Serbian–Bulgarian sota

Serbian–Bulgarian sota käytiin 13.–28. marraskuuta 1885 Serbian kuningaskunnan ja Bulgarian ruhtinaskunnan välillä. Sota liittyi Serbian kuninkaan Milan I:n haluun laajentaa Serbian alueita ja alkoi Serbian hyökkäyksellä Bulgariaan. Merkittävimpiin sodan taisteluihin kuului Bulgarian voitto Serbiasta Slivnitsassa. Itse sota päättyi myös Bulgarian voittoon, mutta sodan jälkeen tehdyssä Bukarestin rauhansopimuksen sovittiin status quon, eli sotaa edeltäneen tilanteen, säilyttämisestä.

Serbian–Bulgarian sota
Bulgarialaiset ylittämässä Serbian rajaa Antoni Piotrowskin maalauksessa.
Päivämäärä: 13.-28. marraskuuta 1885 Paikka: Bulgaria ja Serbia Lopputulos: Status quo ante bellum, eli sotaa edeltänyt tilanne.
Osapuolet
Serbian kuningaskunta	Bulgarian ruhtinaskunta
Komentajat
Milan I	Aleksanteri I

Tausta

Vuonna 1885 Bulgaria oli yhdistynyt Osmanien valtakunnan alaisen Itä-Rumelian kanssa. Yhdistyminen oli toteutettu vallankaappauksella alueella. Bulgariassa yhdistyminen otettiin iloisina vastaan, mutta ulkovaltoja se huoletti. Bulgarian vanha tukija Venäjä pelkäsi sen vaikutusvallan vähenevän Bulgarian kasvaessa, ja Venäjän viholliset pelkäsivät puolestaan päinvastaista. Bulgariassa ulkovalloista pahimman uhan katsottiin muodostuvan osmaneista, joilta Itä-Rumelia oli riistetty. Bulgarian ruhtinas Aleksanteri I määräsikin Bulgarian armeijan joukot valvomaan osmanien vastaista rajaa etelässä, samalla kun hän itse saapui Plovdiviin Itä-Rumeliassa.

Plovdivista hän lähetti sähkeen Venäjän tsaarille saadakseen tuen yhdistymiselle. Venäjä ei tukenut hanketta vaan veti takaisin sen Bulgarian armeijassa palvelleet upseerit, jotka muodostivat lähes koko Bulgarian armeijan upseerikunnan. Bulgarialaiset olivat myös arvioineet tulevan sotilaallisen uhan suunnan väärin. Serbian kuningas Milan I oli jo aiemmin tuonut julki, ettei hän hyväksyisi Bulgarian yhdentymistä ilman uusia alueita Serbialle. Milan tukeutui Itävalta-Unkarin tukeen, ja niinpä hän ei voinut hankkia alueita esimerkiksi Itävallan osmaneilta hiljattain saamasta Bosniasta. Itävalta ei myöskään hyväksynyt laajentumista Makedoniaan. Ainoa mahdollinen laajentumissuunta oli siis Bulgaria.

Sota

Kartta joukkojen liikkeistä sodan aikana.

Milan I julisti sodan Bulgarialle 13. marraskuuta ja määräsi joukkonsa hyökkäämään 14. marraskuuta. Serbian joukot eivät päässeet kovin pitkälle. Kolme päivää myöhemmin 17. marraskuuta serbialaiset kohtasivat bulgarialaiset Slivnitsassa noin 30 kilometrin päässä Sofiasta. Slivnitsan jälkeen serbialaisilla olisi ollut esteetön pääsy Sofiaan, mutta paikka oli myös erinomainen puolustuksen kannalta. Suurin osa bulgarialaisten joukoista oli tuotava paikalle maan toiselta puolelta suurimmaksi osaksi ratsain. Kaksi päivää kestäneen taistelun jälkeen bulgarialaiset voittivat hyökkäävät serbialaiset, aloittivat puolestaan oman hyökkäyksensä ja ajoivat serbijoukkoja takaa. Bulgarialaiset etenivät lopulta Serbian puolelle saakka, mutta sota päättyi lopulta Itävalta-Unkarin diplomaattiseen väliintuloon 28. marraskuuta.

Seuraukset

Ruhtinas Aleksanteri I tarkkailemassa taistelukenttää Slivnitsassa.

Bulgariassa voitto Serbiasta nähtiin suurena kansallisena saavutuksena, joka yhdisti bulgarialaisia, mutta myös useimpia maan vähemmistöistä, joista monet olivat osallistuneet sotaan vapaaehtoisina. Alueellisesti Bulgaria ei kuitenkaan hyötynyt voitostaan mitään. Bukarestissa 19. helmikuuta 1886 solmitun rauhansopimuksen mukaan sota päättyi status quo ante bellumiin, eli tilanteeseen ennen sotaa. Vuoden 1886 huhtikuussa ratkaistiin puolestaan kiistat Bulgarian yhdistymisestä. Bulgarian hallitsijasta tuli Itä-Rumelian kenraalikuvernööri, mutta asema asetettaisiin aina uudelleen viiden vuoden välein. Tämä puolestaan oli suuri pettymys bulgarialaisille. Bulgarian Aleksanteri I:n asemaa heikensi myös se, että voittoisasta sodasta huolimatta hänen katsottiin tehneen huonoja päätöksiä sotakentällä. Hän oli myös onnistunut suututtamaan Venäjän sodan seurauksena niin, että sen tsaari teki selväksi, ettei lopullinen yhdentyminen ollut mahdollista ilman Aleksanterin eroa. Joukko venäläismielisiä bulgarialaisia pakottikin ruhtinaan eroamaan ja pakenemaan maasta vuonna 1886. Lopullista ratkaisua Itä-Rumelian kysymykseen ei kuitenkaan tullut ennen vuotta 1906, jolloin osmanien nimellinen valta alueella päättyi.

Lähteet

• R. J. Crampton: A Concise History of Bulgaria. Cambridge University Press, 1997. ISBN 978-0-521-85085-8 (englanniksi)
• R. J. Crampton: Bulgaria. Cambridge University Press, 2007. ISBN 978-0-19-820514-2 (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Serbian–Bulgarian sota Wikimedia Commonsissa