Salokunnan kirkko
Salokunnan kirkko on arkkitehti Timo Penttilän suunnittelema Sastamalan seurakunnan kirkkorakennus Sastamalan Kärppälässä, entisen Karkun kunnan alueella.
Salokunnan kirkko | |
---|---|
Sijainti | Kärppäläntie 226, 38140 Sastamala |
Koordinaatit | |
Seurakunta | Sastamalan seurakunta |
Rakentamisvuosi | 1960 |
Suunnittelija | Timo Penttilä |
Materiaali | punatiili, puu |
Istumapaikkoja | 120 |
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla |
Kirkon historia
muokkaaKirkon raketamista ryhdyttiin suunnittelemaan jo 1910-luvulla ja päätös sellaisen rakentamisesta tehtiin vuonna 1940. Kirkko valmistui kuitenkin vasta vuonna 1960. Kirkon vihki käyttöön arkkipiispa Ilmari Salomies.lähde?
Rautaveden kaakkoisrannalla asuneet karkkulaiset olivat toivoneet itselleen omaa kirkkoa Karkun kirkon valmistumisesta vuonna 1913 saakka. Kaarlo Ryömä lahjoitti kirkon tontin silloiselle Tyrvään seurakunnalle ja Salokunnan kirkko valmistui 1960 tiilestä ja puusta.
Nykyisin Salokunnan kirkko ja viereinen hautausmaa kuuluu Museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.[1]
Arkkitehtuuri
muokkaaRakennuksessa on pulpettikatto.[2]
Kirkkosali on kiilamainen: se kapenee toispuolisesti alttaripäätyä kohti. Punatiilellä verhoillussa kirkkosalissa on puinen viistokatto, jossa kattotuolit ovat näkyvissä. Alttaritaulun sijaan alttariseinällä on pelkistetty puinen risti. Alttariseinä on seinän puolivälistä ylös asti lasiseinää, joka ulottuu myös toiselle sivuseinälle. Vastakkaisella sivuseinällä monijakoinen ikkuna ulottuu lattiasta kattoon. Kirkon 10-äänikertaiset urut on rakentanut Hämeen Urkutehdas vuonna 1984.[2]
Kirkon runkohuoneesta erkanee matala siipirakennus, jossa sakariston lisäksi on seurakunnallisia työtiloja sekä asuinhuoneistoja.
Lähteet
muokkaa- ↑ Salokunnan kirkko Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
- ↑ a b Silveri, Pirjo: Salokunnan kirkko Sastamalan seurakunta. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 1.9.2013.