Pikku Huopalahti
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Pikku Huopalahti (aiemmin myös Vähä-Huopalahti[3], ruots. Lillhoplax) on samannimisen lahden rannalla sijaitseva, pääosin 1990-luvulla rakennettu noin 10 000 asukkaan asuinalue Länsi-Helsingissä. Värikäs alue on jonkinlainen vastaisku 1970-luvun harmaille betonilaatikoille; tyylillisesti se lähestyy niin sanottua Oulun koulun arkkitehtuuria, jota kutsutaan myös huvimajatyyliksi tai "muumitaloiksi". Asuinalue myötäilee merenrantaa. Paciuksenkadun varressa on myös toimistoja, kuten pikaruokaketju McDonald'sin Suomen pääkonttori. Sylinterinmuotoisessa rakennuksessa sijaitsee myös ketjun ravintola.
| Pikku Huopalahti | |
|---|---|
| Lillhoplax | |
 |
|
| Kaupunki | Helsinki |
| Suurpiiri | Läntinen suurpiiri |
| Kaupunginosa nro | 15, 16 ja 29 (osa-alue 162) |
| Pinta-ala | 0,81[1] km² |
| Väkiluku | 7 338[2] |
| Väestötiheys | 9 059 as./km² |
| Osa-alueet | on itse Meilahden, Ruskeasuon ja Haagan osa-alue |
| Postinumero(t) | 00270, 00300 |
| Lähialueet | Meilahti, Vanha Ruskeasuo, Etelä-Haaga, Niemenmäki, Vanha Munkkiniemi |
.jpg)
Alueen itäreunassa Mannerheimintien varressa sijaitsi vuoteen 2005 saakka Tilkan sotilassairaala, jota ympäröi laaja puutarhamainen tontti. Sairaalan poistuttua alueelta myös osa sen entisestä tontista on rakennettu asuntoalueeksi.
Pikku Huopalahti muodostettiin virallisesti osa-alueeksi vuoden 2013 alusta, kun kaupunginhallitus oli tehnyt päätöksen Helsingin alueellisen jaon muutoksista. Se on kuitenkin osa-alueena sikäli poikkeuksellinen, että se käsittää kolmeen eri kaupunginosaan kuuluvia alueita. Pienalue 1 alueen eteläosassa kuuluu Meilahteen, pienalue 2 alueen keskiosassa Ruskeasuohon ja pienalue 3 alueen luoteisosassa Haagaan.[4]
Ennen asuinalueeksi rakentamista alueella sijaitsi muun muassa romuttamoja, autokorjaamoja ja vanhojen tavaroiden kauppoja vaatimattomissa parakeissa. Aluetta kutsuttiin nimellä Köyhien Stockmann ja Romu-Stocka. Nykyisen Pikku Huopalahden puiston keski- ja pohjoisosassa ja viereisten korttelien alueella on aiemmin toiminut myös Pikku-Huopalahden kaatopaikka. Teollisuuden ja kaatopaikan jäljiltä maaperää on aluetta rakennettaessa paikoin puhdistettu ja paikoin kapseloitu suojaavan bentoniitti- tai lentotuhkakerroksen ja maatäytön alle. Tarkemmat tiedot puhdistetuista alueista ja kapseloiduista maista on Helsingin ympäristökeskuksessa.
Pikku Huopalahden keskeinen katu Korppaanmäentie on nimetty Korpas-nimisen talon mukaan. Ruotsin kuninkaan vouti Anders Korp omisti 1560-luvulla tiluksen Huopalahden kylässä ja Korpas-nimi on johdettu hänen sukunimestään.[5]
Luonnehdinta alueesta
muokkaaVuosina 1986–2000 rakennettu Pikku Huopalahti on Suomen mittakaavassa pisimmälle vietyä postmodernismia. Alueella on paljon matalia kolmikerroksisia taloja, intiimejä sisäpihoja, vinoja rakenteita, torneja. Matalat rakennukset sijoittuvat sivukatujen varsille, korkeammat pääväylien Korppaanmäentien, Tilkankadun ja Paciuksenkaaren varrelle.
Reijo Jallinojan suunnittelema Terassitalo[6] on Pikku Huopalahden ainutlaatuinen korkea maamerkki.
Pikku Huopalahden rannat ovat enimmäkseen puistoaluetta paitsi lahden perukassa, jossa sen rannalla on Tilkantori. Haaganpuro laskee Pikku Huopalahteen Tilkantorin länsipuolella, ja sen suu on padottu siten, että paikalle on muodostunut pieni keinotekoinen vesiputous. Tilkantorin läheisyyteen on siirretty myös entinen Tapanilan asemarakennus, joka on asukasjärjestöjen käytössä.
Pikku Huopalahti populaarikulttuurissa
muokkaaHelsinkiläisellä Pariisin Kevät -yhtyeellä on kappale nimeltä ”Pikku Huopalahti”.
Uuno Turhapuro -elokuvissa esiintyvällä Härski Hartikaisen autokorjaamolla tapahtuvat kohtaukset kuvattiin 1970- ja 1980-luvuilla "köyhän miehen Stockalla" Pikku Huopalahden pienteollisuusalueella Kytösuontien varrella.[7]
Lähteet
muokkaa- ↑ Ari Jaakkola: Helsinki alueittain 2013, s. 56. Helsingin kaupungin tietokeskus, 2014. ISBN 978-952-272-649-0 Teoksen verkkoversio.
- ↑ http://www.aluesarjat.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Ausutusnimihakemisto, Kotus.
- ↑ Helsingin kaupunginhallituksen pöytäkirjan liite 26.11.2012: Muutoskohteet Helsingin kaupunki. Viitattu 18.2.2013.
- ↑ Olavi Terho ym. (toim.): Helsingin kadunnimet, s. 155. Helsingin kaupungin julkaisuja 24, 1970, Helsinki.
- ↑ Pikku-Huopalahden terassitalon kutsukilpailu. (ilmestyi Arkkitehti-lehden 3 * 1989 irtoliitteenä) Arkkitehtuurikilpailuja, 1989, nro 6, s. 4–9.
- ↑ Kirsti Lehtomäki (toim.): Leveillä lahkeilla: autot ja liikenne 70-luvulla (Mobilia-vuosikirja 2019), s. 50. Kangasala: Mobilia-säätiö, 2019.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pikku Huopalahti Wikimedia Commonsissa