Raamatunkäännökset
Raamattu on käännetty useammalle kielelle kuin mikään muu kirja. Juutalainen raamattu Tanakh, joka vastaa suurin piirtein protestanttista Vanhaa testamenttia, kirjoitettiin alun perin hepreaksi, lukuun ottamatta joitakin arameaksi kirjoitettuja osia Danielin, Esran ja Jeremian kirjoissa. Uusi testamentti on yleisimpien käsitysten mukaan kirjoitettu alun perin koinee-kreikaksi, joskin jotkut tutkijat katsovat, että jotkut osat siitä olisi kirjoitettu alun perin joko kokonaan tai osittain arameaksi ennen kreikankielistä käännöstä. Yhtenä esimerkkinä on pidetty Johanneksen evankeliumin ensimmäisen luvun alkua, jota on pidetty kreikankielisenä käännöksenä arameankielisestä hymnistä.
Lähestymistapoja
muokkaaRaamatun kääntämisessä voidaan käyttää erilaisia lähestymistapoja:
- Formaalinen ekvivalenssi (sanatarkka kääntäminen)
- Dynaaminen ekvivalenssi (sanonnan ajatuksen tai vaikutuksen kääntäminen)
- Merkityksen kääntäminen
- Idiomaattinen kääntäminen
- Parafraasi (toisin sanoin sanominen)
Mielipiteet vaihtelevat suuresti sen suhteen, mikä menetelmistä olisi paras Raamatun viestin esittämiseen täsmällisimmin. Monet Raamattua tutkivat ovat sitä mieltä, että menetelmistä kannattaa hyödyntää useita samanaikaisesti. Esimerkiksi hyvin sanatarkka käännös voi olla hyödyllinen tutkittaessa yhden sanan tai aiheen merkitystä, kun taas muita menetelmiä voidaan hyödyntää tavoitellessa pidemmän tekstin alkuperäistä merkitystä asiayhteydessään.
Käännös ei kuitenkaan koskaan voi olla täysin yhtäläinen alkutekstin kanssa, se on aina tulkinta jossa pyritään vastaavuuteen, ekvivalenttisuuteen.[1]
Historia
muokkaaAntiikin aika
muokkaaEnsimmäisiä Tooran tekstien käännöksiä tehtiin ensimmäisen pakkosiirtolaisuuden aikana Babyloniassa, kun arameasta alkoi tulla juutalaisten yleiskieli. Kun suurin osa ihmisistä puhui arameaa eikä enää ymmärtänyt hepreaa, Tooraa käännettiin Targumeiksi eli arameankielisiksi käännöksiksi, jotta tavallinen kansa voisi ymmärtää Tooraa, kun sitä luettiin synagogissa.
Yksi tunnetuimmista Vanhan testamentin käännöksistä, Septuaginta, syntyi 200-luvulla eaa. Suurin osa Tanakhia oli tuolloin edelleen hepreaksi. Juutalaisia kerääntyi kuitenkin paljon Egyptiin, johon Aleksanteri Suuri oli perustanut nimeään kantavan Aleksandrian kaupungin. Yhteen aikaan kolmannes kaupunkilaisista oli juutalaisia. Nämä juutalaiset puhuivat edelleen enimmäkseen arameaa, mutta monet alkoivat kreikkalaistua niin sanotuiksi helleenisiksi juutalaisiksi. Ptolemaios II Filadelfos palkkasi joukon juutalaisia (eri lähteiden mukaan 15–70 (kreikan septuaginta) henkeä), jotka osasivat sekä hepreaa että koinee-kreikkaa. Kääntäjät tuottivat Septuagintan.
Origeneen Heksapla vertaili kuutta eri Vanhan testamentin käännöstä rinnakkain. Näihin kuuluivat edellä mainittujen lisäksi muun muassa Aquila Sinopelaisen ja Symmakhos Ebioniitin käännökset. Kanoninen kristillinen Raamattu koottiin vuonna 325 Nikean kirkolliskokouksessa.
