Perinteinen kiinalainen lääkintä

Perinteinen kiinalainen lääkintä tai puhekielessä kiinalainen lääkintä tai lääketiede on oppi terveyden ylläpitämisestä, sairauksien syistä, ehkäisemisestä ja hoidosta. Se on kokemukseen perustuvaa uskomuslääkintää. Perinteinen lääkintä on kehittynyt tuhansien vuosien aikana Kiinassa, jossa sitä käytetään joko ainoana hoitomuotona tai yhdessä (länsimaisen) lääketieteen kanssa. Sen käyttö on levinnyt länteen todistetuilta osiltaan virallisen lääketieteen osaksi, todistamattomilta osiltaan uskomuslääkintänä.

Perinteinen kiinalaisen lääketieteen lääkkeitä myyvä liike Hongkongissa.

Perinteisen kiinalaisen lääkinnän hoitomuotoja käytetään lähes kaikkiin sairauksiin, jotka lääketiede tuntee. Lisäksi hoitoja voidaan käyttää moniin elimistön oireiden hoitoon, joita tiede ei määrittele sairaudeksi.

Lääketieteilijöiden näkemyksiä

Terveyssosiologian professori Markku Myllykankaan mukaan ei ole olemassa "kiinalaista lääketiedettä" sen enempää kuin "suomalaista lääketiedettä", vaan on olemassa toisaalta "lääketiede" ja toisaalta eri kulttuurien lää­ke­tie­tee­seen ja näyt­töön pe­rus­tu­mat­to­mia lääkintätapoja.

Stakesin tiedottajalääkäri Martti Teikarin mukaan perinteinen kiinalainen lääkintä tuli länteen 1970-luvulla, kun Mao Zedong käytti sitä kulttuurivallankumouksensa poliittisiin tarkoituksiin, "länsimaisen hapatuksen vastustamiseen", esittelemällä akupunktuurin tuottamia "ihmeparantumisia", vaikka hän ja kommunistit yleisemminkään eivät itse siihen uskoneet. Teikari korostaa, että vuosituhansien hoitoperinne ei todista tehoa, koska vaihtoehtojen puuttuessa riittää mikä tahansa toivoa luova hoito.

Teikarin mukaan esimerkiksi akupunktion teho on osoitettu leikkauksiin ja syöpälääkityksiin liittyvässä pahoinvoinnissa ja hammaskivussa. Lihavuuden, tupakoinnin lopettamiseen ja tinnitukseen akupunktiosta ei ole apua ja muusta näyttö on ristiriitaista tai puutteellista. Lumevaikutuksen lisäksi akupunktiolla on suoraa vaikutusta keskushermostoon. Teikari kertoo, että kiinalaisen lääkinnän opin mukaan akupunktiossa hoidetaan kaiken pahan takana olevaa demonista tuulta.

Perinteisen kiinalaisen lääkinnän oppi

Kiinalaisen lääkinnän perusperiaate on, että hoidetaan ihmistä kokonaisuutena, kun taas (länsimainen) lääketiede hoitaa sairautta.

Kiinalaisen lääkinnän teoria ja käytäntö pohjautuu noin 200–300 eaa. laadittuun kirjaan Huangdi neijing (黄帝内經 "Huangdin sisäinen klassikko"), joka on perusteos kiinalaisen lääkinnän opista ja ihmiskehon toiminnasta.

Huangdi neijing koostuu neljästä osasta, Suwen (素問 "yksinkertaisia kysymyksiä"), Lingshu (靈樞 "henkinen napa"), Taisu (太素 "suuri perusta") ja Mingtang (明堂 "kirkas sali"). Suwen sisältää kiinalaisen lääkinnän diagnoosimenetelmien ja hoitomuotojen teoreettisen perustan. Lingshu käsittelee akupunktiota yksityiskohtaisesti.

Toisin kuin länsimaiset saman ajan terveyttä, sairautta ja lääkintää käsittelevät kirjat, Huangdi neijing ei ole alan harjoittajien mielestä koskaan vanhentunut vaan se on yhä kiinalaisen lääkinnän opintojen perusteos. Sen sisältämä kokonaisvaltainen lääkinnän teoria todistaa, että jo tuohon aikaan kiinalaisella lääketieteellä oli takanaan pitkä historia.^lähde?

Vuonna 1973 Mawangduista (Changsha, Hunan) löydettiin kolme hautaa, joista haudasta 3 (168 eaa.) löydettiin joukko varhaisimpia kopioita sekä tunnetuista että tähän asti tuntemattomista teoksista. Kirjojen joukossa oli 14 lääkintää käsittelevää teosta kaikista neljästä lääkintää luokasta, jotka on mainittu Hanshun (漢書 Hànshū, Han-dynastian kirja, 111 jaa.) bibliografisessa tutkielmassa, joka perustuu Han-dynastian kuninkaallisen kirjaston kirjaluetteloon.

