Radio Rapu
Radio Rapu oli maaliskuussa 2014 toimintansa aloittanut paikallinen nettiradio. Kanavan ohjelmasisältö keskittyi talouden ja politiikan keskusteluun ja kommentointiin.[1] Kanava oli Suomen ensimmäinen kaupallinen puheradio.[2] Kanavan päätoimittajana toimi Aki Pulli[3]
Radio Rapu | |
---|---|
Oikeaa puhetta |
|
Perustettu | 1. maaliskuuta 2014 |
Lopettanut | 21. marraskuuta 2016 |
Mediatiedot | |
Omistaja | Oneiric Oy |
Radio Ravun omisti Oneiric Oy, jonka yhtenä omistajana on liikemies Timo Uusi-Kerttula.[4]
Keväällä 2014 Radio Rapu tavoitti 40 000 internet-kuulijaa viikossa.[2] 12 ensimmäisen toimintaviikkonsa aikana kanava keräsi yhteensä 500 000 nettikuulijaa. Sen lisäksi kanavalla on ollut perinteisen FM-taajuuden kuulijoita pääkaupunkiseudulla, kun se on toiminut FM-taajuuksilla.[5][6]
Historia ja toiminta
muokkaaAlkuvuonna 2014 Radio Rapu toimi yhteistyössä Uusi Suomi -verkkolehden kanssa.[7] Yhteistyö päättyi kesäkuussa 2014.lähde? Yhtiö ilmoitti joukkorahoitushankkeesta, jossa se keräsi varoja toimittajien palkkoihin.[8] Kampanja ei kerännyt riittävästi tukijoita läpimenoa varten.[9]
Kanavan toimintaa pyörittävä yhtiö haastoi Yleisradion markkinaoikeuteen elokuussa 2014, koska Yle Puhe -kanava mainostaa itseään sloganilla ”Suomen ainoa puheradio”, vaikka se ei haasteen mukaan ole totta.[10] Asia sovittiin oikeuden ulkopuolella joulukuussa 2014.[11]
Kanavan toimitiloihin murtauduttiin syyskuussa 2014, ja kanava epäili tiedotteessaan murron takana olevan Venäjän kybersodankäyntiin liittyvät toimet.[12] Murron tekijä ei ole selvinnyt. Timo Uusi-Kerttula piti murtoa ja verkkohyökkäyksiä varoituksena sekä kehotuksena lopettaa Venäjä- ja Ukraina-uutisointi.[13]
Radio Rapu suunnitteli vuonna 2014 yhteistyötä journalistiryhmän kanssa, joka aikoi perustaa venäjänkielisen uutisportaalin tukemaan Venäjän federaation toimittajien sananvapautta. Projekti keräsi tarkoitukseen rahoitusta Kickstarter-joukkorahoituspalvelussa.[14][15] Vuoden 2014 loppuun mennessä radio ei kuitenkaan ollut aloittanut lupailemaansa toimintaa.
Radio Rapu lopetti keväällä 2016 juonnetut lähetyksensä ja ajoi varsinaisen toimintansa alas. Oneiric Oy oli jättänyt toimilupahakemuksen pääkaupunkiseudulle Viestintävirastolle tammikuussa 2016, mutta jäi lopulta ilman toimilupaa.[16]
Kanavan 400 watin lähetin oli Hanasaaressa toimivan Helsingin Energian B-voimalaitoksen 150 metriä korkeassa piipussa.[17]
Kanavasta vastanneen Oneiric oy:n toiminta lakkasi marraskuussa 2016.[18] Kanavan verkkosivusto lakkasi toimimasta syksyllä 2018.[19]
Juontajat
muokkaaKanavan ensimmäiset juontajat olivat Wallu Valpio ja Lilli Earl.[20][21] Mikael Jungner aloitti keväällä 2015 viikoittaisen Sometunti-ohjelman juontamisen kanavalla.[22]
Lähteet
muokkaa- ↑ Puheradio – Radio Rapu. Oikeaa puhetta jokamiesluokanstartup.fi. Arkistoitu 13.4.2014. Viitattu 9.4.2014.
