Wikipedia

Satakunnan historiallinen maakunta

historiallinen maakunta nykyisen Suomen alueella

Satakunnan historiallinen maakunta käsittää nykyisen Satakunnan maakunnan ja valtaosan Pirkanmaasta.[1] Lisäksi siihen luetaan nykyisestä Etelä-Pohjanmaan maakunnasta Soini ja Ähtäri, nykyisestä Keski-Suomen maakunnasta Keuruu (mukaan lukien Keuruuseen liittynyt Pihlajavesi) ja Multia sekä nykyisestä Varsinais-Suomen maakunnasta Loimaa ja Oripää.[2][3] Historiallista maakuntaa rajaavat idässä ja etelässä Häme, etelässä Varsinais-Suomen historiallinen maakunta ja pohjoisessa Pohjanmaan historiallinen maakunta. Alueella asuu nykyisin noin 760 000 henkilöä. Suurimpia kaupunkeja alueella ovat Tampere, Pori, Rauma, Nokia, Ylöjärvi ja Sastamala.

Historiallinen maakunta Suomessa
Satakunta

vaakuna

sijainti

nykymaakunnat alueella Satakunta kokonaan
osaksi:
Pirkanmaa, paitsi Akaa, Pälkäne, Urjala ja Valkeakoski,
Varsinais-Suomen Loimaa,
Keski-Suomen Keuruu ja Multia ja
Etelä-Pohjanmaan Soini ja Ähtäri.

Rajat

muokkaa

Alueellisena määrittelyperusteena Suomen historiallisille maakunnille muun muassa Kauko Pirinen ja Eino Jutikkala ovat pitäneet myöhäiskeskiajan linnaläänejä[4], joista rajoiltaan Satakuntaa vastaa likimain Kokemäenkartanon linnalääni[5] 1800-luvulla vakiintunut käsitys Satakunnan historiallisen maakunnan alueesta kuitenkin poikkeaa linnaläänistä jossain määrin, mitä Eino Jutikkalan mukaan "ei voi pitää muuna kuin suoranaisena erehdyksenä"[6]. Niinpä esimerkiksi Närpiö, joka nykyään luetaan Pohjanmaan historialliseen maakuntaan, on linnaläänijaossa ollut osa Kokemäenkartanon lääniä.[5]

Toinen mahdollinen määrittelyperusta Suomen historiallisille maakunnille voisivat olla kansanomaisina nimityksinä (joskus myös "heimoina") hahmottuvat kulttuurialueet. Näissä Satakunta ei kuitenkaan ole mukana, vaan vanhoissa kansanomaisissa luokituksissa se on Uudenmaan maakunnan ohessa luettu kuuluvaksi Hämeeseen.[7]

Satakunta mainitaan kirjallisessa lähteessä ensimmäisen kerran vuonna 1331. Maininta on kirjeessä, joka on vahvistettu Satakunnan sinetillä ja joka on kopioitu Turun tuomiokirkon Mustaan kirjaan. [8]

Vaakuna

muokkaa
Pääartikkeli: Satakunnan vaakuna

Satakunnan vaakuna on pysynyt muuttumattomana Ruotsin vallan ja kuningas Juhana III:n ajoista lähtien. Muun muassa Kustaa Vaasan hautamuistomerkissä Uppsalan tuomiokirkossa se esiintyy "Pohja-Suomen" (Norra Finland) vaakunana.

