Wikipedia

Saukko

vesielämään sopeutunut näätäeläin
Tämä artikkeli kertoo näätäeläimestä. Sanan muista merkityksistä katso saukko (täsmennyssivu).

Saukko eli euraasiansaukko[3] (Lutra lutra) on vesielämään sopeutunut näätäeläin (Mustelidae). Turkin takia saukko oli aikaisemmin haluttu riistaeläin, joten sen kanta pieneni voimakkaasti monilla alueilla metsästyksen vuoksi.

Saukko
Uhanalaisuusluokitus

Silmälläpidettävä [1]

Silmälläpidettävä

Suomessa:

Elinvoimainen [2]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Heimo: Näätäeläimet Mustelidae
Alaheimo: Saukot Lutrinae
Suku: Saukot Lutra
Laji: lutra
Kaksiosainen nimi

Lutra lutra
(Linnaeus, 1758)

Saukon levinneisyys
Saukon levinneisyys
Katso myös

  Saukko Wikispeciesissä
  Saukko Commonsissa

Suomessakin saukko on käynyt pari kertaa sukupuuton partaalla. Laji rauhoitettiin vuonna 1974, ja kanta on sittemmin elpynyt. Vuoden 2015 uhanalaisuustarkastelussa sen luokitus muutettiin silmälläpidettävästä elinvoimaiseksi.[4] Se on mainittu Euroopan unionin luontodirektiivin liitteissä II ja IV.[5]

Koko ja ulkonäkö

muokkaa

Saukon ruumis on noin 50–100 senttimetriä pitkä ja sen hännän pituus on noin 28–55 senttiä. Täysikasvuinen saukko painaa 5–10 kiloa. Minkki on samanmuotoinen mutta selvästi pienempi – minkki painaa vain 0,4–2 kiloa.[6]

Saukon ruumiinrakenne on pitkänomainen ja virtaviivainen. Jalat ovat lyhyet ja häntä kapenee tasaisesti paksusta tyvestä alkaen. Turkki on tuuhea ja vettä hylkivä. Sopeutuminen vesielämään näkyy varpaiden välissä kasvavina räpylöinä ja siinä, että saukko kykenee sukeltaessaan sulkemaan hengitystiet ja korvansa. Saukko merkitsee reviirinsä hajumerkinnällä ja ulostaa näkyville paikoille.[7]

Levinneisyys

muokkaa

Saukkoa tavataan kolmessa maanosassa: Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa. Lajin levinneisyysalueen laajuisen kannan katsotaan olevan uhanalaisuudeltaan silmälläpidettävä.[1] Saukkoa tavattiin ennen lähes koko Euroopassa vesistöjen äärellä – merenrannoilla, järvien ja jokien partailla. 1900-luvulla alkanut kannan taantuminen on aiheuttanut sen häviämisen monilta alueilta. Jokseenkin häiriintymätön populaatio on enää vain Norjan rannikolla, Skotlannin länsirannikolla ja Irlannissa.

Suomessa saukkoa tavataan koko maassa. 1990-luvun puolivälissä kannaksi arvioitiin 1 000–3 000 yksilöä. Kanta on kaksinkertaistunut vuosien 1989–2013 aikana, riista- ja peltokolmioiden aineistosta mallintamalla tehtyjen kannanmuutosanalyysien perusteella.[8] Kannan voimakkain kasvu ajoittui selvästi 1990-luvulle ja 2000-luvun alkuun, jolloin kanta kaksinkertaistui. Sen jälkeen runsastuminen on tasaantunut, mutta jatkuu edelleen levinneisyysalueen reuna-alueilla.[9] Vahvin kanta on Järvi-Suomessa. Laji on levinnyt takaisin Etelä-, Länsi- ja Pohjois-Suomeen, mutta niillä alueilla lajin kanta on vielä sen verran heikko, ettei metsästystä ole sallittu. Suomessa saukko oli merkittävä turkiseläin, mutta liiallisen metsästyksen takia sen kanta romahti ja laji rauhoitettiin vuosiksi 1938–1950. Kannan elvyttyä metsästys sallittiin uudelleen, mutta kanta väheni jälleen, jolloin saukko rauhoitettiin vuonna 1974.[8] Metsästyksen loppuminen yhdessä vesistöjen puhdistumisen kanssa lienee pääsyy lajin runsastumiselle.[10] Laji oli luokiteltu Suomessa silmälläpidettäväksi vuoteen 2015 asti. Vuodesta 2015 laji on ollut luokitukseltaan elinvoimainen, koska lisääntymiskykyisten yksilöiden määrä on kasvanut.[9]

Saukko on periaatteessa makeaan veteen sopeutunut laji, mutta se voi elää myös meressä, jos se saa päivittäin turkkinsa puhdistukseen suolatonta vettä. Muuten sen vettähylkivä ominaisuus kärsii.[11] Tämän takia saukko hankaa turkkiaan kasveihin yrittäessään irrottaa suurimmat suolakiteet.

Käyttäytyminen

muokkaa
 
Kaksi saukkoa Korkeasaaressa.

