Suomen aluekomitea
Suomen aluekomitea (ven. Областной комитет армии, флота и рабочих Финляндии, Oblastnoi komitet armii, flota i rabotših Finljandii, ”Suomen armeijan-, laivaston- ja työläisten aluekomitea”[1]) oli vuosina 1917–1918 toiminut Suomen alueen työläis- ja sotilasneuvostojen yhteinen hallintoelin. Suomalaiset eivät osallistuneet neuvostojen toimintaan, joten aluekomitea edusti lähinnä Suomessa olleita Venäjän armeijan ja laivaston sotilaita. Bolševikit hallitsivat Suomen aluekomiteaa syyskuusta 1917 alkaen, ja lokakuun vallankumouksen jälkeen se toimi Venäjän neuvostohallinnon edustajana Suomessa sekä vaikutti Suomen sisällissotaan johtaneisiin tapahtumiin.
Perustaminen
muokkaaVenäjän armeijaan alettiin perustaa sotilasneuvostoja vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen. Helsingin venäläiset satamatyöläiset perustivat oman neuvostonsa jo 17. maaliskuuta (greg.), ja matruusit ja sotilaat valitsivat seuraavana päivänä siihen omat edustajansa. Huhti–toukokuun vaihteessa kaikki Suomen alueen neuvostot pitivät Viipurissa edustajakokouksen, joka asetti Suomen aluekomitean 7. toukokuuta. Neljä päivää myöhemmin Helsingissä aloitti toimintansa myös Venäjän Itämeren-laivaston sotilaiden keskuskomitea Tsentrobalt.[2][3] Suomen sotilasneuvostoissa olivat aluksi enemmistönä Venäjän maltilliset vasemmistopuolueet eli sosialistivallankumouksellisten oikeistosiipi ja menševikit.[2] Aluekomiteaan ei alkuun kuulunut yhtäkään bolševikkia.[4]
Toiminta
muokkaa
Helsingissä 22.–27. syyskuuta 1917 pidetyssä Suomen neuvostojen toisessa edustajakokouksessa bolševikit ja vasemmistososialistivallankumoukselliset saivat selvän enemmistön, joten uudelleenvalittuun aluekomiteaan tuli 37 bolševikkia, 26 vasemmistoeserrää ja kaksi menševikkiä. Puheenjohtajaksi valittiin bolševikki Ivar Smilga.[5][2][3] Koska bolševikit vastustivat Venäjän väliaikaista hallitusta, hallitus käytännössä menetti otteensa Suomesta eivätkä Suomessa olleet joukko-osastot enää totelleet sen käskyjä.[2] Aluekomitea päätti 2. lokakuuta, että Venäjän hallituksen ja viranomaisten käskyt pantaisiin Suomessa toimeen vain komitean hyväksynnällä. Venäjän pääministeri Aleksandr Kerenski vaati turhaan komitean toiminnan lakkauttamista.[5]
Lokakuun vallankumouksen jälkeen aluekomiteasta tuli Venäjän neuvostohallituksen tärkein edustaja Suomessa.[2] Aluekomitea nimesi 8. marraskuuta uudeksi Suomen kenraalikuvernööriksi matruusi Pavel Šiškon ja tämän apulaiseksi pietarinsuomalaisen Jukka Rahjan, mutta Suomea hallinnut Setälän senaatti ei tunnustanut heitä.[6] 4. joulukuuta kansankomissaarien neuvosto ilmoitti komitean käyttävän toistaiseksi kenraalikuvernöörin valtaa ja valvovan Venäjän etuja Suomessa.[2][6] Kun Svinhufvudin senaatti itsenäisyysjulistuksen jälkeen pyysi 14. joulukuuta Venäjän armeijan ja laivaston joukkoja poistumaan Suomesta, Smilga määräsi ne pysymään paikoillaan niin kauan kuin Venäjä oli mukana maailmansodassa.[7] Aluekomitea sai edustaa Venäjän valtaa Suomessa vielä itsenäisyyden tunnustamisen jälkeenkin, koska maiden suhteiden lopullinen järjestely oli tekemättä.[7][8]