Hieronymuksen Vulgata ajoittuu vuosille 382 ja 420. Hieronymusta edeltäneitä latinankielisiä käännöksiä kutsutaan nimellä Vetus Latina. Niissä muun muassa Vanha testamentti oli käännetty Septuagintasta alkutekstien sijaan. Hieronymus alkoitti uudistamalla näitä varhaisempia latinankielisiä käännöksiä, mutta päätyi suorittamaan käännöksen suoraan heprean- ja kreikankielisistä alkuteksteistä niin paljon kuin mahdollista.
300-luvulla Wulfila käänsi Uuden testamentin gootin kielelle. 400-luvulla Pyhä Mesrob käänsi koko Raamatun armenian kielelle. Samalla ajalle ajoittuvat syyrian-, koptin-, etiopian- ja georgiankieliset käännökset.
Keskiaika
muokkaaKeskiajalla varsinkaan Vanhan testamentin kääntämistä ei pidetty suotavana. Keskiajalta on kuitenkin peräisin joitakin katkelmallisia muinaisenglanninkielisiä käännöksiä, tunnetuimpana kadonnut Kunnianarvoisan Bedan tekemä käännös Johanneksen evankeliumista. Hänen kerrotaan tehneen käännös hieman ennen kuolemaansa noin vuonna 735. Vanhaksi yläsaksaksi käännetty Matteuksen evankeliumi ajoittuu vuoteen 748. Kaarle Suuri tilasi Alcuinilta uuden version Vulgatasta. Käännös vanhalle kirkkoslaaville ajoittuu 800-luvun loppupuolelle.
Alfred Suuri laittoi joukon kansankielisiä raamatunkatkelmia kiertämään vuoden 900 tienoilla. Näihin kuului osia Pentateukista, kuten kymmenen käskyä, joista tuli osa Alfredin lakeja. Noin vuonna 990 valmistui kokonainen käännös neljästä evankeliumista muinaisenglannilla, länsisaksin murteella. Näitä kutsutaan Wessexin evankeliumeiksi
Paavi Innocentius III julisti kirkon ulkopuoliset raamatunkäännökset pannaan vuonna 1199 vastaiskuna kataarien ja waldensialaisten harhaopeille. Toulousen ja Tarragonan kirkolliskokoukset tekivät raamatunkäännösten omistamisesta laitonta vuonna 1234.
Tunnetuin keskienglantilainen raamatunkäännös Wycliffen Raamattu vuodelta 1383 perustui Vulgataan. Oxfordin kirkolliskokous julisti sen pannaan vuonna 1408. Unkarilainen hussilaisten Raamattu ilmestyi 1400-luvulla, ja vuonna 1478 valmistui espanjalainen käännös Valencian murteella.
Reformaatio ja uuden ajan alku
muokkaaTyndalen Raamattu vuodelta 1526 kohtasi suuren vastustuksen, ja William Tyndale vangittiin vuonna 1535 Vanhan testamentin käännöksestään. Froschauerin Raamattu vuodelta 1531 ja Lutherin Raamattu vuodelta 1534 olivat merkittävä osa uskonpuhdistusta. Niiden molempien osia ilmestyi jo pitkin 1520-lukua. Katolinen Jacques Lefèvre d'Étaplesin vuonna 1530 julkaisema Raamattu jopa edelsi ajallisesti protestanttisia käännöksiä.
Reformaation myötä kansankielisten käännösten tekeminen vapautui, ja kaikki merkittävimmät eurooppalaiset kielet saivat pian omat käännöksensä. Jesuiittojen suorittama lähetystyö johti siihen, että Raamattu käännettiin 1600-luvulla myös useille Uuden Maailman kielille.
