Sukhothai on yksi Thaimaan rauniokaupungeista. Sitä rakennettiin 1200-luvun loppupuolelta 1300-luvun alkupuolelle kuningas Ramkanghaengin aikana. Se oli Sukhothain kuningaskunnan pääkaupunkina 1238–1419. Sukhothai kukoisti miltei 150 vuotta, kunnes Ayutthayan kuningaskunta valtasi sen. Uusi Sukhothain kaupunki sijaitsee noin 430 kilometriä pohjoiseen Bangkokista ja Sukhothain rauniot ovat n. 13 kilometriä länteen uudesta Sukhothain kaupungista.

Sukhothain vanhaa kaupunkia ympäröivät muurit, joiden koko on 1600 x 2000 metriä, mutta raunioita on laajalla alueella sen ympärillä. Niitä pääsee tutkimaan joko polkupyörällä tai tuktuk-taksilla. Alueella on myös useita vesialtaita lootuskukkineen. Muinaiset temppelit ovat nyt raunioina, mutta osa Buddhan patsaista on säilynyt hyvin. Muurien sisällä tunnetuimmat temppelit ovat Wat Mahathat, jossa on useita hyvin säilyneitä Buddhan patsaita, saarella sijaitseva Wat Sra Sri -temppeli, jossa on istuva ja seisova Buddha, sekä Wat Si Sawai, jossa on kolme tornia (prang). Muurien ulkopuolisen alueen temppeleistä huomattavimpiin kuuluvat Wat Phra Phai Luangin rauniot ja prang. Valokuvatuin kohde on Wat Si Chum, jossa 15 metriä korkea Buddha kurkistaa rakennuksen raosta. Wat Si Chumin Buddha on kuuluisa pitkistä kullatuista sormistaan. Wat Saphan Hinin Buddha seisoo kukkulan laella, jonne johtaa kivetty polku.[1]

Sukhothain historiallinen puisto on tärkeä turistikohde ja se on liitetty Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1991. Maailmanperintökohteen alueeseen kuuluu kolme historiallista kaupunkia: Sukhothai, Si Satchanalai ja Kamphaeng Phet. Kaikissa on esillä siamilaista kulttuuria edustavaa arkkitehtuuria ja muistomerkkejä Sukhothain kuningaskunnan ajalta. Niitä pidetään luovan taiteen mestariteoksina ja ne erottautuvat omaksi tyylikseen, jota kutsutaan Sukhothain tyyliksi. Kaupunki ei ollut uranuurtaja ainoastaan kulttuurissa, vaan myös insinööritaidoissa. Alueelle rakennettiin patoja, lampia, kanavia ja vesialtaita maanviljelyä, taloutta, juomavettä ja uskonnollisia rituaaleja varten. Maanviljely oli pääelinkeino, mutta tuotantoon kuului myös korkeatasoinen keramiikka. Sukhothai kukoisti kuningaskunnan aikana, ja sitä kutsuttiinkin nimellä "Onnen aamunkoitto".[2]

Nykyisin turismi on tärkeä elinkeino. Kaupungin ympäristössä maanviljelys on huomattava tulonlähde, erityisesti riisin ja vihannesten viljely. Viime vuosina on kehitetty luonnonmukaista viljelyä.[3]

Kuvagalleria

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Markus Lehtipuu: Thaimaa, Laos & Kambodzha Suomalainen Matkaopas, s. 230. Otava, 2009. ISBN 978-952-9715-38-1
  2. Sukhothai, Unescon maailmanperintökohde whc.unesco.org.
  3. Luonnonmukainen viljely Thaimaassa waset.org. Arkistoitu 20.10.2017. Viitattu 13.5.2017.

Aiheesta muualla

muokkaa