Risto Lanki
Risto Lanki (18. maaliskuuta 1946 Pyhtää[1][2] – 1. marraskuuta 2023[3]) oli suomalainen raviohjastaja ja -valmentaja. Pyhtään Heinlahdesta lähtöisin oleva Lanki ajoi urallaan yli 15 000 ravilähtöä, joista voitti yli 2000. Lanki menestyi parhaiten 1980-luvun tienoilla, kun hän ajoi vuosina 1979–1990 yli sata voittoa vuodessa. Hänet tunnetaan erityisesti suomenhevosten lainaohjastajana. Hän ohjasti suomenhevosori Patrikin nelinkertaiseksi ravikuninkaaksi vuosina 1988–1991 sekä Ilorin ravikuningattareksi Kouvolassa 1973.[1]
Muita hänen menestysajokkejaan olivat muun muassa Ilo-Tähti ja Vokkerin-Tähti. Metsäkoneurakointia aiemmin tehneelle Lankille ravivalmentamisesta ja -ohjastamisesta tuli ammatti vuonna 1974. Tuolloin hän aloitti Ahti Rinta-Jaskarin LL-Tallin valmentajana Lappeenrannan Lyytikkälässä. Lappeenrannan ratavalmentajana Lanki oli vuosina 1976–1981. Sieltä hän siirtyi Jokimaan ratavalmentajaksi, josta puolestaan jatkoi Orimattilan hevoskylään 1980-luvun lopussa. Tallinnan raviradalla hän aloitti valmentamisen syyskuussa 1993.[1]
Eläkkeellä Risto Lanki muutti Virosta Kouvolaan.[2] Lanki sai aivoverenvuodon vuonna 2019, kun hän oli katsojana Mikkelin raveissa. Aivoverenvuodon seurauksena hänen toimintakykynsä heikkeni ja Lanki muutti kotkalaiseen hoivakotiin.[4]
Tuhannennen voittonsa Risto Lanki ohjasti 3. kesäkuuta 1984 ja 2000. voittonsa Dubla Nancylla 12. elokuuta 1993. Molemmat voitot Lanki ohjasti Jokimaalla.[5][6]
Risto Langin tallilla ovat työskennelleet hevosalalla tunnetuksi tulleista muun muassa Ari Moilanen, Kari Venäläinen, Harri Tuominen, Pekka Luukkonen, Olli-Pekka Hämäläinen ja Roi Iltanen.[2]
Langin isä Pentti Lanki oli tunnettu hevosmies sekä ravikuningatar Ilorin kasvattaja ja omistaja.[7] Risto Lanki piti Tallinnassa tallia Jelena Tsezaksin kanssa ja heidän tyttärensä Liisa Lanki on ravi- ja monteohjastaja.[8][9][7]
Lähteet
muokkaaViitteet
muokkaa- ↑ a b c Toivonen, Ville: Risto Lanki täytti 60 vuotta. Hevosurheilu, 31.3.2006.
- ↑ a b c Toivonen, Ville: Kuninkuusravien suurmies Risto Lanki on kuollut – ”Hevosmies viimeisen päälle” Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 4.11.2023.
- ↑ Jari-Pekka Rättyä: Risto Lanki on poissa Hevosurheilu. 1.11.2023. Viitattu 1.11.2023.
- ↑ Johanna Heinonen: Risto Langin tarina – Korvenkylän suoralta kuninkaan ohjiin Hevosurheilu. 1.11.2023. Viitattu 4.11.2023.
- ↑ Risto Lanki 1000 voiton kerhoon. Hevosurheilu, 6.6.1984.
- ↑ Tukia, Ari: Risto Lanki ajoi 2000. voittonsa. Hevosurheilu, 18.8.1993.
- ↑ a b Munnukka, Antti: Risto Lanki kutsui ystäviään ja oppilaitaan juhlalähtöön – Etelä-Saimaa artikkelitietokanta esaimaalehtiartikkelit.fi. Viitattu 4.11.2023.
- ↑ Toivonen, Ville: Liisa Langin ja Jelena Tsezaksin uudet tuulet Kokemäellä Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 4.11.2023.
- ↑ Tukia, Ari: Monté-spesialisti vei Vermon ykkösrahat jälleen Tallinnaan Ilta-Sanomat. 8.1.2020. Viitattu 4.11.2023.