Nykykäännökset
muokkaaRaamattu on edelleen maailman käännetyin kirja. Vuonna 2004 vähintään yksi Raamatun kirja oli käännetty 2 377 kielelle kaikkiaan 6 900 SIL Internationalin luettelemasta kielestä. Näihin kuuluu 665 afrikkalaista, 585 aasialaista, 414 oseanialaista, 404 Latinalaisen Amerikan ja Karibianmeren, 209 eurooppalaista ja 75 pohjois-amerikkalaista kieltä. Näin Raamattu on periaatteessa saatavilla kokonaan tai osittain 98 prosentille maailman väestöstä. United Bible Societies avustaa 600 uuden käännöksen tekemisessä.
Luettelo raamatunkäännöksistä
muokkaaAfrikaans
muokkaaRaamattu käännettiin afrikaansin kielelle vuonna 1933, ja se uudistettiin vuonna 1953. Sen käänsi eteläafrikkalainen raamattuseura Bybelgenootskap van Suid Afrika.
Englanti
muokkaaMerkittävimpiä käännöksiä:
- King James Bible 1611
- Quaker Bible 1764
- Thomson's Translation 1808
- Joseph Smith Translation of the Bible 1830
- Webster's Revision 1833
- Brenton's English Translation of the Septuagint 1851
- Ferrar Fenton Bible 1853
- Young's Literal Translation 1862
- Julia E. Smith Parker Translation 1876
- Darby Bible 1890
- Revised Version 1895
- American Standard Version (ASV) 1901
- Revised Standard Version (RSV) 1952
- Revised Standard Version Catholic Edition (RSV-CE) 1966
- New English Bible (NEB) 1970
- New American Standard Bible (NASB) 1971
- Good News Bible (GNB) 1976
- New International Version (NIV) 1978
- New King James Version (NKJV) 1982
- Revised English Bible (REB) 1989
- New Revised Standard Version (NRSV) 1989
- 21st Century King James Version (KJ21) 1991
- American King James Version (AKJV) 1999
- Recovery Version (RcV) 1999
- Original Bible Project tai Symmetrical Bible (OBP) 2003
- Today's New International Version (TNIV) 2005
- World English Bible (WEB) 2006?
- Green's Modern King James Version (MKJV)
- New World Translation of the Holy Scriptures 2013
Espanja
muokkaaEnsimmäinen kokonainen käännös alkukielistä espanjaksi oli Casiodoro de Reinan Biblia del Oso vuodelta 1569.
- Biblia Alfonsina, 1280.
- Biblia del Duque de Alba, 1430.
- Antiguo Testamento del rabino Salomón, 1420.
- Antiguo Testamento de traductor anónimo, 1420.
- Nuevo Testamento de Francisco de Enzinas, 1553.
- Nuevo Testamento de Juan Pérez de Pineda, 1556.
- Reina o "Biblia del Oso" (RV), 1569, uudistettu 1602 (Cipriano de Valera).
- Biblia del padre Scío de San Miguel, 1793.
- Versión Moderna, 1893.
- Biblia de Petisco y Torres Amat, 1825.
- Nuevo Testamento versión hispanoamericana, 1916.
- Biblia Nácar-Colunga, 1944.
- Biblia Bóver-Cantera, 1947.
- Nuevo Testamento de monseñor Straubinger, 1948.
- Nuevo Testamento traducción del Nuevo Mundo, 1963. Käännetty englannista.
- Biblia de Jerusalén, 1966.
- Biblia traducción del Nuevo Mundo, 1967. Käännetty englannista.
- Biblia de Editorial Labor, 1968.
- Biblia edición pastoral para Latinoamérica, 1972.
- La Biblia de editorial Herder, 1975.
- Nueva Biblia Española, 1976.
- Biblia Interconfesional, 1978.
- Dios Habla Hoy o Versión Popular (DHH), 1979.
- La Biblia al Día, 1979.
- Biblia el libro del pueblo de Dios, 1980.
- Nuevo Testamento de la Universidad de Navarra, 1983.
- Biblia de las Américas (BLA), 1986.
- Biblia, versión revisada por un equipo de traductores dirigido por Evaristo Martín Nieto. 1989.
- Biblia Casa de la Biblia, 1992.
- Biblia del Peregrino, 1993.
- Nuevo Testamento versión Recobro, 1994.
