Kuninkuusravit

suomalainen ravikilpailu
(Ohjattu sivulta Ravikuninkuus)

Kuninkuusravit on Suomessa vuodesta 1924 lähtien[1] (vuosia 1934–1937 sekä 1940–1942 ja 1944 lukuun ottamatta) järjestetty ravikilpailu, johon osallistuvat suomenhevosoriit ja -tammat. Nykyisin oriit kilpailevat ravikuninkaan ja tammat ravikuningattaren tittelistä erillisissä lähdöissä. Kilpailu ei ole avoinna ruunille, joille järjestetään nykyisin Ylivieskassa omat Ruunaruhtinas-kilpailut.[2]

Teivon kuninkuusravit 2011.

Kuninkuusravit ovat kaksipäiväiset ja kilpailussa juostaan kolme eri matkaa (2 100 m, 1 609 m ja 3 100 m). Ensimmäisenä päivänä juostaan 2 100 m ja toisena päivänä 1 609 m sekä päätösmatkana 3 100 m. Kokonaiskilpailun voittavat parhaan yhteisajat juosseet hevoset. Ravikuninkaan tai -kuningattaren tittelin voittavan hevosen ei siis välttämättä tarvitse voittaa yhtään osakilpailua. Esimerkiksi vuoden 2012 kilpailussa kruunattiin ravikuninkaaksi Erikasson, jonka sijoitukset osakilpailuissa olivat 2., 3. ja 3.

Suomen Hippos ry järjestää kuninkuusravit yhdessä kilpailuihin luvan saaneen jäsenseuran kanssa. Kilpailut järjestetään heinä-elokuussa, ja kilpailupaikkaa vuorotellaan eri puolilla Suomea. Kuninkuusravit on noussut yhdeksi Suomen suurimmista yleisötapahtumista. 2000-luvulla kilpailuja on seurannut paikan päällä keskimäärin yli 50 000 katsojaa.

Historiaa

muokkaa
 
Ori Eri-Aaroni Turun Kuninkuusraveissa vuonna 1939.
 
Tamma Helätin ja ohjastaja Lauri Kokko Kouvolan Kuninkuusraveissa vuonna 1964.

Kuninkuusravien edeltäjänä voidaan pitää Suurta orikilpailua, jota alettiin järjestämään valtionajojen yhteydessä jo vuonna 1884. Se lakkautettiin vuoden 1923 kilpailujen jälkeen ja ensimmäiset viralliset kuninkuusravit pidettiin heti seuraavana vuonna.[3] Kuninkuusravit oli kuitenkin saanut alkunsa jo 1913, jolloin Pohjois-Hämeen Hippos järjesti Tampereella ”Kuninkuusajojen” nimellä kulkeneet ravikilpailut. Voittajaksi kruunattiin liikemies Vihtori Seppälän ohjastama ori Peikko. Kilpailujen oli tarkoitus jatkua vuosittain Tampereen Hippoksella, mutta ensimmäisen maailmansodan puhkeamisen aiheuttama taloudellinen epävarmuus johti siihen, että Tampereen Kuninkuusajot järjestettiin ainoastaan kerran.[4] Suuren orikilpailun jatkajaksi vuonna 1924 perustetut Kuninkuusravit pidettiin aluksi seitsemän kertaa Lahden raviradalla, jonka jälkeen kilpailu alkoi kiertämään eri puolilla maata.

Vuoteen 1948 saakka tammat ja oriit kilpailivat samassa sarjassa, ja myös tamma voitiin kruunata ravikuninkaaksi. Näin tapahtui viidesti: Reippaan-Liisu voitti tittelin vuonna 1925 ja Tomu neljä kertaa peräkkäin vuosina 1930–1933. Tämän jälkeen kilpailun säännöt muuttuivat vuoteen 1956 asti siten, että mikäli tamma saavutti paremman kokonaisajan kuin ori, se kruunattiin erillisistä sarjoista huolimatta ravikuninkaaksi. Säännön voimassaoloaikana ainoa ravikuninkaan tittelin saavuttanut tamma oli Suhina vuonna 1956.[5]

Suurimpia menestyjiä

muokkaa

Oriit Vieteri, Vekseli ja Viesker ovat kukin voittaneet ravikuninkuuden viidesti, tamma Tomu sekä oriit Ero-Lohko ja Patrik neljä kertaa. Suhina kruunattiin kolme kertaa ravikuningattareksi (1955, 1957–1958) ja kerran ravikuninkaaksi (1956). Valomerkki voitti ravikuningattaren tittelin neljä kertaa.[1]

Hevoskasvattajista menestyksekkäin on Pentti Savolainen, jonka kasvatit ovat saavuttaneet tittelin yhteensä 13 kertaa.[6]

Kuninkuusravit 1924–

muokkaa
 
Kuninkuusravit vuonna 2018.

