Peter Benjamin Mandelson, Baron Mandelson (s. 21. lokakuuta 1953 Lontoo) on brittiläinen poliitikko, joka on ollut Tony Blairin hallituksessa, josta hän erosi kahdesti, Euroopan unionin komission kauppapolitiikasta vastaavana komissaarina marraskuusta 2004 sekä yritystoiminnasta ja säätelystä vastaavana ministerinä Gordon Brownin hallituksessa lokakuusta 2008.

Peter Mandelson, 2007

Mandelson opiskeli Oxfordin yliopistossa filosofiaa sekä valtio- ja taloustieteitä. Hän toimi ensimmäisessä Euroopan yhteisöjen nuorisofoorumissa Ison-Britannian valtuuskunnan johtajana Strasbourgissa 1979. Mandelson siirtyi työväenpuolueen kampanja- ja viestintäjohtajaksi 1985 oltuaan maansa ammattiliittojen keskusjärjestön talousasiantuntijana ja television ajankohtaisohjelmien tuottajana. Hän oli Tony Blairin kampanjapäällikkö vuoden 1997 parlamenttivaaleissa.

Hänestä tuli kansanedustaja vuonna 1992, kun hänet valittiin Hartlepoolin vaalipiiristä. Kansanedustajana Mandelson toimi vuoteen 2004 asti, jonka jälkeen hän on toiminut Euroopan komission jäsenenä.

Mandelsonista tuli kauppa- ja teollisuusministeri vuonna 1998 ja seuraavana vuonna hänestä tuli Ison-Britannian Pohjois-Irlannin asioiden ministeri. Mandelsonin johdolla käytiin vuosina 19992001 neuvotteluja, joiden seurauksena Pohjois-Irlantiin perustettiin protestanttien ja katolisten yhteishallitus ja IRA ilmoitti aseidensa poistamisesta. Myös Pohjois-Irlannin poliisivoimat uudistui täydellisesti.

Mandelson joutui eroamaan ensimmäisestä ministerinasemastaan, kun paljastui että hän oli ostanut 1996 asunnon Notting Hillistä Työväenpuolueen miljonäärikansanedustaja Geoffrey Robinsonin antamalla 373 000 punnan korottomalla lainalla.

Tammikuussa 2001 väitettiin että Mandelson oli soittanut sisäministeri Mike O'Brienille intialaisen liikemiehen Srichand Hindujan puolesta, joka haki kansalaisuutta, ja jonka perhe oli pääsponsorina Millennium Domen "Faith Zonessa". Hinduja oli myös Intian hallituksen tutkinnassa Bofors-skandaaliin liittyen. Mandelson erosi 24. tammikuuta 2001, mutta väitti ettei ollut tehnyt mitään väärää.

Euroopan komissaarina toimiessaan Mandelson vietti uudenvuoden 2004 Paul Allenin vieraana hänen huvijahdillaan, vaikka Microsoft oli tuolloin EU:n väärinkäytössyytösten vuoksi tutkittavana.

Pääministeri Gordon Brown ilmoitti 3. lokakuuta 2008 Mandelsonin palaavan hallitukseen taistelemaan maailmanlaajuista finanssikriisiä vastaan. Pian tämän jälkeen The Sunday Times esitti tietoja Mandelsonin lomanvietosta Oleg Deripaskan huvijahdilla Korfulla. Kauppakomissaarina toimiessaan Mandelson oli laskenut kahdesti alumiinitullia, joka koitui Deripaskan eduksi.[1]

Samassa yhteydessä Mandelson sai elinikäisen aatelisarvon Baron Mandelson, of Foy in the County of Herefordshire and of Hartlepool in the County of Durham ja paikan ylähuoneessa.

Lähteet

muokkaa