikeutui entisestään Aleksei Eremenkon saatua punaisen kortin Georgian johtaessa 1–0. Suomen onnistui kuitenkin päästä tasoihin Kasper Hämäläisen arvokkaalla tasoitusmaalilla. Ottelu päättyi tasapeliin ja Suomi avasi pistetilinsä karsinnoissa.[41]
Kun MM-karsinnat vuoden 2014 MM-kisoihin jatkuivat vuoden 2013 puolella, oli Suomella edessään vierasottelu hallitsevaa maailmanmestaria ja Euroopan mestaria Espanjaa vastaan Gijónissa. Paatelainen uudisti Suomen kokoonpanoa ennen ottelua, sillä Teemu Tainio, joka oli ollut sivussa maajoukkueesta kaksi vuotta, palasi nyt Suomen keskikentälle. Paatelainen myös muutti Suomen pelitaktiikkaa otteluun puolustavammaksi. Suomen joukkuepuolustus toimi ottelussa hyvin, ja maalivahti Niki Mäenpään muutaman hyvän torjunnan ansiosta ensimmäinen puoliaika päättyi tasatilanteessa 0–0. Toisella puoliajalla Espanjan painostus kuitenkin tuotti tulosta, kun Espanjan kapteeni, Sergio Ramos puski maansa johtoon 1–0 kulmapotkusta. Tämän jälkeen Espanjan painostus hellitti hieman ja Suomi pääsi otteluun paremmin kiinni. Lopulta Suomi sai laidalta hyvän hyökkäyksen, joka päättyi Alexander Ringin keskitykseen, jonka Teemu Pukki ohjasi, liukumalla, maaliin ja tasoitti ottelun. Ottelu päättyi lopulta tasatulokseen 1–1, mikä oli Suomelta loistava saavutus, ja ottelua on luonnehdittu, jopa "Gijónin ihmeeksi".[42]
Huuhkajien MM-karsinnat jatkuivat kaksoisottelulla Valko-Venäjää vastaan. Noissa kahdessa ottelussa toppari Petri Pasanen teki väkevän paluun Suomen avauskokoonpanoon. Ensimmäinen ottelu, Suomen kotiottelu, päättyi Suomen voittoon 1–0, Kasper Hämäläisen maalilla ja toinen ottelu, joka pelattiin Valko-Venäjän toiseksi suurimmassa kaupungissa Homelissa, päättyi tasapeliin 1–1, jossa Suomen maalin teki hyökkääjä Teemu Pukki.
EM-karsinnat Mixu Paatelaisen johdolla (2014–2015)
muokkaaTähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Syyskuussa 2014 Suomi aloitti karsinnat vuoden 2016 EM-kisoihin, jotka käytiin Ranskassa. Karsinnat olivat niin sanotut Mixu Paatelaisen pääkarsinnat, joista on tarkoituksena johdattaa Suomi ensimmäistä kertaa jalkapallon arvokisoihin. Avausottelussa Suomi kohtasi piskuisten Färsaarten maajoukkueen vieraissa. Christian Holst vei isäntäjoukkueen johtoon ensimmäisen puoliajan lopulla Niklas Moisanderin pahasta virheestä, mutta Suomi tuli toisella puoliajalla tasoihin ja ohi Riku Riskin kahdella ja Roman Eremenkon yhdellä osumalla. Peli päättyi 3–1.
Karsinnat jatkuivat noin kuukauden päästä kotiottelulla Kreikkaa vastaan Helsingin olympiastadionilla. Uudistunut Kreikka siirtyi vajaan puolen tunnin kohdalla 1–0-johtoon Nikolaos Karelisin osumalla, mutta Suomi tuli jälleen tasoihin, nyt Jarkko Hurmeen upealla volleymaalilla, joka oli myös hänen ensimmäinen A-maaottelumaalinsa. Peli päättyi lopulta 1–1.
Karsinnat jatkuivat Suomen osalta jo seuraavalla viikolla, kun Olympiastadionilla vastaan asettui Romania. Suomi oli ottelussa lähes pakkovoiton edessä, muuten karsintojen alku olisi ollut melko huono. Romania siirtyi 54. minuutilla 0–1 johtoon Bogdan Stancun puskumaalilla. Vain paria minuuttia myöhemmin Alexander Ring sai toisen keltaisen korttinsa ja ajettiin ulos. Suomi joutui jahtaamaan tasoitusta vajaamiehisenä. Kun jäljellä oli viitisen minuuttia, Stancu kruunasi iltansa toisella maalillaan ja Suomi kärsi valtavan pettymyksen hävitessään 0–2.
Suomi pelasi 19. tammikuuta Dubaissa Ruotsia vastaan harjoitusmaaottelun, jonka Suomi voitti lukemin 1–0, pelin keskeyttämisen takia. Muutaman päivän kuluttua Suomi kohtasi Dubaissa myös Jemenin niin ikään harjoitusottelussa, joka päättyi tasapeliin 0–0.
EM-karsinnoissa Suomi kärsi vieraissa 29. maaliskuuta Pohjois-Irlantia vastaan 1–2 tappion heikon esityksen jälkeen. 9. kesäkuuta Suomi kohtasi Turussa Viron, jota vastaan Suomi kärsi jälleen 0–2 tappion, joka oli myös heikko esitys Suomen osalta. Lauantaina 13. kesäkuuta Suomi kohtasi Unkarin ottelussa, josta tarvittiin voitto EM-kisahaaveiden elossa pitämiseksi. Suomi koki 0–1 tappion Unkaria vastaan kotiottelussa. Paatelainen erotettiin päävalmentajan tehtävästä Unkari-ottelun jälkeisenä päivänä[43].
Suomi voittikin sitten väliaikaisen maajoukkueluotsin Markku Kanervan johdolla heti kaksi seuraavaa otteluaan, ensin 4. syyskuuta vieraissa Kreikan 1–0 ja kotona Färsaaret myös 1–0. Ja päätti vuoden 2015 pelit kahteen tasapeliin, ensin 8. lokakuuta vieraissa Romaniaa vastaan 1–1, joka murensi lopullisesti mahdollisuudet päästä EM-kisoihin. Ja sitten kolme päivää myöhemmin 11. lokakuuta Suomi pelasi kotonaan myös 1–1 tasapelin Pohjois-Irlantia vastaan.
Hans Backen valmennuksessa (2016)
muokkaaRuotsalainen Hans Backe aloitti maajoukkueen päävalmentajana vuoden 2016 alussa. Hän teki vuoden 2017 loppuun ulottuvan sopimuksen, joka käsittää lisäksi vuoden 2018 MM-kisat, jos Suomi selviytyy niihin. Sopimus sisältää lisäksi option kahdesta lisävuodesta eli karsinnoista vuoden 2020 EM-turnaukseen. Backe oli aiemmin työskennellyt seuravalmentajana Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa, mutta ei kertaakaan maajoukkueen päävalmentajana.[44]
Backen alaisuudessa Suomi hävisi neljä ensimmäistä harjoitusmaaotteluaan (Ruotsi 0–3, Islanti 0–1, Puola 0–5 ja Norja 0–2) tekemättä maaliakaan maalisuhteen ollessa peräti 0–11.[45] Kesäkuun 1. päivänä 2016 Brysselissä pelatussa ottelussa Suomi ylsi kuitenkin 1–1-tasapeliin maailmanranking-listalla toisena olevaa Belgiaa vastaan, joka tasoitti ottelun vasta aivan sen lopussa.[46] Elokuun 30. päivänä 2016 Saksa voitti Suomen maalein 2–0 Mönchengladbachissa käydyssä harjoitusmaaottelussa.[47] Marraskuun 12. päivänä 2016 Suomi hävisi MM-karsintojen vierasottelussa Odessassa Ukrainalle 0–1. Ottelu oli vuoden viimeinen ja Suomi ei voittanut yhtään ottelua vuonna 2016.[48]
Markku Kanervan valmennuksessa (2016–2024)
muokkaaMarkku Kanerva nimitettiin päävalmentajaksi joulukuussa 2016 kolmen vuoden sopimuksella Hans Backen saatua potkut.[49] Kanervan sopimusta jatkettiin tammikuussa 2020 kattamaan myös vuodet 2020–2022.[50] Kanervan johdolla maajoukkue pelasi MM-karsintojen lopun hyvin häviten ainoastaan yhden viidestä viimeisestä ottelusta.[51] Karsintojen jälkeen useita joukkueen runkopelaajia, kuten kapteeni Niklas Moisander ja Perparim Hetemaj, lopetti maajoukkueuransa. Syksyllä 2018 alkaneessa Kansojen liigassa Suomi pelasi C-liigassa. Suomen lohkossa pelasivat Kreikka, Unkari ja Viro. Uudistunut maajoukkue voitti neljä ottelua ja hävisi kaksi, mikä riitti lohkon voittoon ja B-liigaan nousuun.[52]
Karsinnat 2020 EM-kisoihin alkoivat tappiolla Italiaa vastaan, mutta sen jälkeen Suomi otti neljä perättäistä voittoa. Sen jälkeen Suomi hävisi Italialle kotona ja Bosnialle vieraissa. Voitto Armeniasta ja muiden ottelujen päättyminen suotuisasti antoi Suomelle mahdollisuuden varmistaa kaikkien aikojen ensimmäisen arvokisapaikan jo toiseksi viimeisessä ottelussa Liechtensteinia vastaan kotikentällä. Suomi voitti ottelun 3–0 ja lunasti paikan kisoihin sijoittumalla lohkossa toiseksi.[53][54] Palloliitto sai joulukuussa 2019 UEFAlta 10 000 euron sakot, koska ottelun jälkeen sadat kannattajat ryntäsivät kentälle juhlimaan voittoa.[55]
EM-kisoissa Suomen ensimmäinen vastustaja oli Tanska 12. kesäkuuta 2021 Kööpenhaminassa pelatussa ottelussa.[56] Suomi jäi historiansa ensimmäisissä EM-kisoissa alkulohkon kolmanneksi, eikä päässyt jatkoon lohkovaiheesta.[57]
Vuoden 2022 MM-kisojen karsinnoissa Suomi jäi lohkossaan kolmanneksi ja karsiutui kisoista.[58]
Vuoden 2024 EM-kisojen karsinnoissa Suomen lohkossa pelasivat Tanska, Slovenia, Kazakstan, Pohjois-Irlanti ja San Marino. Suomi sijoittui lohkonsa kolmanneksi eikä saavuttanut suoraa EM-kisapaikkaa, mutta selviytyi Kansojen liigan menestyksen turvin jatkokarsintoihin.[59][60] 21. maaliskuuta 2024 Suomi kohtasi jatkokarsintavälierässä Cardiffissa Walesin. Ottelu päättyi Suomen tappioon maalein 1–4.[61]
Kansojen liigan kaudella 2024–2025 Suomen lohkossa pelasivat Kreikka, Englanti ja Irlanti. Suomi sijoittui lohkonsa viimeiseksi hävittyään kaikki kuusi otteluaan, ja putosi Kansojen liigan B-liigasta suoraan C-liigaan.[62] Kritiikki Kanervan asemaa kohtaan maajoukkueen päävalmentajana kasvoi vuoden 2024 aikana tulleen huonon menestyksen johdosta, ja syksyn Kansojen liigan otteluissa kannattajat osoittivat mittansa tulleen täyteen vaatien Kanervalle potkuja.[63] 22. marraskuuta 2024 Palloliiton hallituksen kokouksen päätteeksi ilmoitettiin hallituksen päättäneen erottaa Kanerva tehtävästään A-maajoukkueen päävalmentajana.[64]
Värit ja logot
muokkaaSuomen jalkapallomaajoukkueen värit ovat olleet perinteisesti valkoinen ja sininen. Nykyisin pelipaitojen ja shortsien värinä kotiotteluissa on valkoinen ja vierasotteluissa sininen.
Suomi esiintyi ensimmäisissä maaotteluissa punaisissa paidoissa. Paidat olivat HIFK:n ja valkoinen tähti oli peitetty leijonavaakunalla. Vuoden 1912 olympialaisissa peliasuun kuului myös valkoiset housut ja sinertävät sukat. Sininen ja valkoinen vakiintuivat Suomen peliasujen väriksi 1920-luvulla. Pelipaidat olivat siniset ja paitaa koristi Suomen lippu.[65] Suomen lippu vaihtui Palloliiton logoon 1970-luvulla ja kotipelipaitojen väri vaihtui valkoiseksi 1990-luvulla.
Palloliiton nykyinen logo otettiin käyttöön vuonna 2009.[66] Nike on toiminut Palloliiton paitatoimittajana vuodesta 2014 alkaen.[67] Aikaisemmin paitatoimittajana toimi Adidas.
-
Kotipeliasu 2008.
-
Vieraspeliasu 2008.
Stadionit
muokkaa- Pääartikkeli: Olympiastadion
Suomi pelasi ensimmäisen A-maaottelunsa (Ruotsi 2–5) vuonna 1911 Helsingissä Eläintarhan kentällä. Ensimmäisen ottelun jälkeen maajoukkue siirtyi pelaamaan vuonna 1915 avatulle Töölön pallokentälle. Ensimmäisen kotiottelun Töölön pallokentällä Suomi pelasi vuonna 1919 (Ruotsi 3–3). Maajoukkue pelasi ”Bolliksella” vuoteen 1937 mennessä yhteensä 49 kotiottelua. Suurin yleisömäärä nähtiin 27. syyskuuta 1936 pelatussa maaottelussa Suomi–Ruotsi (1–2), kun sitä saapui seuraamaan 11 922 katsojaa. Suomi pelasi vielä yhden maaottelun Töölön pallokentällä vuonna 1952, kun Olympiastadion oli varattu Helsingin olympialaisille.[68]
Suurimmat yleisömäärät | |||||
---|---|---|---|---|---|
Päivä | Ottelu | Yleisö | |||
1 | 31.05.1989 | Suomi–Hollanti | 46 217 | ||
2 | 06.09.2006 | Suomi–Portugali | 38 015 | ||
3 | 08.06.2005 | Suomi–Hollanti | 37 786 | ||
4 | 06.09.2013 | Suomi–Espanja | 37 492 | ||
5 | 10.09.2008 | Suomi–Saksa | 37 150 | ||
6 | 10.06.2009 | Suomi–Venäjä | 37 028 | ||
7 | 28.05.1987 | Suomi–Brasilia | 37 018 | ||
8 | 11.06.2003 | Suomi–Italia | 36 850 | ||
9 | 11.10.2000 | Suomi–Englanti | 36 210 | ||
10 | 05.06.1999 | Suomi–Turkki | 36 042 |
Suomi siirtyi vuonna 1938 pelaamaan kotiottelunsa vuoden 1940 olympialaisia varten rakennetulle Olympiastadionille. Stadionin avajaisia vietettiin 12. kesäkuuta 1938, ja Suomi pelasi ensimmäisen maaottelunsa Olympiastadionilla 4. heinäkuuta (Ruotsi 2–4). Jalkapallomaajoukkue pelasi vuosina 1938–1971 yhtä ottelua lukuun ottamatta kaikki kotiottelunsa Helsingissä Olympiastadionilla. Vuodesta 1972 alkaen maaotteluita alettiin pelata myös muilla paikkakunnilla. Suurin yleisömäärä nähtiin 31. toukokuuta 1989 pelatussa vuoden 1990 MM-kisojen karsintaottelussa Suomi–Hollanti (0–1), kun ottelua saapui seuraamaan 46 217 katsojaa. Maajoukkue ei pelannut kotiotteluita Olympiastadionilla vuosina 1993 ja 2004 stadionin remonttien vuoksi.[68] Suomi pelasi viimeisen kotiottelun vanhalla Olympiastadionilla 11. lokakuuta 2015 (P-Irlanti 1–1).[69] Stadion suljettiin vuonna 2016 peruskorjauksen ja uudistamisen ajaksi. Uusi Olympiastadion avattiin elokuussa 2020, ja maajoukkue palasi pelaamaan kotiottelunsa Stadionille 3. syyskuuta 2020 (Wales 0–1). Koronaviruspandemian vuoksi ottelu pelattiin ilman yleisöä.[70] Suomi on pelannut Olympiastadionilla yhteensä 211 kotiottelua ja kaikki jalkapallomaajoukkueen kymmenen suurinta yleisömäärää ovat Stadionilta.[71]
Suomi on pelannut Helsingin jälkeen toiseksi eniten kotiotteluita Tampereella. Ensimmäisen maaottelun Suomi pelasi Tampereella vuonna 1973 (Itä-Saksa 1–5). Maajoukkue on pelannut Tampereen stadionilla yhteensä 15 kotiottelua. Helsingin ulkopuolella pelattujen maaotteluiden suurin yleisömäärä nähtiin Tampereen stadionilla 28. toukokuuta 2004 maaottelussa Suomi–Ruotsi (1–3), kun ottelua saapui seuraamaan 16 500 katsojaa.[68] Myös Ratinan stadionina tunnettu Tampereen stadion toimii maajoukkueen päästadionina Olympiastadionin peruskorjauksen ajan vuosina 2016–2019.[72]
Suomi pelasi ensimmäisen kotiottelun Helsingin ulkopuolella 19. elokuuta 1937 Turun Urheilupuistossa (Viro 0–1). Suomi on pelannut Turussa Urheilupuistossa ja Veritas Stadionilla yhteensä 10 maaottelua. Suurin yleisömäärä Turussa nähtiin 6. syyskuuta 1967 Urheilupuistossa pelatussa vuoden 1968 EM-kisojen karsintaottelussa Suomi–Neuvostoliitto (2–5), kun ottelua saapui seuraamaan 7 793 katsojaa.[68] Maajoukkue pelasi Olympiastadionin peruskorjauksen aikana (2016–2019) otteluita myös Veritas Stadionilla.
Suomi on pelannut arvokisojen karsintaotteluita myös Helsingissä Telia 5G Areenalla (2000, 2006 ja 2019), Lahdessa Lahden stadionilla (1981 ja 1993), Kotkassa Arto Tolsa Areenalla (1981), Kuopiossa Väinölänniemen stadionilla (1982) ja Porissa Porin stadionilla (1984). Muita A-maaotteluita on pelattu mm. Vaasassa Hietalahden jalkapallostadionilla (1972 ja 1988) ja Oulussa Raatin stadionilla (1974). Maajoukkue on pelannut myös yhteensä kuusi maaottelua Lahden suurhallissa (1981, 1982 ja 1984) ja Myyrmäki-hallissa Vantaalla (1993).[68]
Paikkakunta | Stadion | O | V |
---|---|---|---|
Helsinki (286) | Olympiastadion | 228 | 2024 |
Töölön pallokenttä | 50 | 1952 | |
Töölön jalkapallostadion | 7 | 2019 | |
Eläintarhan kenttä | 1 | 1911 | |
Tampere (23) | Tampereen stadion | 23 | 2019 |
Turku (14) | Veritas Stadion | 11 | 2019 |
Urheilupuisto | 3 | 1993 | |
Lahti (8) | Lahden suurhalli | 4 | 1984 |
Lahden stadion | 4 | 1993 | |
Kuopio (4) | Väinölänniemen stadion | 4 | 1989 |
Kotka (3) | Arto Tolsa Areena | 3 | 1996 |
Vantaa (3) | Myyrmäki-halli | 2 | 1993 |
Myyrmäen jalkapallostadion | 1 | 2003 | |
Vaasa (2) | Hietalahden jalkapallostadion | 1 | 1972 |
Kaarlen kenttä | 1 | 1988 | |
Mikkeli (2) | Mikkelin urheilupuisto | 2 | 1988 |
Pori (2) | Porin stadion | 2 | 1987 |
Oulu (1) | Raatin stadion | 1 | 1974 |
Kokkola (1) | Kokkolan keskuskenttä | 1 | 1983 |
Rovaniemi (1) | Rovaniemen keskuskenttä | 1 | 1983 |
Kouvola (1) | Kouvolan keskuskenttä | 1 | 1984 |
Iisalmi (1) | Sankariniemen stadion | 1 | 1986 |
Lappeenranta (1) | Kimpisen urheilukeskus | 1 | 1986 |
Äänekoski (1) | Äänekosken urheilukenttä | 1 | 1987 |
Kuusankoski (1) | Kuusankosken urheilupuisto | 1 | 1990 |
Pietarsaari (1) | Pietarsaaren keskuskenttä | 1 | 1992 |
Yhteensä | 356 |
- *Vain olympiajoukkueen otteluita isännöineet stadionit kursivoituna.
