Wikipedia

Post-metal

metallimusiikin tyylilaji

Post-metal on musiikin tyylilaji, joka on sekoitus post-rockia ja metallimusiikkia. Tyylin juuret ovat progressiivisessa rockissa ja industrialissa. Tunnuspiirteitä ovat särökitarat, raskas tunnelma, kappalerakenteiden asteittainen kehitys ja minimaalinen laulun käyttö.

Post-metal
Alkuperä Post-rock • extreme metal • avant-garde • post-hardcore
Alkuperämaa Yhdysvallat Yhdysvallat
Englanti Englanti
Kehittymisen
ajankohta		 1990-luku
Tyypillisiä
soittimia		 sähkökitara
sähköbasso
rummut
syntetisaattori

Post-metalille läheinen tyylilaji on laajempi ja vanhempi taidemetalli, sillä post-metal-yhtyeet nimeävät usein taidemetalliyhtyeet vaikuttajikseen.[1] Hydra Head Recordsin omistaja ja Isis-yhtyeen johtohahmo Aaron Turner nimitti tyylilajia alun perin "ajattelevan ihmisen metalliksi", demonstroiden taidemetallin ja avantgarden yhteyttä yrittämällä ottaa etäisyyttä metallin perinteistä[1]. "Post-metal" on tämän kasvavan musiikkityylin suosituin termi. Post-metalia kutsutaan myös "instro-metaliksi",[2] "postcoreksi" ja laajasti myös lukuisiksi muiksi.

Historia

muokkaa

Aaron Turnerin mukaan kokeelliset yhtyeet, kuten Flying Luttenbachers, The Melvins, Godflesh ja Neurosis laskivat perustuksen post-metal-yhteille osana tunnistettavaa polvea.[1] Siitä huolimatta, että Neurosis ja Godflesh perustettiin varhain ja tuovat esille post-metalille samaisia elementtejä, pitävät tutkijat Isistä yhtyeenä, joka selkeämmin asetti tyylilajin perusteet ja määritelmän albumillaan Oceanic vuonna 2002. [3]

Helmet-yhtyeen albumien Meantime (1992) ja Betty (1994) sanotaan vieroksuneen raskaan musiikin perinteistä konseptia ja toi tyylilajille sen omaleimaisen dropped D -voimagrooven 5/4 tahtilajissa. Niitä voidaan pitää post-metalin pysyvinä tunnuspiirteinä.[4]

Erityispiirteitä

muokkaa

Post-metalia voidaan yksinkertaisesti kuvailla sekoitukseksi post-rockia ja metallia. Määritelmään sisältyvät tyylien keveys ja synkeys: metallimusiikin ja post-hardcoren särökitarat sekä murinavokaalit vasten post-rockin puhtaita ja äänenvärejä etsiviä kitarakuvioita. Kappaleiden tempo vaihtelee hitaasta keskinopeaan, keskittyen enemmänkin äänen sointujen ja sulkujen vaihteluun, lead-kitaroiden riffittelyyn tai tilutukseen, välttäen usein myös kitarasooloja. Post-metalissa on usein modernin metallin ja hardcore punkin epäsointuisuuksia. Niitä on myös havaittavissa Convergen ja Dillinger Escape Planin musiikissa. Tämä osoittaa että post-metal on äänimaailmansa ja juuriensa puolesta verrattavissa enemmän post-rockiin kuin metalliin.

Isis-yhtyeen albumi Panopticon (2004) on valioesimerkki post-metalista: post-rock-elementit ovat ilmeisempiä vastatusten rauhallisten melodioiden ja aggressiivisen säröisten äänimaailmajaksojen välissä. Vastaavia musiikkirakenteita on myös Pelican-yhtyeen vuoden 2006 albumilta The Fire in Our Throats Will Beckon the Thaw, joka keskittyy myös rakenteiden asteittaiseen kehitykseen.

Soitinkokoonpano

muokkaa

Tyypillinen post-metal kokoonpano käsittää kaksi tai kolme kitaraa, bassokitaran, syntetisaattoreita, rumpusetin ja vokalistin.[5] Löytyy myös täysin instrumentaalisia post-metal-yhtyeitä, kuten Pelican. Orkestraaliset väliosat eivät myöskään ole harvinaisia, niitä hyödyntävät töissään erityisesti ryhmät, kuten Cult of Luna, Kayo Dot ja Boris, jotka ovat ottaneet vaikutteita jazzista.