Tammat kilpailivat vuoteen 1946 asti ravikuninkaan tittelistä yhdessä oriiden kanssa. Vuoteen 1956 saakka kruunattiin ravikuningatar myös ravikuninkaaksi, mikäli sen voittoaika oli nopeampi kuin oriiden kilpailussa. Tammat on taulukossa merkitty tähdellä.

Vuosi Paikkakunta Rata Kuningas Ohjastaja Kuningatar Ohjastaja Yleisömäärä
1924 Lahti Lahden vanha ravirata Huovi Evert Järvinen 00
1925 Lahti Lahden vanha ravirata *Reippaan-Liisu Kyösti Massinen 00
1926 Lahti Lahden vanha ravirata Murto Kauko Eestilä 00
1927 Lahti Lahden vanha ravirata Kirri Viljam Mattila 00
1928 Lahti Lahden vanha ravirata Pamun-Humu Fritz Buttenhoff 01 800
1929 Lahti Lahden vanha ravirata Murto Kauko Eestilä 00
1930 Lahti Lahden vanha ravirata *Tomu Frans Vanhatalo 00
1931 Helsinki Käpylän ravirata *Tomu Frans Vanhatalo 00
1932 Tampere Tampereen Hippos *Tomu Frans Vanhatalo 01 300
1933 Seinäjoki Seinäjoen ravirata *Tomu Frans Vanhatalo 02 800
1938 Viipuri Kelkkalan ravirata Lohdutus Toivo Pohjala 01 500
1939 Turku Kupittaan ravirata Lohdutus Toivo Pohjala 04 100
1943 Seinäjoki Seinäjoen ravirata Eri-Aaroni Arvi Räikkönen 09 200
1945 Tampere Tampereen Hippos Valokas Oiva Laine 15 000
1946 Lahti Lahden vanha ravirata Eri Matti Liikkanen 12 500
1947 Helsinki Käpylän ravirata Eri-Vili Jalmari Haaja 10 000
1948 Joensuu Joensuun vanha ravirata Eri-Vili Jalmari Haaja Ilo Urho Ali-Mäkilä 15 000
1949 Turku Kupittaan ravirata Akapeetus Jukka Perttula Murrokas Arvo Surakka 19 000
1950 Pori Porin ravirata Akapeetus Jukka Perttula Esta Pekka Lohioja 19 000
1951 Seinäjoki Seinäjoen ravirata Akapeetus Jukka Perttula Vilkku Risto Kähärä 17 988
1952 Kouvola Kouvolan ravirata Amor Bertel Hakalax Lilli Markku Olenius 20 000
1953 Tampere Tampereen Hippos Amor Bertel Hakalax A.K. Tyttö Henrik Holmbäck 16 000
1954 Oulu Äimäraution ravirata Erkko Olof Westerlund A.K. Tyttö Henrik Holmbäck 15 000
1955 Lappeenranta Lappeenrannan vanha ravirata Erkko Olof Westerlund Suhina Antti Hämylä 25 000
1956 Riihimäki Riihimäen ravirata *Suhina Antti Hämylä 17 000
1957 Kokkola Kokkolan vanha ravirata Erkko Olof Westerlund Suhina Antti Hämylä 15 000
1958 Lahti Lahden vanha ravirata Ero-Lohko Kaarlo Partanen Suhina Antti Hämylä 13 000
1959 Kuopio Kuopion vanha ravirata Ero-Lohko Kaarlo Partanen Sato-Satu Pentti Yli-Houhala 19 500
1960 Helsinki Käpylän ravirata Ero-Lohko Kaarlo Partanen Sato-Satu Tuomo Mäkelä 11 500
1961 Vaasa Vaasan ravirata Ero-Lohko Kaarlo Partanen M.T. Sutka Tauno Jortikka 12 000
1962 Jyväskylä Jyväskylän Hippos Ihme-Toti Asko Vertanen Sato-Satu Tuomo Mäkelä 14 000
1963 Turku Kupittaan ravirata Eri-Poika Lauri Kontio Eri-Hotti Lauri Malinen 11 000
1964 Kouvola Kouvolan ravirata Askare Viljo Keskinen Helätin Lauri Kokko 13 133
1965 Seinäjoki Seinäjoen ravirata Puhemies Allan Korpi Helätin Lauri Kokko 16 000
1966 Pori Porin ravirata Riuska Adam Arponen Helätin Lauri Kokko 15 000
1967 Kuopio Kuopion vanha ravirata Uusi-Veto Martti Isosalo Marinka Veikko Kalliosalo 13 298
