Siitin

koiraan sukupuolielin

Siitin eli penis[1] on urosnisäkkäiden ja eräiden muiden urospuolisten selkärankaisten sukupuolielin, jolla uros siittää jälkeläisiä. Siemenneste ja nisäkkäillä myös virtsa poistuvat kehosta siittimen kautta.

Aasiannorsun siitin.

Ihmisen siitin on enimmän aikaa veltto, mutta kiihottumisen myötä paisuvaiskudos täyttyy verellä, jolloin siitin kasvaa ja kovettuu. Siitin ja varsinkin sen kärki eli terska ovat hyvin tuntoherkkiä. Monilla eläimillä erektion korvaa siitinluu.

Ihmisen siitin

Biologiaa

 
Erektion eteneminen.

Siitin sijaitsee jalkovälissä ja on kiinnittynyt häpyluuhun lantion pohjaan. Se on pitkä ja kapea elin, josta osa sijaitsee kehon sisäpuolella. Tyviosa on ihon alla ja ulottuu peräaukon lähelle.[2]

Siittimen varsi koostuu pitkittäissuuntaisista paisuvaiskudoksista, joita kutakin ympäröi vahva sidekudoskalvo.[2] Varsinaisia paisuvaisia on kaksi ja lisäksi kolmas, virtsaputkea ympäröivä paisuvainen.[3] Kärki eli terska on vartta leveämpi, pehmeämpi ja väriltään tummanpunainen. Muodoltaan se on kiilamainen[2] ja muistuttaa hieman sientä.[4] Siitin ja varsinkin terska ovat hyvin tuntoherkkiä.[5] Siittimen varsi voi olla sileä tai siinä voi olla pieniä nystyjä. Ne ovat talirauhasia ja tulevat usein esiin murrosiän myötä.[2] Varren keskellä kulkee virtsaputki, jota pitkin sekä siemenneste että virtsa poistuvat kehosta.[4] Siitintä ympäröi esinahka eli ohut, väljä iho, jonka voi tarvittaessa vetää taakse, jolloin terska paljastuu kokonaan.[2] Siittimen alla sijaitsevat kivekset.[2]

Siitin on enimmän aikaa veltto.[5] Kiihottumistilassa paisuvaiskudokset täyttyvät verellä, jolloin siitin kovettuu, kasvaa ja nousee pystyasentoon.[4] Jäykistyminen helpottaa siittimen työntämistä emättimeen ja siittiöiden kuljettamista naisen sukuelimiin.[5] Jos yhdyntä jatkuu laukeamiseen asti, mies saa orgasmin ja siemensyöksyn. Siittiöt siirtyvät naisen elimistöön, mistä seurauksena voi olla hedelmöittyminen ja uuden elämän synty.[6]

Lepotilassa aikuisen miehen siitin on keskimäärin 6–11 senttimetriä pitkä ja 2–4 senttimetriä paksu. Erektiossa pituus on yleensä 10–20 senttiä, keskimäärin noin 15 senttiä (yläpuolelta tyvestä kärkeen mitattuna).[2] Erilaisten kehityshäiriöiden seurauksena siitin voi jäädä epätavallisen pieneksi tai kasvaa poikkeuksellisen suureksi. Jälkimmäinen johtuu usein ennen aikojaan alkaneesta murrosiästä.[4]

Siittimen sairaudet

Siittimen vakavat epämuodostumat ovat erittäin harvinaisia. Vakavissa tapauksissa siitin voi puuttua kokonaan (afallia) tai niitä voi olla kaksi (difallia).[4] Afalliaa esiintyy arviolta yhdellä 30 miljoonasta miehestä.[7]

Siittimen säännöllinen peseminen on suositeltavaa, koska se vähentää terskan ja esinahan tulehtumisen riskiä. Penissyöpä ja muut siittimen kasvaimet liittyvät yleensä terskaan tai esinahkaan.[4] Muualla alkaneet syövät voivat lähettää etäpesäkkeitä penikseen, mutta tämä on erittäin harvinaista. Kirjallisuudessa on kuvattu kolmisensataa tapausta. Alkuperäisen kasvaimen sijainti on näissä tapauksissa ollut yleensä virtsarakko (33 % tapauksista), eturauhanen (30 %), paksusuoli (17 %) tai munuainen (7 %).[8] Siittimeen levinneen syövän ennuste on huono.[9]

Ahdas esinahka eli fimoosi hoidetaan yleensä poistamalla esinahka. Lääkäri voi myös määrätä salvaa kireän esinahan hoitoon.[10]

Siittimen muokkaaminen

Siittimen rituaalista muokkaamista on harjoitettu tuhansien vuosien ajan.[5] Ympärileikkaus on yleensä lapsuusiässä tehtävä leikkaus, jossa esinahka poistetaan.[4] Poistoleikkauksien syyt ovat yleensä uskonnolliset, mutta niitä tehdään myös hygieniasyistä. Mahdollisten haittavaikutusten vuoksi ympärileikkaus on kiistanalainen käytäntö. Hellenistisenä aikana sekä holokaustin aikana jotkut juutalaiset pyrkivät salaamaan ympärileikkauksen venyttämällä siittimen tyven ihoa.[5]

Siittimen suurennusleikkaus on melko harvinainen operaatio, jossa penistä pidennetään tai paksunnetaan kirurgisesti. Pidennysleikkauksessa siitintä kannatteleva nivelside katkaistaan, jolloin siitin työntyy ulommaksi kehosta. Leveyttä lisätään siirtämällä siittimeen kehon rasvaa.[5]

Syväviillossa siittimen alapintaan tehdään viilto, jonka kautta virtsa ja siemenneste poistuvat, ellei sitä peitetä esimerkiksi sormella.[11] Siitintä on venytetty sitomalla siihen painoja, jolloin se voi venyä jopa 30–45 senttimetrin mittaiseksi. Siitin voidaan myös lävistää tai sen muotoa muokata erilaisilla implanteilla, joiden tarkoitus on lisätä seksuaalista mielihyvää.[5]

Kulttuuriset merkitykset

 
Hedelmällisyyden ja mieskunnon jumala Priapos. Pompeijin raunioista löytynyt fresko.