Saukolla on laaja elinpiiri, jonka alueella se pesii yleensä koloissa, jotka ovat kuuluneet muille eläimille kuten ketuille tai mäyrille. Elinalueensa saukko merkitsee ulostemerkeillä. Jotkin saukkolajit puolustavat omaa reviiriä, joillakin elinpiirit voivat olla osittain tai jopa kokonaan päällekkäin. Saukolle luonteva elintapa on jatkuva kiertely. Useimmiten saukot kulkevat erakkoina omaa vesistöreittiään edestakaisin. Koiras voi hallita jopa 40 kilometrin pituudelta rantaa ja vaellella saalisretkillään keskimäärin noin 10 kilometrin verran yössä. Saukko pysyttelee mieluiten vedessä tai sen läheisyydessä. Se voi kuitenkin kulkea suuriakin matkoja maalla, esimerkiksi nälän ajamana.

Saukot ovat leikkisiä eläimiä ja saattavat esimerkiksi laskea mäkeä lumipenkalta joen jäälle öisin. Saukko on aktiivisempi yöaikaan kuin päivisin, mikä voi johtua ihmisten pelosta. Toisaalta tunnetaan myös lukuisia tapauksia, joissa seurallinen ja leikkisä saukko on hakeutunut ihmisasunnoille, varsinkin jäätyään syystä tai toisesta yksin.lähde?

Ravinto

muokkaa
 
Saukkojen jälkiä jokijäällä.

Saukko syö lähinnä kalaa, esimerkiksi ahvenia, haukia, mateita, särkikaloja ja lohikaloja. Ruokavalioon kuuluu myös pikkunisäkkäitä, lintuja, rapuja, sammakoita ja simpukoita. Aikuinen saukko syö päivässä 1–1,5 kiloa kalaa.[6] Joillakin alueilla, kuten Sri Lankassa, saukon ruokavalio koostuu pääosin äyriäisistä.[1]

Talvella saukko joutuu usein kalastamaan jään alla pimeässä. Tämä ei kuitenkaan tuota sille ongelmia, sillä herkkien tuntoviiksiensä avulla se pystyy pimeässäkin seuraamaan kalojen liikkeitä. Tarvittaessa saukko pystyy olemaan veden alla jopa viisi minuuttia yhtäjaksoisesti.

Lisääntyminen

muokkaa

Saukot ovat yksineläjiä, jotka tapaavat toisiaan vain lyhyenä lisääntymisaikana. Saukkonaaras on sukukypsä noin puolitoistavuotiaana, koiras kaksivuotiaana. Tarhassa yksilöt kypsyvät hitaammin.[1] Kiima-aika toistuu säännöllisesti ympäri vuoden, yleensä se on kuitenkin keväällä, enimmäkseen helmi–huhtikuussa. Kaikki saukot synnyttävät maalle, usein luolaan. Poikasia on kerrallaan 1–5 ja ne syntyvät 63–65 päivän kantoajan jälkeen. Naaras hoitaa poikasensa yksin, ja poikaset seuraavat emoaan miltei koko ensimmäisen vuoden ajan. Emo opettaa poikasiaan kalastamaan, aluksi päästäen niille omaa saalistaan harjoituksen vuoksi.[7]

Eurooppalainen saukko voi elää 17-vuotiaaksi,[1] joskin keski-ikä jää yleensä vain kolmeen tai neljään vuoteen.[7]

Lähteet

muokkaa
  • Liukko, U.-M. et al: Suomen nisäkkäiden uhanalaisuus 2015. Helsinki: Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2016. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 27.12.2016).

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e Loy, A., Kranz, A., Oleynikov, A., Roos, A., Savage, M. & Duplaix, N: Lutra lutra IUCN Red List of Threatened Species. Version 2022-2. 2022. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 15.12.2022. (englanniksi)
  2. ↑ saukko – Lutra lutra laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 18.2.2021.
  3. ↑ Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 1, s. 121. (Englanninkielinen alkuteos The Encyclopedia of Mammals 1, sarjassa World of animals) Helsinki: Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8
  4. ↑ Uhanalaisten nisäkäslajien määrä on vähentynyt 15.1.2016. Suomen ympäristökeskus. Arkistoitu 20.1.2016. Viitattu 16.1.2016.
  5. ↑ Suomessa esiintyvät luontodirektiivin liitteiden II, IV ja V lajit (pdf) Ympäristö.fi. 10.9.2013. Suomen ympäristöministeriö. Viitattu 8.1.2016.
  6. ↑ a b Lutra lutra Sveriges Lantbruksuniversitet. Viitattu 17.6.2010. (ruotsiksi)[vanhentunut linkki]
  7. ↑ a b c Lutra Lutra (Arkistoitu – Internet Archive) ARKive
  8. ↑ a b Tiainen, Juha & Ikonen, Katja: Saukko (Lutra lutra) riistakolmiot.fi. Luonnonvarakeskus. Viitattu 27.12.2016.
  9. ↑ a b Suomen nisäkkäiden uhanalaisuus 2015, ”Uhanalaisuus: Muutokset luokissa” s. 18
  10. ↑ Suomen nisäkkäiden uhanalaisuus 2015, ”Suojelu ja seuranta” s. 22
  11. ↑ Yle TV 1, Avara Luonto, 23.8.2008

Aiheesta muualla

muokkaa

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Saukko&oldid=22873247”