Shinnecock-intiaanit
Shinnecock-intiaanit olivat Long Islandin alkuperäisväestöä nykyisen New Yorkin alueella.[1] Long Islandin seuduilla asui kaikkiaan 13 eri heimoa, joista shinnecock oli yksi. Kaikki heimot olivat algonkin kieliryhmää ja sukua mohikaaneille ja delawareille.[2]
Shinnecockit jäivät historiaan "rahantekijöinä". He olivat ykkösasemassa wampumien tuottajina. Amerikan alkuperäisväestö käytti wampumia maksuvälineenä ja koruina.[3][4] Shinnecockien ranta-alueilta löytyi valtavia simpukka- ja osterimääriä.[5] Valkoisista ja purppuranvärisistä helmistä tehtiin nauhoja, joita kutsuttiin wampumeiksi.[6] Ne kulkivat heimolta toiselle, jopa niinkin kauas kuin Etelä-Dakotan mustille vuorille kiowa-intiaaneille. Ennen eurooppalaisten tuloa intiaanit käyttivät niitä pääasiassa seremoniossa. 1700-luvun alkupuolella wampumeja käytettiin kuitenkin rahana valkoisten ja intiaanien välisessä kaupassa eurooppalaisen valuutan puutteen takia. Kun koneet keksittiin, ja ne yleistyivat 1800-luvun puolivälissä ja wampumeja alettiin massatuottaa, syntyi inflaatio joka pysäytti niiden käytämisen rahana Itä-Amerikassa. Lännessä intiaanit kuitenkin käyttivät niitä edelleen kaupankäytiin 1800-luvun puoliväliin asti.[7]
Shinnecockeja ja alueen muita heimoja kutsuttiin meteoceiksi ja joskus myös montaukeiksi. Eurooppalaiset alkoivat 1600-luvulla liikkua näiden rauhaarakastavien ja melko kekseliäitten intiaanien alueilla Long Islandilla. He liikkuivat suurilla puista koverretuilla kanooteilla joskus pitkiäkin matkoja tehden vierailuja Long Island Soundin toiselle puolelle sukulaiskansojen luo.[8][9] Kovin suuri heimo ei shinnecock koskaan ollut. Eurooppalaiset toivat mukaan tarttuvat taudit isorokon, tuhkarokon jotka tappoivat muallakin amerikassa paljon intiaaneja.[9] Osa kansasta on kuitenkin säilynyt nykypäivään asti. Edelleen heitä asuu Long Islandissa jossa heitä asuu noin 1 500, jossa heillä on 750 eekkerin maa-alue Southamptonin kaupungissa New Yorkissa.[1][9] Heidät tunnetaan verrattain hyvin ja heidän maineensa rahantekijöinä on jäänyt elämään. He ovat hätkähdyttäneet Wall Streetin pankkiireja haastamalla heidät oikeuteen ja vaatimalla maitaan takaisin.[9][8]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Shinnecock Indian Facts Native American Indian Facts. Viitattu 12.8.2018.
- ↑ Native Languages of the Americas: Mohegan (Pequot, Montauk, Niantic, Metoac) Native American Languages. 1998-2015. Viitattu 12.8.2018.
- ↑ Scozzari, Lois: The significance of wampum to seventeenth century Indians in New England The retrospective history of the Eastern Woodlands. Viitattu 12.8.2018.
- ↑ Jordan, Louis: Wampum: Introduction coins.nd.edu. Viitattu 12.8.2018.
- ↑ Carpenter, Murray: Native American Secrets Lie Buried in Huge Shell Mounds The New York Times. 19.10.2017. Viitattu 12.8.2018.
- ↑ What is Wampum? Friends of Ganondagan. 2017. Viitattu 12.8.2018.
- ↑ Wampum Encyclopædia Britannica. Viitattu 12.8.2018.
- ↑ a b Doolittle, Justin: This Tribe Wants to Kick Rich People Out of the Hamptons Vice. 3.9.2014. Viitattu 12.08.2018.
- ↑ a b c d Levy, Ariel: Reservations, A tribe stakes its identity on a casino—in the Hamptons The New Yorker. 13.12.2010. Viitattu 12.08.2018.
Aiheesta muualla
muokkaa- Manahatta to Manhattan, Native Americans in Lower Manhattan Smithsonian National Museum of the American Indian. Arkistoitu 16.3.2017. Viitattu 12.08.2018.