- Taulukko päivitetty 18. marraskuuta 2024.
Kannattajat
muokkaa- Pääartikkeli: Suomen Maajoukkueen Kannattajat
Suomen Maajoukkueen Kannattajat (SMJK) on perustettu vuonna 2002. SMJK:n katsomo on ollut vuodesta 2008 alkaen Olympiastadionin pohjoispäädyssä niin sanotussa Pohjoiskaarteessa. Kannattajayhdistys toimii yhteistyössä Palloliiton kanssa ja siinä oli loppuvuodesta 2019 yli 6 000 jäsentä.[73]
Yhdistys järjestää myös matkoja jalkapallomaajoukkueen vierasotteluihin. SMJK on pelannut maaotteluiden alla kannattajien omia otteluita vastustajajoukkueen kannattajaryhmiä vastaan. Yhdistyksellä on myös oma jäsenlehti Huikee Setti!.[74]
Taustahenkilöt
muokkaaPäivitetty 22. marraskuuta 2024.[75]
- Päävalmentaja: avoin
- Valmentaja: Jani Honkavaara
- Valmentaja: Teemu Tainio
- Valmentaja: Tim Sparv
- Maalivahtivalmentaja: Antti Niemi
- Fysiikkavalmentaja: Jari-Pekka Keurulainen
- Fysiikkavalmentaja: Joni Ruuskanen
- Lääkäri: Heikki Kinnunen
- Huoltaja: Sami Miettinen
- Videoanalyytikko: Henri Lehto
- Joukkueenjohtaja: Joonas Wilkki
- Tiedottaja: Timo Walden
Pelaajat
muokkaaNykyinen joukkue
muokkaaSeuraavat pelaajat on valittu Suomen joukkueeseen Kansojen liigan otteluihin Irlantia ja Kreikkaa vastaan 14. ja 17. marraskuuta 2024.[76][77]
Ottelut ja maalit päivitetty 17. marraskuuta 2024 Kreikkaa vastaan pelatun Kansojen liigan ottelun jälkeen.[78]
Viimeaikaiset pelaajat
muokkaaSeuraavat pelaajat on myös valittu Suomen joukkueeseen viimeisten 12 kuukauden aikana.
Päivitetty 22. marraskuuta 2024.
- Huomautukset
Tulokset ja ohjelma
muokkaa- Pääartikkeli: Luettelo Suomen jalkapallomaajoukkueen otteluista
Kellonajat Suomen aikaa. Paikallinen aika suluissa.
2020
muokkaa3. syyskuuta 2020 | Suomi | 0–1 | Wales | Olympiastadion, Helsinki | |
21.45 Pääartikkeli | |||||
(0–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Moore 81' | Yleisömäärä: 0[huom 1] Tuomari: Daniel Siebert (Saksa) |
6. syyskuuta 2020 | Irlanti | 0–1 | Suomi | Aviva Stadium, Dublin | |
19.00 (17.00) Pääartikkeli | |||||
(0–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Jensen 65' | Yleisömäärä: 0[huom 1] Tuomari: Fabio Maresca (Italia) |
7. lokakuuta 2020 | Puola | 5–1 | Suomi | Stadion Energa, Gdańsk | |
21.45 (20.45) | |||||
Grosicki 9', 18', 38' Piątek 53' Milik 87' |
(3–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Niskanen 68' | Yleisömäärä: 3 000 Tuomari: Michal Ocenáš (Slovakia) |
11. lokakuuta 2020 | Suomi | 2–0 | Bulgaria | Olympiastadion, Helsinki | |
19.00 Pääartikkeli | |||||
Taylor 52' Jensen 67' |
(0–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Yleisömäärä: 6 587 Tuomari: Erik Lambrechts (Belgia) |
14. lokakuuta 2020 | Suomi | 1–0 | Irlanti | Olympiastadion, Helsinki | |
19.00 Pääartikkeli | |||||
Jensen 66' | (0–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Yleisömäärä: 7 900 Tuomari: Lionel Tschudi (Sveitsi) |
11. marraskuuta 2020 | Ranska | 0–2 | Suomi | Stade de France, Pariisi | |
22.10 (21.10) | |||||
(0–2) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Forss 28' Valakari 31' |
Yleisömäärä: 0[huom 1] Tuomari: Nikola Popov (Bulgaria) |
15. marraskuuta 2020 | Bulgaria | 1–2 | Suomi | Vasil Levski Stadium, Sofia | |
19.00 Pääartikkeli | |||||
Iliev 68' (rp.) | 0–2 Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Pukki 7' Lod 45 1' |
Yleisömäärä: 0[huom 1] Tuomari: Donatas Rumšas (Liettua) |
18. marraskuuta 2020 | Wales | 3–1 | Suomi | Cardiff City Stadium, Cardiff | |
21.45 (19.45) Pääartikkeli | |||||
Wilson 29' James 46' Moore 84' |
(1–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Pukki 63' | Yleisömäärä: 0[huom 1] Tuomari: Jesús Gil Manzano (Espanja) |
2021
muokkaa24. maaliskuuta 2021 | Suomi | 2–2 | Bosnia ja Hertsegovina | Olympiastadion, Helsinki | |
21.45 Pääartikkeli | |||||
Pukki 58', 77' | (0–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Pjanić 55' Stevanović 84' |
Yleisömäärä: 0[huom 1] Tuomari: Anastásios Sidirópoulos (Kreikka) |
28. maaliskuuta 2021 | Ukraina | 1–1 | Suomi | Olympiastadion, Kiova | |
21.45 Pääartikkeli | |||||
Moraes 80' | (0–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Pukki 89' (rp.) | Yleisömäärä: 0[huom 1] Tuomari: István Kovács (Romania) |
31. maaliskuuta 2021 | Sveitsi | 3–2 | Suomi | Kybunpark, St. Gallen | |
21.45 (20.45) | |||||
Gavranović 21' Vargas 57' Seferović 86' |
(1–2) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Pohjanpalo 30', 40' (rp.) | Yleisömäärä: 0[huom 1] Tuomari: Manuel Schuettengruber (Itävalta) |
29. toukokuuta 2021 | Ruotsi | 2–0 | Suomi | Friends Arena, Solna | |
19.00 (18.00) | |||||
Quaison 23' Larsson 58' |
(1–0) Raportti (SPL) |
Yleisömäärä: 0[huom 1] Tuomari: Jakob Kehlet (Tanska) |
4. kesäkuuta 2021 | Suomi | 0–1 | Viro | Olympiastadion, Helsinki | |
19.00 | |||||
(0–0) Raportti (SPL) |
Sappinen 59' | Yleisömäärä: 0[huom 1] Tuomari: Jörgen Daugbjerg Burchardt (Tanska) |
12. kesäkuuta 2021 | Tanska | 0–1 | Suomi | Parken, Kööpenhamina | |
19.00 (18.00) Pääartikkeli | |||||
(0–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Pohjanpalo 60' | Yleisömäärä: 13 790 Tuomari: Anthony Taylor (Englanti) |
16. kesäkuuta 2021 | Suomi | 0–1 | Venäjä | Gazprom Arena, Pietari | |
16.00 Pääartikkeli | |||||
(0–1) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Mirantšuk 45 2' | Yleisömäärä: 24 540 Tuomari: Danny Makkelie (Alankomaat) |
21. kesäkuuta 2021 | Suomi | 0–2 | Belgia | Gazprom Arena, Pietari | |
22.00 Pääartikkeli | |||||
(0–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Hradecký 74' (om.) Lukaku 81' |
Yleisömäärä: 18 545 Tuomari: Felix Brych (Saksa) |
1. syyskuuta 2021 | Suomi | 0–0 | Wales | Olympiastadion, Helsinki | |
19.00 | |||||
(0–0) Raportti (SPL) |
Yleisömäärä: 4 357 Tuomari: Kristo Tohver (Viro) |
4. syyskuuta 2021 | Suomi | 1–0 | Kazakstan | Olympiastadion, Helsinki | |
19.00 Pääartikkeli | |||||
Pohjanpalo 60' | (1–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Yleisömäärä: 10 167 Tuomari: Sergei Ivanov (Venäjä) |
7. syyskuuta 2021 | Ranska | 2–0 | Suomi | Groupama Stadium, Décines-Charpieu | |
21.45 (20.45) Pääartikkeli | |||||
Griezmann 25', 54' | (1–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Yleisömäärä: 57 057 Tuomari: Deniz Aytekin (Saksa) |
9. lokakuuta 2021 | Suomi | 1–2 | Ukraina | Olympiastadion, Helsinki | |
19.00 Pääartikkeli | |||||
Pukki 29' | (1–2) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Jarmolenko 4' Jaremtšuk 34' |
Yleisömäärä: 29 485 Tuomari: Jesús Gil Manzano (Espanja) |
12. lokakuuta 2021 | Kazakstan | 0–2 | Suomi | Astana Arena, Nur-Sultan | |
17.00 (21.00) Pääartikkeli | |||||
(0–1) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Pukki 45', 48' | Yleisömäärä: 8 365 Tuomari: Halis Ozkahya (Turkki) |
13. marraskuuta 2021 | Bosnia ja Hertsegovina | 1–3 | Suomi | Bilino Polje, Zenica | |
16.00 (15.00) Pääartikkeli | |||||
Menalo 69' | (0–1) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Forss 29' Lod 51' O'Shaughnessy 73' |
Yleisömäärä: 10 000 Tuomari: Michael Oliver (Englanti) |
16. marraskuuta 2021 | Suomi | 0–2 | Ranska | Olympiastadion, Helsinki | |
21.45 Pääartikkeli | |||||
(0–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Benzema 66' Mbappé 76' |
Yleisömäärä: 31 890 Tuomari: Marco Guida (Italia) |
2022
muokkaa26. maaliskuuta 2022 | Suomi | 1–1 | Islanti | Estadio Enrique Roca, Murcia | |
18.00 (17.00) | |||||
Pukki 12' | (1–1) Raportti (UEFA) |
Bjarnason 38' | Yleisömäärä: - Tuomari: Fedayi San (Sveitsi) |
29. maaliskuuta 2022 | Suomi | 0–2 | Slovakia | Estadio Enrique Roca, Murcia | |
19.00 (18.00) | |||||
(0–1) Raportti (UEFA) |
Duda 38' Jirka 72' |
Yleisömäärä: - Tuomari: Espen Eskas (Norja) |
4. kesäkuuta 2022 | Suomi | 1–1 | Bosnia ja Hertsegovina | Olympiastadion, Helsinki | |
19.00 Pääartikkeli | |||||
Pukki 45 1' (rp.) | (1–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Prevljak 90 3' | Yleisömäärä: 20 181 Tuomari: Nick Walsh (Skotlanti) |
