Seikun saha on Porissa sijaitseva UPM-Kymmene-konserniin kuuluva sahalaitos. Sahan tuotantokapasiteetti vuonna 2015 oli 390 000 kuutiometriä sahatavaraa vuodessa ja sahan palveluksessa oli noin 80 henkilöä.[1]

Sahan perusti Seikun saarelle 1872 Fredrik Wilhelm Rosenlew yhdessä englantilaisen I.C. im Thurn & Co.:n kanssa. Rosenlew halusi perustaa uuden sahan, koska hänen omistamansa Isosannan saha oli käynyt pieneksi ja tekniikaltaan vanhentuneeksi. Uusi kolmiraaminen Seikun höyrysaha olikin valmistuttuaan Satakunnan suurin. Vuonna 1884 sahalla työskenteli 200 työntekijää ja kymmenen vuotta myöhemmin 363 henkeä. Vuonna 1914 tehdyn laajennuksen jälkeen Seikun saha oli Suomen suurin työllistäen noin 750 henkilöä.[2]

Seikun sahan yhteydessä toimi vuosina 1912–1956 laatikkotehdas, joka käytti puulaatikoiden valmistukseen sahan tuotannossa syntyneitä jätelautoja. Sahan puujätettä käyttivät myös vuonna 1913 valmistunut Aittaluodon voimalaitos, 1920 valmistunut sulfaattiselluloosatehdas ja sen jatkona toiminut voimapaperia valmistunut paperitehdas sekä 1921 valmistunut sulfiittiselluloosatehdas. Aittaluodon alueelle syntyneeseen jalostusketjuun tuli mukaan vielä vuonna 1926 voimapaperia käyttänyt säkki- ja pussitehdas sekä 1928 sulfiittitehtaan jätelipeästä sokeria erottamalla hiivaa valmistanut hiivatehdas.[3]

Vuonna 1941 kaikki Rosenlewin sahaustoiminta keskitettiin Seikkuun ja sodan jälkeen sahalta vietiin puutavaraa sotakorvauksina vuoteen 1949 saakka. Vuonna 1950 sahalla oli noin 550 työntekijää.[2] 1970-luvulla sahalla toteutettiin laaja investointiohjelma, johon kuului uuden sahalinjan rakennus 1973 ja sahan päälinjan uudistus 1976.[1]

Seikun saha oli Rosenlewin omistuksessa aina vuoteen 1988 jolloin Rosenlew fuusioitiin Rauma-Repolaan. Vuodesta 1991 Seikun saha toimii osana Yhtyneet Sahat Oy:tä ja vuonna 1996 se tuli osaksi UPM-Kymmene konsernia. Vuodesta 2004 Seikun saha toimi osana UPM-Kymmene Wood Oy:tä ja kun UPM-Kymmenen saha- ja vaneriliiketoiminnat eriytettiin vuonna 2007, Seikun saha tuli osaksi UPM-Kymmene Oyj:tä.[1]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c UPM Seikun saha UPM Timber. Viitattu 11.9.2016.
  2. a b Seikun saha (1872 - ) Teollisuustyön jäljillä. Porin kaupunki, Satakunnan Museo. Viitattu 11.9.2016.[vanhentunut linkki]
  3. Rosenlewin teollisuus Aittaluodossa Teollisuustyön jalanjäljillä. Porin kaupunki, Satakunnan Museo. Viitattu 11.9.2016.[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

muokkaa

Rosenlew-museo (Arkistoitu – Internet Archive)