Klassikot (醫經 yījīng):

• Zubi shiyi mai jiu jing (Jalkojen ja käsivarsien yhdentoista meridiaanin polttamisen eli moksibustion klassikko)
• Yinyang shiyi mai jiu jing (11 yinyang -meridiaanin polttamisen klassikko, osat 1 ja 2)
• Maifa (Meridiaanimalli).
• Yinyang mai sihou (Yinyang-meridiaanien kohtalokkaat oireet).

Reseptikokoelmat (jingfang):

• Wushier bingfang (Reseptit 52 vaivalle, varhaisin tunnettu kiinalaisen farmakologian teksti).

Makuukamaritutkielmat (房中 fángzhōng, "huoneen sisäinen"):

• He yinyang (Yinin ja yangin liitto),
• Yangshengfang (Elämän ravitsemisen ohjeita)
• Zaliaofang (Erilaisten parannusten reseptejä)
• Shiwen (Kymmenen kysymystä)
• Tianxia zhidao tan (Taivaan alle ulottuvan tien luento)

Kuolemattomuuden menetelmät ja reseptit (shenxian, hengen transendenssi)

• Qugu-shiqi (Viljojen hylkääminen ja qin syöminen)
• Daoyin tu (Kuvitettu daoyin – qigong-menetelmiä)
• Taichan shu (Sikiökehityksen kirja).
• Za jin fang (Erilaisten talismaanien ohjeet).

Löydetyt teokset ovat täydentäneet ja tarkentaneet kuvaa kiinalaisen lääkinnän kehityksestä.

Teoreettinen perusta

Kiinalaisen lääkinnän juuret ovat vuosituhansia vanhassa kiinalaisessa kulttuurissa ja sen kosmologian periaatteissa. Tämä on vaikuttanut tapaan, jolla lääkinnässä tarkastellaan ihmistä.

Yin-yang

Pääartikkeli: Yin-yang

Yin ja yang ovat vastakohtapari, jonka avulla asioita verrataan toisiinsa. Kyseessä on suhteellisuutta kuvaava käsite. Yin-yang -jakoa sovelletaan kaikilla tasoilla:

• Anatomia: kehon sisäiset osat ovat yin, ulkoiset osat yang; viisi zangia yin ja kuusi futa yang; jänteet ja luut yin ja iho yang jne.
• Fysiologia: qin varastointi on yin ja toiminta yang
• Patologia: muutoksen kaksi toimintatapaa
• Diagnoosi: oireyhtymien luonteen kuvaus
• Hoito: Kaiken hoidon perusta on yin-yang -tasapainon palauttaminen

Viisi elementtiä

Pääartikkeli: Viisi elementtiä

Viiden elementin mukaan luokitellaan sekä ruumiinosat että niiden toiminta. Ruumiinosien keskinäistä suhdetta ja niiden vaikutusta toisiinsa tarkastellaan viiden elementin suhteiden kautta. Kiinalaisessa lääkinnässä käytettäviä suhteita ovat vahvistava (oikeammin synnyttävä) kierto (xiang sheng), heikentävä kierto (xiang ruo), tukahduttava kierto (xiang ni), kuluttava kierto (xiang qie), rajoittava kierto (xiang ke), sortava kierto ja loukkaava kierto (xiang kong).

Anatomia ja fysiologia

Perusaineet

Perusaineita on viisi: qi (energia), veri, jing (esenssi), shen (henki) ja jinye (nesteet). Yhdessä niitä voidaan kutsua elämänvoimaksi tai elämäksi, koska niin kauan kuin ihmisellä on niitä, hän elää ja kun perusaineet ehtyvät, ihminen kuolee.

Zang-fu – sisäelimet

Zang-fu (臟腑 zàngfǔ) -teoria eli sisäelinteoria käsittelee sisäelinten toimintatapoja ja niiden suhdetta kokonaisuuteen. Perinteinen kiinalainen näkemys anatomiasta poikkeaa länsimaisesta. Huomiota kiinnitetään elinten lisäksi myös niiden toimintaan kokonaisuuden osina. Elimen nimi ei tarkoita vain elintä itseään vaan myös siihen liittyviä muita kudoksia, aistia, väriä, hajua, makua, tunnetta, toimintaa jne. erityisesti niiden viiden elementin mukaan. Esimerkiksi sydämeen liitetään sen elementin, tulen kautta ominaisuuksia kuten tahdonvoima, luovuus, ilo, hysteerisyys, nauru, karvas maku, palanut haju, puhe, kieli, sydänpussi, ohutsuoli, kolmoislämmitin, kasvojen väritys, valtimot, verisuonet, ruumiin lämpötila, aivot, veri, umpirauhanen, hiki ja hiukset.