7. kesäkuuta 2022 | Suomi | 2–0 | Montenegro | Olympiastadion, Helsinki | |
19.00 Pääartikkeli | |||||
Pohjanpalo 31', 38' | (2–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Yleisömäärä: 17 009 Tuomari: Allard Lindhout (Alankomaat) |
11. kesäkuuta 2022 | Romania | 1–0 | Suomi | Stadionul Rapid-Giulești, Bukarest | |
21.45 Pääartikkeli | |||||
Bancu 30' | (1–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Yleisömäärä: 14 000 Tuomari: Harald Lechner (Itävalta) |
14. kesäkuuta 2022 | Bosnia ja Hertsegovina | 3–2 | Suomi | Bilino Polje, Zenica | |
21.45 (20.45) Pääartikkeli | |||||
Pjanić 5' (rp.) Džeko 29', 58' |
(2–2) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Pukki 10' Källman 18' |
Yleisömäärä: 8 150 Tuomari: Georgi Kabakov (Bulgaria) |
23. syyskuuta 2022 | Suomi | 1–1 | Romania | Olympiastadion, Helsinki | |
21.45 Pääartikkeli | |||||
Pukki 12' | (1–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Tănase 52' | Yleisömäärä: 20 130 Tuomari: Carlos del Cerro Grande (Espanja) |
26. syyskuuta 2022 | Montenegro | 0–2 | Suomi | Gradski stadion pod Goricom, Podgorica | |
21.45 (20.45) Pääartikkeli | |||||
(0–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Antman 47' Källman 53' |
Yleisömäärä: 2 522 Tuomari: François Letexier (Ranska) |
17. marraskuuta 2022 | Pohjois-Makedonia | 1–1 | Suomi | National Arena Toše Proeski, Skopje | |
19.00 (18.00) | |||||
Bardhi 75' (rp.) | (0–1) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Antman 37' | Yleisömäärä: 3 000 Tuomari: Novak Simović (Serbia) |
20. marraskuuta 2022 | Norja | 1–1 | Suomi | Ullevaal Stadion, Oslo | |
15.00 (14.00) | |||||
Sørloth 46' | (0–1) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Källman 32' | Yleisömäärä: 13 347 Tuomari: Morten Krogh (Tanska) |
2023
muokkaa9. tammikuuta 2023 | Ruotsi | 2–0 | Suomi | Estádio Algarve, Faro/Loulé | |
20.45 (18.45) | |||||
Nyman 38' Asoro 90 3' |
(1–0) Raportti (SPL) |
Yleisömäärä: 300 Tuomari: Vítor Ferreira (Portugali) |
12. tammikuuta 2023 | Suomi | 0–1 | Viro | Estádio da Nora, Albufeira | |
18.00 (16.00) | |||||
(0–0) Raportti (SPL) |
Miller 84' | Yleisömäärä: 123 Tuomari: Gustavo Correira (Portugali) |
23. maaliskuuta 2023 | Tanska | 3–1 | Suomi | Parken, Kööpenhamina | |
21.45 (20.45) Pääartikkeli | |||||
Højlund 21', 82', 90 3' | (1–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Antman 54' | Yleisömäärä: 35 851 Tuomari: Daniel Siebert (Saksa) |
26. maaliskuuta 2023 | Pohjois-Irlanti | 0–1 | Suomi | Windsor Park, Belfast | |
21.45 (20.45) Pääartikkeli | |||||
(0–1) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Källman 28' | Yleisömäärä: 17 936 Tuomari: Ivan Kruzliak (Slovakia) |
16. kesäkuuta 2023 | Suomi | 2–0 | Slovenia | Olympiastadion, Helsinki | |
19.00 Pääartikkeli | |||||
Pohjanpalo 13' Antman 64' |
(1–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Yleisömäärä: 32 560 Tuomari: Guillermo Cuadra (Espanja) |
19. kesäkuuta 2023 | Suomi | 6–0 | San Marino | Olympiastadion, Helsinki | |
19.00 Pääartikkeli | |||||
Kamara 16' Källman 39' Håkans 65', 72', 74' Pukki 76' |
(2–0) Raportti SPL) Raportti (UEFA) |
Yleisömäärä: 32 812 Tuomari: Genc Nuza (Kosovo) |
7. syyskuuta 2023 | Kazakstan | 0–1 | Suomi | Astana Arena, Astana | |
17.00 (20.00) Pääartikkeli | |||||
(0–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Antman 78' | Yleisömäärä: 30 019 Tuomari: Radu Petrescu (Romania) |
10. syyskuuta 2023 | Suomi | 0–1 | Tanska | Olympiastadion, Helsinki | |
19.00 Pääartikkeli | |||||
(0–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Højbjerg 86' | Yleisömäärä: 32 571 Tuomari: Szymon Marciniak (Puola) |
14. lokakuuta 2023 | Slovenia | 3–0 | Suomi | Stožice Stadium, Ljubljana | |
19.00 (18.00) Pääartikkeli | |||||
Šeško 16' (rp.), 28' Janža 90 2' |
(2–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Yleisömäärä: 15 823 Tuomari: Daniele Orsato (Italia) |
17. lokakuuta 2023 | Suomi | 1–2 | Kazakstan | Olympiastadion, Helsinki | |
19.00 Pääartikkeli | |||||
Taylor 28' | (1–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Zaynutdinov 77' (rp.), 89' | Yleisömäärä: 30 375 Tuomari: Irfan Peljto (Bosnia ja Hertsegovina) |
17. marraskuuta 2023 | Suomi | 4–0 | Pohjois-Irlanti | Olympiastadion, Helsinki | |
19.00 Pääartikkeli | |||||
Pohjanpalo 42' (rp.) Håkans 48' Pukki 74' Lod 88' |
(1–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Yleisömäärä: 28 711 Tuomari: Aliyar Aghayev (Azerbaidžan) |
20. marraskuuta 2023 | San Marino | 1–2 | Suomi | San Marino Stadium, San Marino | |
21.45 (20.45) Pääartikkeli | |||||
Berardi 90 7' (rp.) | (0–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Soiri 50', 58' | Yleisömäärä: 1 427 Tuomari: Manfredas Lukjančukas (Liettua) |
2024
muokkaa21. maaliskuuta 2024 | Wales | 4–1 | Suomi | Cardiff City Stadium, Cardiff | |
21.45 (19.45) Pääartikkeli | |||||
Brooks 4' Williams 38' Johnson 47' James 86' |
(2–1) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Pukki 45' | Yleisömäärä: 32 162 Tuomari: István Kovács (Romania) |
26. maaliskuuta 2024 | Suomi | 2–1 | Viro | Olympiastadion, Helsinki | |
19.00 | |||||
F. Jensen 30' Hein 38' (om.) |
(2–0) Raportti (SPL) |
Tamm 62' | Yleisömäärä: 12 559 Tuomari: Mads Kristoffersen (Tanska) |
4. kesäkuuta 2024 | Portugali | 4–2 | Suomi | Estádio José Alvalade, Lissabon | |
21.45 (19.45) | |||||
Dias 17' Jota 45 4' (rp.) Fernandes 56', 84' |
(2–0) Raportti (SPL) |
Pukki 72', 76' | Yleisömäärä: 43 125 Tuomari: Christian-Petru Ciochirca (Itävalta) |
7. kesäkuuta 2024 | Skotlanti | 2–2 | Suomi | Hampden Park, Glasgow | |
21.45 (19.45) | |||||
Hoskonen 54' (om.) Shankland 58' |
(0–0) Raportti (SPL) |
Källman 72' Antman 85' (rp.) |
Yleisömäärä: 40 519 Tuomari: Łukasz Kuźma (Puola) |
7. syyskuuta 2024 | Kreikka | 3–0 | Suomi | Karaiskakis Stadion, Pireus | |
21.45 Pääartikkeli | |||||
Ioannídis 23', 76' Källman 37' (om.) |
(2–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Yleisömäärä: 17 293 Tuomari: Urs Schnyder (Sveitsi) |
10. syyskuuta 2024 | Englanti | 2–0 | Suomi | Wembley Stadium, Lontoo | |
21.45 (19.45) Pääartikkeli | |||||
Kane 57', 76' | (0–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Yleisömäärä: 70 221 Tuomari: Morten Krogh (Tanska) |
10. lokakuuta 2024 | Suomi | 1–2 | Irlanti | Olympiastadion, Helsinki | |
21.45 Pääartikkeli | |||||
Pohjanpalo 17' | (1–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Scales 57' Brady 88' |
Yleisömäärä: 16 105 Tuomari: Aleksandar Stavrev (Pohjois-Makedonia) |
13. lokakuuta 2024 | Suomi | 1–3 | Englanti | Olympiastadion, Helsinki | |
19.00 Pääartikkeli | |||||
Hoskonen 87' | (0–1) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Grealish 18' Alexander-Arnold 74' Rice 84' |
Yleisömäärä: 32 411 Tuomari: Giorgi Kruashvili (Georgia) |
14. marraskuuta 2024 | Irlanti | 1–0 | Suomi | Aviva Stadium, Dublin | |
21.45 (19.45) Pääartikkeli | |||||
Ferguson 45' | (1–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Yleisömäärä: 39 163 Tuomari: Harm Osmers (Saksa) |
17. marraskuuta 2024 | Suomi | 0–2 | Kreikka | Olympiastadion, Helsinki | |
19.00 Pääartikkeli | |||||
(0–0) Raportti (SPL) Raportti (UEFA) |
Bakasétas 52' Tzolis 56' |
Yleisömäärä: 17 661 Tuomari: Willy Delajod (Ranska) |
MM-kisat
muokkaaSuomi on osallistunut MM-kisojen karsintoihin yhteensä 19 kertaa, mutta ei ole selviytynyt kertaakaan lopputurnaukseen. Ensimmäisen kerran Suomi osallistui karsintoihin vuoden 1938 turnaukseen. Suomi ei voittanut yhtään karsintaottelua vuoden 1938, 1950, 1954, 1958 ja 1962 kisojen karsinnoissa. Ensimmäisen karsintaottelun Suomi voitti vuoden 1966 kisojen karsinnoissa (2–0 Puola). Lähimpänä lopputurnauspaikka on ollut vuoden 1986 kisojen karsinnoissa, jolloin Suomi jäi vain kaksi pistettä lohkon kakkossijasta ja suorasta kisapaikasta. Vuoden 1998 MM-kisojen karsinnoissa Suomi ylsi pisteen päähän lohkon kakkossijasta ja jatkokarsintapaikasta. Viimeisen ottelun tasapeli (1–1 Unkari) jätti Suomen kuitenkin lohkon kolmanneksi.
