Per Elofsson
Per Eilert Elofsson (s. 2. huhtikuuta 1977 Röbäckis, Uumaja, Ruotsi) on ruotsalainen maastohiihtäjä.
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: Ruotsi | |||
Maastohiihto | |||
Olympialaiset | |||
Pronssia | Salt Lake City 2002 | yhdistelmäkilpailu | |
MM-kilpailut | |||
Kultaa | Lahti 2001 | 15 km (p) | |
Kultaa | Lahti 2001 | takaa-ajo | |
Kultaa | Val di Fiemme 2003 | yhdistelmäkilpailu |
Elofsson voitti maailmancupin kausina 2000–2001 ja 2001–2002, sekä kaikkiaan kolme maailmanmestaruutta, joista kaksi 2001 Lahdessa (15 km (p) ja takaa-ajo) ja yhden 2003 Val di Fiemmessä (takaa-ajo).
Huippukausiensa jälkeen Elofsson sairasteli, harjoitteli muun muassa itsensä pahaan ylikuntoon ja oli kaksi kautta pois kilpaladuilta. Keväällä 2004 hän aloitti neljän kuukauden tauon jälkeen harjoittelun päämääränään talviolympialaiset 2006 Torinossa. Kuitenkin 26. lokakuuta vuonna 2005, 28-vuotiaana, hän ilmoitti Arlandan lentoasemalla pidetyssä tiedotustilaisuudessa lopettavansa uransa. Syyksi hän muun muassa ilmoitti sen, ettei ole mielekästä pyrkiä kilpailemaan dopinginkäyttäjien kanssa.
Elofsson tunnettiin kovana harjoittelijana. Suomen joukkueen Lahden MM-kisojen joukkokäryn seurauksena Elofsson paljasti oman hemoglobiiniarvonsa, joka oli 145 suurimman sallitun lukeman ollessa 175. Ennen 2002 Salt Lake Cityn olympialaisia hän luopui vastarakentamansa alppimajan käytöstä, koska koki sen tarpeettomaksi. Ratkaisua ihmeteltiin, sillä olympialaisten hiihtokilpailut käytiin korkeassa ilmanalassa.
Seuratasolla Elofsson edusti IFK Umeåta. Hän harrastaa kalastusta ja kitaransoittoa. Vuoteen 1991 saakka hän pelasi jalkapalloa ja jääkiekkoa. Hiihtämisen hän aloitti vuonna 1987.
Vuoden 2018 syyskuussa Olofsson sai aivoinfarktin ja hänen kehonsa oikea puolisko halvaantui. Sen hoidossa paljastui että hänellä on reikä sydämessään ja hänet vuoden 2019 helmikuussa se korjattiin leikkauksella.[1]
Saavutukset
muokkaaArvokilpailut
muokkaa- Talviolympialaiset 1998, Nagano:
- 30 km (p): 10. sija
- 1999 MM, Ramsau:
- 30 km (v): 8. sija
- 15 km takaa-ajo (v): 9. sija
- 10 km (p): 22. sija
- 2001 MM, Lahti:
- 15 km (p): kultaa
- 10 10 km takaa-ajo: kultaa
- 50 km (v): 6. sija
- Talviolympialaiset 2002, Salt Lake City:
- 10 10 km: 3. sija
- 15 km (p): 5. sija
- 50 km (p): 17. sija
- 2003 MM, Val di Fiemme:
- 10 10 km: kultaa
- 15 km (p): 12. sija
- 50 km (v): 21. sija
Maailmancupin osakilpailuvoitot
muokkaaPvm. | Vuosi | Paikka | Maa | Matka |
---|---|---|---|---|
28. marraskuuta | 1998 | Muonio | Suomi | 10 km (v) |
29. marraskuuta | 2000 | Beitostølen | Norja | 10 km (v) |
8. joulukuuta | 2000 | Santa Caterina | Italia | 15 km (v) |
16. joulukuuta | 2000 | Brusson | Italia | 20 km takaa-ajo |
10. maaliskuuta | 2001 | Oslo | Norja | 50 km (p) |
14. maaliskuuta | 2001 | Borlänge | Ruotsi | 10 km (v) |
25. marraskuuta | 2001 | Kuopio | Suomi | 10 km (v) |
22. joulukuuta | 2001 | Ramsau | Itävalta | 30 km (v) |
5. tammikuuta | 2002 | Val di Fiemme | Italia | 20 km takaa-ajo |
2. maaliskuuta | 2002 | Lahti | Suomi | 15 km (v) |
Lähteet
muokkaa- ↑ Lahden MM-kisojen tuplamestarin elämä muuttui yhdellä vessareissulla – aivohalvaus ja reikä sydämessä: ”Olin kuin paketti” www.iltalehti.fi. Viitattu 3.9.2019.
Aiheesta muualla
muokkaa- Virallinen sivu
- Per Elofsson Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
1993: Bjørn Dæhlie | 1995: Vladimir Smirnov | 1997: Bjørn Dæhlie | 1999: Thomas Alsgaard | 2001: Per Elofsson | 2003: Per Elofsson | 2005: Vincent Vittoz | 2007: Axel Teichmann | 2009: Petter Northug | 2011: Petter Northug | 2013: Dario Cologna | 2015: Maksim Vylegžanin | 2017: Sergei Ustjugov | 2019: Sjur Røthe | 2021: Aleksandr Bolšunov | 2023: Simen Hegstad Krüger |