- ↑ a b Kaupallinen puheradio linnoittautuu studioon hs.fi. 15.4.2014. Viitattu 16.4.2014.
- ↑ Aki Pulli Ravun päätoimittajaksi radiorapu.com. 26.1.2016. Viitattu 12.2.2016.
- ↑ Toimilupa kiinnostaa Radio Rapua Mediamonitori. 18.12.2015.
- ↑ Radio Rapu tarjoaa kesällä uran ja kokemusta harjoittelijoille mynewsdesk.com. 28.5.2014. Viitattu 28.5.2014.
- ↑ Analoginen Radio Rapu historiaan – Nettiradio jatkaa 24/7 radiorapu.com. 21.8.2015. Viitattu 12.2.2016.
- ↑ Puheradio Rapu kajahtaa myös ulalle mediamonitori.fi. 16.1.2014.
- ↑ Salaperäinen Radio Rapu kerää joukkorahaa mediaviikko.fi. 29.1.2014. Arkistoitu 1.2.2014. Viitattu 29.1.2014.
- ↑ Radio Rapu – oikeaa puhetta / Radio Rapu—right talk fundedbyme.com. Arkistoitu 25.3.2014. Viitattu 25.3.2014.
- ↑ Radio Rapu on haastanut Yleisradion markkinaoikeuteen marmai.fi. 11.8.2014. Viitattu 11.8.2014.
- ↑ Rapu ja Yleisradio sopivat kiistansa radiorapu.com. 19.12.2014. Viitattu 19.12.2014.
- ↑ Venäläisvastaiseen radioon murtauduttiin Helsingissä – Venäjä asialla? verkkouutiset.fi. 19.9.2014. Viitattu 20.9.2014.
- ↑ Suomalaisradiosta levitettiin Venäjällä propagandaa – joutui verkkoiskujen sarjan kohteeksi kioski.yle.fi. 8.5.2015. Viitattu 11.5.2015.
- ↑ Venäjän opposition ääni kuuluville Suomen kautta. deski.fi. 19.8.2014. Arkistoitu 18.10.2014. Viitattu 19.8.2014.
- ↑ Radioasema kaavailee lähetyksiä Venäjälle – ”Putin-kritiikki kuuluviin” mtv.fi. 19.8.2014. Arkistoitu 19.8.2014. Viitattu 19.8.2014.
- ↑ Toivonen, Tero: Radio Rapu ajaa toimintoja alas Mediamonitori. 28.4.2016. Viitattu 5.1.2019.
- ↑ Hanasaaren piipusta uutisääntä Helsinkiin mediamonitori.fi. 14.8.2014. Viitattu 19.8.2014.
- ↑ Oneiric oy YTJ. Viitattu 30.8.2020.
- ↑ radiorapu.com Wayback Machine. Viitattu 30.8.2020.
- ↑ Radio Rapu hakee joukkorahoitusta – 1 300 eurolla voi ostaa oman ohjelma-ajan marmai.fi. 29.1.2014. Viitattu 30.1.2014.
- ↑ Yksityinen puhekanava hakee joukkorahoitusta – oman radioshow’n saa 1 300 eurolla yle.fi. 30.1.2014. Viitattu 30.1.2014.
- ↑ Jungner vahvistamaan Ravun tiimiä mediamonitori.fi. 12.1.2015. Viitattu 16.1.2015.
Aiheesta muualla
muokkaa- Radio Ravun kotisivut
- Radio Rapu Twitterissä
- Radio Rapu TuneInissä (Arkistoitu – Internet Archive)
Yle | |
---|---|
Bauer Media Group | |
Nelonen Media | |
NRJ Finland | |
Keskisuomalainen | |
Muut | |
Lakkautetut asemat |
|