Post-metalin äänimaailma on raskaan matala. Kitarat on usein viritetty niinkin matalalle kuin B:hen.[6] ollen vastaava seitsemänkielisen kitaran kanssa. Post-metalin äänituotanto on usein hyvin tiivis, joten musiikissa on harvemmin niin kutsuttua autotalliyhtyeen tuntua. Tämä sallii vallitsevampien minimalististen osioiden, kuten koskettimien ja puhtaiden kitaroiden kuulua kirkkaammin.

Laulu ja sanoitukset

muokkaa

Post-metalin tuotannon yleinen filosofia on se, että kokonaisuus on tärkeämpi kuin sen osat, siten jokaiselle soittimelle on annettu tasavertainen läsnäolo. Laulu ei ole usein erityisen korkealla säädettyä miksauksessa ja on useissa tapauksissa lähellä hardcore punkia tai metallia, eli syväkurkkuista tai huudettua eikä useinkaan emo-tyylistä kirkunaa tai death metal -tyylistä murinaa. Sanoitukset käsittelevät laaja-alaista kirjoa eri aiheita, usein metafyysisiä, eksistentialistisia tai makroskooppisia vastoin syviä henkilökohtaisia tai allegorisia. Teemat käsittelevät usein poliittista tyytymättömyyttä tai kritiikkiä laumasieluisuutta kohtaan.[7][8][9]

Rakenne

muokkaa

Post-metal määritellään myös rakenteensa mukaan, joka nojaa enemmän post-rockin puoleen kuin metallin: kappaleet tapaavat kehittyä crescendoon tai kliimaksiin – joskus useitakin kertoja kappaleen aikana – rakentuen toistuvan teeman tai sointuvaihdon varaan. Metallissa sen sijaan tarttuu säe-kertosäe-säe-sovitukseen. Kuten Isis-yhtyeen Aaron Turner täsmentää, säe-kertosäe-säe-kertosäe peruskappalemuoto on jotain, mikä on tehty ja uudelleentehty. Turnerin mielestä näyttää merkityksettömältä takertua tuohon rakenteeseen, kun on muitakin alueita tutkittavana.[6] Tämän tuloksena on usein pitkiä kappaleita, yleensä kuudesta yhteentoista minuuttiin.[10] Siten tyypillinen post-metal-kappale ei tavallisesti sovellu radiosoittoon saatikka muuhun kaupalliseen käyttöön. Albumit tehdään yleensä näennäis-konseptimaisiksi, luoden suurimman vaikutuksen kun sitä kuunnellaan kokonaisuutena (Dirge Wings Of Lead Over Dormant Seas)[11]. Samaten ei ole epätavallistä nähdä kirjallisuusvaikutteita albumeilla, kuten Red Sparowesin At the Soundless Dawnilla ja Mastodonin Leviathanilla. Tämä on ilmeisesti se, mikä tekee post-metal-genrestä avantgarden elementin: se asettuu nykyaikaisen klassisen musiikin ja minimalismin ideoiden tasalle samoilla linjoilla kuin Steve Reich (eli toistaa tai laajentaa tiettyä teemaa) ja John Cage, samaan aikaan metalliskenen kanssa.

Tyypillinen post-metal-kappale alkaa yksinäisellä kitarakuviolla mutta rakentuu pian yli kuusijäsenisen yhtyeen rinnakkaiseen soittoon, kuten esimerkiksi Cult of Lunan kappaleessa "Genesis", albumilta The Beyond. Samaten post-metal kappale voi loikata suoraan musiikkiin särön ja aggression näkyessä jo heti alussa, nyökkäyksenä genren ilmeiselle metallielementille. Tämän kaltaiset kappaleet haastavat tyylilajin määritteen, mutta suuri osa sisältää puhtaita väliosia ja taukoja, usein osana kappaleen rakentumista. Sopivina esimerkkeinä toimii Isiksen "False Light" albumilta Oceanic, Pelicanin "Australasia" albumilta Australasia tai Maudlin of the Well:n "Monstrously Low Tide" albumilta Leaving Your Body Map.

