Running Wild (yhtye)
Running Wild on saksalainen heavy metal -yhtye, joka on perustettu vuonna 1976 Hampurissa. Yhtyeen alkuperäinen nimi oli Granite Hearts, mutta vuonna 1979 nimeksi vaihdettiin Running Wild. Heidän ensimmäiset levynsä Gates to Purgatory ja Branded and Exiled poikkesivat paholais- ja okkultismiteemansa puolesta myöhemmistä levyistä.[1] Vuonna 1987 julkaistusta kolmannesta albumista Under Jolly Roger alkaen yhtyeen aiheet ovat käsitelleet merirosvoja, purjelaivojen aikakautta ja muita historiallisia teemoja. Vaikka historialliset sanoitukset olivat aluksi pinnallisia, myöhemmin niitä varten tehtiin intensiivistä tutkimustyötä. Sanoitukset kertovat merirosvoista kuten Calico Jack, Klaus Störtebecker ja vähemmän tunnettu Henry Jennings, mutta niissä käsitellään myös muita historiallisia aiheita kuten ruusujen sotaa, Waterloon taistelua ja konkistadorien Amerikan valloitusta.[2]
Running Wild | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1976–2009, 2011– |
Tyylilaji | heavy metal, pirate metal, power metal, speed metal |
Kotipaikka | Hampuri, Saksa |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet |
Rolf Kasparek, laulu, kitara |
Levy-yhtiö | |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut |
17. elokuuta 2009 Rolf Kasparek ilmoitti yhtyeen lopettaneen toimintansa. Yhtye päätti esiintyä viimeisen kerran Wacken Open Airissa 30. heinäkuuta 2009, ja konsertti tallennettiin tulevia CD- ja DVD-julkaisuita varten.[3] Se julkaistiin 24. kesäkuuta 2011 nimellä The Final Jolly Roger.[4] Lokakuussa 2011 Kasparek kuitenkin ilmoitti yhtyeen comebackista ja uudesta albumista Shadowmaker, joka julkaistiin keväällä 2012.[5] Tämän jälkeen yhtye jatkoi levyttämistä, ja heidän viimeisin levynsä on vuonna 2016 julkaistu Rapid Foray.[6][7]
Musiikillisesti yhtyeen tyylin voi määritellä perinteiseksi heavy metaliksi, josta löytyy vaikutteita niin speed metalista kuin kelttiläisestä musiikistakin. Yhtye on myynyt maailmanlaajuisesti yli yksitoista miljoonaa albumia.
Jäsenet
muokkaa- Rolf ”Rock ’n’ Rolf” Kasparek – laulu, kitara (1976–2009, 2011–)
- Peter Jordan – kitara (2005–2009, 2011–)
- Michael Wolpers - rummut (2015–)
- Ole Hempelmann - basso (2015–)
Entiset jäsenet
muokkaa
|
|
Julkaisut
muokkaaStudiomuokkaa
Livemuokkaa
|
VHS/DVDmuokkaa
Kokoelmatmuokkaa
Single/EPmuokkaa
Tribuuttimuokkaa
|
Lähteet
muokkaa- ↑ The History: Pt. I - The Beginning RUNNING WILD - the official website. 2016. Arkistoitu 11.3.2012. Viitattu 11.9.2020. (englanniksi)
- ↑ The History: Pt. II - Sailing the Seven Seas RUNNING WILD - the official website. 2016. Arkistoitu 26.1.2020. Viitattu 9.11.2020. (englanniksi)
- ↑ RUNNING WILD - "IT'S TIME TO LOWER THE FLAG AND TAKE DOWN THE SAILS"; FINAL SHOW AT WACKEN OPEN AIR TO BE RECORDED FOR UPCOMING RELEASE Brave Words & Bloody Knuckles. 17.4.2009. Viitattu 11.9.2020. (englanniksi)
- ↑ Running Wild To Release 'The Final Jolly Roger' In June Blabbermouth.net. 29.4.2011. Arkistoitu 4.8.2020. Viitattu 11.9.2020. (englanniksi)
- ↑ Metal Dude: Running Wild reunite and begin work on new album Metal Riot. 22.10.2011. Arkistoitu 23.9.2020. Viitattu 11.9.2020. (englanniksi)
- ↑ The History: Pt. III - A New Era RUNNING WILD - the official website. 2016. Arkistoitu 26.1.2020. Viitattu 11.9.2020. (englanniksi)
- ↑ Running Wild: Rapid Foray (julkaisupäivä 26.8.2016) 2016. Levykauppa Äx. Viitattu 15.7.2016.