Rickard Falkvinge
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Piraattipuolueiden tulokset (pitäisi päivittää ja kannattaisi mainita lähinnä ne maat, joissa piraateilla on ollut kansanedustajia tai meppejä (Tšekki, Saksa, Islanti). Lisäksi tarvitsisi ajantasaisia lähteitä |
Rickard "Rick"lähde? Falkvinge (s. 21. tammikuuta 1972 Göteborg, Ruotsi) on ruotsalainen tietotekniikkayrittäjä ja Piratpartietin perustanut poliitikko.
Vuosina 1993–1995 Falkvinge opiskeli Chalmersin teknillisessä korkeakoulussa ja kuului samoihin aikoihin Maltillisen kokoomuksen nuorisoliittoon. Valmistuttuaan hän työskenteli Microsoftilla josta hän siirtyi myöhemmin pienemmän ohjelmistoyrityksen johtajaksi. Lopulta Falkvinge erosi kokonaan ryhtyäkseen täyspäiväiseksi Piratpartietin puheenjohtajaksi. Nykyään puolue on jäsenmäärältään Ruotsin kolmanneksi suurin sosiaalidemokraattien ja Maltillisen kokoomuksen jälkeen.lähde? Piratepartiet osallistui myös viime europarlamenttivaaleihin jossa se sai 7,13 % äänistä ja yhden paikan.lähde?
Falkvingen esimerkki tekee parhaillaanmilloin? läpimurtoa eri puolilla Eurooppaa. Ainakin Alankomaissa, Bulgariassa, Espanjassa, Italiassa, Itävallassa, Puolassa, Saksassa, Suomessa ja Sveitsissä on omat piraattipuolueet. Ruotsin lisäksi Saksan Piratenpartei osallistui vuoden 2009 eurovaaleihin saaden 0,9 % äänistä, muttei vielä yhtään edustajaa.lähde?
Lähteet
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- Falkvingen blogi (englanniksi)