- Nueva Versión Internacional (NVI), 1999.
- Nuevo Testamento traducción de Pedro Ortiz, 2000.
- Nuevo Testamento la Palabra de Dios para Todos (PDT), 2000.
- Biblia traducción en lenguaje actual (TLA), 2003.
- Biblia la Palabra de Dios para Todos (PDT), 2005.
Italia
muokkaaEnsimmäinen painettu käännös italian kielelle oli Malermin Raamattu vuonna 1471.
Pohjoissaame
muokkaaPohjoissaame on puhutuin saamelaiskieli, ja sitä puhutaan Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Uusi testamentti käännettiin ensimmäisen kerran pohjoissaameksi vuonna 1840. Korjattu käännös Uudesta testamentista sekä Vanha testamentti julkaistiin yhtenäisenä Raamattuna vuonna 1895. Käännöksen kieli oli kuitenkin vaikeasti ymmärrettävää vanhaa saamea, eikä yhtenäisen kirjakielen puuttuessa käännöstä hyväksytty kaikissa valtioissa. Suomen saamelaisten kannalta erityisen hankalaa oli voimakas norjan vaikutus kielessä. Päätös uuden käännöksen tekemisestä tehtiin 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Lopulta lähes 20 työvuoden jälkeen uusi raamatunkäännös valmistui pohjoissaameksi keväällä 2019, ja se otettiin virallisesti käyttöön 1. syyskuuta 2019. Sen kielimuoto on hyväksytty kaikissa kolmessa valtiossa, joissa pohjoissaamea puhutaan. Käännöstyöryhmän mukaan uuden raamatunkäännöksen kirjallinen kieli yhdistää eri maiden saamelaisia ja vahvistaa heidän identiteettiään sekä laajentaa saamen puhujien sanavarastoa.[2][3][4]
Vuonna 2019 päättyneen käännöstyön kielitieteellinen johtaja oli Oulun yliopiston saamen kielen emerituslehtori Tuomas Magga. Työtä hallinnoi Norjan Pipliaseura.[2][4]
Ruotsi
muokkaaEnsimmäisen ruotsinkielisen raamatunkäännöksen määräsi toimitettavaksi Kustaa Vaasa, joka käännytti Ruotsin katolisuudesta protestanttisuuteen.
- Gustav Vasas bibel - tilannut Kustaa Vaasa
- Karl XIIs bibel - tilannut Kaarle XII
- Normalupplagan
- Helge Åkessons översättning
- 1917 års bibelöversättning - käytössä vuoteen 2000
- Nya Världens bibelöversättning - Jehovan todistajien käännös
- David Hedegårds översättning - vain Uusi testamentti
- Bo Giertz översättning - vain Uusi testamentti
- Svenska folkbibeln (1998)
- Bibel 2000 - uusin virallinen käännös, sisältää myös Vanhan testamentin apokryfikirjat
- Nya Levande Bibeln - vain Uusi testamentti
- Svenskbibel - vain Uusi testamentti
- Svenska folkbibeln 2014 - Uusi testamentti ja Psalmit
Saksa
muokkaaEnsimmäinen saksankielinen raamatunkäännös oli Martti Lutherin tekemä. Uusi Testamentti julkaistiin vuonna 1522 ja koko Raamattu vuonna 1534. Tällä oli suuri vaikutus paitsi Saksan kirjakielen kehittymiselle, myös muille raamatunkäännöksille eri puolilla Eurooppaa.
Suomi
muokkaa- Se Wsi Testamenti (Mikael Agricola) (1548), painoksesta riitti kaikkiin noin 125 silloiseen Suomen kirkkoon yksi kappale, joihinkin kouluihin, rikkaille ja kuninkaalle.
- Biblia, Se on Coco Pyhä Raamattu Suomexi (1642), painos 1 200 kappaletta. Käännös alkoi vuonna 1604 kuningas Kaarle IX käskystä.