MM-kisat | MM-karsinnat | Päävalmentaja(t) | |||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Vuosi | Kierros | Sijoitus | O | V | T | H | TM | PM | O | V | T | H | TM | PM | |||
1930 | Ei osallistunut | Ei osallistunut | |||||||||||||||
1934 | |||||||||||||||||
1938 | Karsiutui lopputurnauksesta | 3 | 0 | 0 | 3 | 0 | 7 | Fabra[80] | |||||||||
1950 | 3 | 0 | 1 | 2 | 2 | 12 | Lehtonen | ||||||||||
1954 | 4 | 0 | 2 | 2 | 7 | 13 | |||||||||||
1958 | 4 | 0 | 0 | 4 | 2 | 19 | Weinreich | ||||||||||
1962 | 4 | 0 | 0 | 4 | 3 | 12 | Lehtonen | ||||||||||
1966 | 6 | 1 | 0 | 5 | 5 | 20 | Laaksonen | ||||||||||
1970 | 6 | 1 | 0 | 5 | 6 | 28 | |||||||||||
1974 | 6 | 1 | 1 | 4 | 3 | 21 | |||||||||||
1978 | 6 | 2 | 0 | 4 | 11 | 16 | Rytkönen | ||||||||||
1982 | 8 | 1 | 0 | 7 | 4 | 27 | Malm | ||||||||||
1986 | 8 | 3 | 2 | 3 | 7 | 12 | Kuusela | ||||||||||
1990 | 6 | 1 | 1 | 4 | 4 | 16 | Vakkila | ||||||||||
1994 | 10 | 2 | 1 | 7 | 9 | 18 | Vakkila, Lindholm[81] | ||||||||||
1998 | 8 | 3 | 2 | 3 | 11 | 12 | Møller Nielsen | ||||||||||
2002 | 8 | 3 | 3 | 2 | 12 | 7 | Muurinen | ||||||||||
2006 | 12 | 5 | 1 | 6 | 21 | 19 | Muurinen, Heliskoski[82] | ||||||||||
2010 | 10 | 5 | 3 | 2 | 14 | 14 | Baxter | ||||||||||
2014 | 8 | 2 | 3 | 3 | 5 | 9 | Paatelainen | ||||||||||
2018 | 10 | 2 | 3 | 5 | 9 | 13 | Backe, Kanerva[83] | ||||||||||
2022 | 8 | 3 | 2 | 3 | 10 | 10 | Kanerva | ||||||||||
2026 | Päätetään myöhemmin | Päätetään myöhemmin | |||||||||||||||
2030 | |||||||||||||||||
2034 | |||||||||||||||||
Yhteensä | 0/22 | 138 | 35 | 25 | 78 | 145 | 305 |
EM-kisat
muokkaaSuomi on osallistunut EM-kisojen karsintoihin yhteensä 14 kertaa ja edennyt kerran karsinnoista lopputurnaukseen. Ensimmäisen kerran Suomi osallistui karsintoihin vuoden 1968 turnaukseen. Suomi ei voittanut yhtään karsintaottelua vuoden 1968, 1972 ja 1976 kisojen karsinnoissa. Ensimmäisen karsintaottelun Suomi voitti vuoden 1980 kisojen karsinnoissa (3–0 Kreikka). Ensimmäisen kerran lopputurnauspaikka oli lähellä noissa samaisissa karsinnoissa, jolloin Suomi jäi vain pisteen päähän lohkon voitosta ja suorasta kisapaikasta. Toisen kerran lopputurnauspaikka oli lähellä vuoden 2008 kisojen karsinnoissa, kun Suomi ylsi kolmen pisteen päähän lohkon kakkossijasta ja suorasta kisapaikasta. Tuolloin karsintojen päätöspelissä Portugalin vieraana voitto olisi vienyt Suomen kisoihin, mutta ottelu päättyi 0–0. Historiallisen ensimmäisen arvokisojen lopputurnauspaikan Suomi saavutti vuoden 2020 kisojen karsinnoissa. Suomi varmisti lohkon kakkossijan ja suoran lopputurnauspaikan karsintojen toiseksi viimeisessä ottelussa, kun se voitti kotiottelussa Liechtensteinin maalein 3–0.
Lopputurnaukseen Suomi arvottiin B-lohkoon Tanskan, Venäjän ja Belgian seuraksi. Historiallisessa avauspelissään Kööpenhaminan Parken-stadionilla Suomi kohtasi isäntäjoukkue Tanskan. Ottelu sai 42. minuutilla järkyttävän käänteen, kun jo vaarallisuuttaan esitellyt Tanskan tähtipelaaja Christian Eriksen sai rajaheittoa antaessaan sydämenpysähdyksen ja tuupertui kentälle. Erikseniä elvytettiin pitkään kentällä, kunnes hänet kuljetettiin sairaalahoitoon, ja hän selviytyi. Kohtauksen vuoksi ottelu oli pitkään keskeytettynä, kunnes se päätettiin pelata loppuun. Eriksenin kohtalo sekoitti Tanskan pelin ja johti mm. kapteeni Simon Kjærin vaihtamiseen. Pelin 60. minuutilla Suomi käytti ensimmäisen laukauksensa (tuolloin Tanskalla 18, joista 4 kohti maalia) loistavasti hyödykseen, kun Joel Pohjanpalo puski vieraat johtoon. Tanska sai vielä rangaistuspotkun, jonka Lukáš Hradecký torjui, ja lopulta 1–0 riitti Suomen voittoon. Tämän jälkeen Huuhkajat matkusti Pietariin. Pohjanpalo ehti luulla puskeneensa Suomen johtoon myös Venäjää vastaan jo pelin alkuminuuteilla, mutta videotarkastuksen jälkeen osuma hylättiin paitsiona. Lopulta Venäjä voitti 1–0 Aleksei Mirantšukin ensimmäisen puoliajan lisäajalla tekemällä maalilla. Belgia taas kaatoi Suomen 2–0 Hradeckýn omalla maalilla sekä Romelu Lukakun osumalla. Näin Belgia voitti lohkon täydellä 9 pisteellä, kun taas muut joukkueet keräsivät kukin 3 pistettä, ja alettiin vertailla näiden keskinäisiä pelejä. Parhaiten tästä selvisi Tanska, joka eteni lohkokakkosena suoraan jatkoon. Kolmas oli Suomi ja jumbona Venäjä, joten Huuhkajat joutui jännittämään vielä päiviä, riittääkö alkulohkon saldo neljän parhaan lohkokolmosen joukkoon ja pudotuspelipaikkaan. Suomi sijoittui vertailussa lopulta viidenneksi ja karsiutui siis ensimmäisenä jatkosta. Joukkueen lopullinen sijoitus 24 maan turnauksessa oli 17.
