Puoluetuki
Puoluetuki on puolueiden toimintaansa yhteiskunnan varoista saama avustus.
Suomessa
muokkaaSuomessa puoluetuki on puoluelaissa säädetty avustus, jota jaetaan eduskunnassa edustettuina oleville puolueille niiden kansanedustajapaikkojen lukumäärän mukaisessa suhteessa. Puoluetukea voivat saada myös eduskunnan ulkopuoliset puolueet, joiden kannatus edellisissä eduskuntavaaleissa on ollut vähintään kaksi prosenttia; niille myönnettävän tuen suuruus vastaa yhtä kolmasosaa yhden edustajanpaikan oikeuttamasta tukisummasta. Puoluetuen myöntää valtioneuvosto ja sen käyttöä valvoo Valtiontalouden tarkastusvirasto.[1] Ennen vuotta 2016 sitä valvoi oikeusministeriö.
Suomen eduskunta hyväksyi puoluetuen 14. joulukuuta 1966 äänin 127–53 ja se otettiin käyttöön vuoden 1967 alusta lukien. Asiaa olivat ajaneet niin sanotut kansanrintamapuolueet eli SDP, Keskustapuolue ja SKDL. Aloitteen puoluetuesta kirjoitti keskustapuolueen eduskuntaryhmän sihteeri Seppo Sarlund.[2] Malli yhteissummaltaan 10 miljoonan markan suuruiselle puoluetuelle saatiin Ruotsista. Vakavarainen sitoutumaton porvarilehdistö jäi puoluetuen ulkopuolelle. Vastustajat arvostelivat puoluetukea voimakkaasti, koska samaan aikaan vähennettiin tai poistettiin kokonaan avustuksia monilta niiden mielestä tärkeiltä ryhmiltä. Myös puolueiden virkakoneistojen vallan pelättiin kasvavan vaarallisesti. Pääministeri Rafael Paasio puolestaan piti valtion rahoitusta puolueille tärkeänä kansanvallan tehokkaan toteutumisen kannalta. Puoluetukea puolustettiin yleisesti myös sillä, että avoin rahoitus karsii pois hämäräperäisen varainhankinnan. Vuosina 2008–2010 puoluetuen määrä oli 36 miljoonaa euroa (varsinainen puoluetuki 18 000 000 euroa ja tiedotustoiminnan ja viestinnän tukeminen eli lehdistötuki 18 000 000 euroa).[3][4]
Vuonna 1972 tehdyn, Lex Vennamona tunnetun puoluelain täydennyksen mukaan sellaisessa tilanteessa, jossa yli puolet jonkin puolueen vaaleissa valituista kansanedustajista eroaa vaalikauden aikana puolueesta ja perustaa uuden puolueen, siirtyy tälle uudelle puolueelle kansanedustajien määrää vastaava osuus alkuperäisen puolueen puoluetuesta. Lain muuttaminen liittyi Veikko Vennamon johtaman SMP:n hajoamiseen, jota muut puolueet halusivat edistää. Lex Vennamo kumottiin vuonna 2015 hallitukseen nousseiden perussuomalaisten toiveesta. Samalla lakiin tehtiin uusi lisäys, jonka mukaan puoluetukea voitaisiin myöntää myös eduskunnan ulkopuolisille puolueille.[5]
Perussuomalaiset vaativat pitkään tuntuvia leikkauksia puoluetukeen. Vuoden 2010 lopulla puoluetukea käsiteltäessä kannatustaan lisänneet Perussuomalaiset eivät kuitenkaan vastustaneet esitettyä summaa. Eduskuntaryhmän johdon mukaan suullinen esitys jäi tekemättä, koska esitys oli hukassa A4-paperin kääntöpuolella.[6]
Suomessa maksetaan Luxemburgin jälkeen EU:n toiseksi eniten puoluetukea äänestäjää kohti. Saksalaisen talouslehti Wirtschaftswochen tekemän selvityksen mukaan suomalaispuolueet saivat puoluetukea 12,25 euroa äänestäjää kohden. Kaikkien EU-maiden keskiarvo on vain 3,73 euroa.[7]
Poliittisia nuorisojärjestöjä tuetaan samasta opetus- ja kulttuuriministeriön jakamasta kokonaissummasta, josta tuetaan myös ei-poliittisia nuorisojärjestöjä.[8][9]
Muualla
muokkaaKanadassa puoluetuki otettiin käyttöön liberaalien pääministeri Jean Chrétienin aikana. Järjestelmässä puolue saa vuosittain kaksi Kanadan dollaria vuodessa per viimeisissä vaaleissa saamansa ääni. Konservatiivien Stephen Harper ehdotti 2008 ja 2011 puoluetuen lakkauttamissa. Yhtiöiden ja ammattiliittojen lahjoitukset ovat maassa kiellettyjä.[10]
Lähteet
muokkaa- ↑ Puolueiden rahoitus (Arkistoitu – Internet Archive) Vaalit.fi. Viitattu 28.5.2017.
- ↑ Tähti, Tuomas: Seppo Sarlund puhuu! Tuomas Tähti. 14.10.2020. Viitattu 13.11.2020.
- ↑ Puolueiden rahoitus Vaalit.fi. Oikeusministeriö. Arkistoitu 24.4.2011. Viitattu 25.4.2011.
- ↑ Leppänen, Veli-Pekka: Kivääri vai äänestyslippu? Suomen kommunistisen puolueen hajaannus 1964-1970, s. 109. Edita, 1999. ISBN 951-37-2785-8
- ↑ Presidentti vahvisti: Lex Vennamo kumotaan Uusi Suomi 30.12.2015. Viitattu 28.5.2017.
- ↑ Perussuomalaiset selittelivät, miksi esitys puoluetukeen jäi tekemättä Satakunnan Kansa. 14.12.2010. Satakunnan Kansa. Viitattu 17.8.2012.[vanhentunut linkki]
- ↑ Lehti: Suomessa EU:n toiseksi korkein puoluetuki äänestäjää kohden hs.fi.
- ↑ Poliittisten nuorisojärjestöjen avustukset suututtavat Yle 4.4.2012.
- ↑ Kokoomusministeri myönsi nuorilleen yli kuusinkertaisen tuen verrattuna PS-Nuoriin – epäoikeudenmukainen päätös haastetaan oikeuteen Suomen Uutiset 14.4.2016.
- ↑ Canadian PM Stephen Harper urges end to party subsidies BBC.co.uk. 1.4.2011. BBC News. Viitattu 25.4.2011. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Puoluetukea jaetaan yhteensä noin 30 miljoonaa euroa (Arkistoitu – Internet Archive) Turun Sanomat 26.1.2016.