Pikkupojat
Pikkupojat on vuonna 1986 ensi-iltansa saanut Spede Pasasen elokuva. Elokuva pohjautuu Spede Show’ssa nähtyihin Pikkupojat-sketsien hahmoihin[2]. Tässä elokuvassa on myös Spede Show’sta tuttuja ”naisen logiikka” -kohtauksia.[1] Elokuvan alkupuolella nähdystä kartasta selviää, että tapahtumat sijoittuvat nykyisen Vuosaaren sataman alueelle.lähde?
Pikkupojat | |
---|---|
Elokuvan juliste. |
|
Ohjaaja | Ere Kokkonen[1] |
Käsikirjoittaja | Spede[1] |
Tuottaja |
Spede Pasanen[1] Reija Virolainen (tuotannon johto) |
Säveltäjä | Olli Ahvenlahti[1] |
Kuvaaja |
Juha Jalasti[1] Eero Jaakkola (assistentti) Timo Jalasti (assistentti) |
Leikkaaja | Jyrki Keränen[1] |
Pääosat |
Vesku Simo Spede Hannele Lauri |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi[1] |
Tuotantoyhtiö | Spede-Yhtiöt[1] |
Ensi-ilta | 25. joulukuuta 1986 |
Kesto | 84 min[1] (videona 80 min[2]) |
Alkuperäiskieli | suomi |
Budjetti | 500 000 mk[1] |
Katsojat | 171 545[1] |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Tuotanto
muokkaaSpede käytti tässä elokuvassa vielä kolmannen kerran TV-tekniikan edullisuutta hyväkseen. Elokuva on alkujaan kuvattu lähes kokonaan videonauhalle muutamaa kohtausta lukuun ottamatta ja kopioitu valmiiksi leikattuna elokuvafilmille elokuvateatteriesityksiä varten.[1]
Juoni
muokkaaKesämökkien luvatussa maassa kaikki ovat naapuruksia, vaikka enimmän aikaa riidoissa. Johtaja Hugo Rögstrand käy mökiltä kaupungissa työssä. Sillä välin perheen äiti on tulossa hulluksi yrittäessään pitää kurissa perheen kolmea poikaa. Naapurissa lomailee upseeri Jäpälä ja toisessa mökissä keksijä Yskänen.[1]
Jatkuvat rajariidat ja yhteinen puhelinlinja koettelevat naapurisopua. Pikkupojillakin on osuutensa asiaan, sillä he kilpailevat siitä kuinka monta oikeusjuttua he onnistuvat järjestämään Jäpälän ja Yskäsen välille. Pojat toimimat viestien välittäjinä ja vääristävät naapurusten kommentit pahimman mukaan.[1]
Vesa-Matti Loiri, Spede Pasanen ja Simo Salminen esiintyvät kaksoisrooleissa. He esittävät 6-, 5- ja 4-vuotiaita pikkupoikia, upseeria, poikien isää ja keksijää.[1] Myös Riitta Väisänen on kaksoisroolissa keksijä Yskäsen vaimona ja tyttärenä.
Näyttelijät
muokkaaVesku | … | Make / upseeri Jäpälä |
Simo | … | Väke / keksijä Yskänen |
Spede | … | Kake / johtaja Hugo Rögstrand |
Hannele Lauri | … | Valma Rögstrand-Ylä-Liimanen, "looginen nainen", poikien äiti |
Riitta Väisänen | … | Yskäsen vaimo / Yskäsen tytär Unelma |
Marita Nordberg | … | Jäpälän vaimo |
Satu Silvo | … | Rögstrandin sihteeri |
Marja Korhonen | … | lihakauppias |
Seppo Laine | … | talon räjäyttäjä |
Juhani Kumpulainen | … | talon räjäyttäjä |
Heikki Kinnunen | … | kertoja |
Ere Kokkonen | … | huoltoaseman hoitaja |
neidit Virtanen | … | Jäpälän tyttäret |
Arvioita
muokkaaPikkupoikien ensi-ilta-arviot olivat järjestään murskaavia ja syyttivät Spedeä kustannusten minimoinnista ja kaikinpuolisesta hutiloinnista.[1] Video-oppaassa vuodelta 1994 Bello Romano sanoo, ettei kaikkia yhden idean tv-sketsejä pitäisi venyttää kokoillan elokuvaksi. Hän antaa Pikkupojille yhden tähden viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”huono”.[2]
Lähteet
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- Pikkupojat Internet Movie Databasessa (englanniksi)
- Pikkupojat Elonet.