EM-kisat | EM-karsinnat | Päävalmentaja(t) | |||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Vuosi | Kierros | Sijoitus | O | V | T | H | TM | PM | O | V | T | H | TM | PM | |||
1960 | Ei osallistunut | Ei osallistunut | |||||||||||||||
1964 | |||||||||||||||||
1968 | Karsiutui lopputurnauksesta | 6 | 0 | 2 | 4 | 5 | 12 | Laaksonen | |||||||||
1972 | 6 | 0 | 1 | 5 | 1 | 16 | |||||||||||
1976 | 6 | 0 | 1 | 5 | 3 | 13 | Laaksonen, Rytkönen[84] | ||||||||||
1980 | 6 | 2 | 2 | 2 | 10 | 15 | Rytkönen, Malm[85] | ||||||||||
1984 | 6 | 0 | 1 | 5 | 3 | 14 | Kuusela | ||||||||||
1988 | 6 | 1 | 1 | 4 | 4 | 10 | |||||||||||
1992 | 8 | 1 | 4 | 3 | 5 | 8 | Vakkila | ||||||||||
1996 | 10 | 5 | 0 | 5 | 18 | 18 | Lindholm, Ikäläinen[86] | ||||||||||
2000 | 8 | 3 | 1 | 4 | 13 | 13 | Møller Nielsen | ||||||||||
2004 | 8 | 3 | 1 | 4 | 9 | 10 | Muurinen | ||||||||||
2008 | 14 | 6 | 6 | 2 | 13 | 7 | Hodgson | ||||||||||
2012 | 10 | 3 | 1 | 6 | 16 | 16 | Baxter, Huttunen, Paatelainen[87] | ||||||||||
2016 | 10 | 3 | 3 | 4 | 9 | 10 | Paatelainen, Kanerva[88] | ||||||||||
2020 | Lohkovaihe | 17. (24) | 3 | 1 | 0 | 2 | 1 | 3 | 10 | 6 | 0 | 4 | 16 | 10 | Kanerva | ||
2024 | Karsiutui lopputurnauksesta | 10 | 6 | 0 | 4 | 18 | 10 | Kanerva | |||||||||
2028 | Päätetään myöhemmin | Päätetään myöhemmin | |||||||||||||||
2032 | |||||||||||||||||
Yhteensä | 1/16 | 3 | 1 | 0 | 2 | 1 | 3 | 124 | 39 | 24 | 61 | 143 | 182 |
Kansojen liiga
muokkaaSuomi osallistui Kansojen liigaan ensimmäistä kertaa kaudella 2018–2019. Suomi voitti C-liigassa oman lohkonsa ja nousi suoraan B-liigaan. Kaudella 2020–2021 Suomi sijoittui lohkossaan toiseksi ja säilytti paikkansa B-liigassa. Kaudella 2022–2023 Suomi sijoittui jälleen lohkossaan toiseksi ja säilytti paikkansa B-liigassa. Kaudella 2024–2025 Suomi ei onnistunut saamaan yhtään pistettä, ja putosi siten suoraan C-liigaan.
Kansojen liiga | Päävalmentaja(t) | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Vuosi | Liiga | Lohko | Sija | O | V | T | H | TM | PM | N/P | Sijoitus | ||
2018–19 | C | 2 | 1. | 6 | 4 | 0 | 2 | 5 | 3 | 28. | Kanerva | ||
2020–21 | B | 4 | 2. | 6 | 4 | 0 | 2 | 7 | 5 | 21. | Kanerva | ||
2022–23 | B | 3 | 2. | 6 | 2 | 2 | 2 | 8 | 6 | 21. | Kanerva | ||
2024–25 | B | 2 | 4. | 6 | 0 | 0 | 6 | 2 | 13 | Kanerva | |||
Yhteensä | 24 | 10 | 2 | 12 | 22 | 27 | 21. |
Olympialaiset
muokkaaSuomi on osallistunut olympialaisten jalkapalloturnaukseen yhteensä neljä kertaa. Ensimmäisen kerran jalkapallomaajoukkue osallistui vuoden 1912 olympiaturnaukseen. Suomi sijoittui turnauksessa neljänneksi, kun joukkue eteni pronssiotteluun, mutta hävisi sen Hollannille maalein 0–9. Olympialaiset olivat jalkapallomaajoukkueiden tärkein turnaus ennen ensimmäisiä vuoden 1930 MM-kisoja. Toisen kerran Suomi osallistui olympialaisiin vuoden 1936 turnauksessa, mutta pelit päättyivät ensimmäisellä kierroksella (3–7 Peru). Vuoden 1952 olympialaisiin Suomi osallistui isäntäjoukkueena, mutta kotiturnauksen ottelut jäivät myös yhteen (3–4 Itävalta).
Vuoden 1956 olympialaisista alkaen ennen lopputurnausta pelattiin karsinnat. Ensimmäisen kerran Suomi osallistui karsintoihin vuoden 1960 turnaukseen. Vuoden 1980, 1984 ja 1988 olympialaisten karsintoihin Suomi osallistui A-maajoukkueen rinnalle perustetulla olympiajoukkueella. Suomi pääsi vuoden 1980 olympialaisten lopputurnaukseen, kun karsintalohkon ykkönen Norja ja kakkonen Länsi-Saksa boikotoivat kisoja. Olympiajoukkue pelasi Moskovan kisoissa kolme lohkovaiheen ottelua (0–2 Jugoslavia, 0–0 Irak, 3–0 Costa Rica), ja pelit päättyivät alkulohkoon. Vuoden 1992 olympialaisista alkaen olympiajalkapallo muutettiin alle 23-vuotiaiden turnaukseksi.
Palloliitto laskee olympiajalkapallon ottelut virallisiksi A-maaotteluiksi, vaikka vastustaja on esiintynyt amatööri- tai B-maajoukkueellaan.
Olympialaiset | Olympiakarsinnat | |||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Vuosi | Kierros | Sijoitus | O | V | T | H | TM | PM | O | V | T | H | TM | PM | ||
1908 | Ei osallistunut | Ei karsintoja | ||||||||||||||
1912 | Pronssiottelu | 4. (11) | 4 | 2 | 0 | 2 | 5 | 16 | Ei karsintoja | |||||||
1920 | Ei osallistunut | Ei karsintoja | ||||||||||||||
1924 | ||||||||||||||||
1928 | ||||||||||||||||
1936 | 1. kierros | 9.–16. (16) | 1 | 0 | 0 | 1 | 3 | 7 | ||||||||
1948 | Ei osallistunut | |||||||||||||||
1952 | 1. kierros | 9.–16. (25) | 1 | 0 | 0 | 1 | 3 | 4 | ||||||||
1956 | Karsiutui lopputurnauksesta | Ei osallistunut | ||||||||||||||
1960 | 4 | 1 | 0 | 3 | 7 | 13 | ||||||||||
1964 | 2 | 0 | 0 | 2 | 0 | 11 | ||||||||||
1968 | 4 | 1 | 2 | 1 | 3 | 4 | ||||||||||
1972 | Ei osallistunut | |||||||||||||||
1976 | 2 | 0 | 1 | 1 | 4 | 6 | ||||||||||
1980 | Lohkovaihe | 9. (16) | 3 | 1 | 1 | 1 | 3 | 2 | 6 | 1 | 3 | 2 | 6 | 6 | ||
1984 | Karsiutui lopputurnauksesta | 8 | 0 | 2 | 6 | 5 | 17 | |||||||||
1988 | 8 | 2 | 0 | 6 | 5 | 15 | ||||||||||
Yhteensä | Pronssiottelu | 4/17 | 9 | 3 | 1 | 5 | 14 | 29 | 34 | 5 | 8 | 21 | 30 | 72 |
- *Punainen reunus merkkinä kotiturnauksesta.
- **Lopputurnaukseen osallistuneiden joukkueiden määrä suluissa.
PM-kisat
muokkaaPM-kisat | ||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Vuosi | Kierros | Sijoitus | O | V | T | H | TM | PM |
1924–28 | Ei osallistunut | |||||||
1929–32 | Lohkovaihe | 4. (4) | 12 | 2 | 2 | 8 | 23 | 52 |
1933–36 | Lohkovaihe | 4. (4) | 12 | 3 | 1 | 8 | 18 | 36 |
1937–47 | Lohkovaihe | 4. (4) | 12 | 1 | 1 | 10 | 12 | 51 |
1948–51 | Lohkovaihe | 4. (4) | 12 | 1 | 3 | 8 | 11 | 28 |
1952–55 | Lohkovaihe | 4. (4) | 12 | 1 | 1 | 10 | 13 | 53 |
1956–59 | Lohkovaihe | 4. (4) | 12 | 0 | 1 | 11 | 8 | 44 |
1960–63 | Lohkovaihe | 4. (4) | 12 | 2 | 2 | 8 | 14 | 37 |
1964–67 | Lohkovaihe | 3. (4) | 12 | 5 | 2 | 5 | 14 | 17 |
1968–71 | Lohkovaihe | 4. (4) | 12 | 0 | 4 | 8 | 10 | 31 |
1972–77 | Lohkovaihe | 4. (4) | 12 | 1 | 4 | 7 | 10 | 26 |
1978–80 | Lohkovaihe | 4. (4) | 6 | 0 | 2 | 4 | 3 | 12 |
1981–85 | Lohkovaihe | 4. (4) | 6 | 1 | 1 | 4 | 7 | 11 |
2000–01 | Mestari | 1. (6) | 5 | 4 | 0 | 1 | 7 | 3 |
Yhteensä | 1 mestaruus | 13/14 | 137 | 21 | 24 | 92 | 150 | 401 |
- *Turnaukseen osallistuneiden joukkueiden määrä suluissa.
Tilastot
muokkaa- Kaikkien pelaajien ottelut ja maalit, katso Luettelo Suomen maajoukkueessa A-maaotteluita pelanneista jalkapalloilijoista.
Eniten otteluita
muokkaaPäivitetty 18. marraskuuta 2024.[89]
Nykyiset pelaajat lihavoituna.
# | Pelaaja | Vuodet | Ottelut | Maalit |
---|---|---|---|---|
1 | Jari Litmanen | 1989–2010 | 137 | 32 |
2 | Teemu Pukki | 2009– | 127 | 42 |
3 | Jonatan Johansson | 1996–2010 | 105 | 22 |
Sami Hyypiä | 1992–2010 | 105 | 5 | |
5 | Ari Hjelm | 1983–1996 | 100 | 20 |
6 | Joonas Kolkka | 1994–2010 | 98 | 11 |
7 | Lukas Hradecký | 2010– | 97 | 0 |
8 | Mikael Forssell | 1999–2014 | 87 | 29 |
9 | Tim Sparv | 2009–2021 | 84 | 1 |
Erkka Petäjä | 1983–1994 | 84 | 0 |
Parhaat maalintekijät
muokkaaPäivitetty 18. marraskuuta 2024.[89]
Nykyiset pelaajat lihavoituna.
