Riista
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Riista tarkoittaa lihan tai turkiksen vuoksi metsästettäviä eläimiä. Riistaksi katsottava eläinlajisto vaihtelee eri puolilla maapalloa, riippuen eläinten esiintymisestä ja paikallisesta lainsäädännöstä.
Lintuja pyydystetään niiden muuttolaskeutumispaikoilla mm. verkoilla, mutta pääasiassa niitä ammutaan lennosta haulikoilla. Eri maissa on erilaisia rajoituksia metsästykselle mm. ajallisesti, jotta lintujen pesiminen ja poikasten kasvaminen voidaan turvata. Suomessa hyvin yleinen metsästysrajoitus linnuilla kestää uudenvuodenpäivästä 20. elokuuta kello 12:een. Lintujen metsästyksessä käytetään apuna myös koiria, jotka on opetettu etsimään terve, haavoittunut tai kuollut lintu ja osoittamaan sen metsästäjälle.
Riistaeläimet Suomessa
muokkaaSuomessa riistaeläimillä on metsästysasetuksella säädetyt rauhoitusajat, jolloin niitä ei saa metsästää. Metsästykseen tarvitaan lupa tai lupia. Suomessa tärkeimmät riistaeläimet ovat hirvi, metsäjänis, rusakko, metsäkauris, kanadanmajava, monet sorsalinnut, metso, teeri, pyy, riekko ja sepelkyyhky.
Seuraavassa on lueteltu Suomen lain mukaiset riistaeläimet ja yleiset rauhoitusajat. Laissa on useita poikkeuksia rauhoitusaikoihin:[1][2]
Nisäkkäät
muokkaa- villikani rauhoitettu 1.4.–31.8.
- metsäjänis rauhoitettu 1.3.–31.8.
- rusakko rauhoitettu 1.3.–31.8.
- orava rauhoitettu 1.3.–31.10.
- euroopanmajava rauhoitettu 1.5.–19.8.
- kanadanmajava rauhoitettu 1.5.–19.8.
- susi rauhoitettu poronhoitoalueella 1.4.–30.9., muualla aina.
- tarhattu naali
- kettu rauhoitettu Lapin maakunnassa 1.5.–31.7. ja muualla maassa 15.4.–31.7.
- karhu rauhoitettu.
- mäyrä rauhoitettu 1.4.–31.7.
- kärppä rauhoitettu 1.4.–31.7.
- hilleri
- saukko rauhoitettu.
- näätä rauhoitettu 1.4.–31.7.
- ahma rauhoitettu.
- ilves rauhoitettu.
- itämeren norppa rauhoitettu 1.1.–15.4. (pyyntilupia ei myönnettylähde?)
- kirjohylje rauhoitettu.
- halli rauhoitettu 1.1.–15.4.
- villisika Ympäri vuoden 25. helmikuuta 2016 alkaen. Naarasta, jolla on saman vuoden porsaat ei saa tappaa 1.3.–31.7.
- kuusipeura rauhoitettu 1.2.- syyskuun viimeinen perjantai.
- saksanhirvi rauhoitettu 1.2.- syyskuun viimeinen perjantai.
- japaninpeura rauhoitettu 1.2.- syyskuun viimeinen perjantai.
- metsäkauris Metsäkaurisuros rauhoitettu 1.2.–15.5. ja 16.6–31.8. sekä naaras ja saman vuoden vasa 1.2–31.8
- hirvi rauhoitettu Kuusamon ja Taivalkosken kunnissa sekä Lapin maakunnassa 1.1.–31.8. ja 21.9.– lokakuun toinen perjantai sekä muualla maassa 1.1.– lokakuun toinen perjantai
- valkohäntäpeura rauhoitettu 1.2.- syyskuun viimeinen perjantai.
- metsäpeura rauhoitettu 1.2.- syyskuun viimeinen perjantai.
- mufloni rauhoitettu 1.2.–31.8.
Linnut
muokkaa- Hanhet
- kanadanhanhi Suomessa rauhoitettu 1.1.–20.8. kello 12.00 saakka.
