Seksuaaliterapia

kuntoutus- ja hoitomuoto

Seksuaaliterapia on yksilöille ja pareille suunnattu terapeuttinen kuntoutus- ja hoitomuoto. Seksuaaliterapiassa tutkitaan ja selvitetään ongelmiksi muodostuneita asioita, kuten toiminnallisia häiriöitä, nautintoon ja kommunikointiin liittyviä pulmia, sekä kriisejä, traumoja ja riippuvuuksia yhdessä terapeutin kanssa.

Menetelmät ja teoria

muokkaa

Nykyaikainen seksuaaliterapia yhdistää usein psykoterapeuttisia ja lääketieteellisiä tekniikoita transformatiivisesti,[1] pyrkien ymmärtämään seksuaalisten ongelmien psykologisia, biologisia ja muita osa-alueita vuorovaikutteisella keskustelulla sekä tarvittaessa esimerkiksi lääkehoidon avulla. Seksuaaliterapeutit voivat käyttää hoidon apuna myös muuan muassa mielikuvaharjoituksia, kehollisia harjoitteita, sekä rentoutumismenetelmiä, mutta seksuaaliterapia ei sisällä fyysistä koskettamista terapeutin ja asiakkaan välillä.

Terapiasuhteen kesto vaihtelee, mutta tyypillisesti hoitosuhde on lyhytkestoista, vaihdellen muutamasta tapaamiskerrasta pariin kuukauteen. Seksuaaliterapia voi joskus vaatia tuekseen myös erikoislääkäreiden osallistumista, koska esimerkiksi haluttomuuden tai erektiohäiriön taustalla voi olla myös somaattinen tai psykogeeninen perusta, eli esimerkiksi verenkiertohäiriö tai psyykkiset suorituspaineet.[2]

Osana terapiaa tai erillään siitä on usein myös seksuaalineuvonta, sillä suurin osa Suomessa toimivista seksuaaliterapeuteista on myös koulutettuja seksuaalineuvojia.

Seksuaaliterapeutiksi kouluttautuvat tarvitsevat aina jonkin pohjakoulutuksen, usein fysioterapia- tai seksuaalineuvojakoulutuksen.

Seksuaaliterapeutin nimike ei ole suojattu, mutta seksuaaliterapeutti voi hakea saa suojakseen Nordic Association for Clinical Sexology (NACS) -järjestön auktorisointia Suomen seksologisen seuran kautta. Tällöin nimikkeeksi tulee erityistason seksuaaliterapeutti.[3]

Asiakasryhmät ja oireet

muokkaa

Seksuaaliterapiakäynneillä keskitytään ensisijaisesti asiakkaiden oireisiin pikemminkin kuin taustalla oleviin psykodynaamisiin konflikteihin, esimerkiksi masennukseen tai ahdistukseen. Näihin oireisiin kuuluvat esimerkiksi seksuaalisen kiinnostuksen tai kiihottumisen puute, kivulias seksi, viivästynyt tai ennenaikainen siemensyöksy, erektiohäiriöt, ei-toivotut seksuaaliset fetissit, seksuaalinen riippuvuus, päätyypillisten seksuaalisten kiinnostuksen kohteiden (parafilioiden) aiheuttamien ongelmien käsitteleminen, sukupuolidysforia, yliaktiivinen libido tai hyperseksuaalisuus, seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kuten raiskauksesta tai seksuaalisesta häirinnästä toipuminen, sekä myös ikääntymiseen, sairauteen tai vammaisuuteen liittyvät seksuaaliset ongelmat. Seksuaaliterapiaan voi hakeutua kuka tahansa täysi-ikäinen. Seksuaaliterapia ei ole KELA-korvattua kuntoutusta.[4]

Historia

muokkaa

Seksuaaliterapialla on pitkät juuret eri kulttuureiden piireissä ympäri maailman, ja sitä on harjoitettu esimerkiksi muinaisessa Intiassa, Kiinassa, Kreikassa ja Roomassa. Seksuaaliterapian piiriin on kuulunut monenlaisia perinteitä ja hoitoja esimerkiksi ohjeiden, loitsujen, anafrodisiakkien tai afrodisiakkien ja tantrisen joogan muodossa. 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa suuri osa seksuaaliterapiasta ja seksuaaliongelmien keskustelusta rajoittui tieteelliseen keskusteluun.

1900-luvun alussa seksologit kuten Henry Havelock Ellis ja Alfred Kinsey, alkoivat tehdä uraauurtavaa, kiistanalaista tutkimusta ihmisen seksuaalisuudesta. 1950-luvulla seksuaaliterapiassa oli kysymys niinsanotusta "seksuaalisen ilmaisun hallinnasta" ja silloin poikkeavana pidetyn käyttäytymisen, kuten homoseksuaalisuuden tai liiallisen seksuaalisuuden, tukahduttamisesta. Vuosisadan puolivälissä seksuaaliterapia alkoi sisältää myös pariterapiaa ja esimerkiksi aistiharjoituksia, joita muun muassa Masters ja Johnson (tutkijatiimi William H. Masters ja Virginia E. Johnson) edistivät tutkimuksellaan. Tohtori Helen Singer Kaplan muokkasi joitain Mastersin ja Johnsonin ideoita omaan avohoitotyöhönsä, ja sisällytti siihen myös psykodynaamista terapiaa. Molemmat integroivat käyttöönsä myös kognitiivisen käyttäytymisterapian.

1980-luvun puolivälissä seksuaaliterapia medikalisoitui, ja se keskittyi pitkän aikaa ensisijaisesti miesten seksuaaliseen toimintahäiriöön. 1990-luku toi penikseen ruiskeet ja lääkkeet kuten Viagran, sekä masennuslääkkeiden markkinoinnin niiden siemensyöksyä viivästyttävien sivuvaikutusten vuoksi. Myös erilaiset hormonihoidot alkoivat tulla tunnetuiksi seksuaalisissa toimintahäiriöissä. Erilaisten emätinkipujen hoitoon otettiin käyttöön laajentavia kirurgisia toimenpiteitä sekä laajentimia.

Lähteet

muokkaa
  • Tarja Santalahti, Mika Lehtonen (2016): Seksuaaliterapia. PS-kustannus.

Viitteet

muokkaa
  1. Bancroft, J. (2009). Human Sexuality and Its Problems (3rd ed.). Edinburgh: Elsevier.
  2. Jouni Pölönen: Mitä seksuaali- ja pariterapia on? Seksuaaliterapia.com. Arkistoitu 27.10.2021. Viitattu 27.10.2021.
  3. Seksologinen seura: NACS-auktorisointi seksuaaliterapeuteille seksologinenseura.fi.
  4. Voiko seksuaaliterapiaan saada kela-korvausta? Jos kyllä, miten sitä haetaan? Sexpo. 24.3.2021.