# | Pelaaja | Vuodet | Maalit | Ottelut | Keskiarvo |
---|---|---|---|---|---|
1 | Teemu Pukki | 2009– | 42 | 127 | 0.33 |
2 | Jari Litmanen | 1989–2010 | 32 | 137 | 0.23 |
3 | Mikael Forssell | 1999–2014 | 29 | 87 | 0.33 |
4 | Jonatan Johansson | 1996–2010 | 22 | 105 | 0.20 |
5 | Ari Hjelm | 1983–1996 | 20 | 100 | 0.20 |
6 | Mixu Paatelainen | 1986–2000 | 18 | 70 | 0.25 |
7 | Verner Eklöf | 1919–1926 | 17 | 32 | 0.53 |
8 | Aulis Koponen | 1924–1935 | 16 | 38 | 0.42 |
Gunnar Åström | 1923–1937 | 16 | 43 | 0.37 | |
Joel Pohjanpalo | 2012– | 16 | 77 | 0.21 |
Nuorimmat debytantit
muokkaaNykyiset pelaajat lihavoituna.
Suomen jalkapallomaajoukkueen nuorimmat debytantit | ||||
No. | Pelaaja | Debyytti | Ikä | Viitteet |
---|---|---|---|---|
1. | Pasi Rautiainen | 5.2.1979 | 17 v 202 pv | [90] |
2. | Eino Soinio | 27.6.1912 | 17 v 229 pv | [90] |
3. | Miska Ylitolva | 26.3.2022 | 17 v 307 pv | [90] |
Päävalmentajat
muokkaaPäivitetty 22. marraskuuta 2024.[91][92]
Väliaikaiset päävalmentajat kursivoituna.
Päävalmentaja | Vuodet | O | V | T | H | V% |
---|---|---|---|---|---|---|
1911–1935 | 97 | 29 | 13 | 55 | ||
Ferdinand Fabra | 1936–1937 | 8 | 1 | 1 | 6 | 12,5 |
1937–1938 | 9 | 3 | 0 | 6 | ||
Gábor Obitz | 1939 | 7 | 1 | 0 | 6 | 14,3 |
1940–1943 | 6 | 0 | 1 | 5 | ||
Axel Mårtensson | 1945 | 2 | 0 | 0 | 2 | 0,0 |
Niilo Tammisalo | 1946 | 3 | 0 | 0 | 3 | 0,0 |
1947 | 1 | 0 | 0 | 1 | ||
Aatos Lehtonen | 1947–1955 | 51 | 7 | 9 | 35 | 13,7 |
Kurt Weinreich | 1955–1958 | 22 | 3 | 1 | 18 | 13,6 |
Aatos Lehtonen | 1959–1961 | 19 | 3 | 0 | 16 | 15,8 |
Olavi Laaksonen | 1962–1974 | 91 | 16 | 20 | 55 | 17,6 |
Martti Kosma | 1975 | 2 | 0 | 0 | 2 | 0,0 |
Aulis Rytkönen | 1975–1978 | 30 | 8 | 4 | 18 | 26,7 |
Esko Malm | 1979–1981 | 31 | 6 | 7 | 18 | 19,4 |
Martti Kuusela | 1982–1987 | 60 | 9 | 13 | 38 | 15,0 |
Jukka Vakkila | 1988–1992 | 51 | 8 | 21 | 22 | 15,7 |
Tommy Lindholm | 1993–1994 | 25 | 5 | 7 | 13 | 20,0 |
Jukka Ikäläinen | 1994–1996 | 21 | 7 | 4 | 10 | 33,3 |
Richard Møller Nielsen | 1996–1999 | 34 | 9 | 13 | 12 | 26,5 |
Antti Muurinen | 2000–2005 | 72 | 34 | 12 | 26 | 47,2 |
Jyrki Heliskoski | 2005 | 6 | 2 | 2 | 2 | 33,3 |
Roy Hodgson | 2006–2007 | 22 | 6 | 11 | 5 | 27,3 |
Stuart Baxter | 2008–2010 | 28 | 8 | 5 | 15 | 28,6 |
Olli Huttunen | 2010 | 1 | 1 | 0 | 0 | 100,0 |
Markku Kanerva | 2011 | 2 | 0 | 1 | 1 | 0,0 |
Mixu Paatelainen | 2011–2015 | 45 | 17 | 11 | 17 | 37,8 |
Markku Kanerva | 2015 | 4 | 2 | 2 | 0 | 50,0 |
Hans Backe | 2016 | 11 | 0 | 2 | 9 | 0,0 |
Markku Kanerva | 2017–2024 | 89 | 36 | 14 | 39 | 40,4 |
Lisäksi Jarl Öhman toimi vuonna 1922 neljässä ottelussa pelaajavalmentajana, Jiří Pešek vuonna 1979 kuudessa ottelussa olympiajoukkueen valmentajana ja Jukka Vakkila vuosina 1986–1987 kahdeksassa ottelussa olympiajoukkueen valmentajana. Palloliitto laskee olympiajoukkueen ottelut virallisiksi A-maaotteluiksi.
Saavutukset
muokkaa- Lopputurnaus (0): –
- Lopputurnaus (1): 2020
- Mestaruus (1): 2000–01
- Korkein sijoitus: 33. (3/2007)
Katso myös
muokkaa- Suomen naisten A-maajoukkue
- Suomen miesten U21-maajoukkue
- Suomen poikien maajoukkueet (U19, U18, U17, U16)
- Suomen jalkapallon olympiajoukkue
- Suomen futsalmaajoukkue
- Suomen naisten futsalmaajoukkue
Huomiot
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Men's Ranking FIFA. Viitattu 28.11.2024. (englanniksi)
- ↑ Finland national football team results 24.12.2023. eu-football.info. Arkistoitu 1.3.2023. Viitattu 24.12.2023.
- ↑ Suomen suuriruhtinaskunta, Venäjän keisarikunta
- ↑ http://www.rsssf.com/tablesn/nordic.html
- ↑ a b Kyllästyneet fanit vaativat Muurisen eroa Futismaailma.com. 11.6.2005. Arkistoitu 5.10.2011. Viitattu 30.11.2007.
- ↑ Hollanti murskasi Suomen haaveet MM-kisapaikasta 8.6.2005. MTV3. Viitattu 30.11.2007.
- ↑ Palloliitto: Muuriselle seuraaja jo syksyksi 21.6.2005. MTV3. Viitattu 30.11.2007.
- ↑ Heliskoski valmentaa MM-karsinnat loppuun 25.7.2005. MTV3. Viitattu 30.11.2007.
- ↑ Hodgson maajoukkueen peräsimeen elokuussa 2006 18.8.2005. MTV3. Viitattu 30.11.2007.
- ↑ Hämäläinen iloitsi Hodgsonin löydöstä 19.8.2005. MTV3. Viitattu 30.11.2007.
- ↑ Suomi jäi tasapeliin Armeniassa palloliitto.fi. 7.10.2006. Suomen Palloliitto. Viitattu 21.9.2011.
- ↑ http://www.palloliitto.fi/viestinta/?num=83079 Suomen Palloliitto: Litmanen löi alkutahdit Suomen voitolle (11.10.2006)
- ↑ http://futisforum2.org/index.php?topic=6235.0 FutisForum²: Jari Litmanen: Armenia-peli pelattava Olympiastadionilla! (11.11.06)
- ↑ http://www.palloliitto.fi/viestinta/?num=84330 Suomen Palloliitto: Suomi kaatoi täpärästi Armenian (15.11.2006)
- ↑ http://www.mtv3.fi/urheilu/futis/uutiset.shtml/arkistot/futis/2007/06/534073 MTV3: Benficalla kotka, Futismaajoukkueella huuhkaja (8.6.2007)
- ↑ http://www.hs.fi/urheilu/artikkeli/Suomi vei pisteen Belgradin illassa/1135230160189 (Arkistoitu – Internet Archive) HS: Suomi vei pisteen Belgradin illassa
- ↑ http://www.palloliitto.fi/viestinta/?num=99620
- ↑ http://www.iltalehti.fi/jalkapallo/200710136715125_jp.shtml (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Suomi ja Espanja maalittomaan harjoitusottelussa MTV3 Internet. 17.10.2007. Viitattu 20.10.2007.
- ↑ Palloliiton Hämäläinen pettyi juhlaottelun yleisömäärään MTV3 Internet. 18.10.2007. Viitattu 20.10.2007.
- ↑ Palloliitolta Gladiaattorit-kunniakerho Sonera Plaza. 17.10.2007. Viitattu 20.10.2007.[vanhentunut linkki]
- ↑ Kuqin pää piti EM-unelman elossa MTV3.fi. 17.11.2007. MTV Oy. Viitattu 21.9.2011.
- ↑ Hodgson: Litmasen mukaanotto viisasta MTV3.fi. 18.11.2007. MTV Oy. Viitattu 21.9.2011.
- ↑ http://www.mtv3.fi/urheilu/arkisto.shtml/arkistot/futis/2007/11/584341
- ↑ http://www.palloliitto.fi/viestinta/?num=103424
- ↑ http://www.uefa.com/competitions/euro/standings/round=2241/group=2630.html
- ↑ Stuart Baxter Huuhkajien päävalmentajaksi 28.1.2008. Suomen Palloliitto. Viitattu 19.10.2009.
- ↑ Group 4 FIFA. Arkistoitu 8.4.2009. Viitattu 19.10.2009. (englanniksi)
- ↑ a b Finland FIFA. Arkistoitu 12.3.2009. Viitattu 19.10.2009. (englanniksi)
- ↑ Kippari-Hyypiälle sata täyteen 12.8.2009. Suomen Palloliitto. Viitattu 19.10.2009.
- ↑ Johansson ei ole ehtinyt juuri merkkipaalua miettiä 13.10.2009. Suomen Palloliitto. Viitattu 19.10.2009.
- ↑ Pelaajat Suomen Palloliitto. Viitattu 16.6.2015.
- ↑ Suomi pelaa kunniasta 8.10.2009. MTV3. Viitattu 19.10.2009.
