Rymättylän kirkonkylä

kylä Naantalin kaupungissa

Rymättylän kirkonkylä eli Rymättylän keskusta on nykyisen Naantalin kaupungin, entisen Rymättylän kunnan alueella sijaitseva taajama. Se sijaitsee Rymättylän pääsaarella Otavassa ja sitä ympäröi kolme vesistöä: itäpuolella merenlahti Kirkkolahti, lounaispuolella Kirkkojärvi ja luoteispuolella Riiaistenjärvi. Kirkonkylä toimii Rymättylän palvelukeskuksena ja se oli myös kunnan hallinnollinen keskus. Kirkonkylän pinta-ala ympäristöineen on noin 4,64 km².[1] Alueella asui vuonna 2009 noin 800 ihmistä, mutta on suunniteltu, että vuonna 2030 väkiluku olisi 1 500–1 800 henkeä.[2]

Alueella sijaitseva keskiaikainen Rymättylän kirkko.

Kirkonkylän rakennuskanta on lähinnä taajaan asuttua pientaloasutusta, mutta alueella on myös muutamia kerrostaloja sekä kaupungin, seurakunnan ja yritysten palveluja, kuten Rymättylän kirkko, Rymättylän kirjasto, Rymättylän koulu, Sale, ravintola ja leipomo-kahvila sekä Rymättylän Osuuspankki ja apteekki.[1] Keväällä 2019 valmistui Salen uusi suurempi myymälärakennus torin paikalle vanhan Salen viereen. Vanha kerrostalorakennus, jossa oli Sale, muita liiketiloja ja asuntoja, puretaan ja sen tilalle tulee uusi tori.[3]

Länsi- ja itäosassa on pienehköt yritysalueet, joilla toimii muun muassa venetehdas TerhiTec Oy,[1] sekä Durat-kierrätysmuovista kalusteita ja design-tuotteita valmistava Tonester Oy Ltd, jonka toiminnasta on vuosien ajan kiistelty korkeinta hallinto-oikeutta myöten.[4] Tonester on toiminut Rymättylässä vuodesta 1996 lähtien, entisen Abloyn lukkotehtaan tiloissa.[5]

Pohjoisosassa sijaitseva jugend-tyylinen Rymättylän kunnantalo valmistui vuonna 1914. Rakennuksessa on kaksi kerrosta ja kellari, pinta-alaa lähes 500 neliötä. Nykyisin rakennus on yksityisomistuksessa.[6]

Alueen keskeltä kulkee pohjois–etelä-suunnassa seututie 189 eli Rymättyläntie, ja siitä erkanevat itä–länsi-suunnassa maantiet 12138 ja 12139.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Närhi, Johanna & Moilanen, Mari: Rymättylän kirkonkylän taajamaosayleiskaava – Selostus (pdf) 12.10.2009. Naantalin kaupunki. Viitattu 16.11.2009.[vanhentunut linkki]
  2. Arvaja, Matti: Rymättylän keskustaan lisää asukkaita (Turun Sanomat -sanomalehden verkkojulkaisu) ts.fi. 15.9.2009. Turun Sanomat Oy. Viitattu 16.11.2009.[vanhentunut linkki]
  3. Koskensalo, Timo: Rymättylän uusi kauppa saa vierelleen torin. Rannikkoseutu, 12.4.2019, nro 29, s. 8–9. Raisio: Alma Media Kustannus Oy. ISSN 0782-5544
  4. Koski, Joni: Tonesterin toiminta poiki uuden valituksen (Rannikkoseutu-sanomalehden verkkojulkaisu) rannikkoseutu.fi. 9.8.2012. Raisio: Alma Media Kustannus Oy. Viitattu 24.4.2016.[vanhentunut linkki]
  5. Anttila, Timo: Tonester sai ympäristöluvan. Turun Sanomat, 23.4.2016, 112. vsk, nro 111, s. 4. Turku: Turun Sanomat Oy. ISSN 0356-133X
  6. Rymättylän kunnantuvalle löytyi ostaja. Rannikkoseutu, 24.11.2017, nro 92, s. 6. Raisio: Alma Media Kustannus Oy. ISSN 0782-5544

Aiheesta muualla

muokkaa