1968 Forssa Pilvenmäen ravirata Uusi-Veto Martti Isosalo Karina Antti Metsola 16 885
1969 Oulu Äimäraution ravirata Forte Ville Pernaa Marinka Veikko Kalliosalo 15 309
1970 Helsinki Käpylän ravirata Forte Ville Pernaa Tella Veikko Okkola 16 190
1971 Vaasa Vaasan ravirata Alo-Valo Veikko Suikki Tella Veikko Okkola 17 000
1972 Pori Porin ravirata Alo-Valo Veikko Suikki Tella Veikko Okkola 17 372
1973 Kouvola Kouvolan ravirata Vieteri Kaarlo Partanen Ilori Risto Lanki 21 210
1974 Lahti Lahden vanha ravirata Vieteri Kaarlo Partanen Riuskan-Tyttö Martti Törnvall 32 796
1975 Seinäjoki Seinäjoen ravirata Eri-Teräs Antti Hannula Tarja-Tuulikki Eino Könönen 30 000
1976 Jyväskylä Killerin ravirata Vieteri Kaarlo Partanen Riuskan-Tyttö Martti Törnvall 28 000
1977 Lappeenranta Lappeenrannan ravirata Vieteri Kaarlo Partanen Viluma Aila Wägg 28 793
1978 Tampere Teivon ravirata Vieteri Kaarlo Partanen Aiheen-Ilo Helge Tuurinkoski 28 754
1979 Mikkeli Mikkelin ravirata Vekseli Pentti Savolainen Lenita Hannu Nyman 38 444
1980 Pori Porin ravirata Vekseli Pentti Savolainen Pimari Unto Järveläinen 22 117
1981 Oulu Äimäraution ravirata Vekseli Pentti Savolainen Hipo Tapio Perttunen 25 137
1982 Kuopio Kuopion ravirata Vekseli Pentti Savolainen Puhetyttö Seppo Ristimäki 29 000
1983 Turku Metsämäen ravirata Vireeni Allan Korpi Hulpu Reino Salmela 22 984
1984 Joensuu Joensuun ravirata Vekseli Pentti Savolainen Vekkuliina Pentti Savolainen 26 195
1985 Kaustinen Kaustisen ravirata Vireeni Allan Korpi Vekkuliina Pentti Savolainen 30 715
1986 Tornio Laivakankaan ravirata Vireeni Ilkka Korpi Vekkuliina Pentti Savolainen 40 165
1987 Lahti Jokimaan ravirata Vekke Reijo Borgström Valomerkki Antti Teivainen 35 461
1988 Forssa Pilvenmäen ravirata Patrik Risto Lanki Valomerkki Antti Teivainen 27 541
1989 Seinäjoki Seinäjoen ravirata Patrik Risto Lanki Valomerkki Antti Teivainen 42 115
1990 Kouvola Kouvolan ravirata Patrik Risto Lanki Valomerkki Antti Teivainen 37 666
1991 Jyväskylä Killerin ravirata Patrik Risto Lanki Totina Aki Antti-Roiko 40 106
1992 Helsinki Vermon ravirata Ponseri Anssi Niininen Vipu Sakari Vanha-Rauvola 36 676
1993 Lappeenranta Lappeenrannan ravirata Pette Harri Koivunen Vipu Sakari Vanha-Rauvola 29 588
1994 Oulu Äimäraution ravirata Pette Harri Koivunen Luisteri Antti Teivainen 26 093
1995 Tampere Teivon ravirata Rikhart Pekka Vilpponen Luisteri Antti Teivainen 36 196
1996 Mikkeli Mikkelin ravirata Viesker Kaarlo Ahokas I.P. Sukkula Heikki Parviainen 39 260
1997 Ylivieska Keskisen ravirata Viesker Kaarlo Ahokas Vintar Rainer Björkroth 38 540
1998 Kuopio Kuopion ravirata Viesker Kaarlo Ahokas Uja Risto Tupamäki 46 213
1999 Pori Porin ravirata Viesker Kaarlo Ahokas I.P. Sukkula Heikki Parviainen 47 109
2000 Joensuu Joensuun ravirata Viesker Kaarlo Ahokas I.P. Sukkula Heikki Parviainen 48 654
2001 Turku Metsämäen ravirata Santeri Dahlia Jukka-Pekka Kauhanen V.H. Suvitar Ari Moilanen 49 318