Post-metalin elementtejä löytyy myös metallista, metalcoresta ja hardcore punkista, kuten myös muutoin sovinnaisuuksia seuraavien yhtyeiden julkaisuista. Esimerkiksi Norma Jean -yhtyeen Bless the Martyr and Kiss the Child -albumilla on kaksi esimerkkiä post-metalista: "Pretty Soon, I Don't Know What, but Something is Going to Happen" ja "Organized Beyond Recognition". Toiset hardcore punk -yhtyeet viittoilevat välillä post-metalin puoleen joillain kappaleillaan, lähinnä rakenteidensa puolesta. Esimerkkeinä käyvät yhtyeet Envy ("Chain Wandering Deeply"), Eden Maine ("Disformasiya") ja Converge ("Jane Doe"). Monet yhtyeet myös lisäävät albumeilleen yhden tai useamman "eeppisen" kappaleen, yleensä juuri ne ovat verrattavissa post-metaliin.

Live-esiintymiset

muokkaa

Tyylilajina post-metalia pidetään usein "luonnostaan tylsänä live-näkökulmasta."[12] Joidenkin yhtyeiden on nähty "soittavan samoja sointuja uudelleen ja uudelleen,"[12] jättäen pois studioäänitteillä kuultavat tunnelmalliset tasot. Jotkut yhtyeet pystyvät kuitenkin luomaan energisen live-tilanteen ja saamaan aikaan niin kutsuttuja hetkellisiä mosh pitejakin.

Kritiikki

muokkaa

Koska post-metal on suhteellisen uusi tyylilaji ja sitä edustaa vain pieni joukko artisteja, arvostelijat ja harrastajat ovat usein kyseenalaistaneet erillisen musiikkiluokituksen tarpeen. Jotkut näkevät post-metal-luokan turhana, sillä monet post-metaliksi luokitellut yhtyeet hyödyntävät monia elementtejä, jotka ovat vastaavia doom metaliin, progressiiviseen metalliin, sludge metaliin ja stoner metaliin. Toiset kuitenkin väittävät, että nämä elementit on muunneltu tarpeeksi etäälle noista alkuperäisistä tyylilajeista, mikä luo tarpeen omalle, eriävälle luokitukselleen. Pelicanin Trevor de Brauw on sanonut, että vaikka heidän musiikissaan on yhtäläisyyksiä metallimusiikkiin, hän ei pidä Pelicania metalliyhtyeenä. Brauw sanoo, että ymmärtää sen, kuinka ihmiset kutsuvat Pelicanin tyyliä instrumentaaliksi, post-metaliksi tai metalcoreksi, mutta hänen mielestään Pelicanilla on enemmän yhtäläisyyksiä punkiin tai hardcoreen.[13]

Merkittäviä post-metal-yhtyeitä

muokkaa

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ a b c Jon Caraminica, The alchemy of art-world heavy metal, The New York Times (englanniksi). Luettu 1. huhtikuuta 2007.
  2. ↑ An Interview with Donny, Rob, Benny, and Augie of Tides..., StonerRock.com (englanniksi). Luettu 1. huhtikuuta 2007
  3. ↑ Ed Thompson, In the Absence of Truthin arvostelu (englanniksi). Luettu 1. huhtikuuta 2007.
  4. ↑ HELMET Rediscovery, X-Press Online (englanniksi). Luettu 1. huhtikuuta 2007.
  5. ↑ Callisto offical biography
  6. ↑ a b Pamela Porosky, Aaron Turner and Michael Gallagher interview, Guitar Player (englanniksi). Luettu 1. huhtikuuta 2007.
  7. ↑ Cult of Luna sanoituksia (katso Salvation)
  8. ↑ Isis sanoituksia (katso Panopticon)
  9. ↑ Callisto sanoituksia
  10. ↑ Tästä esimerkkinä toimii Pelican-yhtyeen albumi The Fire in Our Throats Will Beckon the Thaw
  11. ↑ Niko Määttä, Dirge - Wings Of Lead Over Dormant Seas review @ Imperiumi (suomeksi) 2007.
  12. ↑ a b Shehzaad Jiwani, LIVE: Isis Take Fans On Sludgy Ride, ChartAttack (englanniksi). Luettu 22. huhtikuuta 2007.
  13. ↑ Mike Diver, Pelican: "We're neither trend setters nor trend followers", Drowned in Sound (englanniksi). Luettu 22. huhtikuuta 2007.

Aiheesta muualla

muokkaa
Metallimusiikin tyylilajit
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Post-metal&oldid=21110491”