Tammikuussa 1918 aluekomitea asettui Helsingin punakaartin johdon kanssa entiseen kenraalikuvernöörin virka-asuntoon Helsingin keskustassa.[9] Smilga yllytti Suomen sosiaalidemokraatteja ryhtymään vallankumoukseen[7][10] ja järjesti punakaarteille aseita. Aluekomitea lupasi Suomen punaisille täyden tuen kumouksen aloittamiseen ja laati toimintasuunnitelman yhdessä punakaartien ylijohdon kanssa. Tärkeässä roolissa oli aluekomitean sotilasosaston puheenjohtajana toiminut vasemmistoeserrä, sotamies Mihail Glazunov, joka sisällissodan puhjettua ohjeisti Suomen venäläiset joukko-osastot käymään taisteluun valkoisia vastaan ja määräsi eversti Mihail Svetšnikovin komentaman 106. jalkaväkidivisioonan etenemään Tampereelta kohti Vaasaa.[8][11]
Suomen sisällissodan alkupuolella aluekomitea käytti valtaa kaikkiin Venäjän kansalaisiin Suomessa ja sen sotilasosasto otti itselleen Suomessa olleiden venäläisten joukkojen johdon. Komitea perusti jälkimmäiseen tarkoitukseen 29. tammikuuta 1918 ”operatiivisen kollegion”.[8] Brest-Litovskin rauhansopimus määräsi lopulta venäläiset joukot poistumaan Suomesta, ja Suomen aluekomitea julisti päiväkäskyssään ”vanhan armeijan” hajotetuksi Suomessa 15. maaliskuuta.[12] Kolme päivää myöhemmin komitea julisti oman toimintansa lakkaavan 1. huhtikuuta.[8] Smilga oli jo helmikuussa nimitetty neuvostohallituksen täysivaltaiseksi edustajaksi Suomessa.[10]
Lähteet
muokkaa- Tuomo Polvinen: Venäjän vallankumous ja Suomi 1917–1920 I: helmikuu 1917–toukokuu 1918. WSOY, Porvoo–Helsinki 1967.
Viitteet
muokkaa- ↑ Организации: Областной комитет армии, флота и рабочих Финляндии (21) (venäjäksi) Электронная библиотека исторических документов. Viitattu 24.8.2024.
- ↑ a b c d e f Pertti Luntinen: ”Autonomian vahvistamisyritys” ja ”Itsenäisyyspäätös kypsyy”, s. 154, 187, 211 teoksessa Itsenäistymisen vuodet 1917–1920. Osa I: Irti Venäjästä (päätoim. Ohto Manninen). Valtionarkisto, Helsinki 1992.
- ↑ a b Mirko Harjula: Itämeri 1914-1921 – Itämeren laivastot maailmansodassa sekä Venäjän vallankumouksissa ja sisällissodassa, s. 48, 54, 64. Books on Demand, Helsinki 2010. Google Books
- ↑ Polvinen 1967, s. 43–44.
- ↑ a b Polvinen 1967, s. 104–106.
- ↑ a b Polvinen 1967, s. 121–122.
- ↑ a b c Polvinen 1967, s. 163–164, 189.
- ↑ a b c d Ohto Manninen: ”Sodanjohto ja strategia”, s. 44, 49–50, 53–55, 71, 73 teoksessa Itsenäistymisen vuodet 1917–1920. Osa II: Taistelu vallasta (päätoim. Ohto Manninen). Valtionarkisto, Helsinki 1993.
- ↑ Polvinen 1967, s. 206.
- ↑ a b Arto Luukkanen: Smilga, Ivar (1892 - 1937) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.3.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Polvinen 1967, s. 208–209, 230–235.
- ↑ Polvinen 1967, s. 270–271.
Aiheesta muualla
muokkaa- Finlands oblastkommitté Förvaltningshistorisk ordbok (ruotsiksi)