- ↑ EURO 2012 qualifying draw in full 7.2.2010. UEFA. Viitattu 7.2.2010. (englanniksi)
- ↑ Suomen Palloliitto - Miesten A-maajoukkue 2010. Suomen Palloliitto. Viitattu 18.10.2010.
- ↑ Olli Huttunen päävalmentajana San Marino-ottelussa 9.11.2010. Suomen Palloliitto. Viitattu 9.11.2010.
- ↑ Suomen maajoukkue teki uuden huonousennätyksen 17.11.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 17.11.2010.[vanhentunut linkki]
- ↑ Mikael Forssell vei pelipallon palkintokaappiin 17.11.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 1.4.2011.[vanhentunut linkki]
- ↑ Mixusta uusi päävalmentaja - viiden vuoden sopimus!
- ↑ Miettinen, Ville: Ranska piti Suomen aisoissa Olympiastadionilla Yle Urheilu. 7.9.2012. Viitattu 29.6.2014.
- ↑ Lehtonen, Samu: Eremenko junior ulos, Suomi puristi vajaalla tasapeliin Yle Urheilu. 12.10.2012. Viitattu 29.6.2014.
- ↑ http://www.mtv.fi/sport/jalkapallo/maajoukkue/artikkeli/ihme-gijonin-illassa-huuhkajat-ryosti-pisteen-maailman-parhailta/4025072
- ↑ Mixu Paatelainen on saanut potkut
- ↑ Ruotsalainen Hans Backe on uusi Huuhkaja-luotsi 12.8.2015. MTV Oy. Viitattu 6.12.2015.
- ↑ Suomi romahti jalkapallon maailmanlistalla www.iltalehti.fi. Viitattu 9.4.2016.
- ↑ Belgia tasoitti viime minuuteilla - Suomelta erinomainen jakso www.iltalehti.fi. Viitattu 2.6.2016.
- ↑ Saksa löi Huuhkajat - Suomi jäi maaleitta iltalehti.fi. Viitattu 1.9.2016.
- ↑ MM-kärsintä sai jatkoa – Huuhkajat hävisi taas Ilta-Sanomat. 12.11.2016. Viitattu 12.11.2016.
- ↑ Markku Kanerva A-maajoukkueen päävalmentajaksi 12.12.2016. Suomen palloliitto. Viitattu 27.2.2017.
- ↑ Markku Kanervalle jatkosopimus Huuhkajiin! Asetti heti Suomelle kovan tavoitteen www.iltalehti.fi. Viitattu 4.1.2020.
- ↑ World Cup 2018 Qualifying RSSSF. Viitattu 11.12.2019.
- ↑ Virtanen, Ari: HS-analyysi: Huuhkajien menestys rakentui vaivihkaa, mutta varmasti ja yllättävän nopeasti Helsingin Sanomat. 16.11.2019. Viitattu 11.12.2019.
- ↑ European Championship 2020 - Qualifying - Group J RSSSF. Viitattu 11.12.2019.
- ↑ Ville Väänänen: Me teimme historiaa – Suomi EM-kisoihin! Ilta-Sanomat. 15.11.2019. Viitattu 15.11.2019.
- ↑ Huuhkaja-fanien rynnistys kentälle johti 10 000 euron sakkoihin Palloliitolle Helsingin Sanomat. 17.12.2019. Viitattu 17.12.2019.
- ↑ Huuhkajat kohtaa Ruotsin kesäkuussa – tie kohti EM-kisoja hahmottuu www.iltalehti.fi. Viitattu 9.12.2019.
- ↑ Suomen EM-turnaus päättyi – Huuhkajat matkaa torstaina kotiin www.palloliitto.fi. 2021-6-23. Viitattu 13.10.2021.
- ↑ Is- Stt: Suomen MM-unelma murskaantui: Ranska tyylitteli voittoon, vaisu Bosnia ei auttanut – IS seurasi Ilta-Sanomat. 16.11.2021. Viitattu 17.11.2021.
- ↑ Jalkapallo | Soiri upotti maaleillaan San Marinon, Galvez syötti maalin – ”olimme kärsivällisiä” Helsingin Sanomat. 20.11.2023. Viitattu 26.11.2023.
- ↑ San Marino-Finland | Groups | European Qualifiers 2024 UEFA.com. Viitattu 26.11.2023. (englanniksi)
- ↑ Hyvää yötä, Huuhkajat – Fiasko Walesissa www.iltalehti.fi. Viitattu 4.6.2024.
- ↑ Groups UEFA.com. Viitattu 22.11.2024. (englanniksi)
- ↑ Untamala, Eemil & Virtanen, Ari: Huuhkajat: Markku Kanerva apeana - "Katsotaan, miten käy" is.fi. 17.11.2024. Viitattu 22.11.2024.
- ↑ Markku Kanerva on vapautettu tehtävästään 22.11.2024. Suomen Palloliitto. Viitattu 22.11.2024.
- ↑ Yrjö Lautela, Göran Wallén (toim.): Rakas jalkapallo. Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 81–83. Teos, 2007.
- ↑ SPL:n ilme muuttui Palloliitto 31.12.2008.
- ↑ Nikesta Palloliiton uusi varustepartneri Palloliitto 3.4.2014.
- ↑ a b c d e Yrjö Lautela, Göran Wallén (toim.): Rakas jalkapallo. Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 365–405. Teos, 2007.
- ↑ Huuhkajat kiri lopussa tasoihin Pohjois-Irlantia vastaan – Lod pirteä karsintadebyytissään YLE Urheilu 11.10.2015.
- ↑ Wales rokotti vastahyökkäyksestä ja aiheutti Huuhkajille karvaan tappion Olympiastadionilla YLE Urheilu 3.9.2020.
- ↑ Jalkapallokirja 2017, s. 196. Suomen Palloliitto, 2017.
- ↑ Huuhkajien kotikentäksi Tampereen Ratina Olympiastadionin remontin ajaksi YLE Urheilu 2.10.2014.
- ↑ Suomesta haettu hanakasti lippuja jalkapallon EM-turnaukseen YLE Urheilu 18.12.2019.
- ↑ Suomen maajoukkueen kannattajat SMJK.
- ↑ Huuhkajat Suomen Palloliitto. Viitattu 28.8.2024.
- ↑ Huuhkajat nimetty marraskuun UEFA Nations League -otteluihin 8.11.2024. Suomen Palloliitto. Viitattu 8.11.2024.
- ↑ Muutoksia Huuhkajien pelaajaryhmään 15.11.2024. Suomen Palloliitto. Viitattu 15.11.2024.
- ↑ Finland - Detailed squad 23/24 Transfermarkt. Viitattu 2.6.2024.
- ↑ UEFA.com: Finland - UEFA EURO 2020 - Matches UEFA.com. Viitattu 8.7.2021. (englanniksi)
- ↑ Fabra toimi valmentajana kahdessa ensimmäisessä karsintaottelussa.
- ↑ Vakkila toimi valmentajana kolmessa ensimmäisessä karsintaottelussa. Lindholm toimi valmentajana lopuissa karsintaotteluissa.
- ↑ Muurinen toimi valmentajana seitsemässä karsintaottelussa. Heliskoski toimi valmentajana lopuissa karsintaotteluissa.
- ↑ Backe toimi valmentajana neljässä ensimmäisessä karsintaottelussa. Kanerva toimi valmentajana lopuissa karsintaotteluissa.
- ↑ Laaksonen toimi valmentajana kolmessa ensimmäisessä karsintaottelussa. Rytkönen toimi valmentajana lopuissa karsintaotteluissa.
- ↑ Rytkönen toimi valmentajana kolmessa ensimmäisessä karsintaottelussa. Malm toimi valmentajana lopuissa karsintaotteluissa.
- ↑ Lindholm toimi valmentajana kahdessa ensimmäisessä karsintaottelussa. Ikäläinen toimi valmentajana lopuissa karsintaotteluissa.
- ↑ Baxter toimi valmentajana kolmessa ensimmäisessä karsintaottelussa ja Huttunen sen jälkeen yhdessä. Paatelainen toimi valmentajana lopuissa karsintaotteluissa.
- ↑ Baxter toimi valmentajana kuudessa karsintaottelussa. Kanerva toimi valmentajana lopuissa karsintaotteluissa.
- ↑ a b Huuhkajien kokoonpano huuhkajat.com. Viitattu 29.11.2022.
- ↑ a b c Ari Virtanen: Miska Ylitolva teki historiaa Huuhkajissa. Helsingin Sanomat, 27.3.2022, s. A33. Helsinki: Sanoma Oyj. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 29.3.2022.
- ↑ Jalkapallokirja 2020, s. 218. Suomen Palloliitto, 2020.
- ↑ Yrjö Lautela, Göran Wallén (toim.): Rakas jalkapallo. Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 365–405. Teos, 2007.
Kirjallisuutta
muokkaa- Airio, Iina; Walden Timo: Huuhkajat. Suomi-futiksen sankariaika. Helsinki: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-24121-8
- Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi. Suomen jalkapallomaajoukkueen historia. Helsinki: Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8
- Kanerva, Juha (toim.): Jalkapallon pikkujättiläinen. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2003. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
- Kanerva, Juha; Kasila, Markku; Lavikainen, Jouni; Rantala, Kalle; Tikander, Vesa: Kivinen kisamatka. Miesten jalkapallomaajoukkueen historia. Helsinki: Docendo, 2020. ISBN 978-952-291-799-7
- Lautela, Yrjö; Wallén, Göran (toim.): Rakas jalkapallo. Sata vuotta suomalaista jalkapalloa. Helsinki: Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3
- Virtanen, Ari: Oi Suomi on! Huuhkajien tie jalkapallon EM-kilpailuihin. Helsinki: HS Kirjat, 2020. ISBN 978-952-365-018-3
Aiheesta muualla
muokkaa- Viralliset nettisivut Palloliiton sivuilla
- Suomi UEFA:n sivuilla
- Suomi FIFA:n sivuilla