- Wanhan Biblian revisio (1683/85)
- Biblia (1776)
- Biblian revisio (Koetusraamattu) (1859)
- Uusi testamentti niin sanottu Väliaikainen käännös (1913)
- Pyhä Raamattu (1933/38)
- Suomen ev.lut. seurakuntaliiton käännös (1937/1948), Uusi testamentti ja Psalmit
- Aapeli Saarisalon Uuden testamentin suomennos (1969)
- Uusi testamentti nykysuomeksi (1972)
- Elävä uutinen (Uusi testamentti) (1977)
- Toivo Koilon käännös (1980), Uusi testamentti, käännös Textus Receptuksesta
- Uusi kirkkoraamattu (1992)
- Jumalan Kansan Raamattu (Uuras Saarnivaaran käännös) (1992)
- Uuden maailman käännös (Jehovan todistajien käännös 1995, 2018)
- Psalmit Septuagintan mukaan (2010), Suomen Ortodoksisen kirkon käyttöönottama psalttarin käännös.
- Raamattu Kansalle (2012)
- Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon käännös (2017)
- Tuomas Leväsen Arameankielinen Uusi testamentti Suomeksi (2000-luku)
- Uusi testamentti 2020, Pipliaseura
Viro
muokkaaEnsimmäinen vironkielinen raamatunkäännös Piibli Ramat on peräisin vuodelta 1739[7]. Käännöksen teki Anton Thor Helle suurelta osalta Pohjois-Viron, erityisesti Harjumaan, murteiden pohjalta. Tuorein vironkielinen raamatunkäännös on vuodelta 1997.
Suomalaisten raamatunkäännöstyö eri kielille
muokkaaVuonna 1812 aloittanut Suomen Pipliaseura on varhaisin Raamattuja kääntävä järjestö Suomessa. Sen suurin yksittäinen hanke yhdessä Raamatunkäännösinstituutin kanssa on käännöstyö 12:lle Venäjän alueella puhuttavalle suomensukuiselle kielelle. Suomessa on tehty myös Wycliffe Raamatunkääntäjät -lähetysjärjestön kautta käännöstyötä vuodesta 1972 lähtien ja tällä hetkellä suomalaisia kääntäjiä siinä toimii 90 henkilöä.
Suomalaisen Raamatunkäännösinstituutin käännöstyönä valmistuneita teoksia:
- Udmurtin kieli: Uusi Testamentti (Vyl Sizjon) (1997), Raamattu (Biblija) (2013)
- Karjalan kieli:
- Aunuksenkarjala eli livvi: Uusi Testamentti (Uuzi Sana) (2003)
- Vienankarjala: Uusi Testamentti (Uuši Šana) (2011)
- Vepsän kieli: Uusi Testamentti (Uz Zavet) (2006)
- Ersämordvan kieli: Uusi Testamentti (Od Vejsenluv) (2006)
- Marin kieli:
- Niittymarin kieli: Uusi Testamentti (U Sugyn) (2007), koepainos 5 000 kpl, ISBN 9789525634129
- Vuorimarin kieli: Uusi Testamentti (U Sogon) (2014)
- Komisyrjäänin kieli: Uusi Testamentti (Vyl Kösjysöm) (2008)
Lähteet
muokkaa- ↑ Jarmo Kiilunen, Kuinka Raamattua käännetään, Helsingin yliopisto
- ↑ a b Perttu Ruokakangas: Raamattu käännettiin pohjoissaameksi Yle.fi, uutiset. 27.8.2019. Viitattu 27.8.2019.
- ↑ Piplia 3/2019 piplia.fi. Viitattu 7.5.2020.
- ↑ a b c d e Suomen Pipliaseura → Vähemmistökielet piplia.fi. Viitattu 7.5.2020.
- ↑ a b Bibal daihe Basse Čala. Det Norske Bibelselskap, 1988. ISBN 82-541-0133-7
- ↑ Bassi Čala Biibbal. Biibbalsearvi, 2019. ISBN 978-951-577-539-9
- ↑ Viron kirjallisuusmuseon arkisto (Arkistoitu – Internet Archive)