Sisäelimet jaetaan kahteen ryhmään: viisi zang-elintä ja kuusi fu-elintä.

• Viisi zang-elintä ovat maksa (肝 gān), sydän (心 xīn), perna (脾 pí), keuhkot (肺 fèi) ja munuaiset (腎 shèn).
• Kuusi fu-elintä ovat sappirakko (膽 dǎn), mahalaukku (胃 wèi ), ohutsuoli (小腸 xiǎocháng), paksusuoli (大腸 dàcháng), virtsarakko (膀胱 bǎngguāng) ja kolmoislämmitin (三焦 sānjiāo), joka koostuu rintaontelosta (ylälämmitin), vatsaontelosta (keskilämmitin) ja lantio-ontelosta (alalämmitin).

Näiden lisäksi ovat "erikoiset (ja) vakaat elimet", joita ovat aivot, luuydin, luut, suonet, sappirakko (joka on myös fu-elin) ja kohtu.

Diagnoosi

Kiinalaisessa lääkinnässä ihmiskehon tutkiminen tapahtuu aistihavainnoin. Kehon ulkoisia merkkejä tarkkailemalla päätellään kehon epätasapaino, jota pyritään tasoittamaan hoidon aikana. Diagnoosimenetelmiä on neljä:

Katsominen (望 wàng):

Katsotaan potilaan sheniä, päätä, hiuksia, kasvoja, kieltä, ruumiinrakennetta, raajoja, ihoa, meridiaaneja, asentoa ja liikkeitä.

Kuunteleminen/haisteleminen (聞/闻 wén):

Kuunnellaan puheääntä, hengitystä, yskää, hikkaa, aivastuksia ja haukotusta. Vauvojen huuto kertoo vauvan tilasta. Hajut voidaan jakaa kolmeen luokkaan: pahat, kalamaiset ja erikoiset hajut. Lisäksi ne voidaan luokitella viiden elementin mukaan.

Kysyminen (問/问 wèn):

Kysyminen on yleensä diagnoosin laajin osa. Lääkäri kysyy potilaalta tämän sairauden alusta ja kestosta, sen sijainnista ja eri oireista, sen vaikutuksesta syömiseen, juomiseen, ulostamiseen, virtsaamiseen, uneen ja sukupuolielämään. Perhetausta, asuinympäristö, elintavat, tunne-elämä ja liikunta otetaan huomioon. Naisilta kysytään kuukautiskierrosta ja synnytyksistä.

Koskeminen (切 qiè):

Koskeminen eli palpaatio käsittää kehon ja pulssin tutkimisen koskemalla. Pulssin tutkiminen on niin keskeinen osa diagnoosia, että kiinalaiset voivat sanoa menevänsä "pulssinsa tunnusteluun" mennessään lääkärille. Voidaan käyttää jopa 28 pulssia. Pulssin avulla saadaan tietoa sisäelinten tilasta. Kehon palpaatiolla tutkitaan erityisesti ihon, raajojen, rintakehän, selän, vatsaontelon ja tiettyjen akupisteiden herkistymistä ja kipua, lämpötilaa, kosteutta ja kiinteyttä. Rintakehän kautta tunnetaan sydämen syke.

Diagnoositaidon täydellisen hallitsemisen sanotaan vaativan useiden vuosien tai vuosikymmenien harjoituksen.

Patogeneesi

Sairautta aiheuttavat tekijät jaetaan ulkoisiin ja sisäisiin eli tunteesta johtuviin syihin.

Kuusi ulkoista patogeeniä ovat tuuli (風 fēng), kylmä (寒 hán), helle (暑 shǔ), kosteus (溼 shī), kuivuus (燥 zào) ja tuli (火 huǒ) tai kuumeneminen (熱 rè). Seitsemän tunnetta ovat ilo (喜樂 xǐlè), viha (怒 nù), huoli (愁 chóu), mietiskely (思 sī), suru (悲哀 bēiāi), pelko (恐 kǒng) ja järkytys (驚恐 jīngkǒng).

Lisäksi on joukko patogeenejä, jotka eivät ole ulkoisia tai sisäisiä. "Ruoan (aiheuttama) vahinko" käsittää humaltumisen, ylensyönnin, kylmän tai viileän ruoan syönnin sekä pitkäaikaisen rasvaisen ruoan nauttimisen. "Väsyminen" voi johtua yleiskunnon heikkoudesta tai liiallisesta sukupuoliaktiviteetista. Viimeksi mainittua kutsutaan myös "makuuhuoneen (aiheuttamaksi) vahingoksi".