Muinaispitäjät

muokkaa

Satakunnan on esitetty jakaantuneen myöhäisrautakaudella Ala- ja Ylä-Satakuntaan sekä mahdollisesti kymmeneen muinaispitäjään, joita arkeologi Unto Salon ja historiantutkija Seppo Suvannon mukaan olivat Lempäälä, Vesilahti, Pirkkala, Kyrö, Karkku, Tyrvää, Huittinen, Kokemäki, Köyliö-Säkylä ja Eura.[9] Väinö Voionmaan mukaan Hämeen mahtiasema jatkui Kokemäenjoen vesistön pohjoisilla latvoilla (Kyrö, Sastamala, Pirkkala) sydänkeskiajalle saakka.[10]

Ala-Satakunnan hallinnollisina keskuspaikkoina on pidetty Teljän kauppapaikkaa Kokemäenjoen varressa ja Euran Käräjämäkeä, joissa maanviljely liittyi tuottoisaan kalastukseen. Ylä-Satakunnassa, jossa tärkeässä asemassa oli eränkäynti, vastaavana keskuksena on ollut Suur-Pirkkalan Käräjätörmä, joka sijaitsee nykyisin Tampereen Tohlopin kaupunginosassa.[11]

Nimen etymologia

muokkaa

Kiistellyn teorian mukaan Satakunnan nimi perustuu skandinaaviseen sanaan 'hund' tai 'hundare'. Tämän on tulkittu viitanneen noin sadan miehen sotajoukkoon, joka sata­kunta­laitoksen vallitessa koottiin tietyltä alueelta. Satakunta olisi tämän tulkinnan mukaan muodostanut hundare-alueen myöhäisrautakaudella. Nykytutkijoista tätä Satakunta-nimen tulkintaa on puolustanut muun muassa Unto Salo ja sitä ovat kritisoineet Jouko Vahtola ja Jaakko Masonen.

Lähteet

muokkaa
  • Jutikkala, Eino: Suomen maakunnat. Kotiseutu, 1949, nro 6-8, s. 143-149. Helsinki: Suomen kotiseutuliitto.
  • Paasi, Anssi: Neljä maakuntaa. Maantieteellinen tutkimus aluetietoisuuden kehittymisestä. (Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja 8) Joensuu: Joensuun yliopisto, 1986. ISBN 951-696-624-1
  • Pirinen, Kauko: Uusien maakuntien vaakunakysymys. Kotiseutu, 1950, nro 7-8, s. 177-180. Helsinki: Suomen kotiseutuliitto.
  • Vilkuna, Kustaa: Maakunnat kulttuurialueina. Kotiseutu, 1949, nro 4-5, s. 69-76. Helsinki: Suomen kotiseutuliitto.

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Otavan iso Fokus, 6. osa, s. 3724, art. Satakunta. Otava, 1973. ISBN 951-1-01236-3
  2. ↑ Pieni tietosanakirja, IV osa (San Remo - Öölanti, s. 839, Suomen kartta, johon maakuntien rajat on merkitty. Otava, 1924. Teoksen verkkoversio.
  3. ↑ Pieni tietosanakirja, IV osa (San Remo - Öölanti, s. 18, art. Satakunta. Otava, 1924. Teoksen verkkoversio.
  4. ↑ Jutikkala 1949; Pirinen 1950: 178; Paasi 1986: 55, 57.
  5. ↑ a b Jutikkala, Eino. Suomen historian kartasto, WSOY, Porvoo 1949.
  6. ↑ Jutikkala 1949:146–147; vrt. myös Paasi 1986: 66.
  7. ↑ Vilkuna 1949: 70; vrt. myös Jutikkala 1949: 143–144.
  8. ↑ Juhlavuodet 2011-2012 Satanen. 04/2010. Satakuntaliitto. Viitattu 19.1.2012.[vanhentunut linkki]
  9. ↑ Salo, U: Ajan ammoisen oloista. Satakunnan ja naapurimaakuntien esihistoriaa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2008, s. 367-370.
  10. ↑ Alhonen P., Papunen P., Sarkki-Isomaa S.: Ikaalisten entisen emäpitäjän historia I vuoteen 1640, Julk. Honkajoen, Ikaalisten, Jämijärven, Kankaanpään, Kihniön ja Parkanon kunnat, 1996 Vammalan Kirjapaino Oy; s. 160-161
  11. ↑ Otavan Iso tietosanakirja, osa 7, palsta 1097. Helsinki: Otava, 1964.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Satakunnan_historiallinen_maakunta&oldid=22809077”