Soundi

suomalainen musiikkilehti
Tämä artikkeli käsittelee musiikkilehteä. Katso myös artikkeli Saundi.

Soundi on suomalainen rockmusiikkilehti. Lehteä kustantaa Pop Media. Lehti ilmestyy 11 kertaa vuodessa, ja sen painos on 25 000 kappaletta.[1] Lehti perustettiin vuonna 1975. Sen toimitus sijaitsee Tampereella.

Soundi
Kustantaja Pop Media
ISSN ISSN 0785-0891
Perustettu 1975
Päätoimittaja Matti Riekki
Kotikunta Tampere
Kotimaa Suomi
Ilmestymistiheys 11 kertaa vuodessa
Kieli suomi
Aiheesta muualla
Kotisivu
Soundi-lehtiä vuosilta 1976–1983.

Historia

muokkaa

Lehden perustivat Musa-lehden kolme vuotta aiemmin perustaneet tamperelaiset Waldemar Wallenius ja Pekka Markkula kollegoineen. He kyllästyivät Musa-lehden kustantajan jatkuviin työehtojen tiukennuksiin ja kokivat, ettei Musa-lehden toimittamiselle jää heiltä tarpeeksi aikaa kustantajan sanaristikkolehtien ja paikallislehden teolta. Lehden ensimmäinen päätoimittaja oli Wallenius.[2]

Toukokuussa 1993 Soundin kustantaja Fanzine Oy meni konkurssiin, ja lehden ilmestyminen keskeytyi. Kesäkuussa A-lehdet osti Soundin ja lehden julkaiseminen jatkui muutaman kuukauden kuluttua.[3]

Soundin päätoimittajana toimi elokuusta 1975 huhtikuuhun 2013 Timo Kanerva. Toukokuussa 2013 päätoimittajana aloitti lehden toimitussihteeri Mikko Meriläinen.[4] Kanerva toimi vastaavana päätoimittajana marraskuun 2013 loppuun asti.[5]

Pop Media osti Soundin syyskuussa 2013 A-lehdiltä. Liikevaihdoltaan ostetut toiminnot ovat noin miljoona euroa.[6] Vuoden 2014 alusta saman kustantajan Rytmi-lehti ja Soundi yhdistettiin, ja yhdistynyt lehti ilmestyy nimellä Soundi.[7]

Mikko Meriläinen irtisanottiiin päätoimittajan tehtävistä keväällä 2024 ja päätoimittajaksi valittiin Matti Riekki. Joulukuun numero on ensimmäinen Riekin päätoimittama.[8]

Soundi-palkinto

muokkaa

Soundi-palkinto[9] on vuodesta 2005 alkaen merkittävälle suomalaiselle musiikkivaikuttajalle myönnetty tunnustus. Palkintona annettavan Taatto Taivahinen -patsaan on suunnitellut Juho Juntunen, ja sen valmistaa käsityönä taiteilija Christian Jütte. Vuodesta 2016 alkaen Soundi on myöntänyt vuosittain myös Master Of Pulpets -tulokaspalkinnon vuoden tulokkaalle.[10] Master Of Pulpets -voittajille jaettavat diplomit ovat Ville Pirisen käsialaa.

Soundi-palkinnon ovat saaneet:

Master Of Pulpets -tulokaspalkinnon ovat saaneet:

Lähteet

muokkaa
  1. Mediakortti - Soundi Aikakausmedia. Viitattu 7.5.2013.
  2. Wallenius, Waldemar: Miksi musamiehet perustivat Soundin. Soundi 1/1975. Viitattu 13.1.2014.
  3. Rock-lehti Soundi jatkaa A-lehtien suojeluksessa Suomalaisen rocklehdistön lippulaiva ilmestyy jälleen syyskuussa (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 18.6.1992. Viitattu 16.5.2022.
  4. Ahonen, Erik: Meriläinen on Soundin uusi pomo. Aamulehti, 26.4.2013, s. B23.
  5. Soundissa vaihtuu valta – Mikko Meriläisestä lehden uusi päätoimittaja 26.4.2013. Rumba. Viitattu 7.5.2013.
  6. A-lehdet myi Soundin Pop Medialle 16.9.2013. Yle Uutiset. Viitattu 16.9.2013.
  7. Koppinen, Mari: Musiikkilehdet Soundi ja Rytmi yhdistyvät 4.11.2013. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 7.12.2013. Viitattu 3.1.2014.
  8. Soundin uusi päätoimittaja on Infernosta tuttu Matti Riekki Helsingin Sanomat. 23.10.2024. Viitattu 24.10.2024.
  9. Soundi-palkinto Pate Mustajärvelle: ”Olen hurjassa seurassa” Soundi.fi. Viitattu 14.12.2023.
  10. Arttu Seppänen: Master Of Pulpets! Soundin uuden tulokaspalkinnon voittaja on Litku Klemetti Soundi.fi. Viitattu 13.1.2020.
  11. Elsi Sloan on Soundin vuoden tulokas: ”Vain se on varmaa, että olen nuori ja rakastunut” Soundi.fi. 13.12.2023. Viitattu 13.12.2023.

Aiheesta muualla

muokkaa