Pitäjänmäen sankarihautausmaa
Pitäjänmäen sankarihautausmaa sijaitsee Espoon Mäkkylässä Helsingin rajan välittömässä läheisyydessä, osoitteessa Sotarovastintie 7. Sankarihautausmaaksi alue tuli vuonna 1940. Hautausmaalla lepää 20 pitäjänmäkeläistä sankarivainajaa, jotka ovat kaatuneet vuosina 1940–1944.
Hautausmaan perustaminen
muokkaaPitäjänmäki kuului talvi- ja jatkosodan aikaan vielä Helsingin maalaiskuntaan.[1] Pitäjänmäkeläisille sankarivainajille haluttiin sankarihauta kotikulmille. Helmikuussa 1940 oli jo kaksi vainajaa odottamassa hautausta. Kyläkirkon lähellä maaperä ei ollut kelvollista, mutta Mäkkylän kartanon mailta, kuitenkin läheltä kirkkoa, saatiin sopiva hiekkainen tontti ja Maataloushallitus antoi hautausmaan perustamisluvan. Kun sitten 1940-luvun lopulla kartanon maista lohkottiin rintamamiestaloille tontteja, paljastui, että hautausmaa olikin Espoon kunnan puolella eli väärällä puolen kunnanrajaa. Hautausmaata hoiti ensin vuonna 1910 perustettu yhdistys, Svenska bildningens vänner i Sockenbacka SBV. Helsingin kaupungin hoitoon hautausmaa siirtyi vuonna 1951. Maapohjan omistaa Suomen valtio.[2]
Muistomerkki
muokkaaHautausmaan sankarimuistomerkin on suunnitellut kuvanveistäjä Viljo Savikurki. Muistomerkki on tehty hiotusta Vehmaan punaisesta graniitista ja on kooltaan 115 x 230 cm. Muistomerkissä on teksti Pro Patria 1939–1945 ja se paljastettiin vuonna 1968.[3] Muistomerkki pystytettiin kansalaiskeräyksen turvin.[2]
Lähteet
muokkaa- ↑ Historiaa Pitäjänmäki muistelee. 13.12.2010. Pitäjänmäki seura ry. Arkistoitu 6.12.2016. Viitattu 30.1.2023.
- ↑ a b Sankarihautausmaa Pitäjänmäki muistelee. 13.12.2010. Pitäjänmäki seura ry. Arkistoitu 10.9.2016. Viitattu 30.1.2023.
- ↑ Pitäjänmäen seurakunta Helsingin seurakunnat. Arkistoitu 10.8.2017. Viitattu 9.8.2017.