2002 Kaustinen Kaustisen ravirata Santeri Dahlia Jukka-Pekka Kauhanen Turotuuli Ari Hartikainen 51 570
2003 Lahti Jokimaan ravirata Apassi Markku Nurmi V.H. Suvitar Ari Moilanen 53 390
2004 Rovaniemi Mäntyvaaran ravirata Apassi Markku Nurmi V.H. Suvitar Ari Moilanen 47 696
2005 Seinäjoki Seinäjoen ravirata Santeri Dahlia Jukka-Pekka Kauhanen Milia Veli-Erkki Paavola 57 728
2006 Forssa Pilvenmäen ravirata Saran Salama Tapio Perttunen B. Helmiina Reijo Borgström 59 751
2007 Kouvola Kouvolan ravirata Saran Salama Tapio Perttunen B. Helmiina Reijo Borgström 60 574
2008 Jyväskylä Killerin ravirata Saran Salama Tapio Perttunen Velin Vinke Antti Teivainen 49 250
2009 Lappeenranta Lappeenrannan ravirata Patrikin Muisto Jouko Tarvainen I.P. Vipotiina Pertti Puikkonen 46 100
2010 Oulu Äimäraution ravirata A.T. Eko Eero Hakkarainen I.P. Vipotiina Pertti Puikkonen 46 334
2011 Tampere Teivon ravirata Villihotti Ari Moilanen I.P. Vipotiina Pertti Puikkonen 45 906
2012 Mikkeli Mikkelin ravirata Erikasson Harri Koivunen Sirun Valpuriina Jouni Törmänen 52 018
2013 Kuopio Kuopion ravirata Erikasson Harri Koivunen Marimin Arto Hammar 58 960
2014 Pori Porin ravirata Köppinen Ari Moilanen Mokomani Jukka-Pekka Kauhanen 32 471
2015 Joensuu Joensuun ravirata Jokivarren Kunkku Jorma Kontio Saaga S Matti Nisonen 46 618
2016 Turku Metsämäen ravirata Vitter Mika Forss Saaga S Matti Nisonen 54 078
2017 Helsinki Vermon ravirata Köppinen Ari Moilanen Saaga S Matti Nisonen 50 450
2018 Rovaniemi Mäntyvaaran ravirata Costello Risto Tupamäki Akaasia Markku Hietanen 51 180
2019 Lahti Jokimaan ravirata Tähen Toivomus Henri Bollström Vieskerin Virva Mika Forss 59 208
2020 Seinäjoki Seinäjoen ravirata Evartti Santtu Raitala Virin Camilla Hannu Torvinen 04 021
2021 Seinäjoki Seinäjoen ravirata Evartti Santtu Raitala Suven Sametti Tapio Perttunen 15 003
2022 Forssa Pilvenmäen ravirata Evartti Santtu Raitala Suven Sametti Tapio Perttunen 45 625
2023 Kouvola Kouvolan ravirata Parvelan Retu Hannu Torvinen Lumi-Oosa Harri Kotilainen 40 382
2024 Jyväskylä Killerin ravirata V.G. Voitto Ari Moilanen Suven Sametti Tapio Perttunen
2025 Oulu Äimäraution ravirata
2026 Tampere Teivon ravirata
2027 Lappeenranta Lappeenrannan ravirata
2028 Kauhava Power Parkin ravirata
Vuosi Paikkakunta Rata Kuningas Ohjastaja Kuningatar Ohjastaja Yleisömäärä

Lähteet

muokkaa
  1. a b Hippos.fi; arkistoversio Internet Wayback Machine 29. toukokuu 2011
  2. Ruunaruhtinaskilpailu info Ravikeskus Keskinen. Viitattu 16.2.2024.
  3. Pesu, Vili: Raviurheilun maailma, s. 188–189. Ranua: Mäntykustannus, 2008. ISBN 978-952-57121-1-7
  4. Tampereen ravitoiminnan vaiheita (arkistoitu sivu) Teivon ravirata. Arkistoitu 30.8.2009. Viitattu 26.2.2013.
  5. Ravikuninkaat Suomen Hippos. Viitattu 26.2.2013.
  6. Suomenhevonen pitää pintansa 1.8.2007. Kaleva. Viitattu 26.2.2013.

Kirjallisuutta

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa