Ruben Oskar Auervaara

Ruben Oskar Auervaara (vuoteen 1935 Jansson, 1952–1959 Risto Oskari Karnas, vuodesta 1959 Erik Kristian Jansson; 4. syyskuuta 1906 Turku – 26. toukokuuta 1964 Helsinki) oli paljon julkisuutta saanut suomalainen romanssihuijari ja varas.

Univormuun pukeutunut Ruben Oskar Auervaara

Auervaara tuli kuuluisaksi petkuttamalla rahaa lehti-ilmoitusten kautta tapaamiltaan naisilta, joiden kanssa teeskenteli olevansa menossa naimisiin. Hänen sukunimensä on sittemmin muodostunut suomen kielessä petollista hurmuria tarkoittavaksi käsitteeksi.

Auervaara vietti elämästään yhteensä 26 vuotta eri vankiloissa.

Elämä

Turkulaisen Ruben Oskar Janssonin vanhemmat olivat Rettigin tehtaiden varastomestari ja huoltomies Johannes Jansson sekä Anna Karlsson. Nuoruudessaan Jansson toimi pikkolona Hotelli Phoenixissa. Kansakoulun jälkeen Jansson laitettiin pahojen tapojen vuoksi Vilppulan Kotiniemen koulukotiin, josta hän karkasi useita kertoja. Ajauduttuaan pikkurikolliseksi Jansson oli ensimmäisen kerran vankilassa jo 16-vuotiaana. Vuonna 1935 Jansson muutti sukunimensä Auervaaraksi ja aloitti uransa naisten huijaajana. Hänet pidätettiin petollisten avioliittoilmoitusten vuoksi jo kesäkuussa 1939 ja asetettiin syytteeseen petoksesta. Auervaara oli esiintynyt filosofian maisterina ja valtionvirkamiehenä sekä uskotellut omaavansa melkoisen omaisuuden osakkeiden muodossa sekä tuntevansa huomattavia henkilöitä, muun muassa ministereitä. Huijatessaan Auervaara käytti myös monia muita tekaistuja nimiä. Auervaara oli vankilassa monia kertoja, yhteensä 26 vuotta.

Auervaara etsi uhreikseen naisia lehti-ilmoituksilla ja pyrki varastamaan heiltä kaiken mahdollisen. Tehokeinona kontakteja luodessaan Auervaara käytti lavastettuja valokuvia. Auervaara kuvautti itsensä esimerkiksi lentäjän univormussa, jonkun sivullisen auton edessä, jota väitti omakseen, tai hotellin pianon ääressä, jolloin hotellin salin nurkkaus ja piano olivat kuvattu Auervaara väittämän mukaan hänen omistamassaan kartanossa. Auervaara tuomittiin noin 20 naisen petkuttamisesta. Auervaara valitsi lehti-ilmoituksiin vastanneista naisista uhreikseen ne, jotka olivat rikkaimpia ja vaikuttivat helpoiten petettäviltä. Uhreista monet olivat akateemisesti koulutettuja. Tapauksiin liittyvät oikeudenkäynnit herättivät suurta huomiota 1940- ja 1950-luvun lehdistössä.

Unto Parvilahti kertoo muistelmakirjassaan Berijan tarhat tavanneensa Auervaaran Katajanokan vankilassa syksyllä 1944. Parvilahden mukaan Auervaara oli ”pienikokoinen, jokseenkin mitättömän näköinen mies”, joten ”ulkonäön perusteella oli vaikea uskoa hänen naismaailmassa saavuttamaansa menestystä”. Samalla Auervaara oli Parvilahden mukaan kuitenkin ”ehtymättömän hyväntuulinen ja sanavalmis”. Parvilahti kertoo tehneensä Auervaaran kohdalla ainoan poikkeuksen tavoistaan: koska Parvilahdella, toisin kuin muilla vangeilla, oli sellissään kirjoituskone, häntä pyydettiin usein kirjoittamaan muille vangeille hakemuksia ja muita papereita, mihin hän ei suostunut. Auervaaran puolustuskirjelmän hän kuitenkin – kertomansa mukaan uteliaisuuttaan – suostui kirjoittamaan puhtaaksi: häntä kiinnosti, miten tuo kuuluisa hurmuri aikoi puolustautua. Parvilahti piti kirjelmän sisällön visusti omana tietonaan, mutta kertoo ällistelleensä, miten alkeellinen käsiala ja oikeinkirjoitustaito Auervaaralla oli, vaikka mies oli tehnyt valloituksensa kirjeenvaihdolla. Vastapalvelukseksi kirjoitustyöstä Auervaara siivosi Parvilahden sellin ja antoi hänelle sikareita ja kukkavihkoja. Niitä hän Parvilahden mukaan sai pettämiltään naisilta, jotka ”eivät voineet hurmaajaansa unohtaa – naisen rakkaushan on anteeksiantamista!”

Auervaarasta tuli todellinen kuuluisuus tammikuussa 1945, jolloin rikospoliisi julkaisi suurimmissa päivälehdissä hänen kuvansa ja ilmoituksen, jossa huijausten uhreja pyydettiin ilmoittautumaan. Myöhemmin samana vuonna oikeuslääkäri diagnosoi Auervaaran psykopaatiksi. Auervaara oli taitava näyttelijä, mutta hänellä oli heikko itsehillintä ja psykopaattina hän oli tunne-elämältään kehittymätön. Vankipsykiatrin apulainen luonnehti vuonna 1956 julkaistussa mielentilatutkimuslausunnossa Auervaaran kuuluvan

»niihin turhamaisiin ja suuruudenhulluihin psykopaatteihin, joiden itsetehostustarpeen tyydyttämiseen kyvyt ja varsinkaan kestävyys eivät riitä, vaan jotka pyrkimällä ekspansioon lyhytjännitteisesti lyhyintä tietä, sortuvat rikoksiin ja joiden mytomanian takana on enemmän itsetehostusvietti kuin varsinaiset aineelliset tavoitteet.»
(Turun keskusvankilan vs. vankilapsykiatrin apulainen O. Keyriläinen.)

Vapaana ollessaan Auervaara vietti paljon aikaa saaristossa.

Ollessaan matkalla mielentilatutkimukseen Auervaara karkasi Ruotsiin, jossa jatkoi huijauksiaan. Auervaara jäi pian uudelleen kiinni ja joutui vankilaan, josta yritti huonolla menestyksellä karata kolmesti. Suoritettuaan rangaistuksensa Auervaara luovutettiin Suomeen, jossa hän joutui istumaan kesken jääneen tuomionsa. Auervaara muutti sittemmin nimensä ja julkaisi 1953 muistelmakirjan Nainen oli kohtaloni. Auervaara – nyt nimeltään Karnas – jatkoi yhä huijauksiaan ja sai syytteen myös kuolemantuottamuksesta erään uhrin tehtyä itsemurhan. Vuonna 1956 Auervaara tuomittiin vaarallisena rikoksenuusijana pakkolaitokseen, mutta tuomio tuli vain petoksen yrityksestä. Itsemurhaan johtanut tapaus katsottiin rikoshistorian tutkija Timo Kauton mukaan oikeudessa kuitenkin sen verran raskauttavaksi seikaksi, että Auervaara joutui kärsimään tuomionsa eristyksessä. Oikeus piti Auervaaraa yksityiselle turvallisuudelle vaarallisena henkilönä.

Vapauduttuaan 1959 Auervaara otti takaisin alkuperäisen sukunimensä Jansson ja meni viimein oikeasti naimisiin. Vaikka Auervaara yrittikin tässä vaiheessa ilmeisesti tosissaan muuttaa tapansa, keväällä 1964 hänet pidätettiin jälleen avioliittohuijauksesta. Auervaara löytyi 27. toukokuuta 1964 Helsingin rikospoliisin pidätyssellistä hirttäytyneenä. Auervaaraan uskottiin hirttäytyneen, koska hän pelkäsi joutuvansa taas vankilaan. Jotkut ovat sitä mieltä, että Auervaaralle katkeroituneet hämärämiehet tappoivat hänet ja lavastivat kuoleman itsemurhaksi.

Maine

Lehdistössä ”auervaara” on muodostunut termiksi, joita käytetään toisinaan esimerkiksi sellaisten rikostapausten yhteydessä, joissa naisia huijataan avioliittolupauksin. Siitä on myös johdettu sana auervaarailu, vanhahtava termi naisten huijaamiselle.

Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkärin, dosentti Hannu Lauerman mukaan Auervaara esitti naisille usein eräänlaista peräkamarin poikaa sekä kertoi olevansa ujo ja pelkäävänsä naisia. Näin Auervaara vetosi uhriensa hellyydentunteisiin ja jättäytyi aluksi näennäisesti heidän armoilleen. Auervaaran huijauskyky oli luonnonlahjakkuutta, jota hän jalosti kokemustensa kautta.

Auervaaraa on pidetty esikuvana Mika Waltarin kirjoittamalle näytelmälle Gabriel, tule takaisin (1945), joka kertoo ikäneitojen rahoja jahtaavasta huijarista. Näytelmän kirjoitusaikoihin Auervaara oli kuitenkin vielä melko tuntematon. Toisaalta muistelmateoksessaan Nainen oli kohtaloni Auervaarakin pitää itseään Waltarin näytelmän Gabrielin esikuvana. Auervaara vieläpä kiistää olleensa niin sydämetön, kuin mitä Waltari antaa hänestä ymmärtää.

Veikko Lavi on säveltänyt, sanoittanut ja levyttänyt aiheesta kappaleen ”Gabriel”. Auervaara joutui irvailun kohteeksi myös muutamissa Reino Helismaan kupleteissa, kuten ”Oli mulla ennen” (”Oli mulla ennen heilakin, mut enää ole ei / Minulta jo ennen sotia sen Auervaara vei”) ja ”Missä, milloin ja miten vaan” (”Oon herrasmies ja milloinkaan en naisiin kajoa / ja Auervaaran asteelle en koskaan vajoa”). Lisäksi Saukin suomennoksessa Ruotsin euroviisusta ”Kevätauer” (Sol och vår) voidaan eräs säe kuulla joko ”kun kevätauer vaarat tuo” tai ”kun kevät Auervaarat tuo”.

Teokset

• Auervaara, Ruben Oskar: Nainen oli kohtaloni. Hämeenlinna. Määritä julkaisija!

Kirjallisuutta

• Kautto, Timo: Auervaara: Aurinko- ja kevätmies. Helsinki: Edita, 1999. ISBN 951-37-2800-5

Aiheesta muualla

• Mainio seuramies ja psykopaatti. (Arkistoitu – Internet Archive) Turun Sanomat.
• Amorin pojat – sumutusta tositarkoituksella. Ylen Elävä arkisto.