Salibandyn naisten maailmanmestaruuskilpailut 2007

2007 järjestetyt salibandyn naisten maailmanmestaruuskilpailut

Salibandyn naisten maailmanmestaruuskilpailut 2007 olivat historian 12. maailmanmestaruuskilpailut ja kuudennet naisten MM-kisat. Ne pelattiin Tanskan Frederikshavnissa. Mukana oli yhteensä kaksikymmentä maajoukkuetta A- ja B-sarjassa. Kummassakin sarjassa joukkueet jaettiin kahteen viiden joukkueen lohkoon joissa pelattiin yksinkertainen sarja. A-sarjan lohkoista välieriin pääsi kaksi parasta joukkuetta.

Women's World Floorball Championships 2007
Verdensmesterskab i floorball for damer 2007
Isäntämaa  Tanska
Kaupungit Frederikshavn
Ajankohta 12.–20. toukokuuta 2007
Mitalistit
Kultaa  Ruotsi
Hopeaa  Suomi
Pronssia  Sveitsi
Pistepörssin voittaja Ruotsi Camilla Nilsson
← 2005 2009 →

Ennen kisoja pelattiin helmikuussa kaksi karsintaturnausta, johon molempiin osallistui kolme maata. Ensimmäisen turnauksen pelit pelattiin Puolassa ja toisen turnauksen pelit Itävallassa. Kummastakin lohkosta voittaja, ja sen lisäksi enemmän pisteitä saanut lohkokakkonen pääsivät kisoihin B-sarjaan.

Mestaruuden vei Ruotsi, joka voitti loppuottelussa Suomen.

A-sarja

muokkaa

Lohkon A sarjataulukko

muokkaa
# Joukkue O V T H TM PM P
1   Sveitsi 4 4 0 0 49 8 8
2   Latvia 4 2 1 1 16 22 5
3   Tanska 4 2 0 2 21 19 4
4   Norja 4 1 1 2 21 24 3
5   Yhdysvallat 4 0 0 4 12 46 0

Lohkon A ottelutulokset

muokkaa

Lohkon B sarjataulukko

muokkaa
# Joukkue O V T H TM PM P
1   Suomi 4 4 0 0 36 4 8
2   Ruotsi 4 3 0 1 46 6 6
3   Tšekki 4 2 0 2 31 15 4
4   Venäjä 4 1 0 3 16 44 2
5   Singapore 4 0 0 4 8 48 0

Lohkon B ottelutulokset

muokkaa

Sijoitus- ja mitaliottelut

muokkaa

Sijat 9-10

Sijat 7-8

Sijat 5-6

Välierät

Pronssiottelu

Loppuottelu


Välieräpari A1-B2
  Suomi 5
  Latvia 0
Loppuottelu
  Suomi 3
  Ruotsi 7
Välieräpari B1-A2 Pronssiottelu
  Sveitsi 1   Latvia 1
  Ruotsi 3   Sveitsi 7


B-sarja

muokkaa

Lohkon C sarjataulukko

muokkaa
# Joukkue O V T H TM PM P
1   Alankomaat 4 3 0 1 24 10 6
2   Unkari 4 3 0 1 17 11 6
3   Japani 4 3 0 1 14 12 6
4   Italia 4 1 0 3 9 19 2
5   Slovakia 4 0 0 4 14 27 0

Lohkon C ottelutulokset

muokkaa

Lohkon D sarjataulukko

muokkaa
# Joukkue O V T H TM PM P
1   Puola 4 4 0 0 35 11 8
2   Saksa 4 3 0 1 23 10 6
3   Australia 4 2 0 2 13 17 4
4   Kanada 4 1 0 3 20 34 2
5   Espanja 4 0 0 4 9 28 0

Lohkon D ottelutulokset

muokkaa

Sijoitusottelut

muokkaa

Sijat 19–20

Sijat 17-18

Sijat 15-16

Välierät

B-sarjan pronssiottelu (sijat 13–14)

B-sarjan loppuottelu (sijat 11–12)

Puola nousi A-sarjaan vuoden 2009 kilpailuihin.

Karsinta kisoihin pääsystä

muokkaa

Lohko 1

muokkaa
# Joukkue O V T H TM PM P
1   Puola 2 2 0 0 15 7 4
2   Slovakia 2 1 0 1 12 11 2
3   Viro 2 0 0 2 7 16 0

Lohko 2

muokkaa
# Joukkue O V T H TM PM P
1   Italia 2 2 0 0 6 3 4
2   Itävalta 2 0 1 1 5 6 1
3   Slovenia 2 0 1 1 4 6 1

Puola, Slovakia ja italia pääsivät kisoihin.

Lopputulokset

muokkaa
  1.   Ruotsi
  2.   Suomi
  3.   Sveitsi
  4.   Latvia
  5.   Tšekki
  6.   Tanska
  7.   Venäjä
  8.   Norja
  9.   Yhdysvallat
  10.   Singapore
  11.   Puola
  12.   Saksa
  13.   Unkari
  14.   Alankomaat
  15.   Australia
  16.   Japani
  17.   Kanada
  18.   Italia
  19.   Slovakia
  20.   Espanja
  21.   Itävalta
  22.   Slovenia
  23.   Viro

Pistepörssi

muokkaa
A-sarja
# Pelaaja Joukkue O M S P
1 Camilla Nilsson   6 9 5 14
2 Annukka Muuri   5 7 7 14
3 Mirca Anderegg   6 4 10 14
4 Marion Rittmeyer   6 6 5 11
5 Maria Sahlin   6 6 5 11
6 Karolina Widar   6 3 8 11
7 Simone Berner   6 2 9 11
8 Sara Kristoffersen   6 6 4 10
9 Hermine Dahlerus   6 6 4 10
10 Emelie Lindström   6 6 3 9

O = ottelut, M = maalit, S = syötöt, P = pisteet


B-sarja
# Pelaaja Joukkue O M S P
1 Panka Semmelink   6 6 6 12
2 Lauren MacMillian   6 8 3 11
3 Monika Waksmundzka   6 6 5 11
4 Wioletta Biazlon   6 9 1 10
5 Elzbieta Piotrowska   6 4 6 10
6 Eva Smal   6 4 5 9
7 Sandra Dirksen   6 4 5 9
8 Anna Kijlstra   6 5 3 8
9 Anita Antal   6 6 1 7
10 Miho Handa   5 5 2 7

O = ottelut, M = maalit, S = syötöt, P = pisteet


Tähdistökentällinen

muokkaa

A-sarja

muokkaa
  • maalivahti Jonna Mäkelä  
  • puolustajat Simone Berner  , Jenni Morottaja  
  • keskushyökkääjä Camilla Nilsson  
  • laitahyökkääjät Karolina Widar  , Mirca Anderegg  

B-Sarja

muokkaa
  • maalivahti Szilvia Sari  
  • puolustajat Julia Jurkowska  , Katja Timmel  
  • keskushyökkääjä Panka Semmelink  
  • laitahyökkääjät Elzbieta Piotrowska  , Vivien Kovacs  

Aiheesta muualla

muokkaa