Puolustusvoimien Ruokahuollon Palvelukeskus

Puolustusvoimien Ruokahuollon Palvelukeskus (lyhenne PURU) oli Pääesikunnan alainen sotilaslaitos, joka tuotti valtakunnallisesti ateriapalvelut Suomen puolustusvoimille. Sen vuosittainen budjetti oli noin 59 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä keskuksen esikunta ja varuskuntaruokalat (entiset muonituskeskukset, muke) mukaan lukien yhteensä noin 550 henkeä.

Palvelukeskus toimi Tammisaaressa, Jämsässä, Helsingissä, Kajaanissa, Kauhavalla, Keuruulla, Kontiolahdella (Kontiorannassa), Siilinjärvellä, Lahdessa, Lappeenrannassa, Kankaanpäässä, Hattulassa, Riihimäellä, Rovaniemellä, Sodankylässä, Säkylässä, Tampere, Jyväskylässä, Turussa, Kirkkonummella ja Kouvolassa (Valkealassa).

Laitoksen esikunta sijaitsi Kuopiossa Bioteknia-rakennuksessa. Palvelukeskuksen johtajana perustamisesta asti toimi elintarviketieteiden maisteri Ritva Paavonsalo.

Laitos toimi 1.1.2006 ja 31.12.2011 välisen ajan.

Muunto osakeyhtiöksi

muokkaa

Puolustusvoimien ravitsemuspalvelut päätettiin valtiovallan taholta yhtiöittää ja Eduskunta päätti osakeyhtiön perustamisesta joulukuussa 2011. Uusi yhtiö aloitti toimintansa vuoden 2012 alussa nimellä Leijona Catering Oy ja sen toimitusjohtajaksi nimettiin Paavonsalo.

Katso myös

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.