- merihanhi Suomessa rauhoitettu 1.1.–20.8. kello 12.00 saakka.
- metsähanhi Suomessa rauhoitettu 1.1.–20.8. kello 12.00 saakka.
- Sorsat
- heinäsorsa Suomessa rauhoitettu 1.1.–20.8. kello 12.00 saakka.
- tavi Suomessa rauhoitettu 1.1.–20.8. kello 12.00 saakka.
- haapana Suomessa rauhoitettu 1.1.–20.8. kello 12.00 saakka.
- jouhisorsa Suomessa rauhoitettu 1.1.–20.8. kello 12.00 saakka.
- heinätavi Suomessa rauhoitettu 1.1.–20.8. kello 12.00 saakka.
- lapasorsa Suomessa rauhoitettu 1.1.–20.8. kello 12.00 saakka.
- punasotka Suomessa rauhoitettu 1.1.–20.8. kello 12.00 saakka.
- tukkasotka Suomessa rauhoitettu 1.1.–20.8. kello 12.00 saakka.
- Muut
- haahka Suomessa naarashaahka ja sen saman vuoden poikanen rauhoitettu 1.1.–20.8. kello 12.00 saakka. Uroshaahka rauhoitettu 1.1.–31.5.
- alli Suomessa rauhoitettu 1.1.–31.8.
- telkkä Suomessa rauhoitettu 1.1.–20.8. kello 12.00 saakka.
- tukkakoskelo Suomessa rauhoitettu 1.1.–31.8.
- isokoskelo Suomessa rauhoitettu 1.1.–31.8.
- riekko Suomessa rauhoitettu Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjanmaan, Ruotsinkielisen Pohjanmaan, Keski-Suomen, Oulun, Kainuun ja Lapin riistanhoitopiirien alueella Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia lukuun ottamatta 1.11.–9.9. sekä Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa 1.4.–9.9. ja muualla maassa koko vuoden.
- kiiruna Suomessa rauhoitettu Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa 1.4.–9.9. ja muualla maassa koko vuoden.
- pyy Suomessa rauhoitettu 1.11.–9.9.
- teeri Suomessa rauhoitettu 1.11.–9.9.
- metso Suomessa rauhoitettu 1.11.–9.9.
- peltopyy Suomessa rauhoitettu 1.11.–9.9.
- fasaani Suomessa rauhoitettu 1.3.–31.8.
- nokikana Suomessa rauhoitettu 1.1.–20.8. kello 12.00 saakka.
- lehtokurppa Suomessa rauhoitettu 1.1.–20.8. kello 12.00 saakka.
- sepelkyyhky Suomessa rauhoitettu 1.11.–9.8.
Lähteet
muokkaa- ↑ Metsästyslaki 28.6.1993/615 §5 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Metsästysasetus 12.7.1993/666 §24 (Arkistoitu – Internet Archive)
Kirjallisuutta
muokkaa- Erkki Lahti. Hullut metsot - tutkittua tietoa erä- ja kalamiehiä askarruttavista kysymyksistä, ilmiöistä ja uskomuksista. Myllylahti 2005.
- Neraal, Helena: Hirvi keittiössä. Suuri riistaruokakirja. ((Elg & co: en viltkokebok, 2013.) Suomentanut Jutta Jarvansalo) Helsinki: Minerva, 2014. ISBN 978-952-312-046-4
- Marcus Wikman. Lumijälkiopas. Metsästäjäin keskusjärjestö 2005.
- Nummi, Petri, Väänänen, Veli-Matti, Alatalo, Rauno. Jahtimailla 1-3 (kirjasarja). Weilin Göös 2004.
- Harto Linden, Martti Hario, Marcus Wikman. Suomalainen riista. Edita 2000.
- Petri Nummi, Veli-Matti Väänänen. Riistanhoito. Metsälehti Kustannus 2000.
- Harto Lindén, Martti Hario, Marcus Wikman, Aslak Ermala. Riistan jäljille. Edita 1996.
- Taavetti, Harri, Peltomäki, Jari. Metsästäjän lintuopas. Metsästäjäin keskusjärjestö 2005.