Siitin samaistetaan usein miessukupuoleen ja maskuliinisuuteen. Vastaavasti erektio assosioituu voimaan ja impotenssi heikkouteen. Koska mies voi kiihottua tahtonsa vastaisesti ja tämä näkyy siittimen kovettumisessa, siitintä on pidetty sekä mahtavana luonnonvoimana että ihmisen eläimellisten piirteiden symbolina. Teologiassa siihen on assosioitu ihmisen taipumus syntiin. Fallossymbolit ovat yleisiä vallan symboleja. Myös abstrakti tai tahattomasti siitintä muistuttava muoto tai kuva voidaan tulkita fallossymboliksi.[5]

Antiikin Kreikassa miesten alastomuus oli urheiluharjoituksissa ja -tapahtumissa yleistä. Mies saattoi myös paljastaa siittimensä himoitsemalleen naiselle osana kosiskelumenoja. Kreikkalaiset kuvasivat barbaarien ja orjien siittimet isoiksi ja omansa lyhyiksi ja ohuiksi. Euroopassa käytettiin 1400- ja 1500-luvuilla kalukukkaroksi kutsuttua vaatekappaletta, joka peitti siittimen mutta toisaalta myös korosti sitä. Viktoriaanisena aikana sukuelimiin ja ruumiintoimintoihin suhtauduttiin äärimmäisen pidättyväisesti, eikä siitintä tuolloin juurikaan edes mainittu.[5]

Monet miehet ovat huolissaan siittimensä koosta ja pelkäävät sen olevan liian pieni. Huolta voimistaa siittimen samaistuminen miehisyyteen sekä pornografian keskittyminen keskimääräistä isompiin peniksiin. Filosofi Susan Bordo on verrannut miesten huolta siittimensä koosta naisten huoleen ylipainosta.[5]

Laajalle levinneen urbaanilegendan mukaan siittimen koko korreloisi ihmisrodun kanssa, mutta väite ei pidä paikkaansa.[5]

Sigmund Freudin ajattelussa siittimellä on tärkeä rooli mies- tai naisidentiteetin kehityksessä. Kastraatiopelko ja peniskateus ovatkin psykoanalyysin keskeisiä käsitteitä.[5]

Siitin muilla lajeilla

Joidenkin eläinlajien siittimissä on siitinluu, jonka tarkoituksena on olla siittimen lisätukena. Siitinluu ei ole yhteydessä muuhun luurankoon. Eläimiä, joilla on siitinluu, ovat muun muassa siilit, päästäiset ja muut hyönteissyöjät, lepakot, jyrsijät ja lihansyöjät.[12]

Ihmisapinoista suurin siitin on ihmisellä, pienin gorillalla. Simpanssilla se on kooltaan näiden väliltä.[13] Useimmista kädellisistä poiketen ihmisellä ei ole siitinluuta.[12]

Lähteet

  1. siitin. Kielitoimiston sanakirja, 2020. Viitattu 20.5.2021.
  2. a b c d e f g Penttinen, Hannu: Sukupuolielimet. terve.fi, 22.2.2006. Viitattu 20.5.2021.
  3. Olof Alfthan & Mirja Ruutu: Urologia, s. 238. Kandidaattikustannus, 1990. ISBN 9518951020
  4. a b c d e f g Penis (anatomy). Encyclopædia Britannica, ei päivämäärää. Viitattu 20.5.2021. (englanniksi)
  5. a b c d e f g h i j k l Thomas, Jessika L.: ”Penis”. Encyclopedia of Sex and Gender: Culture Society History. Encyclopedia.com, 16.4.2021. (englanniksi)
  6. Sexual intercourse. Encyclopædia Britannica, ei päivämäärää. Viitattu 13.5.2021. (englanniksi)
  7. Avolio, Luigi: Genital Anomalies. Mescape, 29.7.2019. Viitattu 20.5.2021. (englanniksi)
  8. Priapism secondary to penile metastasis of rectal cancer
  9. Metastasis to the penis case reports and review of the literature[vanhentunut linkki]
  10. Esinahan ahtaus sairaslapsi.com. Arkistoitu 26.9.2010. Viitattu 22.9.2010.
  11. Doyle, D.: ”Ritual Male Circumcision: A Brief History” (sivu 279). J R Coll Physicians Edinb, 35. Royal College of Physicians of Edinburgh, 2005. (englanniksi)
  12. a b Baculum. Encyclopædia Britannica. Viitattu 20.5.2021. (englanniksi)
  13. Diamond, Jared: Kolmas simpanssi: Ihmiseläimen evoluutio ja tulevaisuus. ((The third chimpanzee: The evolution and future of the human animal, 1992.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen) Helsinki: Terra Cognita, 2007. ISBN 978-952-5202-92-2

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla