Hoivatilat (ent. Suomen Hoivatilat Oyj) on suomalainen kiinteistöyhtiö, joka on erikoistunut päiväkoti-, hoiva- ja palvelukiinteistöjen rakennuttamiseen, omistamiseen ja vuokraamiseen. Yrityksen kotipaikka on Oulu ja toimipisteitä sen lisäksi Espoo sekä Ruotsin tytäryhtiön (Hoivatilat AB) Tukholman toimipiste.[1]

Hoivatilat
Yritysmuoto julkinen osakeyhtiö
Perustettu 2008
Toimitusjohtaja Atte Niittylä
Toimiala kiinteistöjen ja osakkeiden omistus, hallinta, myynti, osto ja vuokraus
Liikevaihto 50,7 milj. € (2022)
Liikevoitto 74,1 milj. € (2022)
Henkilöstö 31 (2022)
Omistaja Aedifica
Kotisivu hoivatilat.fi

Hoivatilojen toimintamalli on jäädä rakennuttamiensa palvelukiinteistöjen pitkäaikaiseksi omistajaksi. Asiakkaita ovat muun muassa hoiva-alan yritykset, kunnat ja sosiaali- ja terveysalan kolmannen sektorin toimijat.Kiinteistökehittäminen perustuu osallistavaan suunnitteluun, jossa kohteen tulevat käyttäjät ovat mukana kohteen yksityiskohtien suunnittelussa. Palvelukortteliksi nimetyllä kiinteistökonseptilla Hoivatilat pyrkii yhdistämään niin julkisia kuin kaupallisia palveluja sekä asumisen samoihin sijainteihin muun muassa sosiaalisten ja ympäristötekijöiden vuoksi.[2]

Hoivatilojen historia pörssissä

muokkaa

Hoivatilojen osakkeilla käytiin vuosina 2016–2017 kauppaa Helsingin pörssin First North -kaupankäyntilistalla.[3] Yritys noteerattiin maaliskuun 2017 alusta lähtien Helsingin pörssin päälistalla. [4]Marraskuussa 2019 belgialainen hoivakiinteistöihin erikoistunut Aedifica teki julkisen ostotarjouksen kaikista Suomen Hoivatilojen osakkeista. Ostotarjouksessa Hoivatilojen yhteenlasketuksi markkina-arvoksi määriteltiin noin 376 miljoonaa euroa.[5] 22. marraskuuta Hoivatilojen merkittäviin omistajiin lukeutunut brittiläinen varainhoitaja Clearance Capital kuitenkin ilmoitti julkisesti, ettei se yhdessä useiden muiden merkittävien osakkaiden kanssa aio suostua Aedifican tekemään tarjoukseen[6]. Joulukuun 2019 alussa Aedifica korotti ostotarjoustaan 31 miljoonalla eurolla, johon alkuperäistä tarjousta julkisesti vastustaneet omistajat suostuivat. [7]Aureit Holding Oy sai omistusoikeuden kaikkiin Hoivatilojen osakkeisiin ja Hoivatilojen osakkeet (tunnus: HOIVA) poistettiin Nasdaq Helsingin pörssilistalta 15.5.2020.[8]

Hoivatilat 2020-luvulla

muokkaa

Vuonna 2022 Hoivatilat teki 50,7 miljoonaa euroa liikevaihtoa (2021: 42,5 milj.) ja sen tulos oli 54 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa oli 31 työntekijää (2021: 30 hlöä).[9]

Ilmakuva Malminkartanon palvelukorttelin sisäpihasta Helsingissä.
Malminkartanon palvelukortteli Helsingissä.

Hoivatilat on menestynyt useasti Great Place to Work -instituutin järjestämissä kilpailullisissa tutkimuksissa. Vuonna 2023 Hoivatilat valittiin pienten yritysten sarjassa Suomen parhaaksi [10] ja Euroopan seitsemänneksi parhaaksi [11]työpaikaksi.

Hoivatilojen rakennuttamia kohteita

muokkaa
  • Malminkartanon palvelukortteli, Malminkartano, Helsinki
  • Sisunaukion palvelukortteli, Tampere, Härmälänranta
  • Isokarhun palvelukortteli, Tuusulan asuntomessualue, Rykmentinpuisto
  • Espoon kristillinen koulu, Espoo
  • Tampereen ensi- ja turvakoti, Kaukajärvi
  • Pohjois-Ritaharjun koulu, Oulu (Suomen suurin yhtenäiskoulu, joka sijaitsee kolmessa eri toimipisteessä)

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa