Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto ry on valtakunnallinen taiteilijaseurojen katto-organisaatio ja edunvalvoja, joka on perustettu vuonna 1938 Helsingissä nimellä Suomen Kuvaamataiteilijain Liitto. Aloitteentekijöinä toimivat Tampereen, Turun ja Viipurin taiteilijaseurat. Liiton tehtävänä oli ajaa maakuntien kuvataiteilijoiden asiaa ja tuoda kuvataidetta esille muuallakin kuin suurimmissa kaupungeissa.[1]
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto ry | |
---|---|
Perustettu | 1938 |
Toimiala | Kuvataiteen asiantuntijajärjestö |
Kotipaikka | Helsinki |
Jäsenmäärä | 57 taiteilijayhdistystä |
Puheenjohtaja | Margarita Rosselló Ramón |
Aiheesta muualla | |
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto |
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liittoon kuuluu vuonna 2021 57 taiteilijayhdistystä. Liiton tarkoituksena on koota yhteistyöhön eri puolella Suomea toimivat kuvataidejärjestöt ja toimia niiden valtakunnallisena yhdyssiteenä kuvataiteen aseman parantamiseksi koko maassa. Jäsenjärjestöjen verkosto kattaa koko maan Ahvenanmaalta ja Hangosta aina Rovaniemelle saakka. Liiton jäsenyhdistyksiin kuuluu kymmeniä vuosia toimineita, asemansa vakiinnuttaneita vahvoja ja aktiivisia yhdistyksiä. Jäsenistössä on myös useita vastaperustettuja yhdistyksiä, joiden kansainvälinen toiminta-alue ja kulttuurinen merkitys kuvataiteen kentän aktiivisina ja kriittisinä uudistajina on huomattavasti jäsenmääräänsä suurempi. Liiton jäsenjärjestöjen toiminta on merkittävää niin alueellisen elinvoimaisuuden, paikallisen kulttuurielämän jatkuvuuden, kuvataiteen kentän uudistumisen kuin kansainvälistymisenkin kannalta.[2]
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto jakaa tietoa ja tarjoaa jäsenyhteisöilleen koulutusta, työkaluja ja neuvontapalveluita. Liitto ylläpitää toimitilojensa yhteydessä Helsingissä ikkunagalleria Galleria SEINÄ:ä [3]ja tuottaa joka kolmas vuosi kuvataidefestivaalia[4]. Liiton residenssitoiminta Karjalohjalla mahdollistaa jäsenyhteisöjen taiteilijoille kohtuuhintaisen loma- ja työskentelyresidenssin.[5]
Liitto on jakanut vuodesta 1993 alkaen liiton nimeä kantavaa tunnustuspalkintoa, joka myönnetään yhteisölle tai henkilölle tunnustuksena kuvataiteen hyväksi tehdystä valtakunnallisesti merkittävästä työstä. Vuosina 1993-2017 tunnustuspalkintona myönnettiin kuvanveistäjä Raimo Heimon suunnittelemaa Taisto Ahtola -mitalia (1973). Vuonna 2019 liiton merkittävimmäksi tunnustuspalkinnoksi nousi Raimo Heinon suunnittelema professori, kuvanveistäjä Eero Hiirosen nimikkomitali (1981). Saajina ovat olleet muun muassa kuvanveistäjä Helena Hietanen, Kuvasto, taidemaalari Marjukka Paunila, Mäntän kuvataideviikot ja Savonlinnan taidelukio.
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto on yksi Suomen Taiteilijaseuran kuudesta jäsenjärjestöstä. Liitto vaikuttaa myös muiden valtakunnallisten taiteilijayhteisöjen välisissä yhteistyöelimissä ja hallituksissa edustuksien ja edustajistojen kautta.[6]
Katso myös
muokkaaKirjallisuutta
muokkaa- Hirvonen, Harri: Kuvataiteilijain aseman parantamiseksi. Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto 1938–2008, SKjL 2008.
Lähteet
muokkaa- ↑ Liiton historia Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto. Viitattu 3.3.2020.
- ↑ Liiton jäsenyhteisöt vuonna 2021 Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto. Viitattu 24.6.2021.
- ↑ Galleria SEINÄ Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto. Viitattu 3.3.2020.
- ↑ Liiton näyttelytoiminta Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto. Viitattu 3.3.2020.
- ↑ Aspan ateljee Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto. Viitattu 3.3.2020.
- ↑ Liiton edustukset Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto. Viitattu 3.3.2020.