Sotilaspassi on Suomessa Puolustusvoimien myöntämä todistus varusmiespalveluksen suorittamisesta. Vanhanmallinen sotilaspassi sisältää sen haltijan valokuvan (ei välttämätön) ja allekirjoituksen, minkä lisäksi siihen merkitään haltijan henkilötiedot ja palvelustiedot lyhyesti. Passin tietoja täydennetään tarvittaessa kertausharjoitusten yhteydessä. Uudenmallisessa, luottokortin muotoisessa sotilaspassissa tietoja on huomattavasti vähemmän, eivätkä sen tiedot ole täydennettävissä.[1]

Suomalainen uusi sotilaspassi

Sotilaspassilla voidaan todistaa esteettömyys Suomen passin myöntämiselle, mikäli hakijana on 18–30-vuotias mieshenkilö. Ilman todistusta passi voidaan myöntää vain sen vuoden loppuun asti, kun hakija täyttää 28 vuotta.[2]

Sotilaspassin hävittämisestä tai tuhoamisesta voitiin tuomita sakkoa, jos sotilaspassin haltija ei voinut todistaa syyttömyyttään siihen vuoden 2007 loppuun asti. Nykyisen 2008 alusta voimassa olleen asevelvollisuuslain mukaan sotilaspassin hävittämisellä ei ole oikeudellisia seuraamuksia.

Puolustusvoimien aluetoimisto voi pyydettäessä antaa varusmiespalveluksen suorittamisen ajasta ja paikasta virallisen todistuksen viranomaisten kanssa asiointia varten.

Kertausharjoituksissa ja muuten Puolustusvoimien kanssa asioitaessa tunnistaudutaan virallisella kuvallisella henkilöllisyystodistuksella.

Lähteet

muokkaa
  1. Sotilaspassi Puolustusvoimat. Viitattu 25.7.2012.[vanhentunut linkki]
  2. Näin haet passia - ohjeet hakemiseen Poliisi. Arkistoitu Viitattu 21.9.2023.