Oireyhtymät

Oireyhtymät tunnistetaan käyttäen eri tapoja, jotka on kehitetty vuosituhansien aikana.

Kahdeksan periaatetta on tärkein menetelmä oireyhtymien tunnistamiseen. Muut menetelmät täydentävät sitä. Kahdeksan periaatetta ovat:

• Yang-oireyhtymä
• Yin-oireyhtymä
• Pinnallinen oireyhtymä (ulkoinen)
• Syvä oireyhtymä (sisäinen)
• Kylmän oireyhtymä
• Kuuman oireyhtymä
• Vajauksen oireyhtymä
• Liiallisuuden oireyhtymä

Oireyhtymien tunnistaminen voi perustua lisäksi seuraaviin asioihin:

• Qi, veri ja nesteet
• Zang-fu -elimet
• Patogeeniset tekijät
• Viisi elementtiä
• Meridiaanit
• Kuusi vaihetta
• Neljä tasoa
• Kolmoislämmitin

Hoito

Bencao (Yrttioppi) vuodelta 1249

Perinteisen kiinalaisen lääkinnän hoidot perustuvat tuhansien vuosien aikana kehitettyihin hypoteeseihin ihmiskehon toiminnasta ja sen säätelyn mahdollistavista hoidoista. Hoidot jaetaan neljään osa-alueeseen:

Ravinto-oppi (食療 shíliáo – ravintoterapia)

Lääkeoppi (中藥學 zhōngyàoxué), jossa painopiste on yrttien käytöllä.

Neula, polttaminen (針灸 zhēnjiǔ) eli

• Akupunktio (針砭 zhēnbiān – neulanpisto), akupisteiden käsittely neuloin.
• Moksibustio (灸 jiǔ – polttaminen), akupisteiden käsittely moksaa polttamalla.

Kehon käsittely

• Akupainanta (指壓 zhǐyā – sormin painelu), akupisteiden painelu sormin.
• Guasha [刮痧 guāshā – kaapia sairaus), ruumiinosien kaapiminen sileäreunaisella esineellä.
• Kuppaus (拔罐子 báguànzǐ), akupisteiden käsittely kuppaamalla, voidaan lukea tähän kategoriaan, mutta myös edelliseen.
• Tuina (推拿 tuīná – työntäminen ja tarttuminen), hieronta.
• Qigong

Kiinalaisen lääkinnän kehittyminen

Lääkinnän kehittymiseen ovat vuosituhansien aikana vaikuttaneet monet filosofiset oppisuunnat. Niiden opettama ihmisruumiin kunnioitus on johtanut siihen, että perinteisessä kiinalaisessa lääkinnässä sairauksien hoito on keskittynyt ulkoisiin menetelmiin. Kirurgia ei ole merkittävässä asemassa. Ruumiin leikkelyä käytettiin aikaisemmin lähinnä kidutuksessa. Ihmiskehon tutkiminen oli tabu aina 1900-luvulle asti. Elinten rakenteet ja toiminnot olivat tuntemattomia käytännössä koko kiinalaisen lääkinnän kehittymisen ajan.

Hypoteesit kehittyvät edelleen ja tutkimuksia lääketieteen ja perinteisen kiinalaisen lääkinnän keskinäisistä sovelluksista tutkitaan. Näiden kahden vertailua vaikeuttaa se, että niiden teoria sairauden synnystä ja olemuksesta ja täten myös hoitomenetelmistä poikkeavat toisistaan. Lääketieteen ja perinteisen kiinalaisen lääkinnän perusero on lääketieteen keskittyminen aineeseen eli ruumiin kemiaan ja fysiikkaan kun taas kiinalaisessa lääkinnässä pidetään keskeisenä qitä eli energiaa myös sen näkymättömässä muodossa.

Katso myös

• Viisi oppia

Lähteet

• Hytönen, Elina: Lohikäärmeen lääketiede – Kiinalaisen lääketieteen perusteet, Epigram Oy. 1997
• Lu, Henry C.: Chinese Natural Cures, Traditional Methods for Remedy ad Prevention, Black Dog & Leventhal Publishers, Inc., 1986, 1990, 1991, 1994, 2005

Aiheesta muualla

• SKILL: Suomen Kiinalaisen Lääketieteen Liitto
• FinnAcu: Suomen perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhdistys ry
• Perinteisen kiinalaisen lääketieteen filosofiaa ja klassikoita