Savon Islamilainen Yhdyskunta
Savon Islamilainen Yhdyskunta aloitti toimintansa vuonna 1992 ja rekisteröitiin uskonnolliseksi yhdyskunnaksi vuonna 2000. Yhdyskunnalla oli moskeija Puijonkatu 26-28:ssa Kuopiossa,[1] kunnes se sai lahjoituksena uudet tilat Kuopion Petosen kaupunginosasta. Suomen suurimpiin kuuluvassa Islamikeskuksessa on kaksi rukoustilaa (naisille omansa), kirjasto, luokkahuone, kahvio ja oleskelutila.[2] Yhdyskunta hallinnoi muslimien hautarivialuetta lähellä Kuopiota. Vuonna 2022 yhdyskunnalla oli 170 jäsentä.[1] Yhdyskunnan kieliä ovat suomi, arabia, somali sekä englanti. [3]
Vakiintuneen kaavan mukaisesti yhdyskunta ilmoitti rekisteröinnin yhteydessä sen uskontunnustuksen olevan: "Usko yhteen Ainoaan Jumalaan, Hänen Enkeleihinsä, Hänen kirjoihinsa, viimeiseen päivään, Hänen profeettaansa Muhammediin sekä kaikkiin muihin Hänen profeettoihinsa." Uskonnonharjoituksen muotona ovat islamin viisi tukipylvästä. Yhdyskunta voi järjestää julkisia ja yksityisiä kokouksia yhdyskunnan julkista uskonnonharjoittamista varten sekä siihen liittyen tiedotus- ja valistustilaisuuksia. [3]
Vuonna 2017 yhdyskunta järjesti mielenosoituksen, jossa vastustettiin Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin päätöstä tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi. Yhdyskunnan imaami Mohamed El Fadely kiitti Suomen kantaa YK:n yleiskokouksen äänestyksessä, jossa Yhdysvaltojen ajama pääkaupunkitunnustus torjuttiin, sillä Arabiliiton tavoitteena on palestiinalaisvaltio, jonka pääkaupunkina on Jerusalem.[4]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Savon Islamilainen Yhdyskunta Uskonnot Suomessa. 28.08.2023. Viitattu 1.11.2024.
- ↑ Varpu Mäntymäki: Yökerhosta Jumalan kodiksi YLE Uutiset. 8.6.2024. Viitattu 1.11.2024.
- ↑ a b Opetusministeriön päätös Savon Islamilainen Yhdyskunta -nimisen uskonnollisen yhdyskunnan merkitsemisestä uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin Finlex. 10.11.2000.
- ↑ Jukka Patrakka: Muslimit osoittivat Kuopiossa mieltä Trumpin Jerusalem-päätöstä vastaan - mielenosoitusta häirittiin Savon Sanomat. 23.12.2017. Viitattu 1.11.2024.